maanantai 16. huhtikuuta 2018

Miten vähentää vitkuttelua ja tarttua tuumasta toimeen

Vitkuttelu eli prokrastinaatio on yleinen "vaiva": tutkimusten mukaan 15-20 prosenttia aikuisista ja peräti puolet opiskelijoista harrastaa vitkuttelua siinä määrin, että se aiheuttaa heille epämiellyttäviä tunteita tai käytännön vaikeuksia. Vitkuttelu tuottaa helposti epäonnistumisen tunteita sekä lisää stressiä ja murehtimista, altistaa univaikeuksille ja terveysongelmille sekä toisinaan myös heikentää suoriutumista esimerkiksi opinnoissa. Lisäksi sen on todettu olevan yhteydessä epäterveellisempiin elämäntapoihin. Syitä vitkuttelun vähentämiselle on siis monia - mutta miten se käytännössä tapahtuu?

Vitkuttelua voidaan pitää itsesäätelyn ongelmana: ihminen aikoo tehdä jotain ja saattaa olla siihen hyvin motivoitunutkin, mutta jostain syystä hän ei kuitenkaan tule toteuttaneeksi aikomustaan. Usein vitkuttelu saatetaan mieltää motivaatio-ongelmaksi, mutta totuus ei välttämättä ole näin yksinkertainen: esimerkiksi alastaan kiinnostuneet ja motivoituneetkin opiskelijat saattavat jättää tenttiin lukemisen viime tippaan, vaikka tietävät sen aiheuttavan stressiä. Ongelma ei välttämättä olekaan motivaatiossa vaan itsensä johtamisessa. Vitkuttelijat ovat esimerkiksi usein huonoja asettamaan itselleen deadlineja ja varsinkin pysymään niissä (tästä voisin luetella aika monta omakohtaista esimerkkiä...).



Vitkuttelulle voi olla monia erilaisia syitä, joista osa liittyy itse tehtävään, osa ihmisen yksilöllisiin ominaisuuksiin ja osa tiettyyn tilanteeseen. Persoonallisuustekijöistä erityisesti impulsiivisuuden ja perfektionismin on todettu lisäävän vitkuttelutaipumusta. Vitkuttelijat ovat usein myös taipuvaisia keskittymään siihen, millaisia seurauksia toiminnalla on lyhyellä tähtäimellä: jos tehtävä tuntuu tässä hetkessä epämiellyttävältä, se saattaa jäädä tekemättä siitä huolimatta, että sen tietäisi pitkällä aikavälillä kannattavan. Myös uskomukset omista kyvyistä ja odotukset suoriutumisesta vaikuttavat vitkutteluun: luottamus omaan osaamiseen ja tehtävästä selviäminen auttaa tarttumaan tuumasta toimeen, kun taas epäonnistumisen pelko usein lisää vitkastelua.

Miten vitkuttelua sitten voisi oppia vähentämään? Tässä muutama konkreettinen ehdotus.


  • Muista mielikuvien voima! Muistele, miltä tuntui, kun koit jonkin onnistumisen: mitä ajatuksia se tuo mieleesi, miltä se tuntuu kehossasi? Myönteisen mielikuvan avulla voit luoda itsellesi onnistumista ennakoivan olotilan ennen kuin aloitat työskentelyn.
  • Tee aloittamisesta mahdollisimman helppoa: pilko laajemmat kokonaisuudet konkreettisiksi välitavoitteiksi ja aloita jostain pienestä ja helposta, joka auttaa sinut alkuun. 
  • Palkitse itseäsi pienistäkin edistysaskelista ja kiinnitä huomio onnistumisiin - epäonnistumisiin keskittyminen ja niissä jumittaminen nimittäin ovat keskeisiä esteitä aikaansaamisen tiellä.
  • Hyödynnä deadlineja! Ne tunnetusti motivoivat - ja moni vitkuttelijakin yleensä aktivoituu ulkoapäin määritellyn dediksen lähestyessä (vaikka sitten työ tulisikin tehtyä vasta viime hetken paniikissa). Viimetingan kiirettä voi yrittää torjua asettamalla itselle aikataulu ja  välitavoitteita erityisesti sellaisissa tehtävissä, joille kukaan muu ei ole asettanut määräaikaa. Toisaalta omasta kokemuksestani voin sanoa, että itselle annetut lupaukset on helppo rikkoa, jos on paatunut vitkuttelija. Sopimusten tekeminen ja toisille lupaaminen toimii usein tehokkaimmin: kerro ainakin muille tavoitteistasi, näin muodostat itsellesi pienen paineen myös työskennellä niiden eteen.
  • Pidä kokonaiskuva ja tavoite mielessä (tai ainakin palaa niihin säännöllisesti) myös pitemmissä projekteissa, joissa ne helposti unohtuvat kaiken pienemmän sälän keskelle.
  • Tuumasta toimeen: edistä tavoitettasi edes muutama minuutti päivässä, vaikka inspiraatio olisi täysin hukkateillä - tällöin ehkä pääset irti aloittamisen vaikeudesta. Lisäksi tämä toimii altistuksena tehtävään mahdollisesti liittyville kielteisille tunteille. Ja kun kerran on aloittanut, työskentelyä ei ehkä maltakaan heti lopettaa. Varsinkin monessa kotityössä minua on auttanut "kahden minuutin sääntö": jos jonkin homman voi hoitaa kahdessa minuutissa, teen sen saman tien. Isommissa töissä taas moni hyötyy vaikkapa Pomodoro-tekniikasta, jossa työskennellään intensiivisesti esimerkiksi 25 minuutin pätkissä ja pidetään välissä lyhyitä taukoja. Kaikille näin pätkittäinen työskentelytapa ei välttämättä sovi, mutta minulle se on selvästi tehokkain tapa työskennellä erityisesti silloin, kun keskittyminen tuntuu haastavalta (eli melko usein).


  • Usein keskinkertainenkin kelpaa! Jos tunnistat, että vitkuttelusi taustalta löytyy taipumus täydellisyyden tavoitteluun, kokeile tehdä jokin tehtävä tarkoituksella epätäydellisesti. Voit lisäksi  asettaa tehtävälle lyhyen aikarajan, jossa sinun täytyy saada se tehtyä. Millaisia tunteita ja ajatuksia suurpiirteinen työskentely herättää? Opettele hyväksymään se, ettei kaikkea tarvitse tehdä täydellisesti - usein ihan hyvä riittää. On hyvä oppia tunnistamaan, mikä työtehtävä vaatii pitkällistä hiomista ja mikä ei.
  • Tarkastele uskomuksiasi ja ajatuskuvioitasi, joita vitkutteluun ja tehtävien hoitamiseen liittyy -  voisitko haastaa niitä jotenkin? 
  • Ole tietoinen arvoistasi: Minkä takia juuri tämän tehtävän tekeminen on tärkeää? Ehkäpä se edistää arvojeni ja tavoitteideni toteutumista pitemmällä aikavälillä, vaikka juuri nyt se tuntuisikin epämukavalta? 
  • Rajoita sitä, kuinka paljon päätöksiä tehtävän tekemiseen sisältyy. Rutiinit auttavat välttämään tahdonvoiman väsymistä ja muistuttavat toiminnan aloittamisesta. Pyri automatisoimaan sellaiset tehtävät, joiden kohdalla herkästi vitkuttelet. Esimerkiksi hampaiden pesu hoituu useimmilta täysin rutiniinomaisesti, koska se on sidottu tiettyyn ajankohtaan ja yleensä myös paikkaan. Voisitko soveltaa tätä vaikkapa liikunnan harrastamiseen lisäämällä sen osaksi päivittäisiä aamu- tai iltarutiinejasi?
  • Tunne päivärytmisi! Tutkimusten mukaan vitkuttelua tapahtuu erityisesti silloin, kun itsesäätelyresurssit ovat vähissä, eli esimerkiksi väsyneenä. Moni kokee itsekuria ja tahdonvoimaa vaativien tehtävien hoituvan parhaiten aamulla ennen päivän muita askareita. Kuitenkin päivärytmissä on totta kai myös yksilöllisiä vaihteluja, joten mahdollisuuksien puitteissa kannattaa testailla, millainen rytmi itsellä toimii parhaiten

Löytyykö teiltä timanttisia vinkkejä vitkuttelun välttämiseen? :)


Lähteitä:

Kühnel, Bledow, Feuerhahn (2016): When do you procrastinate? Sleep quality and social sleep lag jointly predict self‐regulatory failure at work. Journal of Organizational Behavior.
Rozental & Carlbring (2014): Understanding and treating procrastionation: A review of a common self-regulatory failure. Psychology.
Chun Chu & Choi (2005): Rethinking procrastination: Positive effects of "active" procrastination behavior on attitudes and performance. The Journal of Social Psychology.

Kuvat: Unsplash

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Kuinka johtaa itseään ja saada asioita aikaan

Tuntuuko aloittaminen ylivoimaiselta? Osaatko asettaa toimivia ja motivoivia tavoitteita? Miten tekemisen suunnittelu ja ajanhallinta sujuvat? Pysytkö sopivassa työrytmissä, jos kukaan ei valvo tekemisiäsi?

Esimerkiksi näihin teemoihin pureudutaan psykologi Satu Pihlajan uudessa kirjassa Aikaansaamisen taika - Näin johdat itseäsi (Atena, 2018). Nimensä mukaisesti kirjassa käsitellään itsensä johtamista, joka on olennainen taito niin töissä ja opiskelussa kuin kaikessa muussakin tavoitteellisessa toiminnassa. Aikaansaamisen taidot paitsi tehostavat ajankäyttöä, myös synnyttävät energiaa ja mielihyvää sekä auttavat kasvattamaan itseluottamusta.

Nykypäivän työelämässä itseohjautuvuuden ja itsensä johtamisen merkitys on kasvanut: varsinkin moni asiantuntijatyö on yhä itsenäisempää, ja aina käytettävissä olevat digitaaliset työkalut asettavat omat haasteensa ajan ja tekemisen hallinnalle. Vastuu oman ajankäytön ja työn tekemisen suunnittelusta on monessa tapauksessa valunut yhä enemmän työntekijälle itselleen. Ja luonnollisesti vapaa-ajalla itseohjautuvasti toimimisen mahdollisuudet ovat vieläkin suuremmat. Sillä on väliä, toimimmeko suunnitelmallisesti omien arvojemme mukaisesti vai annammeko niin sanotusti virran viedä. Itse asiassa hyvä itsensä johtaminen - kuten oletettavasti kaikki muukin johtaminen - alkaa nimenomaan arvoista: sen, mitä pidämme tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena, tulisi ohjata toimintaamme.



Keskeisintä aikaansaamisessa ja itsensä johtamisessa on Pihlajan mukaan juuri tavoitteellisuus. Se   ymmärretään usein väärin suorittamiseksi tai ulkoa annettujen kriteerien mukaan paahtamiseksi, vaikka tosiasiassa se sisältää myös ne tavoitteet, jotka itse asetamme itsellemme. Lisäksi monessa tapauksessa on meistä itsestämme kiinni, missä määrin päätämme sitoutua meille tarjottuihin tavoitteisiin. Tutkimusten mukaan tavoitteilla on vaikutusta myös hyvinvointiimme: tietoisesti itselleen tavoitteita asettavat ihmiset voivat paremmin kuin muut, ovat onnellisempia ja pystyvämpiä suoriutumaan tehtävistään. Hyvinvoinnin ja motivaation kannalta sillä on kuitenkin merkitystä, millaisia tavoitteita asetamme ja miten käytännössä toteutamme niitä. Tähän Aikaansaamisen taika -kirja tarjoaa paljon konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia.

Juuri eronteko tavoitteellisen toiminnan ja "suorittamisen" välillä oli yksi keskeisimmistä oivalluksista kirjaa lukiessani. Kirjan nimi herätti nimittäin allekirjoittaneessa pientä vastarintaa: ei kai tässä nyt vain kannusteta ympärivuorokautiseen työntekoon kaiken tarpeellisen laiskottelun, palautumisen ja luovan joutilaisuuden kustannuksella? Aika pian onneksi selvisi, että näin ei suinkaan ole, vaan kirjassa kannustetaan ennen kaikkea oman näköisen, mielekkään ja toimivan elämän rakentamiseen.

Kirja koostuu kahdeksasta luvusta, joiden aiheena ovat mielikuvat, tavoitteet, toimintasuunnitelma, toimintastrategiat, ajatukset ja tunteet, sosiaalinen tuki ja sosiaaliset taidot taidot, ajankäyttö ja itsensä kehittäminen. Liikkeelle siis lähdetään myönteisten mielikuvien luomisesta ja fiksusta tavoitteiden asettelusta, minkä jälkeen jatketaan käytäntöön. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi tarkan toimintasuunnitelman luominen. Suunnitelma vastaa muun muassa näihin kysymyksiin: Mikä on seuraava askel? Milloin toteutan tämän? Mitä tarkalleen ottaen aion tehdä? Fiksut ja motivoivat tavoitteet ovat tunnetusti konkreettisia, pieniksi palasiksi pilkottuja, riittävän realistisia mutta myös haastavia sekä aikaan sidottuja.

Eräs esiin nostamisen arvoinen pointti kirjassa on mielestäni myös se, että vaikka tavoitteita asettaisi, niiden suhteen kannattaa olla joustava. Joskus tavoitteita on syytä muokata tai jopa vaihtaa kokonaan. Pihlaja kehottaa myös hyväksymään sen, ettei tavoitteita välttämättä tarvitse toteuttaa täydellisesti: jos vaikka olet päässyt 80-prosenttisesti tavoitteeseesi,  se on jo todella hyvä lopputulos. Tavoitteiden kanssa työskennellessämme keskitymme valitettavan helposti pieniinkin epäonnistumisiin, vaikka olisi tietysti hyvä iloita pienistäkin edistysaskelista. Itse tunnistan, että juuri tässä olisi kehittämisen varaa - olen nimittäin luopunut aika monesta tavoitteesta siksi, että olen pettynyt itseeni, kun homma ei ole heti sujunutkaan toivotulla tavalla. 

Aikaansaamisen taika on selkeä ja helposti lähestyttävä kirja, jonka lukaisee nopeasti mutta joka tarjoaa paljon erilaisia käytännön työkaluja itsensä johtamiseen. Itse ainakin aion testata monia näistä vinkeistä käytännössä esimerkiksi vähentääkseni tyhjänpäiväistä vitkuttelua (josta muuten lisää vähän myöhemmin). Suosittelen lukemaan! :)


Arvostelukappale kirjasta saatu kustantajalta