Kohti uutta vuotta - tapoja orientoitua tulevaan

Nyt, kun tätä vuotta on enää vähän yli viikon verran jäljellä, monen ajatukset karkailevat varmasti joulun ohella jo vähän tulevaan vuoteenkin. Uusi vuosi mielletään usein uudeksi aluksi, ja todennäköisesti tälläkin kertaa moni tekee juhlavia uudenvuodenlupauksia, joille käy köpelösti viimeistään helmi-maaliskuussa. Kun kevät saapuu, paremmat elämäntavat saattavat taas olla vain kaukainen muisto.

Miksi uudenvuodenlupauksia on niin vaikea pitää? Usein ongelma taitaa olla siinä, että a) asetamme liian kunnianhimoisia tavoitteita ja b) laadimme lupauksemme rutiinilla, "koska näin kuuluu tehdä" - sen sijaan, että pysähtyisimme kunnolla miettimään itsemme näköisiä tavoitteita, joihin voisimme täydellä sydämellä sitoutua. Jos esimerkiksi ei ole vuosiin harrastanut minkäänlaista liikuntaa, jokapäiväinen salilla käyminen on aikamoinen shokki sekä keholle että mielelle. Ei siis ole mikään ihme, jos väsähdys iskee jo viikossa tai parissa, vaikka kovasti haluaisimmekin kohottaa kuntoamme. Toisaalta joskus saatamme myös lupautua esimerkiksi terveellisempään ruokailuun pitkälti siksi, että niinhän tammikuussa, joulukauden mässäilyjen jälkeen, kuuluu tehdä.

Jos haluaa asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle, on hyvä pysähtyä miettimään, millainen tavoite motivoi parhaiten. Ainakin sen tulisi olla itselle aidosti merkityksellinen, riittävän tarkasti määritelty ja rajattu sekä tietenkin sellainen, että sen toteuttaminen on käytännössä mahdollista. Mitä isommasta ja vaikeammasta muutostavoitteesta on kyse, sitä tärkeämpää on pilkkoa suuri tavoite pienempiin välietappeihin.

Usein on myös innostavampaa pohtia, mitä hyvää haluaa elämäänsä lisää, kuin mistä ikävästä haluaisi eroon. Jos esimerkiksi keskityt kovasti vain suklaan syömisestä luopumiseen, tulet keskittäneeksi ajatuksesi nimenomaan suklaaseen, ja pahimmillaan himo saattaa vain kasvaa! Jos taas tavoitteesi on vaikkapa kokeilla suklaan tilalle uusia, terveellisiä herkkureseptejä, on helpompi keskittyä siihen, mitä uutta ja hyvää saat arkeesi - sen sijaan, että olisit jatkuvasti tietoinen siitä, mistä joudut luopumaan.

Itse en ole pariin vuoteen tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi millään tavalla orientoitua tulevaan vuoteen - onneksi sen voi tehdä monella tavalla! Vuoden viimeisinä päivinä ja viikkoina muistelen yleensä kulunutta vuotta, sen kohokohtia ja asioita, joita vuoden varrella olen oppinut. Tämän pohjalta nouseekin usein myös toiveita ja tavoitteita tulevalle vuodelle, joita mielelläni kirjoittelen ylös hahmottaakseni sitä, mitä kohti seuraavaksi suuntautua.

Yksi mainio tapa valmistautua tulevaan vuoteen on myös varata hetki aikaa itsetutkiskelulle ja koota muutamia hyödyllisiä listoja, joihin palata silloin, kun suunta tuntuu olevan hukassa. Pysähdy pohtimaan esimerkiksi omia arvojasi, asioita jotka ovat sinulle elämässä tärkeimpiä, ja kirjoita ne muistiin. Lisäksi voit ideoida yksinkertaisia, arkisia tapoja, joilla voit toteuttaa arvojasi jokapäiväisessä elämässäsi. Jos taas stressinhallintakeinot ovat ajoittain hukassa, voit koota itsellesi "ensiapupakin", johon kirjaat muistiin asioita ja tekemisiä, jotka auttavat sinua kuormituksen ja vaikeiden tunteiden kohtaamisessa.

Olen itse aika helposti tylsistyvää sorttia: minun on vaikeaa "vain olla", mutta siitä huolimatta joskus ei vaan saa aikaiseksi, on vaikeaa tarttua tuumasta toimeen. Niinpä olen tässä viime päivinä ideoinut itselleni listaa kaikista niistä mielekkäistä, mukavista ja/tai hyödyllisistä asioista, joita voin tehdä silloin, kun tylsyys iskee. Yllättävän helppo niitä tekemisiä on keksiä, mutta jostain syystä silloin tylsistymisen syövereissä ne eivät jostain syystä aina tule mieleen. Toki jotkut ovat niin kiireisiä tai niin hyviä viihdyttämään itseään, ettei heillä ole koskaan tylsää. Jos et kuitenkaan satu kuulumaan heihin, suosittelen lämpimästi tällaista pientä tylsiin hetkiin varautumista!

Näiden mietteiden myötä myös Mielen maisemia laskeutuu joululomalle - tavataan taas ensi vuonna!

Teettekö te uudenvuodenlupauksia? Millaisia toiveita ja tavoitteita teillä on tulevalle vuodelle? 

Kuvat: unsplash.com

Hyvän mielen vuosi

Oletko kiinnostunut itsetutkiskelusta ja mielen hyvinvointia tukevista harjoituksista? Entä satutko olemaan niitä ihmisiä, jotka innostuvat tehtäväkirjojen täyttämisestä? Jos vastasit molempiin (tai edes ensimmäiseen) kyllä, minulla on sinulle kirjasuositus: Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja (PS-kustannus, 2017).

Tämä Maaretta Tukiaisen kirja on itsenäinen jatko-osa hänen aiemmalle kirjalleen nimeltä Hyvän mielen taidot (josta muuten olen kirjoittanut oman postauksensa), jossa esiteltiin erilaisia mielen taitoja, jotka tutkitusti auttavat meitä paremman ja mielekkäämmän elämän tavoittelussa. Tässä tehtäväkirjassa ei enää syvennytä tutkimustietoon vaan mennään suoraan asiaan eli harjoituksiin, jotka kirjassa on jaettu kalenterimallin mukaisesti: jokainen kuukausi keskittyy omaan teemaansa, jota tarkastellaan neljän suppeamman viikkoteeman kautta.

Hyvän mielen vuoden voi siis aloittaa vaikkapa haluamansa kuukauden ensimmäisenä päivänä ja seurata uskollisesti kirjan rakennetta keskittyen koko kuukauden ajan samaan teemaan. Kalenterisivuille voit merkitä muistiin suunnitelmiasi siitä, mitä aiot vaikkapa tulevalla viikolla tehdä hyvinvointisi eteen. Toisaalta kirjan harjoitukset ovat sellaisia, että niitä voi aivan yhtä hyvin tehdä missä järjestyksessä haluaa. Itse hieman kurittomana tyyppinä olen tehnyt juuri näin: kirjan saatuani olen selaillut sitä yleensä muutamia kertoja viikossa ja tehnyt aina kerrallaan pari yhteen kiinnostavaan teemaan liittyvää harjoitusta.

Inspiroivaa kirjaa selaillessa meinaa hieman ahneus iskeä, mutta lienee silti viisasta edetä pienin askelin, jotta ajatus pysyy mukana tehtävien tekemisessä - sillä tarkoitushan on pohdiskella ja kehittää omaa elämää, ihmissuhteita ja hyvinvointia, ei suorittaa tehtäviä loppuun mahdollisimman nopeasti. Kirjan harjoitukset liittyvät esimerkiksi omien arvojen kiteyttämiseen, vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamiseen, ilon ja uteliaisuuden vaalimiseen ja ihmissuhteiden kehittämiseen. Myös sivujen visuaalisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota, ja kirja tarjoaakin paljon mahdollisuuksia myös koristeluun ja värittämiseen, jos sellaiseen tuntee kutsumusta. Itse tosin pitäisin hieman simppelimmästä ulkoasusta, mutta minkäs makuasioille mahtaisi.

Ensisilmäyksellä Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja vaikuttaa kepeältä ja harmittomalta - mutta kun tehtäviä jää miettimään tarkemmin, voi joutua kosketuksiin myös haastavien ajatusten ja tunteiden kanssa. Mitään perusteellista traumojen kaiveluahan tämä ei tietenkään ole (ja sellainen lienee viisainta hoitaa yhdessä turvallisen ammattilaisen kanssa), kirjan ote on enemmänkin valmennuksellinen kuin terapeuttinen. Suosittelisin tätä kirjaa ennen kaikkea ihmisille, joiden elämässä perusrakenteet ovat kunnossa, mutta jotka haluaisivat saada arjestaan, itsestään ja ihmissuhteistaan vielä hiukan enemmän irti.

Kirja saatu kustantamolta blogin kautta

Kirjavinkki: Unelmahommissa

Kiinnostaako oman bisneksen luominen? Ammattimielessä bloggaaminen? Oman henkilöbrändin rakentaminen? Työn tekeminen siitä, mitä eniten rakastat tehdä? Muun muassa näihin teemoihin pureudutaan Satu Rämön ja Hanne Valtarin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa nimeltä Unelmahommia (WSOY, 2017).

Kirjan lähtökohta on todella kiinnostava, sillä olen sattuneista syistä pohdiskellut työelämään liittyviä kysymyksiä paljon viime aikoina, niin omalla kohdallani kuin yleisemmälläkin tasolla. Ajatus siitä, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tekisi perinteistä, fyysiseen työpaikkaan sitovaa kasista neljään -palkkatyötä, ei suoraan sanottuna liiemmin houkuttele - ja sille tässä kirjassa esitellään muutamia vaihtoehtoja. Nämä vaihtoehdot kiinnostavat minua myös siksi, että uudenlaisten työmuotojen yleistyessä myös työelämän ja hyvinvoinnin tutkimukseen tulee uusia haasteita: esimerkiksi työn ja vapaa-ajan erottaminen on taatusti aika erilaista "perinteisissä" töissä ja esimerkiksi bloggaamisessa tai muussa verkko- ja sometyöskentelyssä.

Unelmahommissa käsittelee ennen kaikkea yrittäjyyttä luoviin aloihin painottuen. Siinä mielessä näkökulma on melko kapea, mikä hieman ärsytti - en nimittäin ajattele, että yrittäjyys olisi suinkaan ainoa tie unelmahommiin, vaikka se joillekin onkin epäilemättä hyvä ratkaisu. Kirjoittajat Rämö ja Valtari ovat molemmat yrittäjiä, bloggaajia ja luovien alojen monitoimijoita, kuten myös valtaosa kirjaa varten haastatelluista ihmisistä. Kirja on mielenkiintoinen kurkistus lifestyle-yrittäjyyteen, ja varmasti esimerkiksi ammattibloggaajan urasta haaveilevat saavat siitä irti paljon sekä motivaatiota että käytännön vinkkejä. 

Kirjan pääteesit osuvat hyvin yksiin omien ajatusteni kanssa: työn ei todellakaan ole pakko olla jatkuvasti tylsää ja latistavaa puurtamista elannon eteen, vaan se voi olla myös innostuksen ja hyvinvoinnin lähde, yksi elämänalue jolla voi toteuttaa itseään samalla, kun on hyödyksi ja iloksi muille. Myös ajatus siitä, että työn ei tarvitsisi olla paikkaan ja aikaan vaan itse tekemiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen sidottua, tuntuu mielekkäältä: kun iso osa varsinkin asiantuntijatyöstä joka tapauksessa tapahtuu tietokoneen ääressä, miksi ihmeessä sitä pitäisi tehdä kahdeksasta neljään toimistossa nököttäen?

Rämö ja Valtari kertovat mukavan maanläheisesti omista uristaan ja siitä, miten he ovat luoneet nykyisen työnkuvansa. Myös rahasta puhutaan ilahduttavan suoraan, ihan numeroina, mikä on todella tervetullutta - aivan liian usein siitä puhutaan ylimalkaisesti, viitaten lähinnä pärjäämiseen ja toimeentuloon. Unelmatyön rakentamisen lisäksi kirjassa käsitellään onneksi myös lifestyle-yrittämisen haasteita liittyen muun muassa jaksamiseen sekä työn ja perhe-elämän yhdistämiseen.

Myös unelmatyössä voi uupua ja stressaantua, ja vaikka työn puitteet olisi luonut itse, on tärkeää muistaa pitää huoli myös omasta jaksamisesta. Esiin nousee kuitenkin tärkeä havainto siitä, että työn määrä ei välttämättä ole se, mikä uuvuttaa: työstään aidosti innostunut ja motivoitunut jaksaa pääsääntöisesti paremmin kuin työtään inhoava, vaikka ensimmäinen tekisi jopa ajallisesti enemmän töitä. Lisäksi innostus ja niin sanottu työn imu ovat usein yhteydessä myös siihen, että työ tulee tehdyksi hyvin, ja luultavasti hyvinvoiva työntekijä levittää hyviä asioita ympärilleen myös mahdollisessa työyhteisössä tai yhteistyökumppaneiden keskuudessa.

Eri ammattien ja osaamisalueiden yhdistäminen on myös mielestäni hyvin kiinnostava ja relevantti teema: kun maailma kerran muuttuu, eikö myös työnkuvien pitäisi muuttua (ja ovathan ne toki pitemmällä aikavälillä muuttuneetkin)? Nykyisin alan vaihtaminen ja uudelleen kouluttautuminen ovat melko tavallisia valintoja, mutta silti moni tuntuu vierastavan ajatusta siitä, että tekisi samanaikaisesti useampaa erilaista työtä. Minua eri juttujen yhdistäminen ammatillisessa mielessä on kiehtonut kovasti jo pitkään, ja varsinkin psykologian ja kirjoittamisen yhdistämisen eteen haluan vielä tehdä töitä (toki tutkijan töissä nämä yhdistyvätkin, mutta mielelläni lisäisin kuvioon vielä jotain vähän erityyppistä - nähtäväksi jää, mitä kaikkea!).

Unelmahommissa oli motivoiva ja inspiroiva lukukokemus, mutta yrittäjyysnäkökulman korostuminen jäi silti hieman kaihertamaan. Jos nykyinen työ ei tunnu tyydyttävältä, uutta suuntaa voi kyllä hakea muualtakin kuin yrittäjyydestä - parhaimmillaan itseään voi päästä toteuttamaan myös palkkatyössä, jos omat ja työnantajan intressit osuvat yksiin. Jollekin mikään olemassaoleva työpaikka ei ehkä ole unelmahomma, jolloin yrittäjyys jää pitemmän päälle melkein ainoaksi vaihtoehdoksi. Toisaalta on myös niitä onnekkaita, jotka ovat unelmahommissaan vaikkapa sairaalassa, koulussa tai virastossa. Itsekään en ole yrittäjä, mutta tällä hetkellä ei tule mieleen kiinnostavampaa työtä kuin mitä olen viime aikoina aloitellut tekemään :)

Millainen olisi teidän unelmatyönne?

Oppimisen ilosta ja ihmisenä kehittymisestä

Päätin tänään pitkästä aikaa kirjoitella hieman ylös sitä, millaisia tavoitteita ja unelmia minulla  elämässä on. Jostain syystä unelmien listaaminen on aina ollut minulle vähän vaikeaa. On paljon asioita, joista nautin ja esimerkiksi paikkoja, joissa haluaisin joskus käydä, mutta ei minulla ole koskaan juurikaan ollut pitkäaikaisia ja pysyviä, konkreettisia unelmia (no okei, kestävää rakkautta lukuunottamatta). Mikäli uskoisin sokeasti unelmia hehkuttavaan hyvinvointidiskurssiin, olisin varmasti tästä aika huolissani: useinhan unelmoiminen, elämänilo ja onnellisuus liitetään vahvasti toisiinsa. 

Tänään aihetta pohdiskellessani tein mielenkiintoisen havainnon. Keksin pitkähkön listan asioita, jotka jonain päivänä pian tai hamassa tulevaisuudessa haluaisin tehdä tai kokea. Huomasin, että valtaosa listani lauseista alkaa siitä, mitä haluaisin oppia. Ehkä minun on vaikea keksiä  yksittäisiä ehdottomia unelmia, kuten vaikkapa matkoja juuri tiettyihin paikkoihin, mutta näköjään maailma on täynnä asioita, joita haluaisin osata tehdä, taitoja jotka haluaisin oppia! Toki jotkut varsinkin ihmissuhteisiin liittyvät unelmat ovat kiinni muustakin kuin omasta aktiivisuudesta, yrittämisestä ja treenaamisesta, mutta itse asiassa niissäkin on mukana aika paljon myös uuden oppimista.

Osa toiveistani liittyy läheisesti myös siihen, millainen ihminen haluaisin olla, tai pikemminkin millaiseksi haluaisin joskus tulla. Sellaisten miettiminen tuntuu joskus oudolla tavalla väärältä, onhan nykyään muodikasta ajatella, että jokainen on hyvä, suorastaan täydellinen juuri sellaisena kuin on - mikä muuten ei mielestäni pidä ollenkaan paikkaansa. Jokainen meistä toimii taatusti joskus tavoilla, jotka ovat kaikkea muuta kuin kohtuullisia ja hyväksyttäviä. Tietenkään se ei tee meistä läpeensä huonoja ihmisiä, mutta eiköhän kaikista kehittämiskohteita löydy.  Meillä on heikkoutemme, huonot puolemme ja menneisyyden haamumme, jotka toki on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä. Hyväksymisen ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, ettemme pyrkisi kehittämään itseämme ja toimimaan jatkossa eri tavalla.

Pohjimmiltaan uusien taitojen harjoittelussa ja itsensä kehittämisessä ihmisenä on kyse samasta asiasta: oppimisesta. Minä olen aina rakastanut oppimista - sitä tunnetta, kun aloittaaa uuteen asiaan perehtymisen ja tajuaa, miten paljon kiehtovia uusia asioita on edessä, ja toisaalta myös niitä oivalluksen hetkiä, kun opittu tavalla tai toisella konkretisoituu. Tylsistyn nopeasti liian helppojen tehtävien parissa niin opiskelussa/työssä kuin vapaa-ajallakin. Oikeastaan koen virkistyväni tehokkaimmin juuri silloin, kun uppoudun kunnolla harjoittelemaan jotain tai perehtymään johonkin, mikä vielä tuntuu haasteelliselta muttei mahdottomalta oppia. Kyse on mistäpä muusta kuin varmasti monille tutusta flow-tilasta, joka liittyy usein nimenomaan sopivasti haastamaan tekemiseen ja sitä myötä uuden oppimiseen. 

Hämmennyn usein törmätessäni sellaiseen hyvinvointipuheeseen, jossa kärjistetysti sanottuna kannustetaan vaan olla öllöttelemään tässä ja nyt täydellisinä, elämään ja olemaan tekemisen sijasta. Itse nimittäin ajattelen, että elämän suola ei suinkaan ole tasainen tyytyminen ja käsillä olevassa hetkessä passiivisena möllöttäminen vaan pyrkimys johonkin, uuden oppiminen, kehittyminen omien arvojen ohjaamaan suuntaan sekä viisauden ja muiden inhimillisten hyveiden tavoittelu. Mielestäni itsensä hyväksyminen ja halu tulla "paremmaksi" (paremmaksi jossain tai vain paremmaksi ihmiseksi, mitä se kenellekin sitten tarkoittaa) eivät sulje toisiaan pois. Se, että tunnistan ja hyväksyn olevani juuri sellainen kuin nyt olen on vain nykyisen asiantilan tunnustamista, eikä siitä voi suoraan johtaa sitä, millaiseksi haluaisin vielä joskus kehittyä. 

Hyväksyvä läsnäolo tässä ja nyt epäilemättä rauhoittaa ja omalta osaltaan vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin. Oppiminen, jonkin tavoitteleminen ja kehittymispyrkimykset sen sijaan innostavat  ja  tuovat merkityksellisyyttä elämään. Jossain elämänvaiheessa ehkä kaipaamme ennen kaikkea rauhoittumista, "maadoittumista", niin kuin jotkut asian ilmaisevat, kun taas joskus tarvitsemme nimenomaan eteenpäin pyrkivää innostusta, toimintaan suuntautunutta myönteistä tunnetta tai mielialaa. Molempi parempi siis, näin ainakin itse ajattelen :)

Kohti iloisempaa ja rennompaa uutta vuotta

Nyt vuoden viimeisellä viikolla on tullut aika ankarasti kelailtua kulunutta vuotta ja sen moninaisia opetuksia. 2016 ei ole varsinaisesti ollut helppo tai huoleton vuosi, mutta ainakin se on tarjonnut paljon uusia kokemuksia ja haasteita, mielenkiintoisia kotimaanmatkoja, uusia harrastuksia ja työkuvioita sekä ennen kaikkea monta uutta, ihanaa ystävää ja kaveria. Ihmissuhteisiin panostaminen oli yksi tavoitteistani kuluneelle vuodelle, ja ilokseni voin todeta, että sitä on tullut tehtyä - tosin työttömyyden ja osa-aikatyön myötä elämäntilannekin on ollut otollinen ystävyyssuhteiden ylläpitämiselle ja uusiin tyyppeihin tutustumiselle. Parisuhdeasioihin en halua julkisesti kaivautua kovin syvälle, mutta silläkin rintamalla asiat ovat hyvin ja ennen kaikkea tasaisesti, ja nimenomaan turvallisuutta ja tasaisuutta kaipaan elämääni juuri nyt todella paljon. 

Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en ole koskaan pahemmin harrastanut, mutta tykkään silti aina hieman pohtia sitä, millaisia toiveita ja tavoitteita minulla tulevalle vuodelle on. Tällä kertaa huomasin valtaosan niistä liittyvän ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin - luultavasti työhön, uraan, ammattiin tai opiskeluun liittyviä tavoitteita on hieman vaikea muotoilla, sillä kriiseily niiden juttujen osalta ei näytä jäävän tähän vuoteen... Ehkä keskeisin itselle asettamani tavoite on opetella rauhoittumaan. Koen olevani melko levoton sielu, ihminen joka innostuu herkästi mutta jolla olisi pitkäjänteisyydessä kehitettävää, ja haluaisin kehittyä tahdonvoimataidoissa ja tavoitteisiin sitoutumisessa. Toisaalta haluaisin myös oppia toisinaan vain olemaan - olen vähän sellainen touhottaja, joka tylsistyy ja ahdistuu helposti ja jolle rentoutuminen on todella haastavaa. Loppusyksystä meditoin ja joogasin säännöllisesti lähes päivittäin, ja tätä tapaa aion jatkaa myös vuonna 2017. Lisäksi haluan oppia lisää keinoja itseni rauhoittamiseen silloin, kun stressi tai ahdistus syystä taikka toisesta iskee.  

Mitä harrastuksiin ja itsensä toteuttamiseen tulee, haluaisin tulevana vuonna kirjoittaa entistä enemmän, ja muutenkin luoda tähän maailmaan jotain uutta, oli se sitten kuinka pientä ja kunnianhimotonta tahansa. Miellän itseni luovaksi tai ainakin luovuutta arvostavaksi ihmiseksi, ja taiteesta ja kulttuurista nauttiminen sujuukin ongelmitta, mutta oma luova tekeminen jää helposti kausiluontoiseksi - siitä huolimatta, että tiedän tasan tarkkaan, miten merkitykselliseltä se tuntuu ja miten paljon iloa se elämääni tuo. Luova tekeminen on parhaimmillaan aivan loistavaa omien rajojen koettelua, uuden oppimista ja ideoimista, ja mitä enemmän siihen paneutuu, sitä helpommaksi se usein tuntuu käyvän. Olen huomannut, että minulle luovissa harrastuksissa keskeistä on säännöllisyys: se, että yksinkertaisesti tehdään jotain sen sijaan, että vain odoteltaisiin inspiraatiota. Joskus ideoita on mielessä enemmän, joskus vähemmän, mutta toisinaan se kaivattu inspiraatio syntyy nimenomaan tekemällä. Jo jonkin aikaa olen pyrkinyt kirjoittamaan joka ikinen päivä jotain, ja tätä aion jatkaa tulevanakin vuonna. Kuvataideharrastustakin sain hieman elvytettyä syksyn aikana piirtämällä jonkin verran, mutta ensi vuonna haluaisin myös maalata vähän useammin kuin muutamia kertoja vuodessa. 

Kun eilen liukastelin mahdollisesti hieman koomisen näköisesti jäisillä kaduilla, ohi kulkenut herrasmies kommentoi naureskellen, että ei kadulla saa tanssia. Vasta jälkeenpäin hoksasin, mitä olisi kannattanut vasta: totta hitossa saa, melkein pitää! Ilo, nauru ja spontaani leikittely ovat juuri niitä asioita, joita tässä maailmassa ja tässä synkässä maassa kaivataan lisää, ja niitä haluan tulevana vuonna vaalia. Ja erityisesti silloin, kun elämässä vähän kompastelee tai liukastelee, voi olla syytä ottaa pari tanssiaskelta ja muistuttaa itseään kaikesta ilosta, kaikesta hyvästä ja kauniista synkkyydenkin keskellä. Jostain kumman syystä on helpompaa olla synkkä ja pessimistinen kuin kepeä, iloinen ja luottavainen, mutta eiköhän jälkimmäisen eteen jaksa tehdä hieman töitä - sekin kun voi osoittautua ihan kivaksi hommaksi. Vuonna 2017 minä aion tanssia, nauraa (toivon mukaan enenevissä määrin myös itselleni), hymyillä ja vaalia ystävällisyyttä, myötätuntoa ja toivoa niin itseäni kuin muitakin kohtaan.

Onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

P.S. Millaisia toiveita tai tavoitteita teillä on tulevalle vuodelle?

Rakkaudesta psykologiaan

Tänään kävi hassusti: istuin väsähtäneenä ja nälkäisenä yliopiston tietokoneluokassa taistelemassa kandini tilastokäppyröiden kanssa, kun jostain yhtäkkiä iski tajuntaan ihan mieletön kiitollisuus siitä, että saan tehdä elämässäni juuri tätä. Olen alusta asti pitänyt opinnoistani todella paljon ja kokenut olevani oikealla alalla, mutta tänä lukuvuonna kokemus on vain vahvistunut entisestään, kun olen päässyt monta askelta lähemmäs niin käytännön työtä ja tutkimusmaailmaakin. Toki myös tylsiä - tai siis hiukan vähemmän minua kiinnostavia - juttuja löytyy tältäkin alalta, mutta useimmat luennot ja harjoitukset inspiroivat ja herättävät ajatuksia todella paljon. Mitä enemmän syvennyn psykologian kiehtovaan maailmaan, sitä selvemmin käsitän, miten monimutkainen kokonaisuus ihmismieli on ja miten näiden asioiden yksinkertaistaminen (tsekkaa esimerkiksi alla oleva kuva) on suorastaan loukkaus jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta kohtaan. On mieletöntä kuunnella kokeneiden psykologien tarinoita siitä, miten hekin jatkuvasti oppivat uutta ja kehittävät myös itseään auttaessaan asiakkaitaan - ja miten kukaan ei väitä tietävänsä kaikkea tai ehkä juuri mitään täydellä varmuudella , vaikka populaaripsykologiassa toisinaan annetaankin valmiita vastauksia.

 

Joka tapauksessa nämä kaikki asiat tuntuvat sitä jännittävämmiltä ja monisyisemmiltä, mitä syvemmälle niihin kaivautuu, ja juuri sitä tieteessä rakastan. Toivoisin niin kovasti, että kaikki saisivat opintojensa ja/tai työnsä parissa kokea tekevänsä juuri sitä, mikä heitä kaikkein eniten inspiroi ja mikä heistä tuntuu tärkeältä ja mielekkäältä. Yksikään homma ei tunnu aina täydelliseltä tai varsinkaan vaivattomalta, mutta ei sen kuulukaan: sekin on ihan mieletön fiilis, kun on pakertanut vaikealta tai tylsältä tuntuvien juttujen (krhm, se tilastotiede...) parissa ja lopulta saanut ne valmiiksi ja ehkä tajunnut, mitä hyötyä niistäkin voi omien tavoitteiden ja unelmien kannalta olla. Toki minullakin on ollut motivaatio-ongelmia, mutta niidenkin iskiessä olen yleensä muistanut, että kaikella tällä, mitä teen, todella on väliä. Ja juuri tästä minä pidän ihan hulluna, ja juuri tästä - sekä itse opinnoista ja töistä että tästä tunteesta - olen äärimmäisen kiitollinen.



Huomenna lähden pitkästä aikaa perheeni luokse lomailemaan pääsiäisen ajaksi, ja pienen rentoutumisen jälkeen on tämän kevään loppurutistuksen aika opintojen osalta. Uskokaa tai älkää (no, todennäköisesti tämän postauksen luettuanne uskotte), mutta se tuntuu varsin hyvältä juuri nyt.

P.S. Blogi lomailee pääsiäisen ajan, palaillaan joskus ensi viikolla! Hauskaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Mikä on sinun intohimosi?

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset ovat kauneimmillaan silloin, kun he pääsevät puhumaan antaumuksella jostain, mihin he suhtautuvat intohimoisesti. Innostus on helposti tarttuvaa sorttia, ja itsekin olen kiinnostunut ties mistä erilaisista aiheista, kun olen sattunut kuulemaan jonkun puhuvan niistä rakkaudella. Jos sanotaan, että rakkaus saa ihmiset hehkumaan, niin haluaisin ehdottomasti laajentaa rakkauden koskemaan muutakin kuin muita ihmisiä: katsokaa ja kuunnelkaa vaikka työstään puhuvaa taiteilijaa tai tutkijaa, joka pääsee esitelmöimään rakkaimmasta aiheestaan vastaanottavaiselle yleisölle. Tietenkään kaikki eivät ole yhtä verbaalisia ihmisiä, ja joskus intohimo ei välity muille yksinkertaisesti siksi, että sitä ei osaa pukea sanoiksi. Toki siitä voi olla vaikea puhua myös siksi, että se on niin henkilökohtaista, Toivon silti ihmisten yrittävän, sillä rakastan niitä keskusteluja, jotka todella pureutuvat asian ytimeen, siihen, mikä ihmiselle on kaikista tärkeintä.

 

Intohimo tai kutsumus (mitä nimeä siitä haluaakaan käyttää) johonkin asiaan tuo elämään niin paljon sisältöä ja mielekkyyttä, että toivoisin kaikkien löytävän sellaisen - ja antautumaan sille. Monilla ehkä on asioita, joita he haluaisivat tehdä vain niiden itsensä vuoksi, mutta eivät syystä tai toisesta uskalla. Heittäytyminen pelottaa, se on täysin ymmärrettävää, mutta toisaalta ihan kivaan työhön, harrastukseen tai ihmissuhteeseen juuttuminen voi pidemmän päälle harmittaa.

Minulla on ollut aina monenlaisia mielenkiinnon kohteita, enkä vieläkään osaa nostaa niiden joukosta yhtä muiden yläpuolelle. Toki uravalintani (tarkemmin varsinkin ihmismielen toiminnan ymmärtäminen ja toisten auttaminen) on yksi intohimoistani, ehdottomasti, mutta toisaalta myös klassinen musiikki saa minut suorastaan liekkeihin. Rakastan myös kirjoittamista, kuvataidetta, ruoanlaittoa, kielten opiskelua ja vieraisiin kulttuureihin tutustumista. Ja niin, niitä intohimoisia keskusteluja asioista, joilla on merkitystä - en usko, että niitä voi olla elämässä liikaa (vaikka toki väliin on hyvä lepuuttaa aivoja hömpän parissa, mistä olikin puhetta pari postausta sitten).

Mitä sinä tekisit, jos voisit tehdä mitä vain? Milloin olet eniten elossa?