Ajatuksia onnesta

Somekontaktini tiesivät kertoa, että eilen vietettiin kansainvälistä onnellisuuden päivää. En ollut kuullutkaan moisesta aiemmin, mutta mikäs siinä: vähän kaikelle tuntuu nykyään olevan oma nimikkopäivänsä, ja jos sen tarkoitus on kiinnittää huomiota tärkeään asiaan, en näe siinä mitään ongelmaa. Onnellisuuspäivän kunniaksi aloin tietysti miettiä taas kerran, mitä itse ajattelen onnellisuudesta. Aihetta on vatvottu täällä blogin puolellakin ihan sen alkumetreiltä lähtien, mutta uusien kokemusten ja toki myös karttuneen tietopohjan myötä omatkin ajatukseni aiheesta ovat varmasti muuttuneet alkuajoista melko lailla. 

Minulle (ja uskoisin että monelle muullekin) tulee onnellisuudesta ensimmäisenä mieleen sellaisia käsitteitä kuin terveys, rakkaus, ystävyys ja mahdollisuus tehdä mielekkäältä tuntuvaa työtä. Nämä kaikki ovat tietysti tärkeitä ja tavoiteltavia asioita, mutta nykyään olen taipuvainen ajattelemaan onnellisuutta enemmänkin tekemisenä tai pyrkimyksenä kuin staattisena asiaintilana. Toisinaan sanotaan, että rakkaus ilmenee ennen kaikkea teoissa, ja itse laajennan tämän mielelläni koskemaan myös onnellisuutta - tai ehkä usein on osuvampaa puhua hyvästä elämästä. Itse näen onnen ja ilon välisen eron ennen kaikkea siinä, että ilo on hetkellinen tunnekokemus, kun taas onni ei ole yksittäinen perustunne vaan laajempi kokonaisuus, yleinen kokemus oman elämän laadusta. 

Gradua tehdessäni tutustuin itseohjautuvuusteoriaan, joka korostaa sisäisen motivaation merkitystä ihmisen psykologisen hyvinvoinnin muotoutumisessa. Teorian mukaan meillä kaikilla on sisäänrakennettu tarve itsenäisyyteen, kyvykkyyden tai pärjäämisen tunteeseen sekä yhteyteen toisten ihmisten kanssa, ja näitä tavoitteita edistävät teot koetaan sisäisestä motivoivina eli sellaisina, jotka tuntuvat itsessään mielekkäiltä ja tavoittelemisen arvoisilta. Sisäisesti motivoitunut toiminta ei takaa jatkuvaa mielihyvää tai ylitsepursuavaa iloa, mutta se tekee elämästä pitemmän päälle mielekkään ja tarkoituksellisen tuntuista. Tunnen kovasti vetoa näihin ajatuksiin, sillä en osaa ajatella onnellisuutta tai hyvää elämää pelkkänä passiivisena öllöttämisenä: toki tietoinen läsnäolo ja  pienistä hetkistä nauttiminen tuovat hyvää oloa ja mielenrauhaa, mutta niiden lisäksi tarvitaan jotain, mikä antaa elämälle suunnan ja tarkoituksen (tai jos ei aivan tarkoitusta, niin ainakin oleellisilta tuntuvia tavoitteita). Ajattelen, että onni ei ole olemista vaan tekemistä, eteenpäin pyrkimistä ja oman olemisen suuntaamista mielekkääseen toimintaan.

Kun mietin sitä, mitkä tekemiset omalla kohdallani ovat kaikkein mielekkäimpiä, etusijalle nousee luominen. Motivoidun parhaiten sellaisesta tekemisestä, jossa pääsee luomaan maailmaan jotain uutta. Joskus luominen voi olla niinkin konkreettista kuin vaikkapa tämän blogin tai minkä tahansa muun tuotoksen kirjoittaminen, mutta luomisessa voi olla kyse myös esimerkiksi ymmärryksen ja uuden tiedon luomisesta, mikä erityisesti saa pääkoppani kihisemään innostuksesta. Luominen ei koskaan tapahdu tyhjiössä (ainakaan minun ajatusmaailmani puitteissa), vaan siinä on pitkälti kyse uusien yhteyksien näkemisestä, soveltamisesta ja tuttujen asioiden yhdistelemisestä uudella tavalla. Luovuus ei missään nimessä rajoitu pelkkään taiteelliseen toimintaan, vaan sitä voi harjoittaa lähes missä tahansa työssä - itse esimerkiksi ajattelen, että psykologin asiakastyö tai tieteellinen tutkimus on oikein oivallinen paikka uuden luomiseen (tai siis tutkimushan jo lähtökohtaisesti on uuden tiedon luomista). Olen pitkään ajatellut olevani hyvinkin teoreettinen ja abstrakteihin pohdintoihin taipuvainen tyyppi, mutta viime aikoina olen huomannut, että koen erityisen motivoivina sellaiset puuhat, joiden lopputuloksena on jokin konkreettinen (hyvin usein kirjallinen) tuotos.

Minulla ei ole tarjota vastauksia siihen, miten tulla onnelliseksi. Haluaisin kuitenkin hieman tuuppia teitä kaikkia siihen suuntaan, että löytäisitte elämäänne jotain mielekästä tekemistä, joka saa teidän sydämenne lyömään tiheämmin ja mielenne pursuamaan elinvoimaa ja innostusta. Omaa juttua ei ole aina helppo löytää, ja sen toteuttamisen tiellä voi tulla vastaan monenlaisia esteitä. Siitä huolimatta aika varma siitä, että jokaisella meistä on mahdollisuus etsiä ja luoda elämäänsä lisää mielekkyyttä ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia - mutta kokeilematta niitä on vaikea löytää :) 

Mikä sinut tekee tänään onnelliseksi? 

Naisista, miehistä ja rooleista

Naistenpäivä herättää minussa aina yhtä ristiriitaisia ajatuksia, ja tänään törmäsin heti aamusta tekstiin, joka summaa melko hyvin minunkin mietteeni tästä päivästä. Alkuperäiset ajatukset sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisten yhteiskunnallisen aseman kohentamisesta tuntuvat olevan aika kaukana nykyisestä suomalaisesta naistenpäivästä, johon mielestäni liittyy aivan liikaa perinteisten sukupuoliroolien pönkittämistä. Sukupuolten välillä on eroja, siitä ei liene epäilystäkään, mutta iso osa eroista on peräisin kulttuurista, rooleista ja stereotypioista. On helppoa puhua tyypillisestä naisesta tai miehestä, varsinkin kun näitä käsityksiä tukevia esimerkkejä löytynee jokaisen tuttavapiiristä, mutta myöskään sitä ei tule unohtaa, että yksilölliset erot yhden sukupuolen sisällä ovat yleensä merkittävämpiä kuin keskimääräiset erot sukupuolten välillä.
Huomaavaisuus ja kohteliaisuudet ovat aina paikallaan, kaikkina vuoden päivinä, mutta ainakin itse haluan tulla juhlituksi ensisijaisesti ainutlaatuisena ihmisyksilönä, en naisena.

"Todellinen tasa-arvoteko olisi juhlia naisten-, miesten- äitien-, tai isänpäivien sijasta yleistä stereotyyppien poistamisen päivää. Siis sellaista, jonka ydin ei olisi juurtuneiden roolien korostaminen vaan niistä luopuminen." 

"Suklaata ostava mies tai nainen tai sitä vastaanottava nainen ei ole tänään väistämättä sen vähempää voimaantunut kuin feministisessä aktiossa tulta ja tulikiveä hehkuva saarnaajakaan. On ihan OK valita päiväksi perinteinen "naisen" tai "äijän" rooli – ja huomenna hekotella valinnalleen ja valita vaikka jotain muuta."

Ei mulla muuta. Kivaa päivää kaikille, sukupuoleen katsomatta! :)

Mietteitä mietelauseista

En voi väittää olevani mikään ylimalkaisten elämänviisauksien ystävä: minulla on taipumusta ajatella usein vähän turhankin monimutkaisesti, ja monien aforismien kohdalla tuleekin helposti ensimmäisenä mieleen se ajatus, että tässä nyt taas kerran yksinkertaistetaan moniulotteisia asioita. Ja niin tietysti tehdäänkin - sehän lyhyiden mietelauseiden idea käsittääkseni onkin, ilmaista helposti lähestyttävässä muodossa ajatelmia elämän suurista (tai joskus pienemmistäkin) kysymyksistä. Aforismit tuntuvat jakavan mielipiteitä kovasti: jotkut rakastavat niitä ja saavat niiden äärellä oivalluksia, toiset taas suhtautuvat niihin hyvinkin ylimielisesti muistutellen siitä, että asiat ovat todellisuudessa paljon monimutkaisempia. Itse kuuluin pitkään jälkimmäisiin, mutta viime vuosina mielipiteeni on loiventunut melko paljon, ja onpa täällä blogissakin tullut jaettua sitaatteja eri aihepiireistä. 

Vieläkään en yleensä saa mitään huikeita ahaa-elämyksiä mietelauseiden äärellä (siihen vaaditaan yleensä vähän pitempää tekstiä, sillä kaipaan yleensä ajatuksille perusteita), mutta ajatuksia ne usein herättävät - ja ehkä niiden hienous piileekin lopulta juuri siinä, että niitä voi tulkita niin monella eri tavalla. Lentäviä lauseita voi siis jokainen tavallaan käyttää omiin tarkoituksiinsa, vaikka joskus tulkinnat tietysti saattavat lipsua varsin kauas alkuperäisideasta (josta tosin ei välttämättä ole mitään varmuutta varsinkaan sellaisten aforismien kohdalla, jotka ovat eläneet kulttuurissa iät ajat). Ehkä mietelauseelta ei tarvitsekaan odottaa valmiita vastauksia, valmista tulkintaa elämästä - ehkä viisaampaa on suhtautua erilaisiin lausahduksiin avoimin mielin ja tutkailla, millaisia ajatuksia, tulkintoja ja tunteita ne omassa itsessä juuri tässä tilanteessa herättävät. Aika monelle lienee tuttua se, että joskus kirjallisuudessa tai muussa taiteessa (tai mediassa) pulpahtaa esiin tyylikkäästi muotoiltuna juuri se idea, jota itsekin on päässään pyöritellyt mutta jota ei ole osannut pukea sanoiksi. Silloin on vähän pakko uskoa, ettei ole yksin maailmassa ainakaan tämän ajatuksen kanssa, vaikka joskus olisi voinut siltä tuntuakin. Toisinaan aforismit voivat kaikessa yksinkertaisuudessaan myös muistutella erilaisista näkökulmista, joita ei välttämättä ilman ulkopuolista "apua" olisi tullut ajatelleeksi lainkaan. 

Oli miten oli, olen edelleen ainakin jossain määrin se änkyrä, jolla on kliseisiin ja muihin yksinkertaisuuksiin usein sanansa sanottavana. Täällä Tampereella kävellessäni törmään kuitenkin usein erääseen sitaattiin, joka on mielestäni harvinaisen osuva ja mainio ja saa minut aina hieman paremmalle tuulelle:

Mitä te ajattelette mietelauseista?

Millainen on luova ihminen?

Löysin taas kerran mielenkiintoisen jutun, josta piti päästä hieman jaarittelemaan. Kyseinen artikkeli siis käsittelee sitä, millaiset asiat luonnehtivat erityisen luovia ihmisiä. Erityisesti huomioni kiinnitti toteamus, että luovuus ei ole mikään yksittäinen persoonallisuuden piirre vaan pikemminkin kokoelma piirteitä ja käyttäytymistapoja. Juttua varten haastateltu tutkija jopa väittää, että luovan ihmisen mieli on monimutkaisempi kuin vähemmän luovan. Kärsivän taiteilijaneron myytti on toki meille kaikille tuttu, mutta itse yllätyin hieman siitä, että siinä saattaa ihan oikeasti olla jotain perää jopa tieteellisen tutkimuksen valossa. Tietenkään luovuus ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin taiteilijoihin, vaan sitä voi päästä toteuttamaan melkein missä ammatissa tai harrastuksessa tahansa (tai vaikka arjessa muutenkin, kyllähän monet sosiaaliset tilanteetkin vaativat luovia ratkaisuja).

 

Artikkelissa esitellään 18 luovien ihmisten piirrettä tai käyttytymistapaa, joista ajattelin nostaa muutaman mielestäni kiinnostavimman esille. On havaittu, että luovat ihmiset esimerkiksi:

1. Havainnoivat kaikkea - ja usein kirjoittavat havaintonsa ylös ja saavat niistä aineksia "luomistyöhönsä".

2. Tuntevat yksinolon voiman. Toki myös inspiroivat keskustelut ja muut yhteistyökuviot ovat usein tärkeitä luovuuden kannalta, mutta erityisen tärkeää on antaa ajatusten harhailla ja tutkailla sisäistä ääntään.

3. Kääntävät vaikeudet voitoksi. Vaikeuksia ei voi välttää, mutta niiden kautta voi oppia esimerkiksi näkemään asioita uudessa valossa (ja ne voivat myös vahvistaa ihmissuhteita, tavallisten asioiden arvostamista ja kokemusta siitä, että mistä tahansa voi selvitä).

4. Uskaltavat epäonnistua - eivätkä ota sitä liian henkilökohtaisesti.



5. Katselevat ihmisiä. Tämä on tietysti ykköskohdan alalaji mutta myös minun ehdoton suosikkini - mikä voisikaan olla inspiroivampaa kuin havainnoida muita ihmisiä?

6. Ympäröivät itsensä kauneudella. Luovat ihmiset myös osaavat arvostaa muiden luovuutta ja herkistyä taiteen äärellä (tai miksei tieteenkin, myös älylliset oivallukset voivat koskettaa).

7. Näkevät yhteyksiä asioiden välillä - silloinkin, kun muut eivät niitä näe.

Millaisia ajatuksia teillä on luovuudesta? Miten toteutatte omaa luovuuttanne?

Ekstrovertti erityisherkkä

Törmäsin mielenkiintoiseen juttuun erityisherkkien persoonallisuuden piirteistä, erityisesti ulos- ja sisäänpäinsuuntautuneisuudesta. Nekin, joille erityisherkkyyden käsite on tuttu, samaistavat piirteen usein introversioon, sisäänpäinkääntyneisyyteen. On toki havaittu, että jopa 70-75 prosenttia erityisherkistä on myös introvertteja, ja monet erityisherkkyyteen liittyvät piirteet, kuten pienemmässä porukassa viihtyminen ja yksinolon tarve, on helppo tulkita introverttiin persoonallisuuteen liittyviksi. Onneksi (vai valitettavasti) psykologiassa asiat eivät kuitenkaan ole koskaan näin yksinkertaisia: loput 25-30 prosenttia erityisherkistä nimittäin ovat ulospäinsuuntautuneita, mikä voi vaikeuttaa ilmiön ymmärtämistä entisestään ja tuoda näiden ihmisten elämään lisähaasteita.

Kärjistetysti voi sanoa, että ero introverttien ja ekstroverttien välillä on siinä, että ensimmäiset saavat energiaa yksinolosta ja jälkimmäiset vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Introvertti ei luonnollisesti tarkoita ihmisvihaajaa: hänkin voi viihtyä muiden seurassa mutta kokee varsinkin suuressa joukossa olemisen pitemmän päälle kuormittavana. Ekstroverttien erityisherkkyyttä voikin olla vaikea ymmärtää siksi, että siihen sisältyy ristiriita: tällainen ihminen kokee saavansa energiaa ihmisten kanssa olemisesta mutta samaan aikaan kokee sen kuormittavana suuremman ärsyketulvan takia. Joku voisi toki päätellä, että ekstrovertti erityisherkkä onkin todellisuudessa pohjimmiltaan introvertti, mutta mielestäni näin ei suinkaan ole. Olisi yksioikoista ajatella, että kaikki maailman ekstrovertit olisivat samanlaisia - onhan aivan selvää, että ulospäinsuuntautuneisuuden ilmenemiseen vaikuttavat myös muut ihmisen ominaisuudet.

On tärkeää muistaa, että harva ekstroverttikään imee itseensä energiaa kohtaamisista kenen kanssa tahansa. Monet erityisherkät tuntevat enemmän vetoa ns. syvällisiin keskusteluihin kuin small talkiin, ja ekstrovertti erityisherkkäkin kaipaa sellaista seuraa, jossa hän voi olla oma itsensä. Myös erityisherkkien tunteellinen reagointitapa vaikuttaa ulospäinsuuntautuneisuuden ilmenemiseen. Kun ekstrovertti erityisherkkä joutuu tilanteeseen, joka herättää hänessä suuria tunteita, hän voi kokea suurta tarvetta puhua tunteistaan - mikä voi johtaa siihen, että hänet nähdään ylireagoivana. Ekstrovesio ja erityisherkkyys voivatkin olla aika vaikeasti ymmärrettävä ja käsiteltävä yhdistelmä.

Itse olen usein pohtinut, olenko pohjimmiltani introvertti vai ekstrovertti, enkä ole vieläkään siitä täysin selvillä. Kumpikaan ääripää ei tunnu omalta, joten ilmeisesti olen siinä välimaastossa - kuten tietysti suurin osa ihmisistä. Tunnistin kuitenkin jossain määrin itseni ekstrovertin erityisherkän kuvailusta, sillä rakastan uusiin ihmisiin tutustumista ja tunnen usein olevani erityisen elossa hyvässä seurassa, mutta toisaalta ärsykkeitä pursuavat sosiaaliset tilanteet tuntuvat erittäin uuvuttavilta. Olen kova puhumaan, ja jos jokin asia herättää minussa suuria tunteita tai uusia ajatuksia, palan halusta jakaa ne muiden kanssa (tai ainakin sanoa ne ääneen, vaikka muut eivät täysin ymmärtäisikään). Olen selvästi enemmän suuntautunut ihmisiin kuin asioihin, mutta vaikka kykenen small talkiin, en juurikaan nauti siitä.

Kaikissa ihmisissä on ristiriitaisuuksia, ja usein juuri niiden takia emme koe tulevamme ymmärretyiksi tai ymmärtävämme muita. Saatamme kuvitella tietävämme, mitä on olla introvertti tai ekstrovertti, mutta kun kuvaan lisätään kaikki kyseisen ihmisen muut ominaisuudet, emme enää olekaan aivan kartalla. Samoin myös mielenterveyshäiriöistä puhuttaessa ajaudumme helposti ajattelemaan, että kaikki saman diagnoosin saaneet ovat samasta puusta veistettyjä, vaikka esimerkiksi masennuksen ilmenemismuodot vaihtelevat paljonkin ihmisten välillä. Mielestäni on todella hienoa, että erityisherkkyydestä puhutaan, mutta vielä hienompaa olisi, että ottaisimme huomioon myös erityisherkkien yksilöllisyyden. Ihmisten luokittelu on toki käyttökelpoinen apuväline erilaisten ominaisuuksien ymmärtämisessä, mutta kaikki varmasti ymmärtävät, että siinä on myös rajoituksensa. Erityisherkkyyskin on vain yksi enemmän tai vähemmän spesifi ominaisuus muiden joukossa, ja vaikka jakaisimme sen, olemme silti yksilöitä, joilla on erilaisia taustoja, persoonallisuuksia, arvoja ja asenteita.

Kommentit ja kokemukset aiheesta ovat taas kerran erittäin tervetulleita! :)

Päivän ajatus: myrskyjen merkityksestä

 

Miksi lukeminen kannattaa

Lomaviikko kului yhdessä hujauksessa ensin rentoutumisen ja sitten museoiden, oopperan, kirjamessujen ja vähän shoppailunkin parissa, ja kotiin Tampereelle palaaminen masensi aivan yhtä paljon kuin kesälomankin jälkeen. Hieman sielua riipii ajatella, että kaikki minulle läheisimmät ihmiset asuvat jossain muualla, joten emme koskaan näe niin usein kuin haluaisin. Onneksi on sentään muutamia hyviä ystäviä täälläkin. Ja onneksi on kirjoja, joita lukiessa huomaa, että jotkut ihan oikeasti saattavat kokea maailman ainakin jossain määrin samalla tavalla kuin minäkin. Se on hieno tunne, varsinkin kaltaiselleni ihmiselle, joka on aina kokenut olevansa vähän erilainen. Lisäksi lukemalla pääsee usein sisälle myös sellaisiin ajatus- ja tunnemaailmoihin, joiden ymmärtäminen arkielämän pohjalta voisi olla lähes mahdotonta. Itse olen lukenut kuluneen syksyn aikana surkean vähän romaaneja (syytän tästä paksuja tenttikirjoja, jotka viime jaksossa söivät ison osan vapaa-ajastani), mutta nyt aion ryhdistäytyä - varsinkin kun kirjamessuilta tuli ostettua aika mukavasti luettavaa, niin faktaa kuin fiktiotakin :)

Olisi muuten kiva kuulla, millaisista kirjoista te pidätte - suositukset kelpaavat aina!

Musiikki parantaa

Luin taas kerran mielenkiintoisen jutun musiikin parantavasta voimasta. Artikkelissa kerrotaan, että musiikin kuuntelemisen on havaittu jopa edistävän aivoinfarktista toipumista: oman mielimusiikin kuuntelulla oli positiivisia vaikutuksia niin kielellisen muistin ja tarkkaavaisuuden kuin hahmotuskyvyn palautumiselle infarktin jälkeen. Aivokuvauksissa on havaittu musiikin aktivoivan aivoalueita, jotka säätelevät vireyttä, huomiokykyä, käsitteellistä ajattelua, muistia, tunteita sekä liikkeitä. Erityisesti aivoja ravistelee oma lempimusiikkimme, joka käynnistää aivojen palkitsemisjärjestelmän ja aktivoi aivojen syviä rakenteita, joiden reagoimiseen tarvitaan yleensä jokin erittäin voimakas pelkoa tai mielihyvää tuottava ärsyke. Kiehtovaa muuten, että sillä ei niinkään ole väliä, onko lempimusiikki klassista, purkkapoppia, örinäheviä, räppiä tai mitä tahansa - kunhan siitä nauttii, sillä on paljon positiivisia vaikutuksia!

Musiikin kokemista (tai tuottamista) ei voi selittää tietoisen mielen tasolla, ja kuten arvata saattaa, musiikki myös aktivoi aivoissa hyvin eri alueita kuin tietoiset episodiset tai semanttiset (faktat) muistot. Niinpä musiikin tuttuus ja tunnevaikutukset säilyvät usein vaikeasti dementoituneilla tai muista muistiongelmista kärsivillä potilailla. Musiikki myös rauhoittaa esimerkiksi aggressiivisia ja ylivilkkaita lapsia sekä levottomia muistisairaita ja jopa toimii varsin hyvänä kipulääkkeenä ja stressin lievittäjänä. Se voi myös ehkäistä masennusta ja kohentaa masentuneiden tilaa huomattavasti. Musiikkia käytetään paljon myös erilaisissa terapiatarkoituksissa varsinkin sellaisten potilaiden kanssa, joiden on vaikeaa, jopa mahdotonta sanallistaa tunteitaan ja kokemuksiaan - ja eikö se ole meille kaikille vaikeaa ainakin toisinaan?

 

Musiikkiterapiaan kuuluu usein itse musisoimista, jolla on taitojen tasosta riippumatta positiivisia vaikutuksia, mutta varmasti yhtä terapeuttisia vaikutuksia voi olla pelkällä musiikin kuuntelulla. Moni sääteleekin tunteitaan ihan tietoisesti musiikin avulla kuuntelemalla "fiilikseen sopivia" biisejä, antautumalla tietynlaisille tunnekokemuksille silloin, kun niitä kaipaa. Musiikkiin uppoutumisen voi toki nähdä todellisuuden pakenemisena, mutta mielestäni se ei välttämättä ole sitä: musiikin, kuten muunkin taiteen, avulla voi päästä lähemmäs toisten ihmisten tunnekokemuksia, saada uusia tunne- ja kokemustason näkökulmia, joiden avulla on usein helpompi käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Musiikin äärellä on lupa itkeä, mutta itse ainakin itken kaunista musiikkia kuunnellessani ennen kaikkea oman kokemukseni, tunteideni ja muistojeni tähden. Joillekin on myös helpompaa purkaa tunteitaan taide-elämysten kautta, eikä se mielestäni ole ollenkaan huono tapa.

Itse olen kokenut musiikin äärellä tunteita, jotka ovat vahvuudessaan verrattavissa päättömään rakastumiseen tai musertavaan suruun. Vaikka nautin suuresti monista muistakin taidemuodoista, musiikki on kuitenkin se, joka herättää minussa eniten tunteita ja jonka voimalla koen selvinneeni monista vastoinkäymisistä. Vaikuttavan musiikin äärellä voin elää erityisen vahvasti nykyhetkessä, unohtaa kaiken muun ja olla silti samaan aikaan harvinaisen tietoinen omista tunteistani ja kokemuksistani. Joskus se sattuu, joskus se tuntuu paremmalta kuin mikään, mutta puhdistavaa se on aina. Valitettavasti olen kuitenkin musiikin suhteen sen verran nirso, että huippukokemuksia ei aivan joka päivä tule vastaan, mutta toisaalta ehkä niiden liian tiheä ilmeneminen vähentäisi niiden tehoa ;)

Millaisesta musiikista te saatte voimaa? Oletteko kokeneet musiikin parantavia vaikutuksia omassa elämässänne?

P.S. Oletteko muuten kuulleet, että on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät "kuule musiikkia"? Eikö olisikin kauheaa?

Auta itseäsi auttamalla muita

Palataan vielä Onnellisuusprojekti-kirjaan, josta pari postausta taakse päin kerroin. Erityisesti siitä nimittäin jäi mieleen onnellisuutta koskeva ajatus, joka itselläni on aiemmin jäänyt turhan vähälle huomiolle:

"One of the best ways to make myself happy is to make other people happy, and one of the best ways to make other people happy is to be happy myself."



Onnellisuutta pidetään usein yksilöllä olevana pääomana tai ominaisuutena, ja monet onnellisuuden tavoitteluun tähtäävät toimet ovat varsin yksilökeskeisiä. Olen itsekin aika kiihkeä individualisti ja usein väheksyn muiden ihmisten vaikutusta elämääni - ja myös omaa vaikutustani muihin ihmisiin. Kuitenkin olen huomannut, että toisten auttamisesta ja ilostuttamisesta tulee lähes takuuvarmasti itsekin hyvälle tuulelle. Ja toisaalta yleinen negatiivisuus kuormittaa myös murjottajan läheisiä, joten yksi loistava tapa "auttaa" heitä on olla itse onnellisempi. Yksi masentuneita ja muuten vain negatiivisia ihmisiä yhdistävä piirre on se, että he ajattelevat yleensä korostetun paljon itseään ja omia fiiliksiään, ja juuri sellaiseen minullakin on taipumusta. Tietysti itsestään täytyy pitää huolta eikä kannata keskittyä muista huolehtimiseen niin paljon, että unohtaisi oman hyvinvointinsa, mutta tietty määrä epäitsekkyyttä ei varmasti tee ketään ainakaan onnettomammaksi. On vaikeaa vain päättää ruveta onnelliseksi, mutta itse aion ainakin keskittyä tulevaisuudessa entistä enemmän muiden ihmisten auttamiseen ja piristämiseen omien fiilisten vatvomisen ja yksilökeskeisten "onnellisuusstrategioiden" sijasta.

Aito, asiallinen vai molempia?

Törmäsin tänään varsin inspiroivaan postaukseen siitä, miten liiallinen asiallisuus ja vakavahenkisyys voi tappaa luovuuden ja aitouden. Olen itse pohjimmiltani aika vakava tosikko, mutta törmään silti melko usein siihen, että varsinkin vanhemmat sukulaisihmiset toruvat minua siitä, että muka puhun liian kovalla äänellä tai nauran liikaa julkisilla paikoilla - ja onpa eräs lähisukulaiseni jopa koittanut väittää, että hymyilen liikaa!

Varsinkin työelämässä vakavuutta ja asiallisuutta arvostetaan: katsokaapa vaikka, miten totisia ja suoraan sanottuna tylsiä kuvia yritysten ja muiden organisaatioiden nettisivuilla on paikan työntekijöistä. Niin sanotun neutraalin ilmeen ja tyylin tavoitteena on ilmeisesti olla ärsyttämättä ketään liikaa, mutta toisaalta kaikkien miellyttäminen johtaa helposti mitäänsanomattomaan vaikutelmaan ja siihen, että ihmisestä ei jää oikeastaan mitään mieleen. Asiallisuus on luonnollisesti toivottavaa niin kauan, kuin sillä tarkoitetaan hyviä käytöstapoja ja toisten huomioonottamista, mutta miksi ihmeessä sen pitäisi tarkoittaa persoonallisuuden latistamista ja kaikkien pakottamista samanlaiseen muottiin - vieläpä sellaiseen muottiin, jossa esimerkiksi "liian" puhelias, nauravainen ja rohkea tyyppi on jotenkin epäilyttävä?

"Ennen kaikkea liika asiallisuus vie ihmisistä aitoutta. Kun ylimääräiset särmät ja rönsyt hiotaan pois, ei ihminen enää ehkä ole sitä, mitä hän oikeasti, aidoimmillaan ja parhaimmillaan voi olla." Näin Elämän flow -blogin Katri kirjoittaa mainitussa postauksessa, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Usein on toki jännittävää tai suorastaan pelottavaa olla tilanteessa kuin tilanteessa aidosti oma itsensä (ja sitä paitsi eihän tilanteesta toiseen pysyvää minuutta välttämättä ole olemassakaan, totta kai konteksti vaikuttaa aina kaikkeen), mutta uskoisin, että aitous ja luovuus johtavat usein parempiin lopputuloksiin kuin liika asiallisuus ja vakavuus, jonka taakse on helppo piiloutua. Parhaat ideat ja keksinnöt ovat aina jonkun mielestä aivan naurettavia.



Toisaalta olen itse hieman kiintynyt asiallisuuteen ja sovinnaisuuteen, sillä se luo ympäristöön tuttuutta ja turvallisuutta. Joissakin ammateissa tietynlainen asiallisuus kuuluu mielestäni asiaan: en esimerkiksi suhtautuisi kovin myönteisesti jatkuvasti vitsailevaan ja hihittelevään lääkäriin tai lakimieheen, vaikka tämä ilmentäisi työssään omaa persoonaansa hyvinkin aidosti. Joitakin töitä tehdään täysipainoisesti omalla persoonalla, ja toki omaa tyyliä kannattaa tuoda jossain määrin mukaan mihin tahansa hommaan, mutta asiallisuutta tarvitaan usein ainakin jossain määrin esimerkiksi luottamuksen ja asiantuntevan vaikutelman luomiseen. Silläkin on siis paikkansa joissakin yhteyksissä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa aitoudesta ja luovuudesta luopumista - tuskin on aivan mahdotonta olla sekä oma itsensä että asiallinen.

Muumien elämänohjeita

Törmäsin hauskaan juttuun, jossa luetellaan Muumi-tarinoista repäistyjä ajatuksia hyvästä elämästä, onnellisuudesta ja maailmasta. Kuten lähes kaikki suomalaiset (varsinkin minun ikätoverini, jotka ovat taatusti katsoneet lapsena sitä piirrossarjaa), olen minäkin aikamoinen Muumi-fani: kirjat ovat mielestäni todella persoonallisia, sympaattisia, täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja myös elämänviisautta. Vai mitä sanotte esimerkiksi näistä (pahoittelen, nämä ovat nyt englanniksi, sillä en jaksa miettiä oikeaoppisia käännöksiä):

Sometimes someone needs silence and solitude, and it doesn’t mean there’s anything wrong.

The people who keep houses warm and bellies full should be celebrated as heroes.

Occasionally a good cry is just what you need to grow.

Almost anything can be fixed with a song.

Fitting in is not the most important thing.

Everyone needs to be told a good story now and then.

Winter is rather difficult.

Anyone who loves pancakes or Moomins is probably a-ok.

Sometimes a little mystery is more comforting than knowing all the answers.

Mostly, the world is absolutely wonderful.