Kohti uutta vuotta - tapoja orientoitua tulevaan

Nyt, kun tätä vuotta on enää vähän yli viikon verran jäljellä, monen ajatukset karkailevat varmasti joulun ohella jo vähän tulevaan vuoteenkin. Uusi vuosi mielletään usein uudeksi aluksi, ja todennäköisesti tälläkin kertaa moni tekee juhlavia uudenvuodenlupauksia, joille käy köpelösti viimeistään helmi-maaliskuussa. Kun kevät saapuu, paremmat elämäntavat saattavat taas olla vain kaukainen muisto.

Miksi uudenvuodenlupauksia on niin vaikea pitää? Usein ongelma taitaa olla siinä, että a) asetamme liian kunnianhimoisia tavoitteita ja b) laadimme lupauksemme rutiinilla, "koska näin kuuluu tehdä" - sen sijaan, että pysähtyisimme kunnolla miettimään itsemme näköisiä tavoitteita, joihin voisimme täydellä sydämellä sitoutua. Jos esimerkiksi ei ole vuosiin harrastanut minkäänlaista liikuntaa, jokapäiväinen salilla käyminen on aikamoinen shokki sekä keholle että mielelle. Ei siis ole mikään ihme, jos väsähdys iskee jo viikossa tai parissa, vaikka kovasti haluaisimmekin kohottaa kuntoamme. Toisaalta joskus saatamme myös lupautua esimerkiksi terveellisempään ruokailuun pitkälti siksi, että niinhän tammikuussa, joulukauden mässäilyjen jälkeen, kuuluu tehdä.

Jos haluaa asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle, on hyvä pysähtyä miettimään, millainen tavoite motivoi parhaiten. Ainakin sen tulisi olla itselle aidosti merkityksellinen, riittävän tarkasti määritelty ja rajattu sekä tietenkin sellainen, että sen toteuttaminen on käytännössä mahdollista. Mitä isommasta ja vaikeammasta muutostavoitteesta on kyse, sitä tärkeämpää on pilkkoa suuri tavoite pienempiin välietappeihin.

Usein on myös innostavampaa pohtia, mitä hyvää haluaa elämäänsä lisää, kuin mistä ikävästä haluaisi eroon. Jos esimerkiksi keskityt kovasti vain suklaan syömisestä luopumiseen, tulet keskittäneeksi ajatuksesi nimenomaan suklaaseen, ja pahimmillaan himo saattaa vain kasvaa! Jos taas tavoitteesi on vaikkapa kokeilla suklaan tilalle uusia, terveellisiä herkkureseptejä, on helpompi keskittyä siihen, mitä uutta ja hyvää saat arkeesi - sen sijaan, että olisit jatkuvasti tietoinen siitä, mistä joudut luopumaan.

Itse en ole pariin vuoteen tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi millään tavalla orientoitua tulevaan vuoteen - onneksi sen voi tehdä monella tavalla! Vuoden viimeisinä päivinä ja viikkoina muistelen yleensä kulunutta vuotta, sen kohokohtia ja asioita, joita vuoden varrella olen oppinut. Tämän pohjalta nouseekin usein myös toiveita ja tavoitteita tulevalle vuodelle, joita mielelläni kirjoittelen ylös hahmottaakseni sitä, mitä kohti seuraavaksi suuntautua.

Yksi mainio tapa valmistautua tulevaan vuoteen on myös varata hetki aikaa itsetutkiskelulle ja koota muutamia hyödyllisiä listoja, joihin palata silloin, kun suunta tuntuu olevan hukassa. Pysähdy pohtimaan esimerkiksi omia arvojasi, asioita jotka ovat sinulle elämässä tärkeimpiä, ja kirjoita ne muistiin. Lisäksi voit ideoida yksinkertaisia, arkisia tapoja, joilla voit toteuttaa arvojasi jokapäiväisessä elämässäsi. Jos taas stressinhallintakeinot ovat ajoittain hukassa, voit koota itsellesi "ensiapupakin", johon kirjaat muistiin asioita ja tekemisiä, jotka auttavat sinua kuormituksen ja vaikeiden tunteiden kohtaamisessa.

Olen itse aika helposti tylsistyvää sorttia: minun on vaikeaa "vain olla", mutta siitä huolimatta joskus ei vaan saa aikaiseksi, on vaikeaa tarttua tuumasta toimeen. Niinpä olen tässä viime päivinä ideoinut itselleni listaa kaikista niistä mielekkäistä, mukavista ja/tai hyödyllisistä asioista, joita voin tehdä silloin, kun tylsyys iskee. Yllättävän helppo niitä tekemisiä on keksiä, mutta jostain syystä silloin tylsistymisen syövereissä ne eivät jostain syystä aina tule mieleen. Toki jotkut ovat niin kiireisiä tai niin hyviä viihdyttämään itseään, ettei heillä ole koskaan tylsää. Jos et kuitenkaan satu kuulumaan heihin, suosittelen lämpimästi tällaista pientä tylsiin hetkiin varautumista!

Näiden mietteiden myötä myös Mielen maisemia laskeutuu joululomalle - tavataan taas ensi vuonna!

Teettekö te uudenvuodenlupauksia? Millaisia toiveita ja tavoitteita teillä on tulevalle vuodelle? 

Kuvat: unsplash.com

Kuinka hallita aikaa - 9 vinkkiä

Pidinkin sitten parin viikon kesälomani ajan myös blogilomaa - näköjään kun arkirutiinit työn osalta ovat tauolla, myös harrastuksista on vaikea pitää säännöllisesti kiinni. Lomailu, hyvä seura ja pieni lähiseutumatkailu tekivät todella hyvää, ja tällä viikolla töihin paluu tuntuikin aivan leppoisalta (varsinkin, kun töissä on niin ihanan rauhallista useimpien vielä lomaillessa). 

Aina työmoodi ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, ja viime aikoina olen joutunut toteamaan, että ajanhallinnassani ja ylipäätään työrutiineissani olisi kehittämistä, enkä nyt tarkoita pelkästään "oikeita" töitä vaan myös muuta elämää. Ajanhallinta on oikeastaan harhaanjohtava käsite, sillä kaikkihan me tiedämme, että aikaa ei voi hallita - mutta omaa ajankäyttöä onneksi usein voi. ItseT tiedän kyllä, mitä on tehtävä ja myös mitä haluan tehdä, mutta aikaan saamisessa, keskittymisessä ja tehokkaassa ajankäytössä tulee usein vastaan haasteita (eli lyhyesti sanottuna: aamulla väsyttää, some vie mennessään, sähköpostia tulee vilkuiltua vähän väliä, priorisointi menee pieleen ja yleinen vetelyys vaivaa). 

Onneksi ajankäytön tehostamiseen ja järkevöittämiseen löytyy monenlaisia menetelmiä, joita olen viime aikoina tutkiskellut ja testaillut niin työssä kuin vapaallakin. Tänään ajattelin jakaa teille niistä muutamia, jotka olen joko todennut omalla kohdallani toimiviksi tai jotka vaikuttavat lupaavilta.

1. Aloita seuraamalla päivän, parin tai vaikkapa viikon ajan sitä, mihin aikasi todella kuluu: kuinka monta tuntia päivässä käytät tehokkaaseen työskentelyyn, paljonko hurahtaa somea selaillessa, paljonko arkeen mahtuu sosiaalista kanssakäymistä ja niin edelleen. Ilman perusteellisempaa tarkastelua meillä on helposti aika vinoutunut käsitys siitä, mihin käytämme aikaamme - esimerkiksi lyhyistäkin toistuvista älyluurin lääppimishetkistä kertyy helposti puolivahingossa aikamoinen potti päivässä. Kun tiedät, mihin aikasi menee, sinun on helpompi analysoida, onko ajankäyttösi omien arvojesi ja päämääriesi mukaista: eikö nimittäin olisi toivottavaa, että valtaosa valveilla vietetystä ajasta kuluisi sellaisten asioiden parissa, jotka vievät sinua haluamaasi suuntaan?

2. Ehkä jo teetkin ainakin silloin tällöin to do -listoja - mutta kirjaathan ylös riittävän konkreettisia ja helposti toteutettavia tehtäviä? Aikaansaamista edistää se, että suuret tavoitteet pilkkoo niin pieniksi kuin mahdollista (jopa naurettavuuksiin asti, jos muuten ei meinaa sujua). Lisäksi tehtyjen hommien yliviivaaminen tai ruksiminen to do -listalta tuntuu palkitsevalta, ainakin verrattuna siihen, että tuijottaisi joka päivä listoiltaan samoja massiivisia kokonaisuuksia, joita ei ole toivoakaan saada päivässä valmiiksi.

3. Aseta tehtävät tärkeysjärjestykseen ja aloita aina tärkeimmästä. Eräs tuttavani neuvoi jopa kokeilemaan sellaista, että päättäisi keskittyä vain ja ainoastaan päivän tärkeimpään tehtävään kahden tai kolmen ensimmäisen työtunnin ajaksi, vilkaisematta edes sähköpostia ensin. Tätä aion ehdottomasti kokeilla, sillä itse ainakin huomaan ajatusteni harhailevan helposti vähän joka suuntaan, jos aloitan päiväni lukemalla sähköpostit, somepäivitykset ja mahdollisesti vielä uutisetkin.

4. Minimoi häiriötekijät: laita kännykkä äänettömälle, älä pidä sähköpostia koko ajan auki, laita somekanavien ilmoitukset pois päältä. Harvalla on niin rautainen keskittymiskyky, että pystyy pysymään asiassa, jos vähän väliä kuulee kutsuvia piippauksia. Toki joskus on oltava tavoitettavissa, ja työpaikalla muista ihmisistä ei välttämättä pääse eroon. Joskus voi kuitenkin olla ihan hyvä idea kertoa muillekin haluavansa keskittyä tietyksi ajaksi yhteen asiaan, tai ehkä jopa laittaa työhuoneen oven kiinni tai peräti "ei saa häiritä" -lapun oveen (sitäkin olen kuullut suositeltavan, en ole kokeillut, taidan olla niin kiltti, että se tuntuisi vähän tylyltä).

5. Jos jokin asia hoituu kahdessa minuutissa, tai vaikka viidessäkin, tee se heti. Itse olen yllättävän lahjakas viivyttelemään yksinkertaisten pikkuasioiden hoitamisessa, koska ne eivät yleensä ole erityisen mielenkiintoisia tai haastavia - mutta kun ne saa pois alta, tulee reipas ja ahkera olo, jonka vallassa on hyvä jatkaa niiden kiinnostavampienkin juttujen pariin.

6. Suunnittele päiväsi ja aikatauluta to do -listallasi kummittelevat tehtävät. Tämän olen kokenut itse erittäin toimivaksi, sillä aiemmin olen ollut todella huono suunnittelemaan, ja esimerkiksi opiskeluaikoina en tehnyt koskaan minkäänlaisia lukusuunnitelmia. Nyt olen kuitenkin ottanut tavaksi merkata joka työpäivä kalenteriin, mitä mihinkin aikaan aion tehdä, ja näin tarkkoja ja selkeitä suunnitelmia onkin ollut yllättävän helppo noudattaa. Toisaalta aikatauluun kannattaa jättää myös jouston varaa, sillä tunnetusti asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan, ja joskus vastaan tulee yllättäviä kiireitä, joita ei auta siirtää myöhemmäksi.

7. Kysy apua ja delegoi tehtäviä, jos mahdollista. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä osata itse, eikä aina ole tarpeen jäädä pitkäksi aikaa äheltämään jonkun sellaisen ongelman pariin, jonka viereisessä huoneessa istuva työkaveri saattaisi osata ratkaista hetkessä. 

8. Palkitse itseäsi tavoitteiden saavuttamisesta. En välttämättä tarkoita sitä, että naukkaisit palan suklaata palkinnoksi jokaisesta kirjoittamastasi sähköpostista tai soittamastasi puhelusta, mutta arjen piristäminen pienillä, itselle sopivilla palkkioilla voi silti olla kokeilemisen arvoista. 

9. Pidä taukoja. Ihmisen keskittymiskyky on rajallinen resurssi, eikä varmasti juuri kukaan pysty työskentelemään tehokkaasti kahdeksaa (tai edes vaikkapa viittä) tuntia päivässä putkeen. Tauotta paahtamisesta saattaa tulla ahkera ja aikaansaava olo, mutta todellisuudessa työskentely voi olla tehokkaampaa lyhyemmissä pyrähdyksissä. Lisäksi taukojen pitäminen auttaa palautumaan työkuormituksesta jo päivän aikana.

Löytyisikö teiltä vielä lisää timanttisia ajanhallintavinkkejä? 

Parempaa huomenta - ajatuksia aamurutiineista

Viime aikoina olen usein viihdyttänyt itseäni katsomalla kepeitä Youtube-videoita siitä, miten ihmiset oman elämänsä järjestävät. Jostain syystä erityisesti aamurutiinit ovat osoittautuneet eriyisen kiinnostaviksi - ehkä siksi, että itse olen ollut pitkään niitä ihmisiä, jotka nukkuvat niin pitkään kuin mahdollista ja ryntäävät sitten kiireellä ovesta ulos. Mikään iltapäivään asti nukkuja en sentään ole koskaan ollut, vapaapäivinä olen yleensä heräillyt siinä yhdeksän-kymmenen maissa, mutta koskaan en ole aikaisista aamuista nauttinut. 

Olen jo pitkään kadehtinut niitä ihmisiä, jotka hehkuttavat aikaisten aamujen ihanuutta - tai siis ylipäätään aamujen, sillä itse olen pitkään ajatellut olevani hyvin vahvasti iltaihminen. Niin mukavaa kuin yökuuhkaaminen joskus onkin, haluaisin kuitenkin oppia saamaan enemmän irti päivän ensimmäisistä tunneista. Päivä nimittäin voisi lähteä sutkajamminkin käyntiin kuin syömällä aamupalaa ohimennen seisaaltaan ja juoksemalla pää kolmantena jalkana ympäri asuntoa etsimässä juuri niitä oikeita vaatteita. En muista juuri koskaan heränneeni virkeänä, ja muutos siihen olisi enemmän kuin tervetullut.

Viime viikkoina olen ottanut tavoitteekseni luoda itselleni täydellisen (tai ainakin riittävän mukavan) aamurutiinin, jolla päivän saisi aloitettua virkeänä ja hyvillä mielin. Väsymyksen lisäksi olen usein aamuisin vähän ahdistunut tai allapäin, vaikkei siihen olisi mitään selkeää syytä. Toivon tähän muutosta, olen nimittäin aika varma siitä, että aamut voisivat parhaimmillaan olla jopa päivien kohokohtia, rauhallista omaa aikaa ennen päivän touhuja. Elämän stressaavista asioista palautumisen ei tarvitse rajoittua vain iltoihin ja viikonloppuihin - ehkäpä töitäkin jaksaa tehdä paremmin, kun on ensin aloittanut päivän rauhassa itselle mieluisten asioiden parissa?

Jatkuva valintojen ja päätösten tekeminen kuluttaa kognitiivista kapasiteettia ja tahdonvoimaa, ja päivästä toiseen samanlaisina toistuvien rutiinien avulla voisikin välttää tahdonvoiman kulumista epäoleellisuuksiin - jolloin sitä tietysti jää enemmän meille tärkeisiin, arvojamme ja päämääriämme edistäviin puuhiin. Lisäksi aamun aloittaminen kiireettömästi tarjoaa tilaisuuden orientoitua rauhassa uuteen päivään ja siihen, mitä kaikkea täytyy ja haluaa tehdä. Itse tosin olen jo jonkin aikaa aina työpäivän päätteeksi kirjoittanut to do -listan seuraavalle päivälle, jotta aamukoomassa ei tarvitse miettiä sellaisia vaan voi sen kummempia ajattelematta vain aloittaa jostain.

Aloitin oman rutiinini suunnittelun kirjoittamalla listan siitä, mitä kaikkea ihanteelliseen arkiaamuuni kuuluisi. Jopa minä osaan nauttia vaikkapa upeista kesäaamuista lomamatkoilla, mutta koska leijonanosa elämästä on arkea, niin olisi hyvä oppia fiilistelemään sitäkin - ja siinä voi auttaa sen miettiminen, mikä niissä loma-aamuissa on niin ihanaa, ja omaksumalla niistä jotain elementtejä jokapäiväiseen elämään. Ihanneaamutarinani perusteella kirjoitin itselleni yksinkertaisen "aamujen lukujärjestyksen",  realistisesti toteutettavissa olevan kuvauksen siitä, mitä ja missä järjestyksessä aamuisin tekisin. Siihen tuli seuraavia elementtejä (tässä järjestyksessä):

• Herääminen ilman torkkua. Pitkällä aikavälillä olisi hienoa oppia heräämään jo kuudelta (ja käydä vaikkapa varhaisaamun juoksulenkillä!), mutta se tuntuu vielä liian ylivoimaiselta, joten tällä hetkellä tähtään seitsemään. Erityisesti torkuttamisesta luopuminen on osoittautunut minulle todella vaikeaksi, mutta en haluaisi missään nimessä aloittaa päivääni epäonnistumisella - herätyshän on tavallaan tavoite, jonka olemme itsellemme asettaneet, ja torkuttaminen on oikeastaan luovuttamista! Tavoitteeni on myös herätä joka päivä samaan aikaan, myös vapaapäivinä, jotta unirytmi ei pääsisi vinksahtamaan (niin kuin minulle helposti käy, ja melkein kaikki uniongelmat ovat tuttuja...).

• Muutama lasillinen vettä heti heräämisen jälkeen 

• 10-15 minuutin jooga- ja meditaatiohetki 

• "Viiden minuutin päiväkirja" - päällimmäisenä mielessä pyörivien ajatusten kirjoittaminen ylös, jotta en aloittaisi aamuani vatvomalla niitä. 

• Suihku, pukeutuminen ja meikkaaminen. Ymmärrän hyvin, että vaikkapa pitkien hiusten pesu aamulla veisi monilta ihan tuhottomasti aikaa, mutta itse lyhyttukkaisena olen tykästynyt aamusuihkuihin, sillä kyllähän sekin vähän herättelee kroppaa uuteen päivään.

• Aamupala ja -tee tai (kofeiiniton) kahvi - heti heräämisen jälkeen ei minulle ruoka maistu, mutta muiden aamutouhujen lomassa nälkäkin vähitellen kehittyy, joten olen oikeastaan aina syönyt aamiaisen vasta juuri ennen kuin olen lähdössä kotoa (siis silloin, kun olen ylipäätään syönyt...).

• Ei somea ennen aamiaista 

Olen nyt yrittänyt toteuttaa tätä rutiinia noin parin viikon ajan, ja vaikka haasteitakin on ollut, olen jo aika vakuuttunut siitä, että tämä tulee toimimaan! Torkuttamiseen olen edelleen sortunut silloin tällöin, ja joskus kirjaudun someenkin valitettavan automaattisesti heti herättyäni. Sen sijaan aamuiseen joogahetkeen olen jo jäänyt vähän koukkuun - välillä huomaan jopa odottavani sitä illalla! Joskus ennenkin olen silloin tällöin aamujoogaillut pitempiä pätkiä, mutta jokapäiväiseen rutiinin tunnin tai puolenkaan harjoitus ei mahdu. Hyvin näyttää lyhytkin harjoitus toimivan, sillä tarkoitukseni ei ole varsinaisesti urheilla aamulla vaan pikemminkin herätellä kehoa uuteen päivään ja karistaa unihiekat silmistä. Myös pieni päiväkirjahetki aamulla tuntuu todella mielekkäältä ja nimenomaan auttaa uuteen päivään orientoitumisessa.  

Vaikka kaikki ei tietenkään aina mene ihan suunnitelmien mukaan, olen jo nyt oppinut nauttimaan aamuista ainakin pikkuisen. Tietysti juuri alkanut kesä on helpottanut projektia huomattavasti, ja pakko sanoa, että ajatus aikaisista, pimeistä talviaamuista hirvittää jo nyt hiukan - onneksi niihin on vielä monta kuukautta aikaa. Ehkä siihen mennessä minusta on kuoriutunut edes jonkinmoinen aamuihminen, vai onkohan se aivan liikaa toivottu?

Oletteko te aamu- vai iltaihmisiä? Miten te aloitatte päivänne? :) 

Kuinka oppia meditoimaan säännöllisesti

Vuoden vaihtuessa julistin kunnianhimoisesti, että tänä vuonna aion meditoida edes hetken joka päivä. Aivan uusi juttuhan meditaatio ei minullekaan ole: erityisesti maanläheinen ja ei-niin-kovin-henkinen mindfulness-harjoittelu on kiinnostanut jo vuosien ajan, ja aina silloin tällöin niitä harjoituksia on tullut tehtyä niin ohjatusti kuin itsenäisesti. Vasta ihan viime kuukausina olen kuitenkin onnistunut vihdoin ja viimein ujuttamaan meditoinnin osaksi arkirutiinejani. Helppoa se ei ollut, sillä vaikka kuinka olisi tietoinen meditoinnin moninaisista hyödyistä (tsekkaa esimerkiksi tämä aiempi postaukseni), se voi tuntua varsinkin alussa aika mahdottomalta ja ärsyttävältä. Ainakin itse tylsistyn erittäin helposti, jos yritän vain istua paikoillani tekemättä mitään, toiset taas nukahtavat salamannopeasti rentoutus- tai meditaatioharjoituksissa. Lisäksi skeptinen mieli voi harata vastaan: itsekin muistan aluksi suhtautuneeni koko meditointihommaan vähän vastahakoisesti, sillä se kuulosti epäilyttävän henkiseltä touhulta (ja minuahan on joskus "tiedeuskovaiseksikin" nimitetty). 

Meditaatio ei ole kaikkien juttu eikä tarvitse ollakaan, mutta kiinnostusta sitä kohtaan tuntuu nykyään riittävän. Stressi, ahdistus, murehtiminen ja kaiken sorttinen ylikierroksilla käyminen ovat yleisiä arjen haasteita, ja juuri niihin meditoinnista ja mindfulness-harjoittelusta usein haetaan apua. Toki joillakin motiivit meditointiin ovat henkisempiä, mutta siihen puoleen en itse mielelläni kajoa. Moni teistäkin on varmasti kokeillut tai aikonut kokeilla meditointia, mutta syystä tai toisesta homma ei ole lähtenyt lentoon. Teille, jotka haluaisitte oppia meditoimaan säännöllisesti, ajattelin jakaa muutaman itseäni siinä auttaneen vinkin: 

1. Kokeile erilaisia meditaatiotekniikoita - niitä nimittäin on moneen lähtöön, eivätkä kaikki välttämättä sovi kaikille. Jos esimerkiksi pelkkä paikallaan istuminen ja hengittely tuntuu aluksi ylivoimaiselta, voi vaikkapa ääneen lausutuista mantroista olla apua. Itse vierastin niitä pitkään (liian uskonnollissävytteistä), mutta jossain vaiheessa huomasin, että saan mieleni tyynnytettyä kaikista helpoiten nimenomaan mantrameditaatiolla. Törmäsin siihen ensimmäisen kerran käydessäni kundaliinijoogatunneilla joitakin vuosia sitten, ja vaikka se ei lajina ollut oikein minun juttuni, käytän edelleen silloin tällöin joitakin siellä opittuja meditaatiotekniikoita.

2. Aloita ohjatuilla meditaatioilla. Erityisesti ihan livenä koetut meditaatio- ja joogatunnit toimivat minulla, sillä keskittymistä auttaa pieni sosiaalinen paine (joku henkisempi ehkä puhuisia hyvistä energioista), kun ympärillä joukko muita ihmisiä keskittyy samaan puuhaan, ja aika on varattu vain ja ainoastaan meditaatiolle. Kotona on usein liikaa muita virikkeitä ja häiriötekijöitä, joita ehkä jossain vaiheessa oppii vastustamaan, mutta ohjaus ja ryhmän tuki todellakin auttavat varsinkin alussa. Ja tietysti internetin syövereistä löytyy mieletön valikoima erilaisia ohjattuja meditaatioita, joita itsekin käytän paljon.

3. Aloita pienestä - vaikka viidestä minuutista kerrallaan (mutta tee se säännöllisesti). Minulle alussa jo viisikin minuuttia oli aikamoinen haaste, mutta aika pian huomasin, että lyhytkin meditaatio rauhoittaa mieltä mukavasti esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa. Kun homma tulee tutuksi, aikaa voi sitten halutessaan vähitellen pidentää. Itse olen jämähtänyt noin 10-20 minuutin meditointihetkiin, mikä tuntuu juuri nyt ihan sopivalta. Joskus haluaisin kuitenkin haastaa itseni menemällä reilusti pidempään ohjattuun meditaatioon, ehkäpä vielä joskus uskallan. 

4. Valitse meditaatiolle tietty aika (ja ehkä paikkakin, jos kotoa löytyy joku tähän tarkoitukseen erityisen sopiva spotti): tee siitä rituaali, jonka teet aina tiettyyn aikaan päivästä. Itse onnistuin tekemään meditaatiosta tavan vasta silloin, kun keksin ajoittaa sen nukkumaanmenoa edeltäviiin hetkiin - kun meditoi suunnilleen samaan aikaan joka ilta, tapa automatisoituu helpommin kuin silloin, jos harjoittelisi vähän milloin sattuu huvittamaan. Monet tiettävästi meditoivat heti herättyään aamuisin, ja epäilemättä se voi olla mitä mainioin tapa aloittaa päivä, mutta itse olen ainakin tällä hetkellä tykästynyt nimenomaan illalla meditoimiseen, joka rauhoittaa mielen ja kehon kivasti ennen nukkumaanmenoa.

5. Muista, että meditaatioon ei tarvitse liittää mitään mystisiä tai henkisiä merkityksiä, ellei halua: siihen on ihan sallittua suhtautua myös yksinkertaisesti keskittymis- ja/tai rentoutumisharjoituksena.

6. Pidä mielessä, että meditaation ei ole pakko tapahtua paikoillaan istuen tai maaten: itse olen kokeillut ohjatusti myös esimerkiksi kävelymeditaatiota, josta pidin kovasti - ja parhaimmillaanhan esimerkiksi luonnossa kävely käy aivan loistavasti mindfulness-harjoituksesta. Ei kai keskeistä ole se paikallaan tököttäminen vaan mielen keskittäminen, oleminen tässä ja nyt, ja sen voi taatusti saavuttaa myös toiminnan parissa. Toisaalta minulle juuri mitääntekemättömyys, pelkkä oleminen, on todella haastavaa, ja nimenomaan sen takia harjoittelen myös ihan sitä hiljaa paikoillaan tapahtuvaa meditointia.

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on meditoimisesta? :) 

Kuinka käyttää sosiaalista mediaa tietoisemmin

Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, millainen rooli sosiaalisella medialla elämässäni on - ja ennen kaikkea millainen haluaisin sen olevan, jotta saisin siitä irti mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä mutta mahdollisimman vähän stressiä ja harmitusta. Sillä vaikka kuinka viihdymme ja parhaassa tapauksessa suorastaan inspiroidumme somessa, en varmasti ole ainoa, joka kokee jatkuvan someläsnäolon tai -kurkkailun kuormittavana. Pulma tosin on siinä, että some on tehty niin koukuttavaksi, että sieltä on vaikea pysyä poissa: kukapa ei tuntisi kiusausta käydä kurkistelemassa, onko vasta ladattuun kuvaan tai postaukseen jo ehtinyt tulla paljon tykkäyksiä tai kommentteja, ja kavereiden ja tuttavien kuulumisistakin on pysyttävä kärryillä selailemalla Facebookin uutisvirtaa, "maailman menon" seuraamisesta puhumattakaan!

Minä olen koukussa sosiaaliseen mediaan, ja väitän, että niin on ihan varmasti myös moni teistä. Aina sitä ei tietenkään koeta ongelmaksi: somessahan pidetään yhteyttä ystäviin ja tutustutaan uusiin ihmisiin, verkostoidutaan, saadaan tietoa itseä kiinnostavista asioista, viihdytään hauskojen juttujen äärellä ja opitaan uutta. Sosiaalinen media on tuonut minunkin elämääni niin paljon hyvää (esimerkiksi poikaystäväni ja monet hyvät ystäväni, noin niinkuin esimerkkinä), etten todellakaan ole valmis luopumaan siitä. Siitä sen sijaan voisin mielelläni luopua, että yksin ollessani saatan kurkkailla erinäisiä somekanavia useamman kerran tunnissa, ja päivän aikana vietän helposti tunnin tai parikin pelkästään älypuhelintani hiplaillen. 

Sen lisäksi, että some syö aikaani, se luonnollisesti vaikuttaa myös mielenliikkeisiini. Joskus toki myönteisellä tavalla uusien ideoiden, merkityksellisen yhteydenpidon ja hyvän viihteen muodossa. Valitettavasti samaan aikaan se myös (usein huomaamattani) saa minut vertaamaan itseäni ja omaa elämääni siihen pieneen siivuun, mikä toisten elämästä näkyy somessa, kadehtimaan heitä, suunnittelemaan omia tulevia somejulkaisujani - ja ennen kaikkea klikkailemaan päämäärättömästi omassa kuplassani ja kuvittelemaan, että sometuttavani ja -seurattavani ovat edustava otos maailmasta (pieni vihje: mitä todennäköisimmin eivät ole). 

Monen herkän ihmisen kanssa juteltuani olen huomannut, etten todellakaan ole ainoa, joka kokee somen ärsyketulvan ylikuormittavana. Paha tapani on pitkään ollut selailla somekanavia iltamyöhällä juuri ennen nukkumaanmenoa, ja kyllähän sen arvaa, ettei uni meinaa tulla, kun päässä vilisee jos jonkinlaista somesta mukaan tarttunutta virikettä. 

Kuulosteltuani hieman omaa somekäyttäytymistäni olen huomannut, että mielialani ja somessa viettämäni ajan määrän välillä on selvä negatiivinen korrelaatio: mitä enemmän vietän aikaa somessa, sitä ahdistuneempi, alakuloisempi ja epävarmempi olen. Tietenkään tämä ei päde aina, ja esimerkiksi bloggaamisesta ja toisten blogien lukemisesta saan pääsääntöisesti iloa elämääni, mutta yleisesti tuo periaate kuitenkin näyttäisi pätevän varsin hyvin.

Koska kuitenkin viihdyn sosiaalisessa mediassa ja saan täältä paljon myönteisiä asioita elämääni, olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten voisin käyttää somea tietoisemmin - siis omien arvojeni mukaisesti, omia päämääriäni tukien ja haittapuolet minimoiden. Väitän, että suurin osa somekäyttäytymisestämme on kaikkea muuta kuin tietoista: tiedät kyllä, tarkoitan juuri sitä automaattista, suorastaan refleksinomaista selailua, johon helposti sorrumme esimerkiksi odotellessa (tai oikeastaan milloin vain, kun emme ole todella keskittyneitä johonkin muuhun). 

Tässäpä muutamia ajatuksiani siitä, miten somea voisi oppia käyttämään tietoisemmin: 

1. Poista "turhat" sovellukset puhelimestasi, ja laita lopuistakin ilmoitukset pois päältä. Itse poistin Facebook-sovelluksen kokonaan ja päätin käyttää sitä ainoastaan läppärillä, sillä olen huomannut, että nimenomaan Facebook on se somekanava, jonka jatkuvasti selailusta tulen helposti huonolle tuulelle. Toki puhelimellakin pääsee sinne edelleen selaimen kautta, mutta eipä siellä ole tullut juuri käytyä - ja hyvin näyttää riittävän pari fb-visiittiä silloin, kun olen muutenkin koneella.

2. Tee päätös, ettet ota puhelinta sänkyyn tai ehkä edes makuuhuoneeseen. Myöhäisiltojen rauhoittaminen somettamiselta on ainakin minulle ollut todella hyvä ratkaisu levollisten yöunien kannalta, ja itse koen, että myös aamu alkaa paremmin, kun ei heti ensimmäisenä klikkaudu someen.

3. Käy läpi ja arvioi kaikki, mitä ja ketä seuraat. Mitkä blogit, Youtube-kanavat, Facebook-ryhmät ja muut tuottavat sinulle todella iloa ja/tai hyötyä, ja mitkä roikkuvat mukana vain tavan vuoksi? Joitakin vuosia sitten minulla oli tapana seurata säännöllisesti todella montaa eri blogia, ja jossain vaiheessa kaikkien uusien postausten lukeminen mahdollisimman tuoreeltaan alkoi suorastaan stressata. Toki edelleen luen ja katson yksittäisiä juttuja vähän sieltä täältä, mutta valikoin aika tarkkaan, mitä jään seuraamaan säännöllisesti. Facebookissa olen lakannut seuraamasta monia aktiivisia ryhmiä, joihin kuulun, jotta niiden julkaisut eivät täyttäisi etusivuani - tuntuu mielekkäämmältä käydä ryhmän sivulla varta vasten lukemassa juttuja silloin tällöin, kun siltä sattuu tuntumaan.

4. Pidä silloin tällöin täydellistä somepaastoa - edes päivän verran, tai jos mahdollista, niin pitempäänkin. Silloin huomaat konkreettisesti, millainen rooli somella arjessasi on, miten paljon vietät siellä aikaa ja millaisia tuntemuksia se sinussa herättää. Itse en ole onnistunut pitämään paria päivää pitempää somepaastoa, mutta lyhyessäkin ajassa olen huomannut ajoittaisen somettomuuden tekevän hyvää mielenrauhalleni ja vapauttavan hurjasti aikaa muulle, usein mielekkäämmälle tekemiselle.

5. Tarkastele somekäyttäytymistäsi arvojesi näkökulmassa. Mitkä asiat ovat sinulle elämässä tärkeitä, ja miten voit sometoiminnallasi edistää niiden toteutumista? Some on mainio kanava esimerkiksi jakaa tietoa ja ajatuksia muiden kanssa, tuoda esiin itselle tärkeitä näkökulmia sekä tsempata ja auttaa muita - toki sellainen vaatii yleensä enemmän ajatustyötä kuin toisten kiusaaminen ja yleinen hedelmätön nillittäminen, mutta kuten "oikeassakin" elämässä, myös toiminnan seurauksia kannattanee miettiä.

Millainen suhde teillä on sosiaaliseen mediaan? Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta :) 

Rauhoittava iltarutiini uniongelmaiselle

Uniongelmat, kuten esimerkiksi nukahtamisvaikeudet ovat harmillisen tavallinen ongelma, joka usein liittyy stressiin, ahdistukseen, murehtimiseen tai huolehtimiseen. Itse olen ollut pienestä pitäen "huono nukkumaan". Omalla kohdallani se ilmenee ennen kaikkea vaikeutena nukahtaa: unen päästä kiinni saamiseen menee usein pitkään, toisinaan niinkin kauan, etten malta enää pyöriä sängyssä vaan nousen vähäksi aikaa tekemään jotain muuta. On vaikeaa rauhoittaa kehoa ja mieltä levolle, jos on jatkuvasti ylikierroksilla eikä osaa rentoutua. Uniongelmat tietysti vaikuttavat kielteisesti myös seuraavaan päivään: väsymyksen lisäksi voi olla vaikea keskittyä, mieliala heittelee helpommin laidasta laitaan, makean- ja kahvinhimo vaivaa, kaikki ärsyttää ja tulee kiukuteltua viattomille läheisille. Ja jos mahdollista, aamu-unet saattavat venyä pitkiksi, mikä taas vaikeuttaa unen saamista  järkevään aikaan seuraavana iltana, eikä säännöllistä unirytmiä tahdo millään löytyä.

Onneksi paremmat unet voi saavuttaa monilla eri keinoilla, joista itse olen viime viikkoina ja kuukausina testannut useita. Tavoitteenani on saada aikaan säännöllinen vuorokausirytmi - ihannetilanteessa heräisin ja menisin nukkumaan joka ikinen päivä samaan aikaan, viikonloput mukaan lukien (mihin en ole vielä koskaan pystynyt...). Siihen ei olla ihan vielä päästy, mutta alan vähitellen päästä kärryille siitä, millainen olisi minulle ihanteellinen rauhoittava iltarutiini, joka saattelisi paremmille unille. Joinakin iltoina onnistun jo toteuttamaan jokaisen näistä kohdista, toisinaan sorrun toimimaan kaikkia vastaan, mutta ehkäpä tässä kuitenkin ollaan parempaan suuntaan menossa :) 

1. Tietokone, puhelin ja televisio kiinni viimeistään tuntia ennen nukkumaanmenoa, mielellään jo aiemmin. Kyllähän me kaikki tiedämme, että ruutujen tuijottelu iltamyöhällä ei ole unen kannalta paras mahdollinen ratkaisu, mutta oman käsitykseni mukaan aika harva kuitenkaan toimii tämän tiedon mukaan. Itse olen tosin huomannut, että esimerkiksi hauskan ja leppoisan komediasarjan katsominen voi olla ihan hyvä rentoutumiskeino illallakin, mutta uutisten lukeminen, kiihkeisiin someväittelyihin osallistuminen tai ylipäätään liikaa ajatuksia ja tunteita herättävälle materiaalille altistuminen vain kiihdyttää mieltä entisestään. 

2. Kevyt iltapala ja kupillinen tai pari herkullista kofeiinitonta teetä. En ole koskaan tajunnut, miten kukaan voi mennä nälkäisenä nukkumaan, sillä minulle iltapala ehkä noin tuntia ennen nukkumaanmenoa on suorastaan välttämättömyys - uni ei vaan tule, jos on yhtään nälkä. Iltapala on kuitenkin paras pitää kevyenä, harva nukkuu kovin hyvin heti tukevan aterian jälkeen. Mitä juomiin tulee, omia suosikkejani ovat erilaiset yrttihaudukkeet, joita on ihana lipittää samalla kuin lukee pätkän hyvää kirjaa.

3. Hyvää mieltä tuottavan tai tylsän kirjan lukeminen. Olen pienestä pitäen lukenut aina ennen nukkumaanmenoa, mutta toisinaan ongelmana on ollut se, että kirjaa ei ole malttanut jättää kesken, jolloin nukkumaanmeno viivästyy, tai sitten se on herättänyt aivan liikaa ajatuksia. Nykyisin huomaan rentoutuvani parhaiten myönteisiä tai neutraaleja aiheita käsittelevien tietokirjojen parissa - esimerkiksi monet self help -kirjat ovat mainiota iltaluettavaa. Toinen, ehkä hieman vähemmän mielekkäältä tuntuva keino on myös lukea jotain vähän pitkäveteistä, mikä ei juuri herätä ajatuksia suuntaan eikä toiseen. Jotkut vannovat aivottomien hömppälehtien nimeen tässä asiassa, ja minullakin ne toimivat ainakin tietyssä mielentilassa.

4. Rauhallinen jooga-, hengitys-, ja meditaatiohetki. Viime syksynä aloin meditoida joka ilta juuri ennen nukkumaanmenoa, ja usein yhdistän siihen myös rauhallista liikettä, hengitys- ja äänenhuoltoharjoituksia. Minulle iltarutiineissa tärkeintä on alati mölisevän mielen rauhoittaminen, ja siihen en montaa parempaa keinoa keksi.

5. Vakavan, syvällisen ja liian innostavan keskustelun välttäminen illan viimeisinä tunteina. Joskus olen kuullut ohjeen, että riitelyä tulisi välttää iltamyöhällä, mutta itse tarvitsen mieluiten rauhaa myös kaikesta muusta liian stimuloivasta keskustelusta. Valitettavasti olen melko iltavirkku, ja yleensä parhaat ideat tulevat mieleen juuri silloin, kun olisi aika mennä nukkumaan, ja väsyneenä saatan kälättää tavallistakin enemmän, joten tässä minulla on vielä paljon opittavaa.

6. "Ylimääräisten" tai ahdistavien ajatusten tyhjentäminen päiväkirjaan - sekä viimeisenä kiitollisuuden- ja ilonaiheiden kirjoittaminen ylös. Toisinaan teen myös to do -listoja seuraavalle päivälle, mutta nykyään pyrin tekemään sen jo hieman aiemmin illalla, että velvollisuudet eivät olisi ainakaan se viimeinen asia, jota ennen nukkumaanmenoa ajattelen. 

7. Kirkkaat valot pois hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, ja makuuhuoneen pimentäminen kunnolla. Aika itsestäänselvää, harva varmasti nukkuu hyvin valoisassa, ja itse ainakin häiriinnyn paljon esimerkiksi siitä, jos katulampun valo paistaa ikkunasta huoneeseeni. Kirkkaimmat valot sammuttelen kotoa yleensä jo useita tunteja ennen, kun edes aion yrittää nukahtamista, ja himmeä tunnelmavalaistus ja näin pimeään aikaan myös kynttilänvalo rauhoittavat varsin tehokkaasti.

 

Löytyykö teiltä lisää vinkkejä uniongelmien selättämiseen ja rentouttavampaan iltaan? 

10 lempirutiiniani (sekä muutama ajatus tapojen luomisesta)

Leppoisaa loppiaista lukijoille! Tämän viikonlopun myötä taitavat viimeistään joululomailut loppua, ja edessä on paluu tuttuihin ja turvallisiin arjen rutiineihin - ja ehkä uudenvuodenlupausten myötä myös pientä rutiinien päivittämistä? Ainakin allekirjoittaneella sellainen tulee tarpeeseen, sillä lomalla unirytmi on päässyt jälleen kerran vinksahtamaan hyvin aamupainotteiseksi, ja liikuntarutiineissakin on parantamisen varaa (tai siis siinä, että liikunta ylipäätään olisi jälleen päivittäinen rutiini, sillä viime viikkoina se ei valitettavasti ole sitä ollut). Rutiinien ja säännöllisen elämän tärkeys niin fyysisen kuin psyykkisen hyvinvoinnin kannalta on varmasti monelle tuttu juttu. Silti hyvien rutiinien luominen tai ylläpito ei välttämättä ole aivan yksinkertaista (ainakaan itseni kaltaisille tahdonvoiman vätyksille, jotka kyllä tietävät mitä tahtovat, mutta joilla olisi itsekurissa rutkasti kehitettävää). 

Onneksi olen kuitenkin hoksannut, että uuden tavan omaksuminen on huomattavasti helpompaa, kun siitä tekee mahdollisimman miellyttävän ja houkuttelevan - eli sen sijaan, että päättäisi luopua jostakin, keskittyykin siihen, mitä uutta ja kivaa elämäänsä voi saada, ehkä vanhan tavan tilalle tai sitten ihan ekstrana. Myös olosuhteet kannattaa rakentaa uudelle rutiinille otollisiksi: taatusti tulee esimerkiksi syötyä enemmän kasviksia, kun niitä löytyy aina kaapista, ja tunnetusti aamulenkille on helpompi motivoitua, kun ulkoilukamppeet on kaivettu jo illalla valmiiksi esille. Ja paras motivaatio kodin siivoamiseen on tietysti ystävien kutsuminen kylään. Aina tällaisetkaan vippaskonstit eivät kuitenkaan riitä (kokeiltu on, mutta ainakaan rutinoitunutta aamulenkkeilijää ei meikäläisestä taida saada). Silloin voi kokeilla itsensä palkitsemista: vaikkapa siivoamiseen tai tiskaamiseen on helpompi tarttua, jos on luvannut itselleen esimerkiksi pienen herkkuhetken tai pari jaksoa lempisarjaa sen jälkeen. 

Kaikista näistä monille varmasti tutuista vinkeistä huolimatta olen usein joutunut toteamaan, että vaikka teoriatieto asiasta olisi hallussa, uusien rutiinien luominen on suoraan sanottuna hemmetin vaikeaa. Mitä säännölliseen ja kurinalaiseen elämään tulee, olen kaukana malliesimerkistä. Yksi ongelma on siinä, että usein unohdan arvostaa ja vaalia rutiineita niiden ansaitsemalla tavalla - onhan se nyt vaan niin paljon kutkuttavampaa pistää elämä edes vähän risaiseksi nukkumalla lomalla pitkälle aamupäivään, syömällä aamiaiseksi suklaakakkua tai juomalla kahvia, kun joku sitä tarjoaa. Minunkin elämässäni on kuitenkin monta rutiinia, joista oikeastaan pidän todella paljon, mutta joiden ylläpitämisestä joudun silti välillä muistuttamaan itseäni. Siispä, omat lempirutiinini ovat:

1. Rauhoittava meditaatiohetki illalla ennen nukkumaanmenoa 

2. Päiväkirjan kirjoittaminen terapeuttisena pääntyhjentämisharjoituksena

3. Jokapäiväinen kävelylenkki 

4. Rauhallinen aamiainen katsellen hyvää (mielellään hauskaa tai hyvän mielen aikaansaavaa) sarjaa tai innostavia Youtube-videoita

5. Säännölliset viikottaiset harrastukset - oli se sitten liikuntaa tai taidetta (ilmoittauduin muuten tänä keväänä teatterikurssille, kerrankin siis kokeilemaan jotain ihan uutta!).

6. Ruoanlaitto - vaikka aina ei jaksaisi, tuntuu silti todella terapeuttiselta tehdä kerrankin jotain niin konkreettista ja maanläheistä, jossa työn tuloksista pääsee heti nauttimaan! 

7. Aamujooga - yksi parhaista tavoista aloittaa päivä, mutta valitettavasti tämän rutiinin vakiinnuttaminen on vielä vähän vaiheessa... 

8. Vaatteiden valitseminen illalla seuraavaa päivää varten

9. To do -listojen kirjoittaminen jokaiselle päivälle ja viikolle (vielä kun aina todella noudattaisi niitä!)

10. Yksin kahvittelu kaupungilla - täydellinen parannuskeino siihen tiettyyn olotilaan, kun ei varsinaisesti kaipaa seuraa mutta on väsynyt elämään liian tiiviisti oman päänsä sisällä

Mitkä ovat teidän suosikkirutiinejanne? Entä löytyisikö teiltä vinkkejä uusien tapojen vakiinnuttamiseen? :) 

Mitä kuuluu joogaharrastukselleni?

Mitä harrastuksiin tulee, en ole enää aikuisiällä ollut erityisen sitoutuvaa sorttia. Olen kyllä aktiivisesti harrastellut kaikenlaista niin liikuntaan kuin luoviin touhuihin liittyen, mutta harrastamiseni on ollut melko kausiluontoista ja fiilispohjaista. Lapsena tilanne oli toinen: kävin pianotunneilla, kuvataidekoulussa ja ratsastamassa valtaosan koko peruskoulu- ja lukioajastani ja nautin siitä, miten huomasin taitojeni kehittyvän. Ja juuri sitä oppimisen ja onnistumisen tunnetta pitkäjänteisistä harrastuksista kaipaan, ja totta kai rutiinia, sillä kun harrastuksesta tulee erottamaton osa elämää, ei sen tekemistä tarvitse koskaan sen kummemmin miettiä. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut: olen käynyt jumpissa, tanssitunneilla, joogassa ja lyhyillä piirustus- ja maalauskursseilla hyvin vaihtelevalla intensiteetillä. On ollut antoisaa kokeilla uusia juttuja erityisesti liikunnan saralla, mutta toisaalta vaihtelunhalu on kostautunut siinä, että harrastuksista ei ole päässyt muodostumaan rutiineja, ja ne helposti jäävät aina välillä unholaan muiden touhujen keskellä. Näin on käynyt erityisesti joogan kohdalla.

Kokeilin joogaa ensimmäistä kertaa joskus lukioaikoina omatoimisesti kotona luettuani kirjoista ohjeita. Jokin lajissa kiehtoi jo silloin, mutta kotinurkissa en koskaan päässyt siihen kovin hyvin sisälle - mitä en ihmettele ollenkaan, sillä minulle innostavilla opettajilla ja ohjaajilla on aina ollut tärkeä merkitys, ja kun perusteet on oppinut jonkun ohjauksessa, on myös omatoiminen harjoittelu huomattavasti helpompaa. Aloitettuani opiskelut hankkiuduinkin onneksi yliopistoliikunnan tarjoamille sekalaisille joogatunneille, joilla kävin säännöllisen epäsäännöllisesti. Toisaalta pidin joogasta ja sen tuomasta hyvästä ja notkeasta olosta, mutta joidenkin joogaopettajien ylitsepursuavaa henkisyyttä vieroksuin (ja hieman vieroksun edelleen). Tampereelle muutettuani jooga jäi pariksi vuodeksi, sillä aloitin baletin ja hurahdin hetkeksi salitreeniin ja muuhun lihaskuntoharjoitteluun sekä lenkkeilyyn. Aina välillä huomasin kuitenkin kaipaavani joogaa, sillä mikään muu liikuntamuoto (paitsi ehkä luonnossa kävely) ei rauhoittanut ja selkiyttänyt möyryävää mieltäni yhtä tehokkaasti. Tein satunnaisesti joogaharjoituksia kotona, mutta olen aika onneton kotijumppaaja - treeni vaan tulee huomattavasti todennäköisemmin tehtyä, jos sitä varten täytyy lähteä jonnekin tiettyyn aikaan. 

En ole vielä tähän päivään mennessä löytänyt mitään tiettyä joogalajia, johon olisin erityisesti hurahtanut. Olen kokeillut monenlaista: pari vuotta sitten elvytin harrastusta käymällä muutamien kuukausien ajan kundaliinijoogassa, vuosi sitten aloitin epäsäännöllisen ilmajoogaharrastuksen, ja tietysti nämä tavalliset astangat, hathat ja yin-joogat on myöskin testattu moneen otteeseen. En tiedä, missä mättää - hyvin harvoin olen poistunut joogatunnilta huonon fiiliksen vallassa, useimmiten kokemus on vähintään ihan kiva, mutta silti omaa juttua ei ole löytynyt. Tietenkään sitä ei tarvitsisi ajatella kielteisen kautta: eihän ole mikään pakko sitoutua vain yhteen juttuun, ei mikään estä harjoittelemasta monipuolisesti, onhan siinä paljon hyviäkin puolia. Vaihtelunhalu tuppaa meikäläisellä kuitenkin johtamaan siihen, että käyn kokeilemassa milloin mitäkin tunteja silloin tällöin, mutta en osaa päättää, hankkiako kausikorttia jonnekin vai ei, ja jos, niin minne. Tänä syksynä olen joogannut pitkästä aikaa melko aktiivisesti kokeillen vähän eri juttuja, pääasiassa ilmajoogaa, johon kyllä olen aivan rakastunut, ja astangaa, joka on alkanut viime aikoina kiinnostaa taas enemmän. Olen monta kertaa uhonnut, että kyllä nyt varmasti alan joogailemaan myös kotona joka aamu, tai edes muutaman kerran viikossa, mutta valitettavasti se on jäänyt aika satunnaiseksi. 

Olen jo pitkään kokenut, että jooga todella tekee hyvää sekä keholleni että mielelleni, se ei tunnu juuri koskaan väkinäiseltä tai ärsyttävältä vaan vahvasti yhdeltä omista lajeistani, mutta silti jokin tökkii. Kaipaisin siis hieman vertaistukea ja tsemppiä! Olisiko teillä vinkkejä, miten joogatouhuihin (tai mihin tahansa muuhun harrastukseen, taitaa olla aika yleispäteviä juttuja) saisi paremman rutiinin? Onko teillä omaa suosikkijoogalajia, johon olisitte hurahtaneet, vai oletteko enemmän kaltaisiani kokeilijoita? 

Päivä ilman sosiaalista mediaa

Heti aamulla herättyäsi tsekkaat uusimmat päivitykset ja tykkäykset käyttämistäsi sosiaalisista medioista, Facebookista ja Instagramista nyt ainakin. Sama toistuu illalla juuri ennen nukkumaanmenoa, ja helposti unohdut vielä hetkeksi selailemaan satojen parhaiden ystäviesi kuvia ja ajatuksia. Kun joudut odottamaan muutaman minuutin, kaivat automaattisesti älyluurin taskusta tai laukusta ja klikkaudut someen. Kavereiden kanssa kahvitellessakin tulee aina välillä kurkattua, mitä virtuaalimaailmassa tapahtuu.

Kuulostaako tutulta? Useimmilla meistä kakskytjotain-ikäisistä sosiaalinen media on vähitellen ujuttautunut erottamattomaksi osaksi arkea, ja nuoremmilla se on ilmeisesti ollut sitä aina. Itse olen somen suhteen jossain määrin myöhäisherännäinen, liityin nimittäin Facebookiin vasta vuonna 2010, jolloin tulin vihdoin siihen lopputulokseen, että lähes kaikki kaverini ovat siellä, ja jos en itse lähde mukaan, jään entistä enemmän ulkopuolelle kaikesta. Blogien lukemisen aloitin hieman aikaisemmin, mutta Instagramiin liityin vasta puolisen vuotta sitten. Muistan hyvin sen ajan lapsuudestani, kun kännykät olivat uusinta uutta, ja ensimmäisen oman kännykän saaminen joskus 10-11-vuotiaana oli todella iso juttu. Muistan myös ensimmäiset kerrat, kun käytin tietokonetta ja nettiä koulussa (olin muistaakseni jo 12, kun meille ostettiin kotiin tietokone), ja koko se maailma tuntui alkuun todella vieraalta ja vaikealta mutta toisaalta myös kiehtovalta, olihan se täynnä mahdollisuuksia ja ennen kaikkea tietoa, jota olen aina janonnut. Sosiaalista mediaa en kuitenkaan olisi osannut edes kuvitella, enkä varsinkaan sitä, että alle kymmenen vuoden kuluttua ihmiset jakaisivat jokapäiväistä elämäänsä niin julkisesti kuin nyt teemme. Toisaalta edelleen löytyy ihmisiä, myös ikäisiäni nuoria aikuisia, jotka tietoisesti pysyttelevät somen ulkopuolella syystä tai toisesta. Sellaisia oman tiensä kulkijoita ihailen kovasti. 

Sosiaalisessa mediassa on lukuisia kivoja puolia, emme kai me muuten olisi koskaan siitä innostuneetkaan, mutta luonnollisesti varjopuoliakin löytyy: some koukuttaa, vaikeuttaa hetkessä elämistä ja keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan sekä altistaa tarpeettomalle ja epävarmuutta provosoivalle vertailulle. Kun katsoo ystäväporukoita, jotka näennäisesti hengailevat yhdessä mutta jotka näpräävät kännyköitään lähes koko ajan, ei voi olla ajattelematta, että some on heikentänyt kykyämme olla läsnä tässä ja nyt, juuri näiden ihmisten - tai itsemme ja omien ajatustemme - kanssa. Tuntuu järkyttävältä tajuta, että jo muutaman minuutin ”tyhjä aika” esimerkiksi bussissa istuessa tai tapaamista odotellessa täytyy täyttää sometsekkauksella, ja kotona telkkaria tai leffaa katsoessakin puhelin etsiytyy kouraan vähintään mainostauoilla ja usein itse ohjelmankin aikana. Elämän pienten ja suurten ilojen ja oivallusten jakaminen somessa on totta kai mukavaa, ja mielestäni tähän pätee ainakin jossain määrin ajatus siitä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Joskus sitä kuitenkin löytää itsensä joko valokuvaamasta tai miettimästä sitä, millaisen somepäivityksen kivasta hetkestä laatisi - sen sijaan, että nauttisi itse hetkestä täysillä silloin, kun se oikeasti tapahtuu. Tuskin kukaan toivoo sitä, että hienot hetket reaalimaailmassa hurahtavat lähes huomaamatta ohi siksi, että keskitymme niiden tallentamiseen eikä havainnoimiseen (toisaalta varsinkin valokuvaaminen voi parhaimmillaan olla tavallaan havainnoinnin väline, joten ei tämäkään kovin yksioikoinen juttu ole). 

Aina välillä olen leikitellyt ajatuksella pienestä somepaastosta, ja tiistai-iltana vihdoin päätin, että on aika ryhtyä tuumasta toimeen - eli viettää keskiviikko heräämisestä nukkumaanmenoon asti avaamatta Facebookia, Instagramia tai yhtäkään blogia. Täydelliseen nettipaastoon en tällä kertaa itseäni haastanut, sillä somen ulkopuolella käytän oikeastaan todella vähän nettiä, lähinnä yliopiston sähköpostia ja muita opiskeluun liittyviä juttuja (plus satunnainen tiedonhaku totta kai), joissa ei ole mukana somen kaltaista koukuttavaa elementtiä. Erityistä haastetta paastoon toi se, että minulla oli eilen vapaapäivä eikä yhtäkään sovittua tapaamista. Kiireisinä päivinä somea tulee tietysti muutenkin käytettyä vähemmän, mutta nimenomaan vapaapäivinä helposti unohdun roikkumaan somessa pitkiäkin aikoja, ja pahimmillaan taidan avata puhelimen Facebook- ja Instagram-sovellukset kymmeniä kertoja päivässä. Nyt oli siis keksittävä korvaavaa tekemistä. 

Aamu tuntui ehkä kaikkein vaikeimmalta: olen niin tottunut puhelimen näpräämiseen aamutoimien yhteydessä, että ilman sitä tuntui, että en edes päässyt kunnolla hereille moneen tuntiin - ilmeisesti liitän todelliseen heräämiseen ajatuksen muiden ihmisten kohtaamisesta (edes siellä somessa, yksin kun asun). Jouduin siis lukemaan aamupalalla ihan perinteistä kirjaa, jonka pariin unohduinkin melkein koko aamupäiväksi. Iltapäivällä lähdin kävelylle upeaan kevätsäähän ja reippailemasta kahvilaan kirjoittamaan ja ihmisiä katselemaan, sillä koko päivän viettäminen täysin omissa oloissa olisi tuntunut vähän liian extremeltä, ja eihän tässä ollut tarkoitus erakoitua (tosin erakkopäivän viettäminenkin voisi olla mielenkiintoinen ihmiskoe, ehkä kokeilen sitäkin joskus). Kirjoittamiseen keskittyminen onnistuikin harvinaisen hyvin, kun se kerrankin ei keskeytynyt muuhun räpläämiseen. Olen monta kertaa ajatellut, että minua viime vuosina riivanneet keskittymisongelmat saattavat liittyä lisääntyneeseen somettamiseen, sillä nuorempana minulla ei juuri ollut mitään vastaavaa: vielä lukioikäisenä saatoin uppoutua moneksi tunniksi hyvän kirjan tai piirtämisen pariin, mitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin, vaikka edelleen nautinkin lukemisesta ja piirtämisestä. Itse asiassa sometta oleminen helpottui päivän kuluessa koko ajan: kaupungilta palattuani tapoin aikaa mm. kokkaamalla, tekemällä muita pikku kotitöitä, soittamalla pianoa, piirtämällä, katsomalla telkkaria ja kirjoittamalla perinteistä kirjettä. Totta kai puhelimen näprääminen on muodostunut jo sen verran automaattiseksi toiminnoksi, että pari kertaa ehdin jo napata sen käteeni ennen kuin muistin, että enhän minä sitä nyt tarvitsekaan mihinkään.

Itse somettamisesta pidättäytyminen osoittautui itse asiassa helpommaksi kuin olin pelännyt. Vaikeinta sen sijaan oli se, että ilman seuraa ja helppoja harhautuskeinoja jouduin todella olemaan läsnä kaiken sen kanssa, mitä mieleeni päivän mittaan pulpahteli. Muutamia tunnekuohujakin tuli, sellaisia, jotka normaalisti rauhoittaisin siirtämällä ajatukseni somen avulla johonkin itseni ulkopuoliseen, mutta toisaalta oli aika virkistävää huomata, että päivä sujui pääpiirteissään hyvin - ja tulipahan ainakin prosessoitua oman pään sisältöjä ihan itseni kanssa esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa. Nuorempana kirjoitin itselleni lähes päivittäin, mutta viime aikoina itseilmaisu on keskittynyt yhä enemmän sosiaaliseen mediaan, joka tietenkin on aivan eri asia. Läsnäoloharjoituksena näinkin lyhyt somepaasto oli siis todella toimiva. Toinen tärkeä havainto oli se, että kun ei käyttänyt aikaa somessa poukkoilemiseen, sai päivän aikana paljon enemmän aikaan kuin normaalisti samanlaisina vapaapäivinä. Tässä tuskin on varsinaisesti mitään yllättävää, sillä lukuisia kertoja päivässä toistuviin lyhyisiinkin sometsekkauksiin kuluu varmasti loppupeleissä aika paljon aikaa. 

Vaikka eilinen sujui melko mukavasti, en kuitenkaan missään nimessä aio hylätä sosiaalista mediaa täysin (ja kyllä, myönnän, että tänä aamuna oli aika mukava klikkautua taas Facebookkiin kyttäämään tuttujen mietteitä!). Vähentäminen sen sijaan voisi olla hyvä vaihtoehto, ja aionkin tästä lähtien rauhoittaa ainakin myöhäisillan netin käytöltä, sillä yöunien kannalta ei todellakaan ole hyväksi vaikkapa lukea kiivaita fb-keskusteluja juuri ennen nukkumaanmenoa. Samoin ajattelin ottaa tavoitteeksi, että heräilisin aamulla rauhassa ja antaisin itselleni luvan somekurkkaukseen vasta aamiaisen yhteydessä tai sen jälkeen (eli EI sängyssä puolitokkurassa). Lisäksi puhelimen näprääminen seurassa pysyy pannassa kuten onneksi suurimmalta osin tähänkin asti. Myös tällainen päivän mittainen somepaasto silloin tällöin voisi tehdä hyvää varsinkin silloin, kun ylivirittyneisyys ja informaatioähky uhkaa. Tämän mammuttipostauksen ”opetus” siis taitaa olla seuraava: kokeile sinäkin joskus vähintään päivän mittaista somepaastoa - tai vaikka täydellistä nettipaastoa, jos suinkin mahdollista! :) 

Millainen suhde teillä on sosiaaliseen mediaan? Mitä ajattelette siitä, että some on nykyään monelle niin erottamaton osa arkea ja juhlaa?

Oletko sinäkin aina töissä?

Yleensä pidetään hyvänä ja terveellisenä ratkaisuna sitä, että ihminen osaa tehdä selvän eron työn/opiskelun ja vapaa-ajan välille. Paljon on puhetta siitä, miten älyllisen työn tekijöillä on tässä ongelmia: työsähköpostia kurkkaillaan helposti vielä illallakin, työasiat jäävät pyörimään päähän ja haittaavat yöuniakin. Monille kotona työskenteleville eron tekeminen on erityisen vaikeaa, kun työt voi tehdä silloin kun itselle sopii - eli vaikka keskellä yötä, jos se sattuu tuntumaan hyvältä idealta. Meillä opiskelijoilla tilanne on luonnollisesti pitkälti sama: olen kuullut ihan riittävästi tarinoita yöllisistä tenttiinluku- tai esseenkirjoitussessioista.

Itse voin myöntää olevani surkea velvollisuuksien ja vapaa-ajan erottamisessa. Minulla on tapana innostua opiskeluun liittyvistä projekteista siinä määrin, että en meinaa malttaa irtaantua niistä kotonakaan - siitä huolimatta, että olen pitkään yrittänyt tehdä kouluhommat lähinnä yliopistolla ja keskittyä kotona ihan muihin juttuihin. Tietysti on erittäin positiivista, että opiskelu kiinnostaa näin kovasti, mutta esimerkiksi intensiivisen iltatyöskentelyn jälkeen on usein vaikea rauhoittua nukkumaan, ja muutenkin aivot käyvät helposti ylikierroksilla. Pitkiä opiskelurupeamia en ole koskaan harrastanut, vaan työskentelytapani on hyvin pätkittäinen: saatan lukea yhtä kirjaa tunnin verran, pitää parin tunnin tauon, kirjoittaa sitten muutaman lauseen, etsiä välissä pari artikkelia netistä, kirjoittaa taas, lukea puolen tunnin verran ja lopulta tajuta, että päässä surraa siihen malliin, että on pakko lähteä lenkille tai joogaan. Tyylini herättää toisinaan ihmetystä, mutta minulle se sopii - sillä rajoituksella, että haluaisin osata myös ottaa ihan oikeasti rennosti, niin että psykahommat eivät koko ajan polttelisi jossain mielen perukoilla. Kyse ei varsinaisesti ole stressistä, ainakaan enimmäkseen, sillä opiskelu herättää minussa pääosin positiivisia tunteita, mutta luonnollisesti jotain vastapainoakin tarvitaan.

Aina, kun mietin, mikä olisi sopivaa vastapainoa opiskelulle, tulee vastaan eräs ongelma: hyvin monet vapaa-ajan tekemiseni liittyvät myös tavalla tai toisella oppiaineeseeni, tai ainakin olen käsittämättömän hyvä löytämään sen yhteyden melkein mistä tahansa. Paha juttu siis valita ala, joka liittyy vähän kaikkeen, mitä ihmiset tekevät, sanovat ja ajattelevat. Rakastan lukemista ja kirjoittamista, mutta kuinkas ollakaan: luen paljon nimenomaan tietokirjallisuutta ja kirjoitan blogia myös opintoihini liittyvistä aiheista! Rakastan keskusteluja mielenkiintoisten ihmisten kanssa, mutta yllättävän usein keskustelutkin kääntyvät siihen yhteen ja tiettyyn suuntaan (eikä läheskään aina minun aloitteestani). Uudelleen aloittamani jooga on mukava ja rentouttava harrastus, mutta sekin herättää kovasti ihmismieleen liittyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Ainoastaan fyysisesti rankempi liikunta tuntuu irrottavan minut täysin kaikesta vatvomisesta ja analysoinnista - se on tullut huomattua viime aikoina erityisen tehokkaasti juoksulenkeillä upeissa järvimaisemissa.

Joskus saattaa tulla mieleen, että jos ihminen rakastaa sitä mitä tekee, hän ei edes tarvitse vapaa-aikaa. Itse en ole täysin samaa mieltä: on täysin normaalia kaivata vaihtelua ja sekä fyysistä että ennen kaikkea psyykkistä rentoutumista, sillä usein unelmatyökin kuormittaa ja saa niin sanotusti mielen käymään ylikierroksilla. Onneksi nykyään liikunnan harrastaminen on kovin trendikästä ja suosittua, sillä se on ainakin loistava keino palautua nimenomaan henkisesti kuormittavasta työstä tai opiskelusta! Itse irtaannun arjesta loistavasti myös esimerkiksi konserteissa, elokuvissa tai taidenäyttelyssä, mutta kun opiskelijan arki on yhtä paikallaan istumista, kaipaan vapaa-ajalla erityisesti liikunnallisempia aktiviteetteja. Jokaisen on tietysti tärkeintä löytää itselle sopivat tavat palautua työkuormituksesta, mutta liikunnan lisäksi esimerkiksi luonnossa liikkuminen (tai ylipäätään oleileminen), mindfulness-harjoitukset, taide- ja käsityöharrastukset sekä ajan viettäminen ystävien kanssa toimivat monilla.

Itse suosittelen erittäin lämpimästi myös pieniä työstä tai opiskelusta irtaantumisen hetkiä keskellä päivää: esimerkiksi minulla vauhti pysyy parhaiten yllä, jos välillä pidän pienen tauon kuuntelemalla lempimusiikkiani, käymällä happihyppelyllä ulkona (en aina oikein ymmärrä opiskelijoita, jotka istua kököttävät paikoillaan tunkkaisessa sisäilmassa luentojen välilläkin - itse mieluiten kävelen tai ainakin seisoskelen, istumista tulee joka tapauksessa enemmän kuin tarpeeksi), juttelemalla kavereiden kanssa jostain muusta kuin kouluasioista, tai vain keskittymällä hetkeksi hengitykseen. Ja itse asiassa nopea facebookin kurkkaus puhelimella on myös mukava keino irrottautua hetkeksi työskentelystä, vaikka en jatkuvaa puhelimen näpräystä kovin hyvällä katsokaan, ainakaan muiden seurassa. Minulla opiskelun aikatauluttaminen ei ole koskaan toiminut, mutta tällä hetkellä yritän kovasti sitoutua siihen, etten ainakaan enää iltakahdeksan jälkeen tekisi minkäänlaisia opiskeluhommia. Tavoitteena on myös työskennellä enemmän yliopistolla, mutta sen toteuttamisessa on vielä aika paljonkin parantamisen varaa, sillä liian usein ei vain tule lähdettyä, vaikka ihan hyvin tiedän, että saan siellä yleensä tehtyä hommat tehokkaammin.

Millaisia ajatuksia teillä on työn ja vapaa-ajan erottamisesta tai ylipäätään työstä/opiskelusta palautumisessa?

Miten oppia aamuvirkuksi?

Olen toivoton torkuttaja: lukuisista yrityksistä huolimatta en vieläkään ole päässyt eroon tavasta torkuttaa joka ikinen aamu ainakin puoli tuntia (pahimmillaan jopa kaksi tuntia, jos ei ole minnekään kiire). Vihaan aamukiirettä, joten laitan aina kännykkään herätyksen parisen tuntia ennen ensimmäistäkään pakollista menoa, mikä valitettavasti mahdollistaa myös pitkän torkuttamisen - ja siitäkään huolimatta en yleensä joudu kiirehtimään, joten sekään ei motivoi nopeampaan heräämiseen. Tässä ei tietenkään olisi pakko nähdä mitään ongelmaa: jos torkuttamisesta ei aiheudu varsinaista haittaa tai kiirettä, miksi lopettaa? Pulmani on kuitenkin se, että haluaisin kovasti olla niitä ihmisiä, jotka nousevat pirteinä heti, kun sen aika on, ja hoitavat kaikki päivän hommat reippaasti pois alta jo ennen keskipäivää. Ja itse asiassa silloin harvoin, kun olen (yleensä pakon edessä) onnistunut nousemaan sängystä vaikkapa seitsemältä, minäkin saan aikaan paljon enemmän päivän aikana - ja hyvin usein myös fiilis on huomattavasti parempi! Tämä onkin pääsyy siihen, miksi aamuvirkkuus ja erityisesti torkuttamisen lopettaminen ovat jatkuvasti tavoitelistallani. Tiedän toki, että joillakin ihmisillä on vahva synnynnäinen taipumus aamu- tai iltaunisuuteen, mutta tunnen myös monia ihmisiä, jotka ovat onnistuneet aamuvirkuksi oppimisessa, joten toivoa ilmeisesti on.

Kun kerron ihmisille torkuttamis- ja aamuväsymysongelmistani, saan yleensä seuraavanlaisia vinkkejä: Mene aikaisin nukkumaan mutta älä liian aikaisin vaan vasta sitten, kun oikeasti nukuttaa. Älä syö raskaasti illalla tai juo kahvia. Sulje televisio ja tietokone hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Meditoi tai venyttele. Ulkoile enemmän. Sijoita herätyskello mahdollisimman kauas sängystä. Syö niin ihana aamupala, että odotat jo illalla pääseväsi käsiksi siihen. Juo paljon vettä ja aamukahvi. Herää joka aamu samaan aikaan, myös vapaapäivinä ja vaikka väsyttäisi. Suunnittele jotain mukavaa tekemistä aamuksi.

 

Olen kokeillut edellä mainituista kaikkea muuta paitsi aamukahvia, sillä en kerta kaikkiaan pidä kahvista. Ongelmani ei yleensä ole siinä, että valvoisin myöhään: itse asiassa en ole erityisen iltavirkku vaan kuukahdan helposti viimeistään puolilta öin. En harrasta yödataamista tai juuri television katseluakaan, vaan luen perinteistä kirjaa tai lehteä joka ilta ennen nukkumaanmenoa. En harrasta raskasta liikuntaa myöhään illalla, en juo kofeiinipitoisia juomia, en tee stressaavia hommia. Kännykkäni yöpyy jatkuvasti paikassa, johon en ylety sängystä vaan joudun nousemaan ylös herätyksen soidessa - mutta se ei estä painamasta torkkua, nappaamasta kännykkää mukaan ja palaamasta peiton alle. Aamupalan syön joka ikinen päivä, muuten en pääse käyntiin ollenkaan. En myöskään koskaan nuku iltapäivään asti vaan herään useimpina päivinä suunnilleen samaan aikaan: kello soi yleensä puoli kahdeksalta tai kahdeksalta, torkuttamisen jälkeen nousen ylös ehkä puoli yhdeksältä tai yhdeksältä. Se tunti tuntuu täysin hukkaan heitetyltä, sillä koen pientä morkkista torkuttamisesta lähes päivittäin, puhumattakaan siitä, miten se selvästi lisää aamuväsymystä ainakin omalla kohdallani.

Vaikuttaisi siltä, että minulle ainoa keino herätä aikaisin ja torkuttamatta on sopia pakollisia menoja aamuvarhaiselle. Kun kouluaikoina jouduin heräämään kouluun kahdeksaksi lähes joka aamu, pääsin kyllä hereille, vaikka väsyttikin. Nykyään aikatauluni on valitettavasti varsin iltapäiväpainotteinen, minulla on erittäin harvoin esimerkiksi opiskeluun liittyviä menoja aamupäivällä. Jos lupaan itselleni lähteä aamulenkille tai salille, sorrun tavalliseen tapaan torkuttamiseen, sillä ajattelen, että ihan hyvin sinne joutaa tunnin pari myöhemminkin. Kavereiden tapaaminen vaikka aamiaisen merkeissä voisi olla hyvä idea, mutta epäilen vahvasti, että ainakaan Tampereen kaverini eivät hirveästi innostu ajatuksesta. Yhden pelastuksen voisivat tuoda aamuiset joogatunnit, vaikkei niitä joka päivä olisikaan: viime viikolla onnistuin raahautumaan joogaan "jo" kymmeneksi aamulla, ja se oli ehdottomasti hyvä aloitus päivälle. Mutta miten onnistuisin sopimaan itseni kanssa, että todella nousen ajoissa ja lähden jonnekin, missä minun ei ole sataprosenttisen pakko olla? Illalla usein päätän vakaasti, että näin tulee tapahtumaan, mutta aamulla, silloin kun pitäisi tehdä valinta olla torkuttamatta, tahdonvoima tuntuu olevan täysin kadoksissa. Miten sitten toimisi se, että päätän tehdä jotain oikein mukavaa heti aamulla? Vaihtoehdot ovat tosin hieman rajallisia (esimerkiksi elokuviin, konserttiin tai ravintolaillalliselle lähteminen on hieman vaikeaa aamuvarhaisella), mutta ajattelin kokeilla joskus vaikkapa sitä, että lähtisinkin aamuteelle johonkin mukavaan kahvilaan.

Oletteko te aamu- vai iltaunisia? Olisiko jollain vinkkejä aamuheräämisten helpottamiseksi?

Miksi luonnossa liikkuminen kannattaa

Näin kevään tullen olen taas kerran löytänyt ulkona luonnossa (tai minun tapauksessani kaupunkiluonnossa, keskustan tuntumassa kun asun) liikkumisen ihanuuden. Talven kylmyydessä ja pimeydessä ei juuri tule ulkoiltua pakollista paikasta toiseen kävelyä enempää, ja silloin sisäliikunta houkutteleekin paljon enemmän. Muina vuodenaikoina, varsinkaan kesällä, ei kuitenkaan aina huvita lähteä tunkkaiseen jumppasaliin heilumaan, jos vaihtoehtona on reipas kävely- tai juoksulenkki kauniissa maisemissa. Vaikka salitreenikin virkistää kehon lisäksi myös mieltä, luontoliikunta toimii ajatusten nollaamisessa ja elvyttävien kokemusten hankkimisessa vieläkin tehokkaammin. Itse asiassa ylipäätään luontoympäristöllä on havaittu olevan monenmoisia positiivisia vaikutuksia ihmiseen:

1. Luonnon läheisyys parantaa koettua terveydentilaa ja elämäntyytyväisyyttä: ihmiset kokevat itsensä sitä terveemmiksi ja tyytyväisemmiksi, mitä enemmän positiivisia luontokokemuksia heillä on.

2. Se rentouttaa, lisää myönteisiä tunteita ja kohentaa mielialaa.

3. Jo pelkkä luonnon katseleminen nopeuttaa työkuormituksesta tai muusta stressistä palautumista niin fysiologisella (vaikutuksia löytyy esimerkiksi sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen) kuin psykologisella tasolla.

4. Se parantaa keskittymiskykyä: jopa tarkkaavuushäiriöiden oireet vaikuttaisivat olevan lievempiä niillä, jotka oleskelevat enemmän luonnossa.

5.  Luontoympäristö houkuttelee arkiliikuntaan - tuntuu aika selvältä, että kävelylenkille lähteminen kauniiseen maisemaan on useimmille mieluisampi vaihtoehto kuin reippailu betoniviidakossa.

6. Omaa mielipaikkaa luonnossa voi käyttää tietoisesti tai tiedostamatta psyykkiseen itsesäätelyyn: tutkimuksissa on havaittu, että mielipaikoissa käymisen koetaan mm. selkiyttävän ajatuksia, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamisessa.

Millainen ympäristö sitten on ihanteellinen terveys- ja hyvinvointivaikutusten kannalta? Jotkut tutkijat ajattelevat, että ympäristön tarjoaman elpymiskokemuksen mahdollistaa neljä osakokemusta. Niistä ensimmäinen on paikassa syntyvä lumoutumisen tuntemus. Se tarkoittaa tarkkaavaisuuden tahatonta kiinnittymistä johonkin ympäristön kohteeseen, mikä tarjoaa poispääsyn arkisista huolista, rutiineista ja kiireestä. Toinen elpymisen tunteen kannalta tärkeä kokemus onkin juuri tunne arkiympäristöstä irrottautumisesta. Tärkeää vaikuttaisi olevan myös ympäristön yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden tuntu: parhaita elpymisen kokemuksia tarjoaa ympäristö, joka tuntuu ympäröivän ihmistä ja ulottuvan riittävän laajalle. Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä tekijänä on ympäristön sopivuus itselle. Vaikka kuinka tehtäisiin tutkimusta siitä, millainen ympäristö ihmisiä yleensä miellyttää, jokaisella on joka tapauksessa omat yksilölliset mieltymyksensä. Itse esimerkiksi en erityisemmin viihdy tiheässä metsässä vaan ulkoilen mieluummin meren tai järven rannalla, aukeilla paikoilla tai kaupunkimaisissa puistoissa. Olisikin täydellistä, jos jokainen onnistuisi löytämään omasta asuinympäristöstään omia, juuri itselle sopivia lempipaikkoja, joissa käymisestä saisi kerta toisensa jälkeen positiivisia ja rentouttavia kokemuksia.

Millaisessa ympäristössä te viihdytte parhaiten? Liikutteko mieluummin luonnossa vai sisätiloissa?

Lähteinä käytetty Kalevi Korpelan artikkeleita Luontoympäristöt ja hyvinvointi (Psykologia-lehti, 05/07) ja Luonnosta nauttiminen työstä palautumisen keinona (teoksessa Irtiottoja työstä: työkuormituksesta palautumisen psykologia, toim. Kinnunen & Mauno, 2008).

Tietoinen syöminen

Tietoista syömistä tarjotaan toisinaan ratkaisuna ainakin laihduttamiseen, terveellisemmän ruokavalion omaksumiseen sekä ruoasta nauttimisen lisäämiseen. Onkin totta, että moni hotkii ruokansa kiireessä maistamatta sitä oikeasti - puhumattakaan siitä, että osaisi erottaa todellisen nälän esimerkiksi makeanhimosta, ahdistuneisuudesta, janosta tai tylsistyneisyydestä, sillä ne aiheuttavat usein samantyyppisiä tuntemuksia. Tällöin on tietysti helppo syödä liikaa ja epäterveellisesti. Emme usein myöskään kiinnitä huomiota ruokailun jälkeiseen tunteeseen tai siihen, miltä pari tuntia aterian jälkeen tuntuu - jos tekisimme niin, olisi helpompi huomata, millainen ruoka virkistää ja mikä taas turvottaa, masentaa, aiheuttaa närästystä tai muita ongelmia.



Tietoista syömistä voi harjoitella yksinkertaisesti olemalla läsnä syödessä, ennen sitä ja sen jälkeen esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

• Mieti, mihin tarpeeseen syöt: nälkään, suruun, ahdistukseen, yksinäisyyteen, makeanhimoon vai kenties juhlistaaksesi jotain? Pahan olon lääkitsemiseen ja toisaalta myös itsensä palkitsemiseen ruoalla on helppo ehdollistua, se jää itsestäänselväksi tavaksi (joka monilla on jo lapsuuden peruja). Usein onkin kannattavampaa todella käsitellä ikäviä tunteita esimerkiksi puhumalla tai kirjoittamalla niistä kuin tukahduttamalla ne aistinautintojen alle.

• Hidasta tahtia ja tutki ruokaa kaikilla aisteillasi. Maun lisäksi myös ruoan tuoksu ja ulkonäkö ovat suuressa roolissa ruokailukokemuksessa. Ja sitä paitsi, eikö hyvä ruoka tai himoittu herkku mene hukkaan, jos et syötyäsi edes muista, miltä se maistui, tuoksui, näytti ja tuntui suussa? Rauhallisesti syödessä kylläisyyden tunne on helpompi saavuttaa, jolloin ei tule syötyä itseään liian täyteen.

• Keskity ruokailun ajaksi pelkkään syömiseen - älä esimerkiksi katso telkkaria, dataa tai lue samalla. Itse en kuitenkaan tykkää syödä täydellisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä vaan kuuntelen mieluummin musiikkia tai juttelen syömisen lomassa jonkun kanssa. 

• Istu alas ruokailun ajaksi. Tai pysy edes paikoillasi.

• Tarkkaile, millainen olo sinulla on jonkin aikaa ruokailun jälkeen. Esimerkiksi rasvainen roskaruoka-ateria saattaa ruokailuhetkellä tuntua hyvältä idealta, mutta jälkeenpäin iskee usein ikävä ähky ja turvotus. Omien tuntemusten tiedostaminen auttaa syömään juuri itselle sopivalla tavalla. 

 

Tietoinen syöminen on kyllä ajatuksena hieno ja varmasti monissa tilanteissa toimiva, mutta on siinä huonotkin puolensa. Itse olen esimerkiksi täysin kykenemätön syömään "tiedostamattomasti": en saa kurkustani alas pahanmakuista ruokaa, vaikka minulla olisi kuinka nälkä, enkä muista ikinä syöneeni ruokaa niin, etten olisi tiedostanut sen makua, koostumusta, tuoksua tai ulkonäköä. Olen aina ollut ja olen edelleen todella nirso, omasta mielestäni pitkälti juuri siitä syystä, että kiinnitän niin paljon huomiota ruoan ominaisuuksiin enkä ole koskaan ajatellut sitä pelkkänä polttoaineena (eikä siihen mielestäni tulisi pyrkiäkään, kyllä ruoka saa olla yksi elämän nautinnoista). Siinä vaiheessa, kun päätin opetella syömään terveellisemmin, jouduin ainakin jonkin aikaa syömään vähemmän tietoisesti, että ylipäätään pystyin syömään pitkään vieroksumiani vihanneksia. Näistä syistä en aio lisätä tietoisuutta itse ruokailutapahtumaan vaan pikemminkin sen kuuntelemiseen, miltä syömisen jälkeen tuntuu, sillä juuri se on auttanut minua syömään riittävän monipuolisesti ja tasapainoisesti. Herkuttelu tosin on poikkeus: ei-niin-terveellisiä mutta taivaallisen makuisia herkkuja tuleekin syödä erityisen tietoisesti, nauttia jokaisesta suupalasta - jos tätä ei osaa, herkuttelun voisi saman tien lopettaa kokonaan.



Tietoinen syöminen siis voi auttaa esimerkiksi painonhallinnassa (josta omalla kohdallani ei tosin ollut kyse), hotkimisen ja ähkyn välttämisessä sekä itselle sopivan ruokavalion löytämisessä, mutta kaikille se ei sovi. Esimerkiksi syömishäiriöistä kärsivät ihmiset kiinnittävät jo valmiiksi harvinaisen paljon huomiota kaikkeen ruokaan liittyvään, jolloin tietoinen syöminen ei välttämättä pahemmin auttaisi heitä vaan saattaisi joskus jopa pahentaa tilannetta. Tällaisissa tilanteissa onkin aivan terveellistä ajatella ruokaa "pelkkänä" energianlähteenä, kehon polttoaineena. Joskus tietoisuuskin menee liian pitkälle ja muuttuu pakkomielteeksi - ruoka on kuitenkin vain yksi elämän osa-alueista, eikä koko elämän pyöriminen sen ympärillä ole mielestäni aivan tervettä.

Kuinka tietoisesti sinä syöt?

kuvat weheartit.com