Kirjavinkki: Ujot ja introvertit

Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen tunnetaan erityisesti temperamentin ja persoonallisuuden tutkijana, joka on ollut aktiivisesti esillä myös mediassa näiden aiheiden tiimoilta. Hän on myös kirjoittanut lukuisia alaansa yleistajuistavia teoksia, joista uusin on nimeltään Ujot ja introvertit (WSOY, 2019). Itse en ollut aiemmin (hieman yllättäen) lukenut ainuttakaan Keltikangas-Järvisen teosta, joten tästä oli mielenkiintoisen aiheen ansiosta oikein hyvä aloittaa.

Keltikangas-Järvinen on moneen otteeseen puolustanut julkisuudessa ujoja ja hiljaisia ja kritisoinut "hyvien tyyppien" ylivaltaa esimerkiksi työelämässä. Tässä kirjassa syvennytään siihen, mistä ujoudessa ja introversiossa on kyse, ja miksi nämä ominaisuudet eivät ole kielteisiä vaan neutraaleja tai joissain tilanteissa myös vahvuuksia. Heti alkuun on syytä todeta, että vaikka kirjassa käsitellään ujoutta ja introversiota, ne eivät ole sama asia: ihminen voi olla ujo olematta introvertti, ja toisaalta ekstroverttiakin voi ujostuttaa. Kirjassa ujoutta ja introversiota käsitellään eri luvuissa, ja näiden kahden piirteen väliset eroavaisuudet tuodaan myös selkeästi esiin. 

Ujot ja introvertit on hyvin asiapitoinen kirja, josta ei juuri tarinallisuutta tai huumoria löydy. Itselleni Keltikangas-Järvisen hiukan puiseva ja luettelomainen kirjoitustyyli tuli hieman yllätyksenä: vaikka kirja oli täynnä kiinnostavaa ja tärkeää asiaa asiantuntevasti esitettynä, kirjallisilta ansioiltaan tämä ei kyllä ollut erityisen ihastuttavaa luettavaa. Varmasti tällainen hyvin tiukasti asiassa pysyvä ja viihteellisyyttä välttävä tyyli vetoaa osaan lukijoista, mutta itse kyllä nautin enemmän sellaisten tietokirjojen lukemisesta, jotka ovat paitsi informatiivisia, myös miellyttäviä tai jopa hauskoja lukea.

Keltikangas-Järvinen tietenkin tuntee alansa todella perusteellisesti, mikä näkyy kirjassa esimerkiksi lukuisten tutkimusesimerkkien muodossa. Näihin esimerkkeihin valitettavasti liittyi omasta näkökulmastani yksi kirjan suurimmista puutteista: missä lähdeluettelo? Olisin mielelläni tutustunut enemmänkin moniin kirjassa esiteltyihin tutkimuksiin, mutta vailla minkäänlaista lähdeluetteloa (tai edes keskeisimpien lähteiden listausta) niitä on aika työlästä lähteä kaivelemaan internetin syövereistä. Tutkimustulosten esittelyn lisäksi olisin myös kaivannut hieman enemmän niiden tulkintaa ja ideoiden kokoamista yhteen.

Pienistä puutteista huolimatta Ujot ja introvertit on monipuolinen ja pätevä yleisesitys aiheesta. Keltikangas-Järvinen erottelee selkeästi, miten ujous eroaa lähikäsitteistä, kuten sosiaalisesta fobiasta, introversiosta ja vähäisestä sosiaalisuudesta. Yksi kirjan keskeisistä teemoista on ujouden  normalisointi: ujous ei ole vika vaan hyvin yleinen ominaisuus. Lisäksi se on usein tilannekohtaista: tutkimusten mukaan tietyt tilanteet, kuten julkinen puhuminen, ujostuttavat lähes kaikkia! Ilahduin myös siitä, että kirjassa muistutetaan, ettei ihmisten kategorinen jaottelu introvertteihin ja ekstrovertteihin (tai ujoihin ja ei-ujoihin) useinkaan kannata. Suurin osa meistä sijaitsee intro-ekstro-jatkumolla jossain kahden ääripään välimaastossa, mikä toisinaan unohtuu aihetta koskevassa keskustelussa. 

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että Ujot ja introvertit on selvästi suunnattu voimaannuttamaan ujoja ja introvertteja, jotka valitettavan usein kokevat olevansa erilaisia tai jollain tavalla huonompia kuin reippaat ekstrovertit. Kirja tarjoaa varmasti paljon aineksia monen ujon tai introvertin itsetutkiskeluun, mutta erityisesti suosittelen tätä rohkeille ekstroverteille, jotka haluaisivat oppia ymmärtämään, mitä ujojen ja introverttien päässä mahdollisesti liikkuu. 


Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta
Kuva wsoy.fi

Vieraskynä: Vapauta luovuutesi

Tänään jatketaan vieraskynätekstien parissa (virkistävää vaihtelua blogiin varsinkin tällaisina aikoina, kun ei itse ehdi postailemaan kovin usein): tässäpä vahvuustekstistä tutun Annen erittäin mielenkiintoinen juttu luovuudesta :)

Luovuudesta on puhuttu ainakin keskiajalta lähtien. Sitä tutkitaan paljon usealla eri tieteenalalla. On ennustettu, että se tulee olemaan yksi tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Mistä luovuudessa on kyse?

Luovuus tarkoittaa sananmukaisesti jonkin uuden luomista. Jonkin sellaisen, jota ei vielä ole olemassa. Luovuuden tuote voi olla esimerkiksi veistos, rakennus, matemaattinen ratkaisu, tanssikoreografia, keittiöväline tai uudet filosofiset ideat. Usein voi toki tulla luoneeksi jotain sellaista, joka jo on olemassa, mutta tekijä ei kenties tästä ole tietoinen. Olennaista on, että asia on tekijälleen uusi, eikä hän kopioi vanhaa.

Tähän prosessiin liittyy keskeisesti mielikuvitus. Uuden luomiseen tarvitaan kykyä työstää asiaa mielessään, käyttää aiemmin oppimaansa, havainnoida eri aistikanavista tulevaa informaatiota ja yhdistellä palasia toisiinsa. Tämä vaatii aivotyötä, koska on pidettävä mielessä jotain, mitä ei ole vielä olemassa. Luovassa prosessissa on yleensä ripaus tiedostamatonta työskentelyä. Tähän liittyy usein flow-tila, jolloin yksilö tasapainottelee taitojensa rajamailla ja uppoutuu täysin tekemiseensä. Luovuuteen liittyy divergentti ajattelu, joka pystyy löytämään useita eri ratkaisuja yhden ainoan vaihtoehdon sijaan. Luova prosessi lähentelee ongelmanratkaisua, jossa pyritään löytämään vastaus haluttuun kysymykseen tai menettelyyn.

Aivotutkimuksissa on tunnistettu kolme erilaista systeemiä, jotka liittyvät luovuuteen. Aivojen lepotilaverkosto (default network) on niistä yksi, joka on aktiivisena enimmäkseen silloin, kun ajatukset saavat vapaasti harhailla.  Toiminnanohjauksen verkosto (executive control network) on aktiivisena ihmisen keskittyessä omiin ajatuksiinsa tietoisesti. Tällöin mietitään, onko luova idea tarpeeksi hyvä laitettavaksi käytäntöön, ja muokataan sitä tarvittaessa. SN-verkosto (salience network) huolehtii kahden edellisen vaihtelusta. Sillä on todennäköisesti rooli idean kehittelystä idean arviointiin.

Yleensä nämä järjestelmät toimivat erikseen, mutta luovien ihmisten aivot näyttävät kykenevän aktivoimaan näitä kaikkia samanaikaisesti. Tutkijat arvelevat, että luovien aivot on ”johdettu” eri tavalla. Siten ne pystyvät yhdistämään toimintoja, jotka eivät yleensä tapahdu samaan aikaan. Luovilla on ylipäätään vahvemmat hermoyhteydet aivoissaan. Tiivistäen voi sanoa, että luovuus on sekä tahdonalaista ajattelua että spontaaneja ideoita.

Innovaatioiden ja keksintöjen takaa löytyy usein nimenomaan luovuus. Siihen liittyy keskeisesti uteliaisuus ympäristöä, maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Luova mieli on tutkiva mieli. Onnistuessaan luovuus usein vie kehitystä eteenpäin ja parempaan suuntaan, koska se kyseenalaistaa tavanomaiset ratkaisut ja tekee toisen ehdotuksen asiaintiloille. Luovat ihmiset ovat yleensä avoimia uusille kokemuksille.

Erityisen luovia ihmisiä, varsinkin taiteilijoita, on tavattu pitää neroina. Luovuus liitetään edelleen mututuntumalla korkeaan älykkyysosamäärään, mikä ei välttämättä pidä paikkansa. Toiset tutkijat pitävät luovuutta yhtenä älykkyyden osana, toiset taas käsittävät sen erillään älykkyydestä. Älykkyystestit mittaavat loogisuutta ja pyrkimystä yhteen oikeaan ratkaisuun, luovassa maailmassa taas ei ole oikeita ja vääriä vastauksia. Tutkijalla ei siten välttämättä ole korkeita tuloksia älykkyystestissä. Kenties luovat vain uskaltavat katsoa sinne, minne muut eivät katso, kuten luovuutta tutkinut kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä muotoilee.

Hyvä uutinen on se, että luovuus on kehitettävissä. Se ei suinkaan ole mikään synnynnäinen ominaisuus, joka toisilla on ja toisilla ei, vaikka luovuudessa saattaa toki olla jotain osittain perinnöllistä. Käy taidenäyttelyssä, leiki lapsen tai lemmikin kanssa, keksi esineille uusia käyttötarkoituksia, kävele uusia reittejä töihin tai kouluun, kokeile vierasta harrastusta, osallistu kansalaisopiston kurssille, mene pakohuoneeseen – keksi itse keinoja, joilla tuot elämääsi uusia ja ajattelua haastavia asioita.

Anne Haikola

Psykologi, Positive Psychology Practitioner, freelance-toimittaja

anne.haikola@hotmail.com

Lähteet:

Beaty, R. E., Kenett, Y. N., Christensen, A. P., Rosenberg, M. D., Benedek, M., Chen, Q., Fink, A., Qiu, J., Kwapil, T. R., Kane, M. J., & Silvia, P. J. (2018). Robust prediction of individual creative ability from brain functional connectivity. PNAS, 115(5), 1087-1092. doi: https://doi.org/10.1073/pnas.1713532115

Beaty, R. E., Benedek, M., Silvia, P. J., & Schacter, D. L. (2016). Creative cognition and brain network dynamics. Trends in Cognitive Sciences, 20(2), 87-95. doi: https://doi.org/10.1016/j.tics.2015.10.004

Humalamäki, A. (2017, kesäkuu 3). Professori kiteyttää: Missä piilee ihmisen luovuuden salaisuus? Kaleva. Noudettu 6.6.2019 osoitteesta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/professori-kiteyttaa-missa-piilee-ihmisen-luovuuden-salaisuus/761486/

Kanerva, A. (2019). Taiteen musta kirja: Miesten mielivallan historiaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Lipponen, K., Litovaara, A., & Katajainen, A. (2016). Voimaa: Hyvän elämän polku. Tallinna: Duodecim.

Nummenmaa, L. (2019). Tunnekartasto: Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. EU: Tammi.

Plucker, J., Kaufman, J. C., Esping, A., & Avitia, M. J. (2015). Creativity and intelligence. Teoksessa S. Goldstein, D. Princiotta & J. A. Naglieri (toim.), Handbook of Intelligence: Evolutionary Theory, Historical Perspective, and Current Concepts (s. 283-291). New York: Springer.

Scott, G., Leritz, L. E., & Mumford, M. D. (2004). The effectiveness of creativity training: A quantitative review. Creativity Research Journal, 16(4), 361-388. Noudettu 13.6.2019 osoitteesta http://www.gettingsorted.com/Scott__et_al__2004_Creativity_Training.pdf

Kuvituskuvat unsplash.com

Kirjavinkki: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Miten digitalisoitunut nykymaailma vaikuttaa mieleemme? Miksi sosiaalinen media tekee meistä yksinäisempiä ja levottomampia, vaikka se mahdollistaa jatkuvan yhteyden toisiin? Miten stressi ja ahdistus ovat luikerrelleet osaksi jokapäiväistä elämäämme?

Kärsittyään pitkään ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista brittikirjailija Matt Haig alkoi pohtia, millainen yhteys nykymaailman levottomuudella ja nopeatempoisuudella voisi olla nykypäivänä niin yleiseen psyykkiseen pahoinvointiin. Haigin vastikään suomennettu teos Huomoita neuroottiselta planeetalta (Aula & Co, 2019) käsittelee erityisesti Internetin ja sosiaalisen median provosoimaa ahdistusta ja sitä, miten voisimme elää levottomassa nykymaailmassa onnellisina, yhteydessä itseemme ja toisiin.

Huomioita neuroottiselta planeetalta koostuu blogitekstiä muistuttavista lyhyistä luvuista, sekalaisista ajatelmista ja lukuisista listoista. Aiheet pyörivät psyykkisen hyvin- ja pahoinvoinnin, elämän merkityksellisyyden ja teknologian tuottamien haasteiden ympärillä. Näkökulma aiheeseen on henkilökohtainen ja maanläheinen, sillä kirja perustuu paljolti Haigin omiin kokemuksiin ja ajatuksiin. Hajanainen rakenne ja aiheesta toiseen hyppeleminen muistuttavat digi- ja somemaailmaa:

"Kuten olet varmasti tähän mennessä huomannut, yritän kirjoittaa siitä, miten sekaisin maailma ja mielemme ovat, kirjoittamalla tarkoituksellisen sekalaisen kirjan."

"Toivon, että tässä kaikessa on jotain järkeä. Tai jos ei suorastaan järkeä, niin ehkä kirjan järjettömyys ainakin herättää sinussa ajatuksia."

Huomioita neuroottiselta planeetalta on viihdyttävä ja nopealukuinen kirja, jonka itse lukaisin läpi parissa päivässä. Teksti on helposti omaksuttavaa, sujuvaa ja miellyttävää lukea. Kirjaa voi lueskella vaikka pieninä välipaloina, sillä lyhyet luvut ja listat eivät vaadi pitkäkestoista keskittymistä. Vaikka siis somessa roikkumisen myötä keskittymiskyky olisi rapautunut, tähän on helppo tarttua! Erityisesti kirjan alkupuolella pidin digimaailmalle tyypillistä ajatuksesta toiseen säntäilyä mukailevasta hajanaisuudesta, mutta loppua kohti se kuitenkin alkoi hieman uuvuttaa.

Haig kannustaa lukijaansa läsnäoloon ja itselle aidosti tärkeiden asioiden tunnistamiseen, ja tähän viestiin on helppo yhtyä. Elämää suurempia oivalluksia tämä kirja ei välttämättä tarjoa - ainakaan sellaiselle, joka on lukenut muitakin samaa aihepiiriä käsitteleviä kirjoja. Ainakin minulle kirjassa oli kyllä paljonkin samastumispintaa, mutta olisin ehkä kaivannut henkilökohtaisten kokemusten oheen enemmän myös tutkimustietoa ja tarkemmin kohdistettua analyysia aiheesta.

Suosittelen tätä kirjaa someriippuvaiseksi itsensä tunnistaville, epämääräisestä ahdistuksesta kärsiville ja heille, jotka haluavat ymmärtää ajallemme tyypillistä ahdistuneisuutta paremmin.

Kuva: aulakustannus.fi
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta

Vieraskynä: Käytä vahvuuksiasi!

Tänään vuorossa on blogini kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynäteksti! Sen on kirjoittanut ystäväni Anne Haikola, joka on erityisesti positiiviseen psykologiaan perehtynyt psykologi sekä freelancer-toimittaja. 

Positiivisen psykologian yksi keskeisimmistä tutkimuksen kohteista on vahvuudet. Vahvuudet tai luonteenvahvuudet tarkoittavat ihmisessä olevia taitoja tai ominaisuuksia, joissa hän on hyvä. Vahvuudet voi toisaalta ymmärtää tavoiksi tehdä asioita. Jollekin esimerkiksi huumori voi olla tapa, joka näkyy niin ihmisen työnteossa kuin taipumuksena ratkaista konflikteja.

Vahvuuksia on yhden tunnetun luokittelun mukaan 24, esimerkkeinä luovuus, sinnikkyys, sosiaalinen älykkyys, toiveikkuus, johtajuus ja itsesäätely. Ne jakautuvat yläkategorioiden alle, jotka ovat viisaus, inhimillisyys, transsendenssi, rohkeus, kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Positiivisen psykologian pioneeri Martin Seligman kutsuu vahvuuksia ”hyvän elämän edistäjiksi”. Vahvuudet ovat eri kulttuureissa arvostettuja piirteitä, joihin yhteisöt ovat rohkaisseet ihmisiä.

Lukija saattaa miettiä, mikä hyöty vahvuuksilla on, ovatko ne vain ’nice to know’ -osastoon kuuluvia juttuja. Kyllä niistä vaan on hyötyä! Vahvuuksien tunnistamisella ja niiden käyttämisellä on tutkittu olevan hyvinvointia ja elämäntyytyväisyyttä tukeva vaikutus. Ne on yhdistetty suurempaan onnellisuuden sekä elinvoimaisuuden kokemukseen ja masentuneisuuden vähenemiseen. On saatu myös näyttöä niiden pitkäaikaisvaikutuksista vähäisempään stressitasoon ja ennusteeseen hyvinvoinnin jatkumisesta.

On varmasti arkijärkeenkin käyvää ajatella, että ihminen on parhaimmillaan, kun saa vapaasti toteuttaa sitä mitä haluaa ja miten haluaa. Vahvuuden tunnistaa siitä, kun ihminen tekee jotain suurella palolla ja uppoutuen, se palkitsee ja antaa mielihyvää. On tutkittu, että työntekijöiden työn tuloksista noin 20-30 prosenttia riippuu heidän mielialastaan. Vahvuuksien tukemisella työpaikoilla voi näin olla merkittävä vaikutus tehtyyn työhön. Vahvuuksiin keskittyminen heikkouksien sijaan saa ihmisen todennäköisemmin ponnistelemaan kohti tavoitteitaan. Yhden tutkimuksen mukaan vain 17 prosenttia käyttää vahvuuksistaan päivittäin. Niitä siis alikäytetään.

Jotkut tutkijat ehdottavat jopa, että vahvuuksien käyttämisellä saattaa olla hoidollista ja preventiivistä funktiota mielenterveyden kannalta. Ainakaan vahvuuksien käyttämisestä ei ole mitään haittaa, ellei niitä ylikäytä. Jokin vahvuus ei välttämättä sovi jokaiseen tilanteeseen, kuten vaikka huumori, ja ylitsepursuava innokkuus saattaa pitkään jatkuessaan uuvuttaa niin innostujan kuin ympärillä olevat. Kuitenkin vahvuuksien tietoinen käyttäminen lisää ymmärrystä siitä, missä tilanteissa ja minkä verran niitä on hyvä käyttää. Lisäksi vahvuuksien käyttämisen on todettu auttavan ongelmien ennaltaehkäisemisessä ja ratkaisemisessa sekä parantavan ihmissuhteita.

Etkö tiedä omia vahvuuksiasi? Ei hätää, ne voi nimittäin helposti selvittää ilmaisen verkkotestin avulla. VIA-testi (jonka voit tehdä vaikkapa täällä) kertoo viisi ydinvahvuutta ja laittaa kaikki 24 vahvuutta järjestykseen. Vaikka testiä on ollut kehittämässä tutkijoita monelta eri alalta, on siihen syytä suhtautua harkitsevaisesti. Jotkin vahvuudet saattavat näkyä jo lapsena, mutta ne voivat silti muuttua ja yleensä muuttuvatkin elämän aikana. Ympäristötekijät ja oppiminen vaikuttavat muutoksiin. Tämä on toisaalta huojentavaa: halutessaan voi kehittyä siinä, missä toivoo kehitystä. Ihminen voi vaikkapa oppia rohkeammaksi. Vahvuuksien käyttäminen voi tuoda omasta hyvinvoinnista esiin puolia, joita ei ole ennen kokenut.

Mitä vahvuutta sinä haluaisit kehittää?

Anne Haikola

Psykologi, Positive Psychology Practitioner, freelance-toimittaja

Lähteet:

Biswas-Diener, R., Kashdan, T. B., & Minhas, G. (2011). A dynamic approach to psychological strength development and intervention. The Journal of Positive Psychology, 6(2), 106-118. doi: 10.1080/17439760.2010.545429

Buckingham, M. (2007). Go put your strengths to work: 6 powerful steps to achieve outstanding performance. New York, NY: Free Press.

Govindji, R., & Linley, A. (2007). Strengths use, self-concordance and well-being:    Implications for strengths coaching and coaching psychologists. International Coaching Psychology Review, 2(2), 143-153. Noudettu 24.5.2019 osoitteesta http://psycnet.apa.org/record/2007-19806-004

Joylla (2018). Positive Psychology Practitioner -koulutus.

Mitchell, J., Vella-Brodrick, D., & Klein, B. (2010). Positive psychology and the internet: A mental health opportunity. Electronic Journal of Applied Psychology, 6(2), 30-41. doi: 10.7790/ejap.v6i2.230

Park, N., Peterson, C., & Seligman, M. E. P. (2004). Strengths of character and well-being. Journal of Social and Clinical Psychology, 23(5), 603-619. https://doi.org/10.1521/jscp.23.5.603.50748

Peterson, C., & Seligman M. E. P. (2004). Character Strengths and Virtues: A Handbook and Classification. Nekausaw York, NY: Oxford University Press.

Seligman, M. E. P. (2011). Flourish: A visionary new understanding of happiness and well-being. New York, NY: Free Press.

Wood, A. M., Linley, P. A., Maltby, J., Kashdan T. B., & Hurling, R. (2010). Using personal and psychological strengths leads to increases in well-being over time: A longitudinal study and the development of the strengths use questionnaire. Personality and Individual Differences, 50(1), 15-19. doi: 10.1016/j.paid.2010.08.004

Kuvituskuvat Unsplash.com

Työn ja vapaa-ajan tasapainosta

Täällä ollaan pitkästä aikaa! Tänä keväänä työhöni on sisältynyt niin paljon kirjoittamista, että vapaalla on tullut enemmänkin liikuttua ja taiteiltua kuin ideoitua blogitekstejä. Pelkkä tekstien kanssa työskentely aamusta iltaan nimittäin alkaa helposti tuntua kohtalaisen puuduttavalta, vaikka kirjoittamisesta pidänkin. Työn ja muun elämän välinen tasapaino on minulle tärkeää, ja juuri siitä ajattelin jutella teille tänään.

Suorituskeskeinen elämäntapamme keskittyy harmillisen usein työhön, tehokkuuteen ja itsen optimointiin. Tämä ei ole pelkästään huono asia: mielekkäiden päämäärien tavoittelu ja itsensä toteuttaminenhan ovat tutkimusten mukaan hyväksi meille. Toisaalta myöskään lepoa ja palautumista ei saisi unohtaa - ja siitäkin on helppo ottaa paineita siinä missä töistäkin! Hyvään elämään tarvitaan jonkinlainen tasapaino levon ja itsensä haastamisen välillä. Kummassakin liika on liikaa ja täydellisyyden tavoittelu stressaa.

Työn ja rentoutumisen välisen tasapainon saavuttaminen voi olla haastavaa kenelle tahansa, mutta erityisen ongelmallista se lienee niille, joiden arki ei tarjoa selkeitä rajoja työlle ja vapaa-ajalle. Tyypillisesti tällaisia ryhmiä saattavat olla vaikkapa opiskelijat, yrittäjät, taiteilijat ja tutkijat. Teknologian kehityksen ja paikkariippumattoman työn yleistymisen myötä työn ja vapaan rajat ovat kuitenkin hämärtyneet monessa muussakin työssä. Muistelen lukeneeni jostain, että asiantuntijatyön tekijöistä valtaosa kokee paineita olla jatkuvasti tavoitettavissa. Ei siis ihme, jos kunnolla vapaalle vaihtaminen ei ota onnistuakseen. 

Intohimoinen suhtautuminen työhön on tavoiteltu ja ihannoitu asia. Joskus se voi kuitenkin vaikeuttaa tasapainon saavuttamista. Sinänsä työssä koettu innostus ja sisäinen motivaatio lisäävät hyvinvointia ja puskevat meitä tekemään työmme paremmin. Valitettavasti myös työtään rakastava voi kuitenkin uupua, jos esimerkiksi paahtaa töitä 12 tuntia päivässä jokaisena päivänä viikossa. Palautuminen, työn ulkopuoliset ihmissuhteet ja muu mielekäs vapaa-ajan tekeminen ovat tärkeää vastapainoa työlle - ja usein niistä saatu energia ja hyvinvointi valuvat myös työelämän puolelle.

Täydellisen tasapainon saavuttaminen päivä- tai jopa viikkotasolla saattaa kuitenkin olla turhan kunnianhimoinen  tavoite. Itse esimerkiksi kuulun siihen porukkaan, jonka työskentelyä (ja myös harrastamista) värittää tasapainoilu energiaspurttien ja vähemmän tehokkaiden jaksojen välillä. Joskus tulee niitä päiviä, kun saan lyhyessä ajassa hurjasti aikaan eikä hommia oikein malttaisi keskeyttää, kun taas toisina päivinä ei vaan meinaa millään lähteä käyntiin, ja pienimmätkin häiriötekijät saavat ajatukset aivan muualle.

Ehkä itselleen voisikin sallia sen, että joskus on ihan okei höyrytä täysillä eteenpäin, kunhan muistaa vastaavasti myös välillä rentoutua täysillä. Tasapaksua elämää ei tarvitse tavoitella: viikot ja päivät saavat olla erilaisia myös kuormituksen suhteen, kunhan pitkällä aikavälillä tulee vastapainoa molemmille ääripäille. Jos haluaa tehdä työnsä täysillä, kannattaa joskus myös rentoutua ja harrastaa täysillä, sillä se taatusti saa ajatukset irti työstä ja auttaa palautumaan. "Tehokkaasta levosta" voit lukea lisää tästä aiemmasta blogitekstistäni. Esimerkiksi oma teatteriharrastukseni tarjoaa hauskuuden lisäksi kovasti haastetta, mutta on niin eri maailmasta kuin työni, että koen sen erittäin virkistäväksi puuhaksi. 

Toisaalta vaatimus siitä, että kaikki pitäisi tehdä täysillä, on aika kohtuuton. Usein vähempikin riittää - varsinkin niissä tehtävissä, jotka eivät ole erityisen mielekkäitä tai tärkeitä, mutta jotka vaan on tehtävä. Olennaisen ja välttämättömän tunnistaminen kaiken muun sälän seasta on hyödyllinen taito niin työ- kuin muussakin elämässä. Jos töissä on ollut poikkeuksellinen raskas viikko, voisiko vaikkapa kotona siivoamisesta tai pitkän kaavan mukaan kokkaamisesta hieman joustaa? Tai jos kotimurheet kuormittavat, löytyykö työtehtävien seasta jotain, minkä voisi delegoida jollekin toiselle tai jättää myöhemmäksi? 

Kirjavinkki: Jäljet kehossa

Oletko kokenut jotain traumaattista, joka vielä pitkänkin ajan kuluttua vaikuttaa elämääsi? Haluaisitko ymmärtää paremmin trauman kokenutta läheistäsi? Ajatteletko, että psyykkiset traumat ovat harvinaisia eivätkä millään tavalla kosketa sinua? 

Kaikissa näissä tapauksissa - tai muuten vain, jos kaipaat lisää tietoa traumatisoitumisesta -  suosittelen lukemaan psykiatri ja traumatutkija Bessel van der Kolkin teoksen Jäljet kehossa - Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla (suom. Teija Hartikainen, Viisas Elämä, 2018). Kirja on mielenkiintoinen ja kohtalaisen helposti lähestyttävä tietopläjäys siitä, mistä traumoissa ja niiden hoidossa on kyse. Erityisesti kirjassa keskitytään traumojen kehollisuuteen sekä kehon ja mielen vuorovaikutukseen, joka on keskeistä traumasta toipumisessa.

Traumatisoituminen on yleisempää kuin moni luulee. Traumassa ei aina ole kyse onnettomuuden tai rikoksen uhriksi joutumisesta, vaan samankaltaisia jälkiä voi jättää myös esimerkiksi koulukiusaaaminen, väkivallan todistaminen tai emotionaalinen kaltoinkohtelu lapsuuden perheessä. Vaikka et olisi itse itse kokenut mitään traumaattista, hyvin todennäköisesti joku lähipiirissäsi on. Usein myös mielenterveyden ongelmien taustalla on traumaattisia kokemuksia. Niinpä jonkinlainen ymmärrys traumoista on hyödyksi aika lailla kenelle tahansa. 

Jäljet kehossa ei ole kevyttä itseapukirjallisuutta vaan aika järeä tietopaketti. Kirja lähtee liikkeelle traumatutkimuksen historiasta ja siitä, miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat aivoihin ja kehoon. Tästä edetään kehityksellisen trauman (jonka aiheuttaa pitkään jatkunut kaltoinkohtelu lapsuudessa) käsittelyyn, kiintymyssuhteisiin ja turvattomuuden kokemukseen, joka on keskeinen osa kaikissa traumoissa. Kirjan loppupuolella esitellään erilaisia menetelmiä traumojen hoitamiseen. Painotus on erityisesti kehollisissa ja kokemuksellisissa menetelmissä keskusteluterapian sijaan, sillä   van der Kolkin mukaan traumojen hoidossa on aina keskeistä ruumiillisen turvallisuuden palauttaminen (tai rakentaminen, jos sitä ei ole koskaan päässyt kokemaan). 

Jäljet kehossa oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus tärkeästä aiheesta. Vaikka olen psykologi ja minulla siis pitäisi kaiken järjen mukaan olla jonkin verran pohjatietoa traumatisoitumisesta, huomasin lukiessani tietäväni aiheesta oikeastaan vain pintaraapaisun. Opinnoissa kyllä puhuttiin PTSD:stä eli trauman jälkeisesti stressihäiriöstä, mutta ei juurikaan esimerkiksi kehityksellisistä traumoista saati traumojen hoitamisesta.

Kirja sisältää myös aika graafisia kuvauksia traumaattisista tapahtumista - se ei siis varsinaisesti ole kevyttä hyvän mielen luettavaa, tosin eipä sitä varmasti traumakirjalta kukaan odotakaan. En ehkä suosittelisi kirjaa sellaiselle ihmiselle, jolla on paljon käsittelemättömiä traumoja. Niiden kanssa on  tärkeää kääntyä ammattiauttajan puoleen, ja omatoiminen aiheeseen perehtyminen saattaa joissain tapauksissa ahdistaa liikaa. Traumoista kiinnostuneille ammattilaisille ja "riittävän tasapainoisille maallikoille" (oman harkinnan käyttö suotavaa!) voin kuitenkin lämpimästi suositella tähän kirjaan tutustumista.

Kuva: viisaselama.fi

Kirja saatu kustantamolta arvostelukappaleena

Röyhkeyskoulu - kuinka oppia asennemuijaksi?

Itsensä ja muiden vähättely ei pue ketään. Röyhkeyskoulussa opit ilmaisemaan itseäsi ja mielipiteitäsi vahvasti ja häpeilemättä. Röyhkeyskoulu opettaa sinut näkemään oman osaamisesi ja luottamaan itseesi.

Näin luvataan Jenni Janakan Röyhkeyskoulu-uutuuskirjan (Tuuma-kustannus, 2019) takakannessa. Erityisesti naisille suunnatun kirjan ote on avoimen feministinen (minkä ei kyllä nykypäivänä pitäisi olla mikään uutinen): vaikka liiallinen vaatimattomuus ja kiltteys, itsensä vähättely ja huijarisyndrooma voivat kiusata myös miehiä, ne ovat kulttuurisista syistä johtuen erityisen tavallisia naisilla ja tytöillä. Tässä kirjassa kirjoittaja ja puhetaiteilija Janakka kertoo, miten voimme oppia tervettä röyhkeyttä ja kehittyä itsevarmoiksi asennemuijiksi. Aiemmin Janakka on muuten järjestänyt myös Röyhkeyskoulu-tilaisuuksia, ja tämän kirjan luettuani alkoi ihan harmittaa, etten ole itse päässyt osallistumaan sellaiseen!

Kirja koostuu kolmesta "opintokokonaisuudesta". Ensimmäisessä tarjotaan lukijalle välineitä itsetutkiskeluun: jotta voisi olla arvonsa tunteva ja ansaitun paikkansa ottava asennemuija, tulee tuntea itsensä ja omat vahvuutensa. Toisessa osassa pureksitaan kulttuuriamme ja sitä, millaisia haasteita se asettaa varsinkin naisten itseilmaisulle. Tässä osassa esitellään myös taustatietoa esimerkiksi feminismin historiasta. Kolmannessa kokonaisuudessa edetään entistä käytännöllisempiin vinkkeihin siitä, miten tervettä röyhkeyttä voi oppia. Läpi kirjan mukana on yksinkertaisia harjoituksia itsetutkiskeluun ja oman sisäisen asennemuijan herättelyyn.

Käyttäytymisen ja asenteiden lisäksi kirjassa kiinnitetään huomiota kielen käyttöön, mikä onkin todella tärkeä pointti: kieli, jota käytämme ja jolle altistumme, ohjaa väistämättä ajatteluamme. Tytöille ja pojille puhutaan vauvasta asti eri tavalla: tutkimusten mukaan tyttöjä esimerkiksi kehutaan ulkonäöstä tai kiltteydestä ja poikia puolestaan reippaudesta ja liikunnallisuudesta. Ei mikään ihme, että nämä puhetavat, joita olemme lapsuudesta asti kuulleet, vaikuttavat myös omiin arvostuksiimme ja itseluottamukseemme. Röyhkeyskoulussa Janakka opettaa lukijaa ilmaisemaan itseään määrätietoisesti ja jämäkästi, mistä on taatusti hyötyä niin työ- kuin muussakin elämässä.

Kokonaisuudessaan Röyhkeyskoulu oli innostava ja virkistävä lukukokemus. Mullistavia oivalluksia se ei tarjonnut, mutta pidän ihan hurjasti Janakan asenteesta ja huumorista yhdistettynä tutkimuspohjaiseen mutkattomuuteen: riemastuin esimerkiksi siitä, että kerrankin joku jakaa kanssani kriittiset ajatukset "visualisoinnista" ja aarrekarttailusta. Vaikka Janakka ei ole koulutettu ihmismielen asiantuntija (ja ilahduttavasti muistuttaa myös lukijaa siitä), hän on selvästi taustatyönsä tehnyt ja viittaa kirjassa moniin mielenkiintoisiin tutkimuksiin eri aloilta. Suorasanaisuus viehätti minua myös kovasti: yksi kirjan keskeisistä vinkeistä on "opettele puhumaan" - ihanan tavallista, mutta kiistatta tärkeää aika lailla kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä!

Kirjan ongelmana on kuitenkin hajanaisuus. Paikoin tuli lukijana sellainen fiilis, että kirjoittajalla on ollut vaikeuksia päättää, mitä kaikkea mahduttaa yksien kansien väliin (mihin voin kyllä paatuneena lätisijänä samastua vallan hyvin). Nyt mukana oli monenlaisia isoja asioita, joiden käsittely jäi paikoin niin pinnalliseksi, että sen olisi voinut jättää johonkin toiseen yhteyteen. Mielestäni jo pelkästä "arkiröyhkeydestä" - jämäkkyydestä, itsetuntemuksesta ja -varmuudesta sekä oman paikan ottamisesta - olisi riittänyt loistavasti aihetta yhteen kirjaan ilman laajempia pohdiskeluja oman näköisestä, merkityksellisestä elämästä. Hypähtely käytännön tasolta filosofisiin pohdintoihin teki kirjasta paikoin hieman sekavan, vaikka kaikki eri teemat olivatkin mielenkiintoisia. 

Näistä muutamista puutteista huolimatta voin suositella Röyhkeyskoulua kaikille (sukupuolesta riippumatta), jotka haluavat oppia luottamaan itseensä ja omaan osaamiseensa sekä ilmaisemaan itseään reteämmin ja jämäkämmin. Tässä on itsellänikin tekemistä, ja aion ehdottomasti kokeilla, josko Röyhkeyskoulun harjoituksista olisi apua!

Arvostelukappale saatu kustantamolta

Kirjavinkki hyvästä unesta

Tänä vuonna olen ehtinyt lukea vasta muutaman kirjan, mutta yksi niistä taitaa olla parhaita ja tärkeimpiä pitkään aikaan lukemiani tietokirjoja. Matthew Walkerin kirja Why we sleep (joka ilmestyy pian myös suomeksi nimellä Miksi nukumme) käsittelee nimensä mukaisesti unta ja sen tärkeyttä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Ehkä sinäkin olet jo ehtinyt törmätä kirjan nimeen somessa - ainakin itse olen havainnut lukuisia sitä hehkuttavia päivityksiä. Nyt kirjan luettuani täytyy sanoa, että tällä kertaa ihan syystä! Tämä on nimittäin kirja, joka todennäköisesti herättää sinutkin vaalimaan hyvää unta.

Jokainen varmasti tietää, että terveellisen ravinnon ja riittävän liikunnan ohella uni on yksi hyvinvointimme peruspilareista. Walker, unitutkimukseen perehtynyt psykologian ja neurotieteen professori, kuitenkin korostaa, että uni saattaa olla jopa suositusten mukaista liikuntaa tai vihannesten syöntiä tärkeämpää. Silti vaikuttaa siltä, että jopa viime aikojen hyvinvointivillityksessä unen rooli on jäänyt muun terveysintoilun jalkoihin. Viime vuosikymmeninä keskimääräinen unen saanti on vähentynyt suorastaan hälyttävästi: Walker viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan esimerkiksi keskiverto amerikkalainen nukkui 1950-luvulla peräti 9 tuntia, kun taas nykyään vastaava luku olisi vain vähän yli 6 tuntia. Taitaakin siis olla hyvä juttu, että unen vaaliminen vaikuttaisi olevan nousemassa melkeinpä hyvinvointitrendiksi.

Valitettavasti nyky-yhteiskunta ei edistä hyvän unen saavuttamista. Työ pakottaa useimmat heräämään ennen aikojaan, "menestyjät" hehkuttavat karmivan aikaisia herätyksiä ja aamuviiden treenejä, ja älylaitteiden valojen ääressä vietetyt illat vaikeuttavat nukahtamista. Ei siis ihme, että moni nukkuu jatkuvasti liian vähän tai virkistämätöntä unta, mikä vaikuttaa monella tavalla vointiin. Walker esittää kirjassa monenlaisia ideoita, miten tilannetta voitaisiin lähteä korjaamaan niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. On esimerkiksi aika käsittämätöntä, että vaikka tutkimuksesta hyvin tiedetään, millaisia keskivertoteinin unirytmi ja unen tarve ovat, tätä ei oteta koulujen lukujärjestyksessä huomioon.

Kirjan alussa esitellään mielenkiintoista tietoa siitä, mistä unessa oikeastaan on kyse, mikä on sen rooli paitsi ihmisten, myös muiden eläinlajien elämässä (todella kiehtovaa asiaa, harvoinpa tulee ajatelleeksi, että kaikki eläinlajit nukkuvat omalla tavallaan!), ja mihin unen eri vaiheita tarvitaan. Tästä edetään sen käsittelyyn, miten uni vaikuttaa aivoihimme ja kehoomme, ja millaisia yllättäviäkin haittoja unen puutteella on. Vähäinen uni vaikuttaa aivojen "kuntoon" monella tapaa, heikentää immuunijärjestelmää, sekoittaa verensokerin tasapainon, ja altistaa lukuisille sairauksille aina mielenterveyshäiriöistä syöpään. Näiden tutkimustulosten lukeminen oli oikeastaan aika karmivaa: jos kerran tiedetään, että uni on meille näin tärkeää, miksi siitä puhutaan niin vähän suhteessa ruokavalioon ja liikuntaan?

Entä sitten ne monien kaipaamat vinkit parempaan uneen? Niihin tämä kirja ei keskity, ja oikeastaan hyvä niin, sillä kirjan loppuun listatut hyvän unen vinkit lienevät jo useimmille tuttuja: esimerkiksi kofeiinin ja alkoholin välttäminen, liikunnan harrastaminen päivällä, säännöllinen unirytmi, rentoutuminen ennen nukkumaanmenoa, pimeä ja viileä makuuhuone sekä sängystä nouseminen vähäksi aikaa, jos uni ei suostu tulemaan. Ainakin minulle tämän kirjan lukeminen tarjosi uutta motivaatiota siihen, että ihan oikeasti muistaisin noudattaa näitä tuttuja ohjeita.

Why we sleep on täynnä tiukkaa asiaa ja tutkimustuloksia, mutta lukijan onneksi ne on esitetty melko yleistajuisessa ja kiinnostavassa muodossa. Kirjan rakenne on looginen ja helposti seurattava, ja mukana on paljon samaistuttavia esimerkkejä, joten asiapitoisuudesta huolimatta tämä ei ollut raskas lukukokemus. Itse asiassa täytynee myöntää, että kyseessä on siitä harvinainen kirja, etten keksi tästä oikeastaan mitään negatiivista. Suosittelen siis lämpimästi ihan jokaiselle!

Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - voiko self help muuttaa elämän?

Onko self help -kirjallisuudesta oikeasti hyötyä? Voiko kirjojen ohjeita noudattamalla muuttaa elämänsä? 

Jokainen kirjakaupassa viime vuosina asioinut tietänee, että self help elää ja voi hyvin: itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja julkaistaan niin maailmalla kuin meillä Suomessa jatkuvalla syötöllä, ja monet niistä nousevat myös valtaisaan suosioon. Moni harrastaa self help -kirjojen lukemista vuodesta toiseen, joku taas kausittain jonkin elämänalueen tökkiessä. Luetaanko näitä kirjoja vain viihteen ja hyvän fiiliksen vuoksi, vai voisiko niistä saada myös aitoa hyötyä? Tähän pureutuu Marianne Powerin hiljattain suomennettu teos nimeltä Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - yhden naisen yritys selvittää, onko self help -oppaista apua elämänmuutokseen (Gummerus, 2019).

Power on lontoolainen toimittaja, joka kertoo olleensa self help -kirjallisuuden suurkuluttaja jo vuosia ennen tähän projektiin tarttumista. Tällä kertaa hän kuitenkin päätti pelkän lukemisen lisäksi myös elää kirjojen oppien mukaan ja katsoa, tekisikö se hänestä onnellisemman ja menestyneemmän. Aiemmin kirjojen ahmiminen ei ollut varsinaisesti johtanut todellisiin muutoksiin. Power valitsi 12 erilaista self help -kirjaa ja päätti elää kuukauden kunkin kirjan oppien mukaisesti. Tämän ihmiskokeen tuloksista Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin kertoo hauskasti ja viihdyttävästi.

Kirjan idea on minusta varsin mainio, sillä olen itsekin lukenut monenlaista itsensä kehittämistä käsittelevää kirjallisuutta ja ollut jo pitkään kiinnostunut ilmiöstä. Powerin valitsemat kirjat kuvastavat hyvin self help -genren monimuotoisuutta: mukana on opuksia, jotka käsittelevät esimerkiksi rahankäyttöä, pelkojen haltuunottoa, läsnäoloa, haavoittuvaisuutta, täydellisen parisuhteen löytämistä ja jopa enkeleitä. Mukana on populaaritieteellisten kirjojen sijasta ennen kaikkea sitä itseään, melko stereotyyppistä self helpiä, joka tarjoaa suoria neuvoja ja helppoja (ehkä joskus jopa hieman harhaisia) ratkaisuja.

Kirja tarjoilee mainioita kuvauksia self helpiin hurahtamisesta ja sen sudenkuopista. Power saa esimerkiksi huomata, että joskus itsensä kehittämiseen saattaa hurahtaa niin antaumuksella, että unohtaa huolehtia sellaisista tosielämän realiteeteista kuin töistä ja ihmissuhteista. Vaarana on myös liiallinen oman navan ympärillä pyöriminen ja koukuttuminen sellaiseen ajatteluun, että ehkä seuraava kirja viimein osoittaa tien onneen ja menestykseen. Toisaalta self help saattaa hyvistä tarkoitusperistä huolimatta ruokkia myös riittämättömyyden tunteita. Kirjoista on helppo omaksua paineita siitä, millaista elämän pitäisi olla, ja jos kuilu ihanteiden ja todellisuuden välillä kasvaa liian suureksi, se voi tietysti masentaa.

"Luin self helpiä, koska se antoi minulle lohtua. Kirjoissa ymmärrettiin ahdistusta ja epävarmuutta, joista olin aina kärsinyt, vaikka olin ollut liian häpeissäni puhuakseni niistä. Niiden avulla henkilökohtainen piinani muuttui normaaliksi osaksi ihmisenä olemista. Kun luin self helpiä, tunsin olevani vähemmän yksin."

Joskus self helpin syövereihin sukeltaminen voi itsensä kehittämisen sijaan olla eskapismia, todellisuuden ja aitojen kohtaamisten pakenemista. Toki kirjoista voi saada lohtua ja sen kokemuksen, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Haasteeksi voi kuitenkin nousta se, kehottavatko kirjat lukijaansa kaivelemaan omaan mieltään loputtomasti vai suuntautumaan kohti toisia ihmisiä. Pohjimmiltaan itsensä kehittäminen ja hyvinvoinnin tavoittelu ei tietenkään ole itsekästä, onhan siitä välillisesti hyötyä myös muille ihmisille. Itsekin kuitenkin ajattelen, että self helpin ongelmakohtia voivat olla juuri yksilökeskeisyys ja pakkomielteinen onnen tavoittelu. Monet tutkimukset nimittäin osoittavat, että tietoinen onnellisuuden hamuaminen voi toimia itseään vastaan, kun taas hyvät ja läheiset ihmissuhteet ovat hyvinvoinnin kannalta ehkä jopa tärkein yksittäinen asia. 

Kokonaisuudessaan tästä viihdyttävästä kirjasta jäi se fiilis, että vaikka self help -kirjallisuudessa on omat ongelmansa, siitä voi ehdottomasti myös saada hyötyä ja ideoita irti - kunhan valitsee viisaasti ja harjoittaa tervettä kriittisyyttä. Yksi tärkeä taito on myös tunnistaa se, milloin oman mielen omatoiminen sörkkiminen nostaa pintaan sellaisia asioita, joita kannattaisi käsitellä ammattilaisen kanssa.

"Oli aika lopettaa itseen keskittyminen ja katsoa vaihteeksi ulkopuolelle. Elää elämää sen sijaan, että pelkästään analysoisin sitä."


Arvostelukappale saatu kustantajalta

Tehokkaasta levosta

Milloin viimeksi koit hereillä ollessasi syvää kehon ja mielen rentoutumista? Milloin olet viimeksi ollut aidosti tekemättä mitään? 

Heti alkuun on todettava, että jahkailin otsikon kanssa pitkään: onko harhaanjohtavaa puhua "tehokkaasta" levosta, kun tarkoitus ei tietenkään ole luoda kenellekään lisää paineita hyvinvoinnin suorittamiseen? Parempaa ilmausta en kuitenkaan keksinyt, joten näillä mennään. Tässä tekstissä jaan omia kokemuksiani tietoisesta lepäämään ja rauhoittumaan opettelusta sekä ehdotan muutamia käytännön ideoita ylikierroksilla käyvän kehon ja mielen rauhoittamiseen.

Työn, opiskelun tai kotiarjen pyörittämisen lisäksi myös vapaa-aika ja itsestä huolehtiminen voivat aiheuttaa stressiä. Mediasta ja tuttavilta tulvii ohjeita siihen, miten meidän tulisi elää: ihmissuhteista kuuluu pitää aktiivisesti huolta, on syötävä terveellisesti ja liikuttava säännöllisesti, valmistettava ne terveysherkut alusta asti itse, ja omasta asenteesta ja myönteisestä ajattelustakin tulisi pitää huolta. Kaikessa tässä on tietysti periaatteessa kyse hyvistä asioista, joihin on syytäkin kiinnittää huomiota. Koko paketti voi kuitenkin muotoutua varsin kuormittavaksi, jos päädymme suorittamaan hyvinvointia hampaat irvessä emmekä muista välillä vain olla.

Kuten varmasti monella muulla, myös minulla valtaosa vapaa-ajasta kuluu harrastusten, ystävien tapaamisen ja kaikenlaisen oman puuhastelun parissa. Mielekäs tekeminen ja itsensä toteuttaminen  ovat totta kai tärkeitä elämänlaadun kohentajia, mutta ikävä kyllä myös aidosti  innostavasta tekemisestä voi ylivirittyä. Positiivisesta mielialasta huolimatta tällainen ylivirittyneisyys on fyysisiltä ominaisuuksiltaan sukua kielteiselle stressille, jonka usein tunnistamme helpommin. Niinpä myönteinenkin ylikierroksilla käyminen voi aiheuttaa esimerkiksi uniongelmia ja pitkään jatkuessaan rasittaa kehoamme ja mieltämme.

Ylikierroksilla käymisen tunne on varmasti hyvin tuttu erityisesti monille herkille ihmisille, jotka reagoivat keskimääräistä herkemmin sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin. Minullekin tällainen innostumisesta alkunsa saanut ylivirittyneisyys on lähes päivittäinen seuralainen: olen nimittäin sitä ihmistyyppiä, joka saa parhaat ideat ja inspiraationpuuskat esimerkiksi taideharrastuksiin yleensä iltamyöhällä, jolloin nukkumaan rauhoittuminen on luonnollisesti hankalaa. 

Niinpä olen joutunut harjoittelemaan tehokasta lepoa, rauhoittumista olemisen äärelle. Sellaista lepoa, jossa keskeistä on läsnäolo ja antautuminen oman kehon tuntemuksille ja mielen liikkeille. Niin mukavia aktiviteetteja kuin leffojen katsominen, somen selaaminen, henkevät keskustelut ja kiehtoviin kirjoihin uppoutuminen ovatkin, ne eivät välttämättä auta jännityksiä kerännyttä kehoa rentoutumaan. Paras kokeilemani keino tietoiseen lepoon on ollut rauhallinen jooga, esimerkiksi yin tai restoratiivinen jooga yhdistettynä meditaatioon ja pitkään loppurentoutukseen.

Olen oikeastaan löytänyt rauhallisimmat joogamuodot vasta aivan viime aikoina. Pitkään koin olevani aivan liian levoton vaikkapa hyvin hitaaseen yin-joogaan, joten valitsin mieluummin itselleni helpomman tuntuiset, fyysisesti kuormittavammat joogatunnit. Ensimmäiset yin-jooga-kokeiluni olivat melkeinpä ahdistavia, sillä touhukkaalle sielulle oli äärimmäisen vaikeaa pysyä paikallaan samassa asennossa useita minuutteja. Muillakin joogatunneilla loppurentoutus on usein ollut samoista syistä minulle kaikista haastavin osuus, joka kotioloissa helposti unohtuu tai jää turhan lyhyeksi.

Jooga ja meditaatio eivät tietenkään ole ainoita keinoja tehokkaaseen lepäämiseen. Aika toimiva yhdistelmä voi olla myös vaikkapa rankka treeni ja sen jälkeinen venyttely ja saunassa rentoutuminen - ja ylipäätään meidän suomalaisten rakastama sauna on ihan loistava tapa lisätä rauhoittumista arkeen! Myös kevyt luonnossa liikkuminen (ainakin miellyttävällä säällä) toimii lähes aina, kuten tietysti myös päiväunet rakkaan ihmisen kainalossa.

Onko sinulla taipumusta ylikierroksilla käymiseen? Miten rentoudut parhaiten?

Kuvat: Pixabay

Tervetuloa, 2019!

Enää muutama yö jouluun ja vähän yli viikko tätä vuotta jäljellä! Vaikka itse liitän edelleen uudet alut ennen kaikkea alkusyksyyn, on vuodenvaihde silti mitä mainioin ajankohta pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan omaa elämää ja suunnittelemaan tulevaa. Mitkä olivat kuluneen vuoden kohokohtia? Mitä opin? Mitä haluan tästä vuodesta ottaa mukaani tulevaan ja minkä puolestaan jättäisin mieluummin menneeseen? Vaikka vieroksuisi varsinaisia uudenvuodenlupauksia, tavoitteiden asettelusta ja pienimuotoisesta itsereflektiosta tuskin on haittaa kenellekään.

Ennen kuin laskeudun bloginkin osalta leppoisaan joulunviettoon, ajattelin summailla tänne hieman ajatuksiani siitä, mitä tästä vuodesta jäi käteen ja millä mielin suuntaan kohti tulevaa.

Parhaita juttuja vuonna 2018

• Aivan mieletön kesä ja kesäloma olivat ehdottomasti vuoden kohokohtia - nautin helteisistä keleistä todella paljon, mistä toisaalta poden myös hieman huonoa omaatuntoa, koska ilmastonmuutos ja niin poispäin. Kesä 2018 oli kuitenkin pitkälti säiden ansiosta kuin unesta, näin pimeässä ja pakkasessa muisto siitä tuntuu jo melko epätodelliselta! Onnistuin lomailemaan kesällä todella "tehokkaasti" eli niin, että irrottauduin täysin töistä ja haalin hurjasti ihania kokemuksia, joita muistella kaamoksen keskellä. 

• Työjutuista jäivät erityisesti mieleen työmatkat Hollantiin ja Portugaliin - kyllä saa olla kiitollinen, että on päässyt töiden puitteissa matkustelemaan ja hankkimaan upeita, opettavaisia kokemuksia myös maailmalta. 

• Toukokuussa palasin muutaman vuoden tauon jälkeen salitreenin pariin, ja se onkin ollut yksi tänä vuonna eniten hyvinvointiini vaikuttaneista päätöksistä. Liikuntaharrastukseni olivat pitkään epäsäännöllisiä ja jäivät helposti muun arjen jalkoihin, mutta nyt, kun olen käynyt säännöllisesti salilla puolisen vuotta, olen muistanut miksi se todellakin kannattaa: selkä- ja niskajumit ovat lähes kadonneet, energiaa riittää enemmän, ahdistaa harvemmin, ja olo omassa kehossa on kaikin puolin parempi.

• Jooga, meditaatio ja hengitysharjoitukset! Nämäkään eivät suinkaan ole minulle uusia tuttavuuksia, mutta tänä vuonna olen saanut vihdoin aikaiseksi meditoida säännöllisesti, ja se on auttanut rauhoittumisessa ja keskittymiskyvyn vahvistamisessa. Loppuvuodesta tuli käytyä myös säännöllisemmin joogatunneilla, mikä menee ehdottomasti jatkoon myös ensi vuonna! Vaikka mielelläni joogaan myös kotona, viihtyisässä ympäristössä ohjatuilla tunneilla pääsee silti irrottautumaan arjesta paljon paremmin.

• Kuvataiteen tekeminen on myös innostanut erityisesti nyt syksyllä ihan todella paljon - ja se jos mikä on mahtava meditatiivinen ja itseilmaisua kehittävä harrastus! Olen viime vuosina huomannut, että minulla psyykkinen hyvinvointi ja luova tuotteliaisuus noudattavat selvästi samoja syklejä. On välillä vaikea sanoa, kumpi johtaa, mutta ainakin on niin, että erityisen luovina kausina myös voin paljon paremmin, olen vähemmän ahdistunut ja stressaantunut.

Kohti uutta vuotta - missä haluan kehittyä?

• Säännölliseen unirytmiin ja unen laatuun panostaminen on yksi juttu, johon haluan kiinnittää  tulevana vuonna enemmän huomiota. Olen kaikkea muuta kuin aamuvirkku perusluonteeltani, ja aikaiset aamut ovat tuottaneet minulle tuskaa niin kauan kuin muistan. Suurin haasteeni on kuitenkin se, että paras inspiraatio iskee aina iltamyöhällä, ja usein myöhään illalla tulee innostuttua milloin mistäkin tekemisestä, eikä uni tietenkään tahdo niin vireytyneessä tilassa tulla. Tavoitteena siis olisi ottaa iltaisin enemmän aikaa rauhoittumiselle esimerkiksi venyttelyn, meditoinnin, podcastien kuuntelemisen tai lukemisen muodossa.

• Hieman tähän rauhoittumiseen liittyen, haluaisin myös järkevöittää sosiaalisessa mediassa roikkumistani. Tämäkään ei ole mikään uusi projekti: olen jo ties kuinka kauan pitänyt silloin tällöin lyhyitä somepaastoja ja asettanut itselleni rajoituksia somessa roikkumiselle, mutta valitettavasti arkiset tottumukseni eivät ole juurikaan muuttuneet. Näen somessa myös niin paljon hyvää, etten suunnittele siitä luopumista täysin, mutta tavoitteenani olisi rauhoittaa erityisesti aamut ja illat puhelimen räpläämiseltä.

• Olen tässä loppuvuodesta jo kokeillut, miltä tuntuisi pitää viikonloppuna perinteinen karkkipäivä sen sijaan, että lähes päivittäin tulee maisteltua vähintäänkin suklaata järkiruoaksi. Vaikka syön muuten pääosin terveellisesti, olen hieman koukussa sokeriin erityisesti suklaan muodossa, ja tästä haluaisin pyristellä irti. Sitä paitsi tähänastisten kokeilujen perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että kun mässäilee vain viikonloppuisin, se suklaakin maistuu huomattavasti paremmalta! 

• Näin ehdottomuutta vierastavana olen myös opetellut kasvissyöntiä pitämällä viikonloppuisin lihapäivän - eli pyrin siihen, että söisin lihaa ainoastaan yhtenä päivänä viikosta. Tämä oli alun perin poikaystäväni idea, johon pienen epäröinnin jälkeen olen lähtenyt mukaan, ja yllättävän mutkatonta on ollut! Kasvisruokailun lisäämisen myötä on tullut testailtua monia uusia reseptejä ja raaka-aineita, ja tällä linjalla on ehdottomasti tarkoitus jatkaa myös tulevana vuonna. 

Mitkä olivat teidän vuotenne kohokohtia? Millaisia unelmia tai tavoitteita teillä on vuodelle 2019?

Älä oleta - kysy ja kerro

Tiedättehän, miten ärsyttävää on, kun joku olettaa liikaa? Jos minulta kysyttäisiin yhtä yleispätevää ohjetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, se voisi olla yksinkertaisesti: älä oleta, kysy. Se nimittäin toimii lähes tilanteessa kuin tilanteessa, kokeilkaapa vaikka.

Usein päädymme tsemppaamaan ja lohduttamaan toisia sanomalla, että tiedämme, miltä heistä tuntuu. Tällähän tietysti yleensä tarkoitetaan hyvää, mutta miltä noiden sanojen kuuleminen tuntuu? Ei välttämättä siltä, että olisi todella tullut ymmärretyksi. Oikeastaan on harhaa kuvitella tietävänsä tarkalleen, miltä toisesta tuntuu, mitä hänen mielessään liikkuu tai miten hän jonkun asian kokee - hän nimittäin on eri ihminen kuin sinä, joten oletuksesi saattavat mennä metsään, vaikka sinulla olisikin samantyyppisiä elämänkokemuksia.

Melkein mikään ei ole kamalampaa kuin se, että kun pitkän harkinnan jälkeen uskaltaa avautua ystävälle jostain itselle vaikeasta, häpeällisestä, ehkä jopa koko elämää määrittävästä kokemuksesta,  ystävä kommentoi jotain sen tyyppistä, että "tiedän tasan tarkkaan mistä puhut, sillä minulle/ystävälleni/siskolleni/muinaiselle koulukaverilleni on myös tapahtunut tuollaista".

Olettaminen ei useinkaan vahvista yhteyttä ihmisten välillä. Kaverin mielenliikkeistä oletuksia tekevä tsemppaaja saattaa tietysti olla aidosti toisen puolella ja ajatella tarjoavansa vertaistukea ja ymmärrystä. Luultavasti kaikkein syvimpiä yhteyden kokemuksia ovat kuitenkin ne, joita leimaa oletusten sijaan aito kiinnostus kurkistaa toisen ihmisen kokemusmaailmaan. Itselläni ovat jääneet erityisen hyvin mieleen sellaiset kokemukset, kun joku on kiinnostuneena kysynyt, mitä jostain asiasta ajattelen, miltä jokin minusta tuntuu ja miksi, tekemättä mitään olettamuksia (tai ainakaan näyttämättä niitä). On ihastuttavan rehellistä, jos joku tunnustaa heti, ettei tiedä tai ymmärrä jotain, ja siksi kysyy - koska ihan oikeasti haluaa ymmärtää. Liiallinen olettaminen on tavallaan sukua pätemiselle, jonka varmasti melkein kaikki tunnistavat ärsyttäväksi tavaksi, joka ei varsinaisesti osoita kunnioitusta toisia kohtaan.  

"Älä oleta, kysy" on muuten myös varsin toimiva ohje parisuhteissa, niin tuoreissa kuin vakiintuneemmissa. Erityisesti pitkässä suhteessa on helppo olettaa toisesta kaikenlaista, koska kuvittelee tuntevansa kumppanin niin läpikotaisin, että osaa lukea tämän ajatuksia - tai sitten olettaa hänen lukevan omia ajatuksiasi ja aistivan toiveesi ilman, että sanallakaan tuot niitä esille.  Ihan yhtä lailla kuin et voi täydellisen luotettavasti lukea toisten ajatuksia, ethän myöskään oleta heidän lukevan sinun ajatuksiasi.

Melkein jokainen meistä on varmasti syyllistynyt joskus tähän: kyllähän kumppanin pitäisi tajuta, hänhän tuntee minut niin hyvin... (tunnustan, en itsekään ole aina mestari tuomaan julki ajatuksiani läheisimmissä ihmissuhteissani). Toki osaamme myös tulkita läheistemme käytöstä kokemuksen perusteella, ja joskus läheisestä voi aistia jotain sellaistakin, mitä hän ei ehkä itse osaa sanoilla ilmaista. Toisaalta olettamukset voivat mennä myös pahasti metsään, ja sehän johtaa helposti konflikteihin, jotka olisi voinut ihan hyvin välttääkin. Olettamisen sijaan kysy, mutta myös kerro, kun kyse on omista tunteistasi ja ajatuksistasi.


Kuva: Unsplash

Huumorilla on paikkansa myös töissä

Jokainen varmasti tietää, että hauskanpito ja nauru tekevät hyvää. Lukuisten tutkimusten mukaan ne esimerkiksi vähentävät stressiä, helpottavat masennuksen ja ahdistuksen oireita, lisäävät tyytyväisyyttä elämään sekä lähentävät ihmissuhteita. Kaiken tämän lisäksi huumori myös kohentaa fyysistä terveyttä esimerkiksi vahvistamalla keuhkoja, sydäntä ja vastustuskykyä sekä madaltamalla kipukynnystä. Usein huumori liitetään ennen kaikkea vapaa-aikaan, vaikka sitä viljellään paljon myös työpaikoilla - ja hyvä niin, sillä huumori työn lomassa lisää paitsi työntekijöiden hyvinvointia ja yhteishenkeä, myös esimerkiksi tehokkuutta ja luovuutta.

Huumorintaju on yksi pidetyimmistä ja kaivatuimmista ominaisuuksista toisissa ihmisissä - tämän tietää taatusti myös jokainen, joka on koskaan lukenut yhtäkään nettideittiprofiilia. Jokaisella meistä on kuitenkin omat käsityksemme siitä, mitä hyvä huumorintaju pitää sisällään. Myös tutkimuksissa huumoria ja huumorintajua on käsitteellistetty monella tavalla, eikä tutkijoiden keskuudessa taida vieläkään olla täyttä yhteisymmärrystä siitä, mistä huumorissa tarkalleen ottaen on kyse. Siitä ollaan kuitenkin yhtä mieltä, että huumori liittyy ennen kaikkea ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Yhdessä tulee naurettua paljon helpommin kuin yksin. Huumorintajun puolestaan ajatellaan koostuvan esimerkiksi leikkisyydestä, tilanteiden hauskuuden ja absurdiuden tunnistamisesta, huumorin arvostamisesta sekä kyvystä käyttää huumoria vaikeista tilanteista ja tunteista selviytymiseen.

Huumori voi olla esimerkiksi stressiltä ja ikäviltä tunteilta suojaava selviytymismekanismi tai keino parantaa sosiaalista vuorovaikutusta. Toisaalta on myös kielteisiä huumorin tyyppejä: huumori voi olla aggressiivista, vähättelevää, vahingoniloista tai nöyryyttävää, jolloin sillä ei tietenkään ole myönteisiä vaikutuksia varsinkaan siihen ihmiseen, johon se kohdistuu. Tutkimustulokset huumorin myönteisistä vaikutuksista liittyvätkin yleensä nimenomaan kahteen ensimmäisenä mainittuun huumorin tyyppiin, huumoriin selviytymiskeinona tai sosiaalisena liimana (ja usein huumori toki on samaan aikaan molempia).

Miksi sitten myönteistä huumoria kannattaisi viljellä paitsi vapaalla, myös työpaikalla? 

• Se tarjoaa keinon käsitellä stressaavia tilanteita rakentavasti sekä purkaa tunteita myönteisellä tavalla. Tämä ehkäisee kuormittumisen kasaantumista ja siten myös työuupumusta. Huumori voi auttaa meitä tulkitsemaan haastavia tilanteita positiivisemmalla tavalla sekä suojaa stressin kielteisiltä vaikutuksilta terveyteen.

• Huumori tuo ihmiset lähemmäs toisiaan ja rakentaa työporukan yhteishenkeä. Hyvät ihmissuhteet työpaikalla ovat tietysti edelleen yhteydessä monenlaiseen hyvään: tehokkaaseen tiimityöskentelyyn, toisten auttamiseen, luottamukseen, luovuuteen, sekä tietenkin myönteisiin tunteisiin ja sosiaaliseen tukeen. Vaikka työ itsessään olisi välillä tylsää tai rankkaa, hyvä meininki työyhteisössä voi lisätä työssä viihtymistä ja työn mielekkyyttä.

• Huumori voi myös parantaa työn laatua: se saattaa esimerkiksi edistää suoriutumista kuormittavissa tilanteissa, lisätä avoimuutta palautteelle, motivoida ihmisiä "venymään vähän pitemmälle" ja lisätä luovuutta erityisesti tiimityössä. 

• Johtajan huumorintajulla on todettu olevan alaisiin samantyyppisiä vaikutuksia kuin alaisten omalla huumorilla: johtajan huumorintaju esimerkiksi lisää alaisten työtyytyväisyyttä ja sitoutumista työhön sekä pienentää sosiaalista etäisyyttä johtajien ja alaisten välillä. 

• Parhaimmillaan huumori saa aikaan "myönteisiä spiraaleja": se lisää positiivisia tunteita, jotka puolestaan vahvistavat yhteenkuuluvuutta, lisäävät luovuutta ja avoimuutta uusille ideoille, mikä johtaa onnistumisiin, jotka jälleen saavat aikaan lisää myönteisiä tunteita. 

Toisaalta huumori on haastava eikä suinkaan vaaraton laji: sillä voi tahattomastikin loukata toista. Varsinkin uusien ihmisten kanssa sekä työpaikalla (jossa on yleensä koolla varsin erilaisia persoonia, jotka myös edustavat erilaisia taustoja ja arvomaailmoja) sitä kannattaa käyttää harkitusti. Kokeilla kuitenkin kannattaa, sillä se voi tehdä kaikkien työpäivästä mukavamman :)

Millaista huumoria teillä töissä harrastetaan?

Lähteitä:

Lang, J. C., & Lee, C. H. (2010). Workplace humor and organizational creativity. The International Journal of Human Resource Management.
Mesmer-Magnus, J., Glew, D. J., & Viswesvaran, C. (2012). A meta-analysis of positive humor in the workplace. Journal of Managerial Psychology.
Michel, J. W., Tews, M. J., & Allen, D. G. (2018). Fun in the workplace: A review and expanded theoretical perspective. Human Resource Management Review.

Leikki tekee hyvää myös aikuiselle

Milloin viimeksi leikit - itseksesi, lapsen, toisten aikuisten tai lemmikkisi kanssa? Milloin viimeksi altistit itsesi tylsyydelle? Milloin teit jotain vain ja ainoastaan siksi, että se on mukavaa?

Nykyisin puhutaan paljon tavoitteiden ja itsensä johtamisen tärkeydestä niin "menestymisen" (miten sen nyt kukakin määrittelee) kuin hyvinvoinninkin kannalta. Tutkimuksista tiedetäänkin, että sopivan kokoisten mutta riittävän haastavien tavoitteiden asettaminen ja niitä kohti pyrkiminen ovat yhteydessä sekä parempaan hyvinvointiin että suoriutumiseen monella elämänalueella. Itsensä johtamisen taidoista puhutaan paljon erityisesti työelämän kontekstissa, ja luonnollisesti niitä tarvitaan myös esimerkiksi hyvinvointia tukevien rutiinien ylläpitämisessä. Olen kuitenkin viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten tärkeää olisi mahduttaa elämään myös spontaania ilottelua, leikkiä ja luovuutta. Uskon, että jokainen meistä tarvitsee paitsi tavoitteita ja unelmia, myös tilaa tylsyydelle ja kevyelle pöljäilylle. Itse saan arkisen leikkiannokseni erityisesti kuvataide- ja teatteriharrastuksista, mutta oikeastaan leikki voi olla ihan mitä tahansa - kysehän on ennen kaikkea avoimesta, uteliaasta ja kokeilunhaluisesta suhtautumistavasta.

Mihin tarvitsemme tylsyyttä?

Tylsyyttä pidetään usein ikävä kokemuksena, ja se on tutkimuksissa yhdistetty myös esimerkiksi liialliseen päihteidenkäyttöön ja ylensyömiseen. Ajoittainen tylsyys voi kuitenkin olla meille myös hyväksi: se voi johtaa pohdiskeluun ja haaveiluun, jotka puolestaan lisäävät luovuutta ja ideointikykyä. Mielikuvitusta ja luovaa ajattelua tukee aivojen "joutokäyntiverkosto" (engl. default mode network; mainio suomennos Minna Huotilaisen kirjasta Aivot työssä), joka käynnistyy silloin, kun mieli ei ole tavoitehakuisessa, keskittyneessä tilassa vaan on vapaa vaeltelemaan. Luovuuteen tarvitaan ripaus joutilaisuutta ja ajatusten harhailua - joskin toki myös tavoitteellista tekemistä, jotta ideat realisoituvat käytäntöön. Nykypäivänä tylsyyttä on älylaitteiden ansiosta helppo paeta, mutta joskus kannattaa kokeilla, millaisia ajatuksia ja ideoita omasta päästä putkahtaa, kun on edes hetken tekemättä mitään.

Miksi leikkiminen kannattaa?

Lasten leikki on oivallinen esimerkki sisäisesti motivoituneesta tekemisestä: he leikkivät yksinkertaisesti siksi, että se on kivaa. Helppouden ja hauskuuden ohella leikkiminen on kuitenkin myös erittäin tärkeää lapsen kognitiivisen, emotionaalisen, sosiaalisen ja motorisen kehityksen kannalta. Lähes kaikki lapset piirtävät, tanssivat, laulavat ja tarinoivat, mutta harmillisesti valtaosa lopettaa ainakin suurimman osan tällaisista aktiviteeteista jossain vaiheessa aikuiseksi kasvamista. Jos leikki kerran tekee lapsille niin hyvää, miksei se voisi toimia aikuisillakin?

Meillä aikuisilla on usein tapana keskittyä ennen kaikkea siihen, mitä hyötyä jostain tekemisestä on - tai miten se edistää vaikkapa arvojemme tai tavoitteidemme toteutumista. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää: harva haluaa esimerkiksi töissä käyttää aikaa turhaan nysväämiseen, josta ei ole hyötyä kenellekään. Touhuttuamme koko pitkän päivän kaikkea hyödyllistä saatamme sitten illalla lösähtää sohvalle telkkaria tai Netflixiä katsomaan - ehkä siksi, että se on kivaa, tai ehkä siksi, ettemme jaksa muutakaan.

Joskus pelkän rentoutumisen sijaan olisi kuitenkin hyvä leikkiä eli tehdä mukavia asioita tasan siksi, että ne ovat kiehtovia, inspiroivia tai ihan vaan kokeilemisen arvoisia. Aikuisten leikki voi olla esimerkiksi pelaamista, eläinten tai lasten kanssa touhuamista, käsitöiden tai taiteen tekemistä, tanssimista, teatteria, metsässä seikkailua, musisointia - mitä ikinä keksitkään! Kokeilevan ja leikillisen asenteen voi ottaa myös arkisiin askareisiin, kuten vaikkapa uusien reseptien kokeiluun tai liikuntaharrastuksiin.

Sen lisäksi, että leikkiminen on itsessään palkitsevaa, se myös tukee hyvinvointiamme monella tavalla. Yhdessä ilottelu ja nauraminen lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siis tukevat hyviä ihmissuhteita. Lisäksi leikkiminen rentouttaa ja auttaa palautumaan stressistä - ja toisaalta taas esimerkiksi erilaiset pelit tai lukeminen haastavat aivoja ja opettavat meille uutta. Leikkiminen voi lisätä energisyyden ja elinvoimaisuuden kokemuksia sekä parhaimmillaan myös sitä paljon puhuttua "tekemisen meininkiä" töissä.

Parhaimmillaan aikuisten leikki on myös voimaannuttavaa ja terapeuttista. Hulluttelu ja vaikkapa taiteen tekeminen muistuttavat siitä, ettei kaiken elämässä tarvitse olla niin vakavaa. Lisäksi myös omia huonoja puolia, ikäviä kokemuksia ja ahdistuksen aiheita voi käsitellä luovasti leikin ja huumorin varjolla. Tällainen leikki tosin ei välttämättä ole pelkästään mukavaa vaan myös ajoittain hyvinkin haastavaa. Esimerkiksi itse koen jatkuvasti teatteriharrastuksen parissa nolouden ja riittämättömyyden tunteita, mutta toisaalta harrastus on tehnyt todella hyvää itsetuntemukselleni, esiintymistaidoilleni ja ennen kaikkea heittäytymis- ja leikittelykyvylle, jota vaikkapa työarjessa pääsee harvoin yhtä suoraan treenaamaan.

Miten sinä leikit?

Kuvat: Unsplash