maanantai 17. helmikuuta 2014

Mitä onnellisuus on?

Monen mielestä elämän tarkoitus on olla onnellinen. Onnellisuus on päämäärä, jota kaikki tavoittelevat, joko tietoisesti tai tiedostamattaan - luultavasti nykyään entistä enemmän tietoisesti, kun hyvinvointiasiat ovat muutenkin niin pinnalla. Jos hyvinvointiblogeja ja muita vastaavia medioita on uskominen, onnellisuus pohjautuu terveellisiin elämäntapoihin, riittävään liikuntaan ja ravitsevaan ruokavalioon, tietoisen läsnäolon harjoittamiseen, kiitollisuuteen ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin. Toisaalta monen mielessä elää sitkeästi yhä ajatus siitä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttavat onnellisuuteen, ja muilla ihmisillä on valta tehdä meidät onnellisiksi tai onnettomiksi.

Mitä loppujen lopuksi edes tarkoitamme onnellisuudella? Jotkut tuntuvat tekevän sen virheen, että kuvittelevat onnellisuuden olevan jatkuvaa positiivisten tunteiden virtaa, jota mikään erityisen epämiellyttävä ei koskaan sekoita. Jos näin ajattelee, ei ole ihme, että onnellisuus tuntuu olevan kaukana tavoittamattomissa - negatiivisia tunteita kun on mahdotonta poistaa elämästä kokonaan. Valitettavasti onnellisuudelle ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, sillä siinä on kyse nimenomaan subjektiivisesta hyvinvoinnista - omasta kokemuksesta siitä, onko oma elämä tyydyttävää ja antoisaa. Itse kuitenkin ajattelen, että todellinen onnellisuus on jonkinlainen pohjavire tunteiden, ajatusten, tulkinta- ja toimintatapojen takana: onnellinen ihminen kokee toki myös negatiivisia tunteita aika ajoin, mutta ei anna niiden vallata koko elämäänsä ainakaan pysyvästi, ajattelee optimistisesti, tietää mitä haluaa ja toimii sen mukaisesti.

 Happiness | via Facebook

Valitettavasti onnellisuus ei ole täysin omissa käsissämme: tutkimusten mukaan joka puolet onnellisuustasosta määräytyy perintötekijöiden luoman lähtötason mukaan, ja ulkoiset olosuhteet vaikuttavat noin kymmenen prosentin verran (ja ulkoisiin olosuhteisiinkin voi toki jossain määrin vaikuttaa itse). Geenit vaikuttavat onnellisuuteen esimerkiksi temperamentin ja persoonallisuuden piirteiden kautta: joillakin ihmisillä on esimerkiksi luontaisesti vahvempi taipumus kokea negatiivisia tunteita. Kuitenkin noin 40% onnellisuudesta jää oman tietoisen toimintamme varaan, ja kuten tiedetään, kannattaa huolehtia ainoastaan siitä, mihin voi vaikuttaa.

Onnellisista ihmisistä on havaittu tutkimuksissa muun muassa seuraavaa: He uhraavat paljon aikaa perheelleen ja ystävilleen, pitävät huolta ihmissuhteista ja nauttivat niistä. Heistä on luontevaa ilmaista kiitollisuutensa siitä, mitä heillä on. He auttavat mielellään muita, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. He suhtautuvat tulevaisuuteen optimistisesti, nauttivat siitä, mitä elämällä on heille tarjottavanaan, ja pyrkivät elämään tässä hetkessä. He harrastavat liikuntaa säännöllisesti ja usein. He omistautuvat koko elämän mittaisille tavoitteille ja pyrkimyksille sekä toimivat niiden mukaisesti, ja lisäksi he osaavat käsitellä stressiä ja vaikeita kokemuksia sopeutumista edistävällä tavalla. Luonnollisestikaan kukaan (onnellinenkaan) ihminen ei ole täydellinen, joten kaikesta edellä mainitusta on turha ottaa paineita - harva pysty omaksumaan kaikkia onnellisen ihmisen prototyypin piirteitä. Siksi kannattaakin pohtia, mikä onnellisen elämän osa-alue tuntuu kaikista omimmalta, ja miten sen kehittämiseen haluaa panostaa. "Onnellisuusharjoitteita" voi ideoida itse loputtomasti sen pohjalta, mitä itse pitää onnellisuudessa ensisijaisena: joku voi keskittyä tietoisuustaitojen harjoitteluun, joku toisten auttamiseen, joku ihmissuhteisiin panostamiseen, joku itsensä ja taitojensa kehittämiseen muulla tavoin.

 Let no one ever come to you without leaving happier. ~Mother Teresa Website - http://bit.ly/IiCUQK

Minulle onnellisuuden ydin on ihmissuhteissa. Toki siihen liittyy paljon muutakin, kuten itsetunto ja -luottamus, aistielämykset (esimerkiksi taiteen parissa), fyysisen terveyden ylläpito ja parantaminen sekä tietojen ja taitojen kehittäminen - joista jälkimmäinenkin tosin liittyy usein muihin ihmisiin, sillä juuri ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot, toisten auttaminen sekä tieto ihmismielen toiminnasta ovat niitä juttuja, joita eniten haluan oppia. On toki selvää, että onnellisuus lähtee omasta itsestä eikä toisista ihmisistä, mutta itse en ainakaan voisi olla yksin onnellinen - hyvät ihmissuhteet ovat se juttu, mistä tunnen kaikista eniten kiitollisuutta elämässäni, ja mitä ilman en voisi kuvitella pärjääväni. Sitä paitsi oma ja muiden onnellisuus kietoutuvat mukavasti yhteen: Gretchen Rubinin mainiota Onnellisuusprojekti-kirjaa lainatakseni yksi parhaista tavoista tehdä itsensä onnelliseksi, on tehdä muut onnelliseksi - ja samalla yksi parhaista tavoista tehdä muut onnelliseksi on olla itse onnellinen.

Mitä onnellisuus teille merkitsee, ja miten tavoittelette sitä?

Käytin taustatietona mm. Sonja Lyubomirskyn kirjaa Kuinka onnelliseksi?, ihan pätevää populaaripsykologiaa, suosittelen lukemaan.

9 kommenttia:

  1. Tämä antoi paljon pohdittavaa, vielä ei voi vastata :)

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Väittäisimpä, että kyllä kaikille ne hyvät ihmissuhteet ovat elämässä se eniten onnellisuutta tuova asia. Kuten sanoit, en usko että kovin moni ihminen on onnellinen täysin yksin.

    Minut tekee onnelliseksi monet samat asiat kuin sinulla, ihmissuhteet (hyvät sellaiset), liikunta ja muut omat harrastukset (käsityöt, lukeminen) ja tuo tietojen ja taitojen kehittäminen (hyvin sanottu). Olen onnellinen, kun opin uutta ja kehitän itseäni, varsinkin töissä. Vaikka ihmissuhteet ovat tärkein asia, minut tekee myös onnelliseksi yksinolo, sopivassa määrin. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että kun elämässä minulle tärkeät asiat ovat mukavasti tasapainossa ja ehdin tehdä itselleni tärkeitä asioita, yksin tai yhdessä, olen onnellinen.

    Se mitä minun pitää ehdottomasti edelleen kehittää, on negatiivinen ajattelu. Varsinkin tulevasta ajattelen usein kaikkein pahinta. Toinen missä on vielä parantamisen varaa, on tässä hetkessä eläminen. Ajatuksen usein palaavat menneisyyteen tai kulkevat tulevaisuuteen, eikä se aina olisi tarpeen. Ainakaan menneisyyteen palaaminen ei, varsinkin kun ajatukset tuppaavat palaamaan niihin ikäviin tapahtumiin. Tulevaisuuteen saa mennä siinä tapauksessa, että unelmio ihanista asioista. Myös sen vuoksi liikunta ja käsityöt ovat minulle tärkeitä, niitä tehdessäni elän juuri sitä hetkeä ja keskityn siihen mitä silloin teen.

    Onnellisuus on kokonaisuus ja jokaiselle ihmiselle omanlaisensa. Uskon, että omalla ajattelutavalla on suuri merkitys.

    Gretchen Rubinin kirja on muuten mainio, luin sen vähän aikaa sitten. Kirjoittelinkin siitä blogissani tammikuussa, teksti otsikolla Keskeneräiset askareet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo, kyllä minäkin tarvitsen myös sopivassa määrin yksinoloa ollakseni onnellinen - ja uskoisin, että melkein jokainen tarvitsee. Harva on niin supersosiaalinen, että jaksaisi olla ihan jatkuvasti edes rakkaimpien ihmisten seurassa.

      Mitä hetkessä elämiseen tulee, mä en oikein usko, että kukaan pystyisi elämään ihan täysin tässä hetkessä vaeltelematta koskaan menneessä tai tulevassa - ehkä olennaisempaa on se, miten menneeseen ja tulevaan suhtautuu. Unelmointi ja menneiden hyvien hetkien muistelu kyllä parantavat mielialaa, ja mun mielestä niitäkin kannattaa harrastaa sopivasti :)

      Poista
    2. Mä taas olen varsin eri mieltä tästä, että nimenomaan ihmissuhteet tekevät onnelliseksi. Se myös sotii tuota c.s. Lewisin sitaattia vastaan sillä ihmissuhteet jos mitkä on helppo menettää ja jos niiden varaan rakentaa onnellisuutensa kivijalan niin mielestäni elelee aika arvaamattomalla pohjalla. Ihmissuhteet mielestäni nimenomaan täydentävät ja ilahduttavat jo entisestään hyvää, onnellista elämää ja silloin ne myös perustuvat muuhun, kuin toisista ihmisistä hyötymiseen esimerkiksi oman yksinäisyyden karkoittajina. En tiedä, osaanko selittää tämän nyt oikein, sillä ihmissuhteiden merkityksellisyyttä en nyt yritä vähätellä vaan ennemminkin osoittaa, että oma onni pitää rakentaa sisältäkäsin ja suhteessa itseensä, luoda oma sisäinen rauha ja tasapaino jota toiset sitten entisestään täydentävät. Silloin ne ystävät eivät ole suuntaan tai toiseen vastuussa kenenkään onnesta eikä onni murene palasiksi perustuksiaan myöten jos ihmissuhteita kariutuu.

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksesta!

    Harmillisesti olen hyvin taipuvainen negatiivisiin ajattelu- ja tunnekaavoihin, joten minulle on vaikeaa kokea onnellisuutta elämän asioita. Asiat kuten harrastukset, ihmissuhteet jne. voivat antaa minulle tietynlaisen väliaikaisen tyytyväisyyden ja innostuneisuuden tunteen, mutta en koe niistä tulevani onnelliseksi. Siispä tietoisuustaidot ovat minulle se merkittävin tekijä onnellisuuden kokemisessa. Jos harjoitan tietoisuutta eli läsnäoloa tarpeeksi, siitä alkaa kummuta hyvin erityislaatuista energiaa, joka on puhdasta, kevyttä, vahvaa. Se tuo muassaan onnellisuutta, joka ei riipu mistään ulkoisesta eikä elämän olosuhteista, vaan pelkästään itsestään, omasta olemassaolostaan. Se on vähän samanlaista kuin se taianomainen tunne elämästä, joka lapsena oli.

    Läsnäolon harjoittaminen on matemaattinen asia: mitä enemmän siihen laittaa ponnisteluja, sitä enemmän se kehittyy, samassa mittasuhteessa. Se ei liity mitenkään positiiviseen ajatteluun, vaan on kokonaan negatiivisen ja positiivisen ulkopuolella.

    Joskus oikein toivon että kuuluisin niihin ihmisiin, joiden geeneissä on olla iloinen ja energinen. Lienisikö silloin elämä helpompaa? Mutta ehkä silloin ei ole niin suurta tarvetta hakea ymmärrystä ja suurempaa merkitystä elämäänsä esim. henkisistä asioista, ja ehkä on helpompaa tyytyä aineelliseen elämään. Mutta ei kai välttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi negatiivisia ajattelu- ja tunnekaavoja voi myös jossain määrin muuttaa harjoittelun avulla (tai tietysti myös esimerkiksi psykoterapian myötä, jos sellaiseen ratkaisuun päätyy) :) Hienoa kuulla, että olet löytänyt tietoisuustaidoista oman juttusi! Olen ihan samaa mieltä tuosta, että mitä enemmän siihen laittaa ponnisteluja, sitä enemmän se myös kehittyy - ja se toisaalta vaatii ponnisteluja, harva länsimainen aikuinen osaa elää tietoisesti nykyhetkessä harjoittelematta sitä.
      Voihan se olla, että tietynlaiset synnynnäiset ominaisuudet tekevät elämästä helpompaa, mutta jokaisella on kuitenkin omat vahvuutensa, ja iloisella ja energisellä ihmiselläkin voi olla ongelmia - ja geenit ovat kuitenkin vain perusta sille, mitä meistä tulee, ja ne toimivat aina vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa :)

      Poista
  4. Minulle onnellisuus on hyvää itsetuntoa, tunne siitä että tekee sitä mistä pitää ja tieto siitä että ympärillä on ihania ihmisiä. En haluaisi että elämä olisi aina ihanaa ja mukavaa, sillä silloin ei osaisi arvostaa arkea eikä samasta "ihanuuden massasta" varmasti osaisi nostaa esille hyviä hetkiä samalla tavalla. Vastoinkäymiset kasvattavat ja olen hyväksynyt oman elämäni vastoinkäymiset sillä niistä on loppujen lopuksi seurannut aina jotain hyvää. Olen peruspositiivinen ja kohtaan ihmisiä mielelläni, hymyilen paljon, mutta toisaalta olen myös äkkipikainen ja erittäin helposti tulistuva. Olen joutunut kuitenkin opettelemaan nauttimaan myös tästä hetkestä ja jättämään "sitten kun" ajatuksen. On tehnyt arjesta nautittavampaa kun yrittää tehdä myös tästä hetkestä onnellisempaa eikä miettiä "sitten kun on sitä ja sitä olen onnellinen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vastoinkäymisistä voi usein seurata jotain hyvää pitemmällä aikavälillä - ainakin niiden kautta monesti oppii paljon itsestään :) Minulla on vähän taipumusta juuri tuohon "sitten kun" -ajatteluun, mutta siitä olisi tosiaan hyvä päästä eroon...

      Poista