maanantai 14. tammikuuta 2019

Tehokkaasta levosta

Milloin viimeksi koit hereillä ollessasi syvää kehon ja mielen rentoutumista? Milloin olet viimeksi ollut aidosti tekemättä mitään? 

Heti alkuun on todettava, että jahkailin otsikon kanssa pitkään: onko harhaanjohtavaa puhua "tehokkaasta" levosta, kun tarkoitus ei tietenkään ole luoda kenellekään lisää paineita hyvinvoinnin suorittamiseen? Parempaa ilmausta en kuitenkaan keksinyt, joten näillä mennään. Tässä tekstissä jaan omia kokemuksiani tietoisesta lepäämään ja rauhoittumaan opettelusta sekä ehdotan muutamia käytännön ideoita ylikierroksilla käyvän kehon ja mielen rauhoittamiseen.

Työn, opiskelun tai kotiarjen pyörittämisen lisäksi myös vapaa-aika ja itsestä huolehtiminen voivat aiheuttaa stressiä. Mediasta ja tuttavilta tulvii ohjeita siihen, miten meidän tulisi elää: ihmissuhteista kuuluu pitää aktiivisesti huolta, on syötävä terveellisesti ja liikuttava säännöllisesti, valmistettava ne terveysherkut alusta asti itse, ja omasta asenteesta ja myönteisestä ajattelustakin tulisi pitää huolta. Kaikessa tässä on tietysti periaatteessa kyse hyvistä asioista, joihin on syytäkin kiinnittää huomiota. Koko paketti voi kuitenkin muotoutua varsin kuormittavaksi, jos päädymme suorittamaan hyvinvointia hampaat irvessä emmekä muista välillä vain olla.



Kuten varmasti monella muulla, myös minulla valtaosa vapaa-ajasta kuluu harrastusten, ystävien tapaamisen ja kaikenlaisen oman puuhastelun parissa. Mielekäs tekeminen ja itsensä toteuttaminen  ovat totta kai tärkeitä elämänlaadun kohentajia, mutta ikävä kyllä myös aidosti  innostavasta tekemisestä voi ylivirittyä. Positiivisesta mielialasta huolimatta tällainen ylivirittyneisyys on fyysisiltä ominaisuuksiltaan sukua kielteiselle stressille, jonka usein tunnistamme helpommin. Niinpä myönteinenkin ylikierroksilla käyminen voi aiheuttaa esimerkiksi uniongelmia ja pitkään jatkuessaan rasittaa kehoamme ja mieltämme.

Ylikierroksilla käymisen tunne on varmasti hyvin tuttu erityisesti monille herkille ihmisille, jotka reagoivat keskimääräistä herkemmin sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin. Minullekin tällainen innostumisesta alkunsa saanut ylivirittyneisyys on lähes päivittäinen seuralainen: olen nimittäin sitä ihmistyyppiä, joka saa parhaat ideat ja inspiraationpuuskat esimerkiksi taideharrastuksiin yleensä iltamyöhällä, jolloin nukkumaan rauhoittuminen on luonnollisesti hankalaa. 

Niinpä olen joutunut harjoittelemaan tehokasta lepoa, rauhoittumista olemisen äärelle. Sellaista lepoa, jossa keskeistä on läsnäolo ja antautuminen oman kehon tuntemuksille ja mielen liikkeille. Niin mukavia aktiviteetteja kuin leffojen katsominen, somen selaaminen, henkevät keskustelut ja kiehtoviin kirjoihin uppoutuminen ovatkin, ne eivät välttämättä auta jännityksiä kerännyttä kehoa rentoutumaan. Paras kokeilemani keino tietoiseen lepoon on ollut rauhallinen jooga, esimerkiksi yin tai restoratiivinen jooga yhdistettynä meditaatioon ja pitkään loppurentoutukseen.



Olen oikeastaan löytänyt rauhallisimmat joogamuodot vasta aivan viime aikoina. Pitkään koin olevani aivan liian levoton vaikkapa hyvin hitaaseen yin-joogaan, joten valitsin mieluummin itselleni helpomman tuntuiset, fyysisesti kuormittavammat joogatunnit. Ensimmäiset yin-jooga-kokeiluni olivat melkeinpä ahdistavia, sillä touhukkaalle sielulle oli äärimmäisen vaikeaa pysyä paikallaan samassa asennossa useita minuutteja. Muillakin joogatunneilla loppurentoutus on usein ollut samoista syistä minulle kaikista haastavin osuus, joka kotioloissa helposti unohtuu tai jää turhan lyhyeksi.

Jooga ja meditaatio eivät tietenkään ole ainoita keinoja tehokkaaseen lepäämiseen. Aika toimiva yhdistelmä voi olla myös vaikkapa rankka treeni ja sen jälkeinen venyttely ja saunassa rentoutuminen - ja ylipäätään meidän suomalaisten rakastama sauna on ihan loistava tapa lisätä rauhoittumista arkeen! Myös kevyt luonnossa liikkuminen (ainakin miellyttävällä säällä) toimii lähes aina, kuten tietysti myös päiväunet rakkaan ihmisen kainalossa.


Onko sinulla taipumusta ylikierroksilla käymiseen? Miten rentoudut parhaiten?

Kuvat: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti