perjantai 16. helmikuuta 2018

Introvertit, ekstrovertit ja seuraelämän seuraukset

Ihmisten jaottelu persoonallisuudeltaan introverteiksi ja ekstroverteiksi tuntuu olevan juuri nyt suosittua. Moni tykkää lokeroida itsensä ja ehkä toisetkin toiseen näistä kategorioista (tai sitten niiden välimaastossa olevaksi "ambivertiksi" - koska kaikelle pitää olla oma sanansa?) ja kokee esimerkiksi oman introverttiuden löytämisen lisänneen itsetuntemusta. Itsetuntemuksen lisääntyminen ja erilaisten persoonallisuuksien ymmärtäminen ovat tietysti hienoja juttuja. Monien muiden ihmismieleen liittyvien kysymysten tavoin tämäkin juttu on kuitenkin monisyisempi kuin ensisilmäyksellä luulisi.

Yleisessä keskustelussa ja aihetta koskevassa helppotajuisessa kirjallisuudessa introvertti ja ekstrovertti erotetaan toisistaan usein sen mukaan, mikä heille tuo energiaa ja mikä sitä vastaavasti kuluttaa: introvertti väsyy sosiaalisista kontakteista ja lataa akkujaan omassa rauhassa, kun taas ekstrovertti energisoituu ihmisten kanssa seurustelemisesta. Tutkimusten mukaan tämä näkemys on kuitenkin yksinkertaistettu eikä pidä ainakaan täysin paikkaansa: vaikuttaa nimittäin siltä, että vilkas sosiaalinen kanssakäyminen väsyttää myös persoonallisuudeltaan ulospäinsuuntautuneita.



Vaikka meillä ihmisillä tuppaa olemaan melko pysyvä ja toimintaa ennustava persoonallisuus, emme suinkaan aina käyttäydy sen mukaisesti - ja itse asiassa ihan hyvä niin. Touhuihimme vaikuttavat luonnollisesti myös tilannetekijät, vuorovaikutukseen liittyvät odotukset, toisten huomioiminen ja omat ohimenevät mielentilamme ja tuntemuksemme. Joskus siis persoonallisuudeltaan introverttikin käyttäytyy "vastoin luonnettaan" ulospäinsuuntautuneesti tai toisin päin. Esimerkiksi kouluympäristössä seurallisinkin ekstrovertti joutunee hillitsemään puhetulvaansa, kun taas työpaikalla introvertti voi joutua käyttäytymään seurallisemmin kuin mikä ehkä tuntuisi luontevimmalta.

Mutu-tuntumalta saatamme helposti ajatella, että vastoin omaa persoonallisuutta käyttäytyminen vaatii tahdonvoimaa, uuvuttaa ja kuluttaa ihmistä. Yllättäen monessa tutkimuksessa on kuitenkin todettu, että reipas ja ulospäinsuuntautunut käyttäytyminen pääsääntöisesti lisää  myönteisiä tunteita riippumatta siitä, onko ihminen persoonallisuudeltaan introvertti vai ekstrovertti! Introvertti ei ehkä kaipaa yhtä paljon sosiaalisia kontakteja kuin ekstrovertti, mutta molemmat hyötyvät niistä - myös pitemmällä aikavälillä, sillä toimiva sosiaalinen elämä tukee niin psyykkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia.




Uudessa suomalaistutkimuksessa selvitettiin sitä, millaisia seurauksia paitsi ulospäinsuuntautuneella käyttäytymisellä on, ja miten persoonallisuuden piirteet vaikuttavat siihen. Sosiaalisen aktiivisuuden todettiin jälleen kerran lisäävän myönteisiä tunteita sekä introverteilla että ekstroverteilla. Uutta ja mielenkiintoista oli kuitenkin se, että ulospäinsuuntautunut käyttäytyminen oli yhteydessä myös väsymykseen muutaman tunnin viiveellä - riippumatta ihmisen persoonallisuudesta!  Vaikuttaa siis siltä, että sosialisoituminen erityisesti isommassa porukassa tuppaa väsyttämään myös persoonallisuudeltaan vilkkaita ja seurallisia.

Samassa tutkimuksessa selvitettiin myös tunnollisen käyttäytymisen seurauksia. Niiden todettiin olevan samankaltaiset kuin ulospäinsuuntautuneisuuden: tunnollinen ja ahkera toiminta lisäsi myönteisiä tunteita mutta myös väsymystä muutaman tunnin kuluttua. Tämä on ehkä helppo ymmärtää, sillä persoonallisuudesta riippumatta tunnollisesti ja tehokkaasti toimiminen esimerkiksi töissä vaatii itsesäätelyä ja oman toiminnan kontrolloimista, mikä kuluttaa henkisiä resursseja. Ehkä samaa ajatusta voitaisiin soveltaa myös sosiaaliseen vuorovaikutukseen - oli ihminen kuinka seurallinen tahansa, hän todennäköisesti säätelee toimintaansa tilanteen ja seuran mukaan.




Intuitiivisesti saattaa tuntua hassulta, että vastoin luonnetta toimiminen voikin joskus olla hyvä juttu. Joissain tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä myös  siitä, että vastoin omia taipumuksia toimiminen saattaa haitata suoriutumista itsesäätelyä vaativissa kognitiivisissa tehtävissä - ainakin introvertisti käyttäytyvillä ekstroverteilla. Oman persoonallisuuden "ylittäminen" siis vaikuttaa todella jollain tapaa kuormittavan mentaalisia resursseja, mutta toisaalta tunne-elämän ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta se voi silti olla toisinaan hyvä ratkaisu. Se, että jokin vaatii itsesäätelyä, ei nimittäin suinkaan tarkoita, että sitä tulisi välttää: itse asiassa onnistunut itsesäätely on hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

Ihminen on tunnetusti sosiaalinen eläin ja yhteenkuuluvuuden tunne yksi psykologisista perustarpeistamme, joten seurallisen käyttäytymisen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin käyvät järkeen. Siitä huolimatta, että meillä jokaisella on jokin synnynnäinen temperamentti ja sen pohjalta rakentunut persoonallisuus, ei liian jyrkkä itsen määrittely ole välttämättä hyvä juttu. Toisinaan se voi johtaa itsensä ylisuojeluun ja vähänkin haastavilta tuntuvien tilanteiden välttelyyn. Taipumuksistamme riippumatta voimme yksittäisissä tilanteissa valita, miten toimimme. Joskus lienee hyvä pysähtyä miettimään, milloin vastoin omaa luonnetta toimiminen on esimerkiksi omien arvojen ja tavoitteiden mukaista ja siksi kannattavaa.


Lähteet:

Leikas, S. and Ilmarinen, V.-J. (2017), Happy Now, Tired Later? Extraverted and Conscientious Behavior Are Related to Immediate Mood Gains, but to Later Fatigue. Journal of Personality, 85: 603–615.

Zelenski, J. M., Santoro, M. S., & Whelan, D. C. (2012). Would introverts be better off if they acted more like extraverts? Exploring emotional and cognitive consequences of counterdispositional behavior. Emotion, 12, 290303.

Kuvat: Unsplash

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kirjavinkki: Aivot työssä

Millainen työ sopii ihmisaivoille? Miten pitää huolta aivojen peruskunnosta ja oppia tehokkaasti? Millaiset työnteon käytännöt tukisivat parhaiten hyvinvointiamme ja tehokkuuttamme?

Jos nämä kysymykset yhtään kiinnostavat, suosittelen lukemaan tuoreen kirjan nimeltä Aivot työssä (Otava, 2018). Kirjan kirjoittajat Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi ovat aivotutkijoita ja ahkeria tieteen yleistajuistajia, ja tähän kirjaan he ovat koonneet tutkimukseen perustuvaa tietoa "aivoystävällisestä" työstä. Kirjoittajien aivotutkimustaustasta huolimatta kirja on mukaansatempaava ja helppolukuinen. 

Kirjan ensimmäisessä osassa sukelletaan yksittäisen työntekijän näkökulmaan. Tarina alkaa perusteista: päässämme on edelleen muinaisen metsästäjä-keräilijän aivot, joiden tulisi jotenkin kyetä toimimaan monimutkaistuvassa ja teknologian kyllästämässä maailmassa. Evoluutio on tunnetusti hidas prosessi, ja aivojemme toiminnot ovat sopeutuneet elämään, jota ihminen eli tuhansia vuosia sitten. Esimerkiksi stressitilanteista tuttu taistele ja pakene -reaktio on eloonjäämisen kannalta tärkeä, mutta ei suinkaan moniin nykypäivän arkisiin tilanteisiin soveltuva tapa reagoida.



Jotta työskentely sujuisi tehokkaasti ja miellyttävästi, on tärkeää pitää huolta niin sanotusta aivojen peruskunnosta. Se ei niinkään vaadi erityisiä niksejä vaan ennen kaikkea muutakin terveyttä tukevia perusasioita: ravitsevaa ruokaa, riittävästi liikuntaa sekä unta ja lepoa. Jokainen on varmasti huomannut, että huonosti nukuttu yö ja kova nälkä ovat omiaan romuttamaan keskittymiskyvyn ja mielialan. Aivot eivät kuitenkaan lepää yölläkään: unella on tärkeä rooli esimerkiksi muistin konsolidaation kannalta. Se tarkoittaa muistitiedon järjestelyä ja siirtämistä lyhytkestoisesta pitkäkestoiseen muistiin. Ja tunnetusti liikunta virkistää kehon lisäksi tehokkaasti myös mieltä - niinpä töissäkin pieni taukojumppa usein auttaa aivojumiin.

Eräs nykypäivän työelämässä tärkeä taito on oppiminen. Kirjan kirjoittajien mukaan ihmiset keskittyvät tulevaisuudessa entistä enemmän tehtäviin, joissa vastausta tai tehtävän vaatimaa osaamista ei tiedetä etukäteen, ja ratkaisun löytyminen on uuden tiedon rakentamista. Pelkkä tiedon vastaanottaminen ja mielessä säilyttäminen ei siis riitä. Sitä paitsi siihen koneet kykenevät loistavasti, paljon meitä paremmin. Ajatus jatkuvasta työssä oppimisesta ei kuitenkaan ole pelkästään innostava, vaan siihen liittyy myös monenlaisia kauhukuvia. Aivot työssä -kirjassa pohditaankin sitä, miten sekä ihminen itse että organisaatio, jossa hän työskentelee, voisivat tukea työssä tapahtuvaa oppimista. 

Yhdessä kirjan luvussa keskitytään jatkuvasti mielipiteitä jakavaan aiheeseen: voiko ihminen pysyä tervejärkisenä ja tehokkaana avokonttorissa? Vastaus on tietysti että voi - mutta kenelle tahansa tai mihin tahansa työhön ärsykkeitä pursuava yhteinen tila ei välttämättä sovi. Erilainen työ vaatii erilaiset puitteet. Huotilainen ja Saarikivi kuitenkin muistuttavat, että satunnaiset kohtaamiset ja epämuodolliset juttutuokiot työpaikalla ovat tärkeitä, myös itse työnteon, ei pelkästään hyvän fiiliksen kannalta. Itse asiassa työpaikan tärkein huone voi olla kahvihuone, jossa epämuodollisesti jaetaan tietoa, keskustellaan ajatuksista ja heitellään uusia ideoita - sekä tietysti rentoudutaan ja virkistäydytään, mikä on palautumisen kannalta keskeistä. 

Yksi tärkeä oppi, jonka aion tästä kirjasta omaksua omaan arkeeni, on "aikuisten välitunti" eli pieni liikehdintätauko vähintään kerran tunnissa. Nykypäivänä monen työ tapahtuu käytännössä pelkästään istuma-asennossa. Se on tunnetusti epäterveellistä, eikä pelkästään fyysisessä mielessä: tutkimuksissa on todettu, että vaikka vain muutaman minuutin fyysinen aktiivisuus kohottaa vireystilaa, buustaa luovuutta, keskittymiskykyä ja mielialaa. 

Kirjan loppupuolella pureudutaan työyhteisön näkökulmaan: Miten toimisimme parhaiten yhdessä? Mihin suuntaan organisaatioita tulisi kehittää, jotta ne olisivat kestäviä muuttuvassa maailmassa? Tässä osassa pohditaan esimerkiksi sitä, mitkä tekijät työssä tulevat muuttumaan lisääntyvän digitaalisuuden myötä ja mitkä säilyvät ennallaan. luovan ajattelun luonnetta (tästä ajattelin muuten kirjoittaa ihan oman postauksensa) sekä tunteiden ja empatian roolia työssä.

Tiivistetysti Aivot työssä on yksi antoisimmista tietokirjoista, mitä olen viime aikoina lukenut. Hurjasti asiaa monesta eri näkökulmasta, mutta kokonaisuus säilyy helposti omaksuttavana, mielenkiintoisena ja käytännönläheisenä - varmasti myös sellaiselle, jolla ei juuri ole pohjatietoa aiheesta :)


Kirjasta saatu arvostelukappale blogin kautta

perjantai 2. helmikuuta 2018

Erityisherkkä, täysin epäherkkä - vai jotain siltä väliltä?

Voidaanko ihmiset luokitella kahteen ryhmään: erityisherkkiin ja niihin vähemmän herkkiin?

Herkkyydestä keskusteltaessa törmää toisinaan tällaiseen ajatukseen, joka minulle tuntuu intuitiivisesti väärältä. Useimmat ihmisten psykologiset ominaisuudet, kuten persoonallisuuden piirteet ja erilaiset lahjakkuuden muodot, ovat jatkumoita eivätkä yksinkertaisia joko-tai-luokitteluja - miksei tämä koskisi myös herkkyyttä? Ihan tavallisessa elämässä on helppo tunnistaa ihmisiä, jotka eivät vaikuta aivan erityisen herkiltä, mutta joilla selvästi on joitain herkkyyteen viittaavia ominaisuuksia.

Monissa herkkyyttä koskevissa tutkimuksissakin on aiemmin ajateltu, että herkkyys olisi kaksiluokkainen joko-tai-ilmiö. Tämän käsityksen mukaan ihmiset voitaisiin siis jakaa vähemmän herkkään enemmistön ja erityisherkkään vähemmistöön. Viime aikoina on kuitenkin julkaistu mielenkiintoisia uusia tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, ettei asia ei ole aivan näin yksinkertainen.



Monelle erityisherkkyyteen tutustuneelle näissä tutkimuksissa käytetty itsearviointikysely lienee tuttu - kyllä, juuri se netissä pyörivä kysely, jonka avulla sinäkin ehkä olet tutustunut herkkyyteesi.  Alun perin kysely kehitettiin mittaamaan yksinkertaisesti herkkyyttä aistitiedon käsittelyssä. Myöhemmin on kuitenkin huomattu, että herkkyys on todellisuudessa moniulotteisempi ilmiö. Se voi ilmetä muutamilla hieman erilaisilla tavoilla, jotka kuitenkin esiintyvät yhdessä niin usein, että on perusteltua olettaa niiden liittyvän "yleiseen" herkkyyteen.

Yksi herkkyyden tutkituista ulottuvuuksista on herkkä ylivirittyminen: tunnetusti herkkä ihminen tuntee muita helpommin kuormittuvansa niin ulkoisista kuin kehon ja mielen sisäisistä ärsykkeistä. Toinen keskinen ulottuvuus on niin sanottu esteettinen herkkyys, joka tarkoittaa taipumusta liikuttua voimakkaasti taiteesta ja kauneudesta. Kolmas herkkyyden "alalaji" on jo edellä mainittu  herkkyys aistiärsykkeille. Herkkä ihminen saattaa muita helpommin kokea esimerkiksi kovat äänet ja kirkkaat valot epämiellyttävinä. Herkkyyttä pitkään tutkineen Elaine Aronin mukaan näiden lisäksi erityisherkkyyteen kuuluu yhtenä osana myös tavanomaista syvällisempi tiedon prosessointi, joka näihin muihin verrattuna tuntuu ainakin minulle hieman vaikeasti tavoitettavalta.



Vastikään julkaistussa laajassa tutkimuksessa saatiin vahvistusta sille, että herkkyys todella näyttää olevan yleinen ilmiö, jolla on kolme toisistaan eroteltavissa olevaa ilmenemismuotoa. Uudempi ja kiinnostavampi havainto sen sijaan oli se, että aineistosta oli havaittavissa kahden sijaan kolme ryhmää herkkyyden suhteen: erityisen herkät, ei-kovin-herkät sekä lisäksi ihmiset, joiden herkkyys oli keskitasoa. Nämä keskivertoherkät olivat itse asiassa ryhmistä suurin, sillä heihin kuului 40 % aikuisista tutkittavista. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös lasten ja nuorten osalta. Herkkyys vaikuttaisikin olevan ainakin suunnilleen normaalijakaumaa noudattava jatkumo, jolla suurin osa ihmisistä sijoittuu keskivaiheille ääripäiden sijaan.

Tutkimuksessa havainnollistettiin herkkyysryhmien välisiä eroja hauskasti rinnastamalla ne kukkiin: erityisen herkät orkideat kärsivät herkästi huonosta kasvuympäristöstä mutta kukoistavat hyvissä olosuhteissa, voikukat taas selviävät hengissä ja hyvinvoivina melkein missä tahansa ympäristössä, ja keskimääräisen herkät tulppaanit asettuvat näiden välimaastoon. Tämä mielikuva myös muistuttaa siitä tärkeästä faktasta, että herkkyys ei suinkaan ole pelkästään ikävyyksille ja pahoinvoinnille altistava ominaisuus vaan myös vahvuus.



Erityisen herkät ihmiset eivät nimittäin ole herkempiä ainoastaan vastoinkäymisille, vaan he myös hyötyvät erityisen paljon myönteisistä kokemuksista. Tutkimuksissa on saatu viitteitä jopa siitä, että  herkät hyötyvät erilaisista psykososiaalisista interventioista keskimääräistä paremmin! Tämä tieto voi ilahduttaa erityisesti niitä herkkiä, jotka kokevat ominaisuutensa olevan ennen kaikkea taakka. Toki se voi olla sitäkin, mutta herkällä ihmisellä on myös potentiaalia ottaa niin sanotusti kaikki ilo irti myönteisistä kokemuksista, hurmioitua elämän pienistä asioista ja kasvaa parhaaksi versioksi itsestään rakastavassa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Lokerointi ja yksinkertaistaminen ovat ihmismielelle luonnollisia prosesseja, mutta toisten ihmisten ymmärtämistä ne harvemmin auttavat. Ymmärrys siitä, ettei ihmisiä voida yksioikoisesti jakaa vaikkapa herkkiin ja totaalisen "epäherkkiin" voi auttaa muistamaan, että jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Ja toisaalta ilman keinotekoisia raja-aitoja voi olla helpompi havaita yllättäviäkin samankaltaisuuksia: vaikka joku ei olisi aivan yhtä herkkä kuin sinä, hänellä saattaa silti olla jotain tarttumapintaa sinun kokemuksiisi.


Lähteet:

Lionetti, Aron, Aron, Burns, Jagiellowicz, & Pluess (2018). Dandelions, tulips and orchids: Evidence for the existence of low-sensitive, medium-sensitive and high-sensitive individuals. Translational Psychiatry, 8(24).

Pluess, Assary, Lionetti, Lester, Krapohl, Aron & Aron (2017). Environmental sensitivity in children: Development of the highly sensitive child scale and identification of sensitivity groups. Developmental Psychology, 54(1), 51-70.

Kuvat: Unsplash

torstai 1. helmikuuta 2018

Rajallinen vai rajaton tahdonvoima?

Miksi jotkut ihmiset jaksavat väsymyksestä ja vastoinkäymisistä huolimatta pakertaa tavoitteidensa eteen? Miksi toiset taas menettävät tahdonvoimansa heti, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan?

Uuden tutkimuksen mukaan vastaus voi piillä siinä, millaisia uskomuksia ihmisellä on tahdonvoimasta. Jos pidämme tahdonvoimaa rajallisena, se myös on sitä - ja jos taas uskomme, että se riittää loputtomiin, se vaikuttaisi kantavan paljon pitemmälle! Erittäin kiinnostava ajatus, varsinkin siksi, että psykologiassa on pitkään ollut vallalla käsitys tahdonvoimasta "lihaksena", joka väsyy, kun sitä käytetään, ja kaipaa välillä lepoa toimiakseen tehokkaasti.


Tuoreessa tutkimuksessa testattiin päälle tuhat amerikkalaista ja eurooppalaista arviointityökalulla, joka mittaa niin sanottua implisiittistä teoriaa tahdonvoimasta vaativissa henkisissä ponnistuksissa. Implisiittisillä teorioilla tarkoitetaan ihmisten omia, usein tiedostamattomia käsityksiä ja uskomuksia omista kyvyistään ja ominaisuuksistaan. Tahdonvoiman osalta uskomukset liittyvät erityisesti siihen, uskooko ihminen tahdonvoiman olevan rajallinen vai rajaton resurssi. Tutkimuksessa osallistujat arvioivat itse uskomuksiaan esimerkiksi tämän tyyppisillä väittämillä: "Raskaan henkisen ponnistuksen jälkeen energiani on kulunut loppuun ja minun täytyy levätä palautuakseni."

Tutkimuksessa oli mukana ihmisiä muutamasta eri maasta, ja tahdonvoimaa koskevissa uskomuksissa havaittiin myös mielenkiintoisia kulttuurien välisiä eroja: esimerkiksi amerikkalaiset uskoivat saksalaisia ja sveitsiläisiä useammin, että he tarvitsevat taukoja ladatakseen akkuja sen jälkeen kun ovat rasittaneet mieltään. Eurooppalaiset taas olivat nopeammin valmiita ottamaan vastaan uusia haasteita tahdonvoimaa vaatineiden tilanteiden jälkeen.

Tämänsuuntaiset tutkimustulokset saavat ainakin minussa aina aikaan sen ihmettelyä, miten valtava mielen ja uskomusten voima onkaan. Kaikki ei tietenkään hetkessä muutu ajattelemalla paremmaksi, eikä omien, usein tiedostamattomien uskomusten muuttaminen suinkaan ole aina helppoa. Joka tapauksessa omien uskomusten kanssa työskentely näyttäisi olevan yllättävänkin keskeistä melkein missä tahansa muutoksessa. Toki tahdonvoimaa ja itsekuria voi treenatakin - joka tapauksessa ne vaikuttavat olevan erittäin keskeisiä ominaisuuksia kaikensorttisen elämässä menestymisen ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta.


Lähde: Napolitano & Job (2018). Assessing the implicit theories of willpower for strenuous mental activities scale: Multigroup, across-gender, and cross-cultural measurement invariance and convergent and divergent validity. Psychological Assessment.

Kuva: Unsplash


maanantai 22. tammikuuta 2018

Mistä merkityksellisyyttä työhön?

Onko työsi sinusta tärkeää ja mielekästä? Pääsetkö työssäsi toteuttamaan itseäsi, auttamaan muita tai tuottamaan maailmaan jotain uutta ja tarpeellista?

Yksi työhyvinvoinnin "trendeistä" ja tärkeistä keskustelunaiheista juuri nyt on työn merkityksellisyys ja mielekkyys. Se on tärkeää niin työntekijän itsensä kuin organisaationkin kannalta: työnsä mielekkääksi kokeva ihminen paitsi voi hyvin, myös hoitaa hommansa hyvin ja todennäköisesti myös "tartuttaa" myönteisiä tunteita ja intoa työkavereihinsa.

Sen arvioiminen, tuntuuko oma työ mielekkäältä vai ei, on usein helppoa. Sen sijaan sitä, mistä merkityksellisyyden kokemus juontaa juurensa, ei välttämättä ole helppo eritellä. Tarkemmasta analyysista voi kuitenkin olla apua esimerkiksi silloin, kun työn mielekkyys on vähän hakusessa. Toisinaan törmää ajatukseen, että tietyt työt ovat luonnostaan erityisen merkityksellisiä: harva kyseenalaistaa esimerkiksi hoitotyön tärkeyttä ja mielekkyyttä. Toki jotkut työt ovatkin välttämättömämpiä kuin toiset - mutta toisaalta esimerkiksi taiteen tekeminen koetaan usein hyvin mielekkäänä, vaikkei siinä henkiä pelastetakaan.  Itse asiassa työstä kuin työstä on mahdollista löytää mielekkyyttä, kunhan työn ja ihmisen ominaisuudet kohtaavat.




Työn merkityksellisyyttä ja sen lähteitä on viime vuosina tutkittu paljon. Erään näkemyksen mukaan merkityksellisellä työllä on kolme osatekijää. Ensimmäinen on se, että ihminen kokee työnsä  henkilökohtaisesti tärkeäksi ja mielekkääksi. Toinen on merkitysten luominen maailmaan työn kautta: työ voi auttaa ihmistä jäsentämään ympäröivää maailmaa sekä kasvamaan ihmisenä. Kolmas osatekijä on "suuremman hyvän" tuottaminen eli toisten ihmisten auttaminen tai uusien, hyödyllisten asioiden aikaansaaminen työn kautta. Toisinaan työtä ajatellaan pelkästään keinona elannon hankkimiseen ja ehkä itsensä toteuttamiseen, mutta se on myös yksi parhaista keinoista kiinnittyä yhteiskuntaan ja lähiyhteisöön.

Usein merkityksellisyydestä puhuttaessa painotetaan työntekijään itseensä liittyviä tekijöitä, kuten arvoja, motivaatiota ja työhön liittyviä uskomuksia. Esimerkiksi itseohjautuvuusteoria lähestyy merkityksellisyyttä psykologisten perustarpeiden täyttymisen kautta: työ on merkityksellistä, kun sen parissa voi kokea omaehtoisuutta eli autonomiaa, kyvykkyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä auttaa muita. Nämä neljä tarvetta ovat myös aidosti itsestä kumpuavan sisäisen motivaation lähteitä.




Omaan itseen liittyvien tekijöiden lisäksi merkityksellisyyteen tai sen puutteeseen vaikuttavat luonnollisesti myös työn ominaisuudet ja työyhteisö. Esimerkiksi hyvä johtaminen, lämpimät suhteet työtovereihin sekä porukkaan kuulumisen tunne ovat omiaan lisäämään työn mielekkyyttä niinäkin päivinä, kun to do -listalla on tylsähköjä pakollisia hommia. Omalta osaltaan mielekkyyden kokemukseen voi vaikuttaa myös se, kokeeko työntekijä saavansa työpanostaan vastaavan korvauksen työstään. Yksi työn merkityksellisyyteen vaikuttava tekijä on myös se, millaisena ihminen ylipäätään näkee työn roolin elämässään: onko se jotain, mitä tehdään lähinnä mukavan elämän  rahoittamiseksi, vai liittyykö siihen kenties jonkinlainen kutsumuksen tunne? 

Entä jos oma työ ei tunnu merkitykselliseltä - mitä sille voisi tehdä? Toki työpaikan tai alan vaihtoa voi aina harkita, mutta usein myös nykyisestä työstä voi tehdä mielekkäämpää ja motivoivampaa tuunaamalla sitä. Työn tuunaaminen tarkoittaa sitä, että työntekijä itse pyrkii muokkaamaan työtään paremmin omia tarpeitaan, vahvuuksiaan ja arvojaan vastaavaksi. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi kehitysmahdollisuuksien etsimistä ja uusien taitojen opettelua, palautteen tai tuen pyytämistä, työhön liittyvien rutiinien muokkaamista tai uusiin projekteihin tarttumista. Tutkimusten mukaan työn tuunaaminen kannattaa silloinkin, kun työ on kiireistä ja kuormittavaa.

Itselle merkityksellistä työtä, alaa tai opiskelupaikkaa etsiessä on myös tärkeää tuntea omat arvonsa: Mikä on minulle (työ)elämässä tärkeintä? Millaisten päämäärien eteen haluan työskennellä siitä huolimatta, että se väistämättä on joskus vaikeaa ja rasittavaa? Missä työssä yhdistyisivät omani ja maailman tarpeet niin, että pääsisin sekä kehittämään itseäni että olemaan muillekin hyödyksi?


Mikä sinun työstäsi tekee merkityksellistä tai mielekästä? Tai miten voisit tehdä siitä mielekkäämpää?


Lähteitä:

Hakanen, Seppälä, & Peeters (2017). High job demands, still engaged and not burned out? The role of job crafting. International Journal of Behavioral Medicine, 24, 619-627.
Rosso, Dekas, & Wrzesniewski (2010). On the meaning of work: A theoretical integration and review. Research in Organizational Behavior, 30, 91-127.
Steger, Dik, & Duffy (2012). Measuring meaningful work: The work and meaning inventory (WAMI). Journal of Career Assessment, 20(3), 322-337.

Kuvat: Unsplash

maanantai 15. tammikuuta 2018

Etätyö - uhka vai mahdollisuus? 6 ideaa tehokkaaseen kotitoimistopäivään

Nykypäivänä on olemassa paljon töitä, joissa jatkuva fyysinen läsnäolo työpaikalla ei ole tarpeen: ihmisen saa tiettävästi kiinni muutenkin, ja tietokoneen ääressä kököttäminen on yleensä mahdollista lähes missä tahansa. Tätä on tietysti mahdollisuus hyödyntää vaikka luomalla kokonainen oma bisnes nettiin, mutta monet muutkin kuin digiyrittäjät voivat työskennellä ainakin toisinaan toimiston ulkopuolella - ja ehkä kannattaisikin, sillä parhaimmillaan joustavuus työpaikan ja -aikojen suhteen voi lisätä hyvinvointia ja tehokkuutta sekä helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista.  Tässä postauksessa jaan muutaman ajatuksen kotona (tai muualla perinteisen toimiston ulkopuolella) työskentelyn haasteista ja niihin vastaamisesta sekä siitä, miten tehdä etäpäivästä tehokas ja mukava.

Jotkut suhtautuvat etätyöhön hieman epäluuloisesti mieltäen kotitoimistopäivät laiskotteluksi ja puoliteholla työskentelyksi. Toki joidenkin kohdalla voi käydäkin juuri näin, sillä kaikille etätyö ei välttämättä sovi. Toisaalta parhaimmillaan se mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ja ajankäytön sekä turhauttavien työmatkojen ja toimiston häiriötekijöiden välttämisen. Itse asiassa mielestäni "etätyö" tuntuu hieman vanhanaikaiselta käsitteeltä: siihenhän sisältyy ajatus siitä, että työ sijaitsee jossain tietyssä paikassa - vaikka kyse olisikin työstä, jonka hoitamiseen tarvitaan vain tietokone ohjelmistoineen, toimiva nettiyhteys ja ehkä puhelin. Ehkä  olisikin osuvampaa puhua vaikkapa joustavasta työstä?

Tässä postauksessa jaan muutaman ajatuksen tällaisen joustavan työskentelyn haasteista ja niihin vastaamisesta sekä siitä, miten tehdä etäpäivästä tehokas ja miellyttävä.




Muutama vinkki joustavan työn tekijälle

Työn ja vapaa-ajan erottaminen voi osoittautua haasteelliseksi ilman päivittäisiä siirtymiä työpaikan ja kodin välillä. Kotona työpäivä saattaa keskeytyä muuhun puuhasteluun ja toisaalta venyä helposti iltaan asti, kun se ei luontevasti pääty toimistolta lähtemiseen. Toisaalta etätyö voi myös helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista, kun esimerkiksi työmatkoihin ei kulu aikaa (eikä rahaa). Etätyöpäivän rakenne kannattaa kuitenkin suunnitella hyvin: voit esimerkiksi asettaa itsellesi tietyn kellonajan, jolloin työnteko päättyy, tai suunnitella itsellesi päivänpäätösrituaalin, jonka myötä vaihdat vapaalle. Itse esimerkiksi usein meditoin tai harrastan liikuntaa heti työpäivän jälkeen, mikä auttaa hyvin saamaan ajatukset irti työasioista.

Muista säilyttää yhteys työyhteisöösi - älä siis etätyömahdollisuuksista huolimatta erakoidu kotiin! Pelkkää etätyöskentelyä paremmin monelle sopiikin varmasti paremmin toimistolla ja kotona työskentelemisen yhdistelmä, johon kuuluu esimerkiksi päivä tai pari etätöitä viikossa. Työyhteisöön kuulumisen tunne ja hyvät suhteet kollegoihin motivoivat ja innostavat, ja toisaalta työpaikalla fyysisesti ollessa on usein myös matalampi kynnys vaikka kysäistä apua työtoverilta. Lisäksi kotona jatkuvasti työskentelevä saattaa missata hyödyllisiä ja ajatuksia herättäviä  kahvipöytäkeskusteluja ja jopa uusia, kiinnostavia mahdollisuuksia. Onneksi tosin työkavereiden kanssa kommunikointi ja esimerkiksi kokousten pitäminen onnistuu nykyisin myös etänä esimerkiksi videopuheluiden avulla, jos koko sakkia on vaikea saada samaan tilaan.



Ajanhallinta ja itsekuri ovat joustavassa työskentelyssä tarpeen, muista siis kehittää niitä! Yksi etätyön tarjoamista mahdollisuuksista on itselle sopivan työskentelyrytmin kehittäminen: jollekin ehkä sopii töiden aloittaminen heti heräämisen jälkeen aamukahvin lomassa, joku toinen taas tykkää käydä urheilemassa keskellä päivää ja jatkaa töitä illemmalla. Vapaus ja vastuu kulkevat tunnetusti käsi kädessä, ja joustava työskentely sekä vaatii että kehittää itseohjautuvuutta. Selkeiden sääntöjen ja suunnitelmien avulla voit jopa tehdä etäpäivistä kaikkein tehokkaimpia työpäiviäsi. Joskus myös paikan vaihtaminen virkistää ja herättelee luovuutta: esimerkiksi omalla kohdallani jotkut tehokkaimmista työpäivistä ovat olleet niitä, kun olen työskennellyt aamupäivän yliopistolla ja iltapäivän vaikkapa rauhallisessa kahvilassa.

Älä unohda taukoja! Toimistolla ne on usein helpompi muistaa, jos on tapana käydä työkavereiden kanssa lounaalla tai kahvilla. Tutkimusten mukaan työpäivän tauottaminen on kuitenkin tärkeää niin tehokkuuden kuin hyvinvoinninkin kannalta, joten myös kotitoimistopäivinä on tärkeää muistaa huilata välillä. Syömisen ja juomisen lisäksi esimerkiksi pieni taukojumppa tai kävelylenkki raittiissa ilmassa voi tuoda lisää puhtia ja rentoutta työpäivään. Paljon tai pelkästään kotona työskentelevälle mökkihöperöityminen on tietysti vakava uhka, ja sitä voi ehkäistä vaikkapa sopimalla lounastreffit ystävän kanssa tai lähtemällä lenkille kesken työpäivän. 

Muista ergonomia ja hyvät työskentelyolot myös kotitoimistossa. Parhaimmillaan koti voi olla huomattavasti työpaikkaa rauhallisempi ja häiriöttömämpi ympäristö, mutta toisaalta aina ei näin ole. Jos työskentelee paljon kotona, kannattaa ehdottomasti panostaa hyvään työpisteeseen ja valaistukseen. 

Mieti, miten pääsisit parhaiten työmoodiin missä vain. Koti tuntuu parhaimmillaan stressittömältä ympäristöltä, jossa voi olla luontevasti oma itsensä, mutta joskus työntekoon asennoituminen samassa paikassa, jossa viettää myös vapaahetkiään, voi olla haastavaa. Jotkut herättelevät työmoodia pukeutumalla nätisti etäpäivinäkin, joku taas tarvitsee tietyn, vain työntekoon tarkoitetun tilan, johon asettuminen merkitsee työpäivän alkua.


Teetkö sinä töitä kotona? Millaisia haasteita ja toisaalta iloja se on tuonut arkeesi? 


Kuvat: Unsplash.com

tiistai 9. tammikuuta 2018

Kirjavinkki: Musikaaliset geenit

Rakastatko musiikkia? Oletko kiinnostunut siitä, mistä musiikissa ja musikaalisuudessa oikeastaan on kyse? Haluaisitko tietää, mitä aivoissamme ja kehossamme tapahtuu, kun kuuntelemme tai tuotamme musiikkia?

Jos vastasit kyllä yllä oleviin kysymyksiin, minulla on sinulle todella mielenkiintoinen kirjasuositus, Liisa Ukkola-Vuotin teos Musikaaliset geenit - hyvinvointia musiikista (Kustantamo S&S, 2017). Ukkola-Vuoti on tutkija, joka perehtyi väitöskirjatyössään musikaalisuuden biologiseen ja geneettiseen taustaan.



Kirjassa lähdetään liikkeelle kirjoittajan oman tutkimusprojektin perusteellisesta esittelystä, mikä on ainakin geenitutkimuksesta hyvin vähän tietävälle uteliaalle todella mielenkiintoista. Seuraavaksi esitellään, mitä musiikki on ja miten aistimme sitä. Musiikki näyttää olevan hyvin keskeinen ja universaali osa ihmisyyttä. Jo vastasyntyneet vauvat  reagoivat siihen moninaisilla tavoilla, ja musiikki myös vaikuttaisi koskettavan ihmisiä kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina. Minulle yllättävä tieto oli, että myös monilla eläimillä (jopa kaloilla!) on kyky vastaanottaa ihmisen tuottamaa musiikkia, tosin tietysti vähän eri näkökulmasta kuin meillä ihmisillä.

Kun tutkimuskohteen luonteesta on päästy jonkinmoiseen selvyyteen, kirjassa keskitytään seuraavaksi musikaalisuuden ilmenemiseen - ei vain harvinaiseen huippumusikaalisuuteen, vaan ihan tavalliseen musikaalisuuteen, joka luonnehtii suurinta osaa ihmisistä. Vain noin viisi prosenttia ihmisistä voidaan määritellä epämusikaalisiksi siinä mielessä, että heillä ei ole juuri lainkaan sävel- tai rytmikorvaa. Musikaalisuus ei siis viittaa pelkkään soitto- tai laulutaitoon vaan myös musiikin havaitsemiseen, sen "ymmärtämiseen" ja siitä nauttimiseen. Itse asiassa musiikki laittaa aivot varsin kokonaisvaltaisesti töihin, ja musiikin havaitsemiseen ja tuottamiseen osallistuvia aivoalueita kirjassa esitelläänkin perusteellisesti. Ukkola-Vuoti tuo esiin myös kiinnostavaa tietoa siitä, miten aivojen välittäjäaineet - joilla on suuri rooli esimerkiksi mielialojemme ja käyttäytymisemme kannalta - reagoivat musiikillisiin ärsykkeisiin.

Kirjan viimeisessä laajassa osassa esitellään musiikin ja musisoimisen moninaisia terveysvaikutuksia. Niitähän tunnetusti riittää: soittaminen tai laulaminen esimerkiksi parantavat keskittymiskykyä ja multitaskaustaitoja (jokainen soittamista kokeillut tietänee, että siinä joutuu keskittymään aika moneen asiaan yhtä aikaa), toiminnanohjausta eli esimerkiksi työmuistia, suunnitelmallisuutta ja joustavuutta, sorminäppäryyttä tai äänenkäyttöä, esiintymisvarmuutta sekä lukemiseen ja puhumiseen liittyviä kielellisiä kykyjä. Musiikin kuunteleminen puolestaan parantaa äänten erottelukykyä, auttaa rentoutumaan, porukalla nautittuna lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, parantaa vastustuskykyä sekä nostaa mielialaa. Lisäksi esimerkiksi mielenterveysongelmista, kivuista, neurologisista ja neuropsykiatrisista ongelmista kärsivät voivat saada apua musiikkiterapiasta.

Musikaaliset geenit on musiikista ja sen biologiasta kiinnostuneelle aika mahtava  tietopaketti, ilmeisesti ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lähestymistapa aiheeseen on selkeästi tieteellinen: Ukkola-Vuoti perustelee kaikki väittämänsä empiirisillä tutkimustuloksilla, ja kirjan lopusta löytyy myös monipuolinen lähdeluettelo aiheesta tarkemmin kiinnostuneille. Geeni- ja aivotutkimus ovat kuitenkin sen verran haastavia aloja, että harva aiheeseen vihkiytymätön jaksaa kahlata läpi alkuperäisiä tutkimuksia - siksi onkin niin ilahduttavaa, että näin mielenkiintoisesta aiheesta on vihdoin tarjolla yleistajuista luettavaa.