Tiedättehän, miten ärsyttävää on, kun joku olettaa liikaa? Jos minulta kysyttäisiin yhtä yleispätevää ohjetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, se voisi olla yksinkertaisesti: älä oleta, kysy. Se nimittäin toimii lähes tilanteessa kuin tilanteessa, kokeilkaapa vaikka.
Usein päädymme tsemppaamaan ja lohduttamaan toisia sanomalla, että tiedämme, miltä heistä tuntuu. Tällähän tietysti yleensä tarkoitetaan hyvää, mutta miltä noiden sanojen kuuleminen tuntuu? Ei välttämättä siltä, että olisi todella tullut ymmärretyksi. Oikeastaan on harhaa kuvitella tietävänsä tarkalleen, miltä toisesta tuntuu, mitä hänen mielessään liikkuu tai miten hän jonkun asian kokee - hän nimittäin on eri ihminen kuin sinä, joten oletuksesi saattavat mennä metsään, vaikka sinulla olisikin samantyyppisiä elämänkokemuksia.
Melkein mikään ei ole kamalampaa kuin se, että kun pitkän harkinnan jälkeen uskaltaa avautua ystävälle jostain itselle vaikeasta, häpeällisestä, ehkä jopa koko elämää määrittävästä kokemuksesta, ystävä kommentoi jotain sen tyyppistä, että "tiedän tasan tarkkaan mistä puhut, sillä minulle/ystävälleni/siskolleni/muinaiselle koulukaverilleni on myös tapahtunut tuollaista".
Olettaminen ei useinkaan vahvista yhteyttä ihmisten välillä. Kaverin mielenliikkeistä oletuksia tekevä tsemppaaja saattaa tietysti olla aidosti toisen puolella ja ajatella tarjoavansa vertaistukea ja ymmärrystä. Luultavasti kaikkein syvimpiä yhteyden kokemuksia ovat kuitenkin ne, joita leimaa oletusten sijaan aito kiinnostus kurkistaa toisen ihmisen kokemusmaailmaan. Itselläni ovat jääneet erityisen hyvin mieleen sellaiset kokemukset, kun joku on kiinnostuneena kysynyt, mitä jostain asiasta ajattelen, miltä jokin minusta tuntuu ja miksi, tekemättä mitään olettamuksia (tai ainakaan näyttämättä niitä). On ihastuttavan rehellistä, jos joku tunnustaa heti, ettei tiedä tai ymmärrä jotain, ja siksi kysyy - koska ihan oikeasti haluaa ymmärtää. Liiallinen olettaminen on tavallaan sukua pätemiselle, jonka varmasti melkein kaikki tunnistavat ärsyttäväksi tavaksi, joka ei varsinaisesti osoita kunnioitusta toisia kohtaan.
Olettaminen ei useinkaan vahvista yhteyttä ihmisten välillä. Kaverin mielenliikkeistä oletuksia tekevä tsemppaaja saattaa tietysti olla aidosti toisen puolella ja ajatella tarjoavansa vertaistukea ja ymmärrystä. Luultavasti kaikkein syvimpiä yhteyden kokemuksia ovat kuitenkin ne, joita leimaa oletusten sijaan aito kiinnostus kurkistaa toisen ihmisen kokemusmaailmaan. Itselläni ovat jääneet erityisen hyvin mieleen sellaiset kokemukset, kun joku on kiinnostuneena kysynyt, mitä jostain asiasta ajattelen, miltä jokin minusta tuntuu ja miksi, tekemättä mitään olettamuksia (tai ainakaan näyttämättä niitä). On ihastuttavan rehellistä, jos joku tunnustaa heti, ettei tiedä tai ymmärrä jotain, ja siksi kysyy - koska ihan oikeasti haluaa ymmärtää. Liiallinen olettaminen on tavallaan sukua pätemiselle, jonka varmasti melkein kaikki tunnistavat ärsyttäväksi tavaksi, joka ei varsinaisesti osoita kunnioitusta toisia kohtaan.
"Älä oleta, kysy" on muuten myös varsin toimiva ohje parisuhteissa, niin tuoreissa kuin vakiintuneemmissa. Erityisesti pitkässä suhteessa on helppo olettaa toisesta kaikenlaista, koska kuvittelee tuntevansa kumppanin niin läpikotaisin, että osaa lukea tämän ajatuksia - tai sitten olettaa hänen lukevan omia ajatuksiasi ja aistivan toiveesi ilman, että sanallakaan tuot niitä esille. Ihan yhtä lailla kuin et voi täydellisen luotettavasti lukea toisten ajatuksia, ethän myöskään oleta heidän lukevan sinun ajatuksiasi.
Melkein jokainen meistä on varmasti syyllistynyt joskus tähän: kyllähän kumppanin pitäisi tajuta, hänhän tuntee minut niin hyvin... (tunnustan, en itsekään ole aina mestari tuomaan julki ajatuksiani läheisimmissä ihmissuhteissani). Toki osaamme myös tulkita läheistemme käytöstä kokemuksen perusteella, ja joskus läheisestä voi aistia jotain sellaistakin, mitä hän ei ehkä itse osaa sanoilla ilmaista. Toisaalta olettamukset voivat mennä myös pahasti metsään, ja sehän johtaa helposti konflikteihin, jotka olisi voinut ihan hyvin välttääkin. Olettamisen sijaan kysy, mutta myös kerro, kun kyse on omista tunteistasi ja ajatuksistasi.
Kuva: Unsplash
Melkein jokainen meistä on varmasti syyllistynyt joskus tähän: kyllähän kumppanin pitäisi tajuta, hänhän tuntee minut niin hyvin... (tunnustan, en itsekään ole aina mestari tuomaan julki ajatuksiani läheisimmissä ihmissuhteissani). Toki osaamme myös tulkita läheistemme käytöstä kokemuksen perusteella, ja joskus läheisestä voi aistia jotain sellaistakin, mitä hän ei ehkä itse osaa sanoilla ilmaista. Toisaalta olettamukset voivat mennä myös pahasti metsään, ja sehän johtaa helposti konflikteihin, jotka olisi voinut ihan hyvin välttääkin. Olettamisen sijaan kysy, mutta myös kerro, kun kyse on omista tunteistasi ja ajatuksistasi.
Kuva: Unsplash
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti