tiistai 12. marraskuuta 2013

Erityisherkkä ihminen

Jos olette lukeneet blogiani vähänkään pitempään tai tarkemmin, ette ole voineet välttyä huomaamasta, että herkkyys on minua todella kovasti kiinnostava aihepiiri - osin siksi, että olen itse herkkä, mutta osin myös siksi, että piirteen käsittely psykologiankin alalla on sen verran kirjavaa. Eri ihmiset, niin tutkijat kuin maallikotkin, tuntuvat käsitteellistävän herkkyyden monella eri tavalla: hyvin usein se liitetään esimerkiksi ujouteen, inrtoverttiuteen, neuroottisuuteen, tunne-elämän epätasapainoon ja luovuuteen. Luin jonkin aikaa sitten amerikkalaisen psykologin ja psykoterapeutin Elaine N. Aronin vastikään suomennetun kirjan nimeltä Erityisherkkä ihminen (The Highly Sensitive Person: How to Thrive When the World Overwhelms You, julkaistu englanniksi jo vuonna 1999). Kirjassa kuvaillaan perusteellisesti, mitä erityisherkkyys tarkoittaa, millaisia haasteita se aiheuttaa niin työssä kuin ihmissuhteissakin, ja miten näistä haasteita voi selvitä. Kirjassa on siinä mielessä self help -vivahteita, että se on suunnattu erityisesti herkille ihmisille ja heidän läheisilleen, ja siinä korostetaan jatkuvasti herkkyyden positiivisia puolia ja kannustetaan erityisherkkää lukijaa hyväksymään itsensä rajoituksineen ja vahvuuksineen ja toteuttamaan itseään koko potentiaalillaan. Kirja sisältää paljon myös harjoituksia, joiden ideana on pohtia oman elämän tapahtumia, tunteita, tulkintoja ja ajatuksia nimenomaan herkkyyden valossa. Välillä tämä pyrkimys herkkien voimaannuttamiseen melkein häiritsi, mutta toisaalta ymmärrän sen hyvin, sillä moni herkkä ihminen kärsii huonosta itsetunnosta ja kokee olevansa vääränlainen tai rikkinäinen.

♠†Alice is Dead†♥ | via Tumblr

Mitä erityisherkkyys sitten on? Aronin mukaan siinä on neljä eri osa-aluetta: "tavallista" herkempi emotionaalinen reaktiokyky, vivahteiden ja yksityiskohtien havaitseminen niin ympäristöstä kuin ihmisistä, ärsykkeiden liiallisuus ja tiedon syvällinen käsittely. Erityisherkän ihmisen hermosto reagoi niin ulkoisiin kuin sisäisiin ärsykkeisiin tavallista herkemmin, mikä johtaa siihen, että nämä nämä ihmiset huomaavat ympäristöstään (ja omista sisäisistä tiloistaan) muita enemmän ja pienempiä ärsykkeitä. Tästä johtuen erityisen paljon tai voimakkaita ärsykkeitä sisältävä ympäristö tai tilanne väsyttää heidät helposti, ja he kokevat usein tarvetta vetäytyä hetkeksi omiin oloihinsa rauhoittumaan. Erityisherkkien elimistö on myös tottumattomana tavallista herkempi esimerkiksi kofeiinin vaikutuksille, ja nälkä tai jano häiritsee heitä usein muita enemmän. Toisaalta herkkyydessä on myös etunsa: erityisherkät pystyvät usein keskittymään erityisen hyvin (kunhan ympäristö ei sisällä liikaa häiriötekijöitä) ja tekemään tarkkuutta, nopeutta ja tarkkaavaisuutta vaativia tehtäviä, pohtivat omaa ajatteluaan, vaistoavat herkästi muiden ihmisten mielialoja (ja toisaalta heijastavat niitä itse, mikä ei tietenkään ole pelkkä etu), huomaavat virheet tarkasti ja pyrkivät välttämään niitä.

Kirjassa korostetaan jatkuvasti sitä, että erityisherkkyys ei ole hyvä tai huono vaan neutraali piirre, siinä missä mikä tahansa muukin persoonallisuuden piirre, jossa on monenlaisia puolia, ja joka jossain tilanteessa on eduksi ja toisessa ehkä haitaksi. Ujouden ja herkkyyden suhde on erityisen mielenkiintoinen: monet erityisherkät määritellään helposti ujoiksi, ja moni heistä myös määrittelee itsensä niin - ehkä joskus siksi, että on saanut kuulla niin paljon puhetta ujoudestaan eikä osaa käsitteellistää ominaisuuksiaan muulla tavoin. Sitkeä ja pitkään jatkunut itsensä kutsuminen ujoksi on luonnollisesti myös itseään toteuttava ennustus. Ujous, introverttius ja herkkyys esiintyvät usein yhdessä (Aronin mukaan noin 70% erityisherkistä on myös introverttejä), mutta ne eivät tarkoita tismalleen samaa. Ujous on uusien sosiaalisten tilanteiden jännittämistä, lievä muoto sosiaalisesta pelosta, eikä herkkä välttämättä jännitä uusia asioita erityisen paljon - hän vain väsyy liiallisesta ärsyketulvasta, yleensä myös tutuissa ja turvallisen tuntuisissa tilanteissa. Ylivirittyneisyys ei aina johdu pelosta. Herkkä ihminen ei usein viihdy jättimäisessä porukassa ärsykkeiden määrän takia, mutta hänen sosiaaliset taitonsa voivat siitä huolimatta olla hyvät, ja pienemmässä seurueessa (tai toki isommassakin aika ajoin) hän voi olla hyvinkin sosiaalinen ja puhelias.

(1) Tumblr

Aronin mukaan itsetuntemus ja menneisyyden uudelleentulkinta juuri tämän piirteen valossa ovat tärkeitä erityisherkälle, samoin kuin henkisten työkalujen löytäminen eli oman herkkyyden kanssa toimeen tuleminen: miten viihtyä paremmin maailman menossa ja mistä tietää, milloin on parempi jättäytyä sen ulkopuolelle? Siihen ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisen on löydettävä vastaukset itse. Olennaista on kuitenkin se, ettei erityisherkänkään kannata eristäytyä maailman menosta vaan löytää oma tapansa osallistua ja olla mukana siinä. Esimerkiksi itselle sopivan ammatin ja harrastusten löytäminen auttaa tässä, samoin kuin ajan viettäminen samalla aaltopituudella olevien ihmisten kanssa. Toisaalta omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että herkälle tekee hyvää myös altistua vähemmän herkkien ihmisten vaikutukselle, vaikka ristiriitoja ja väärinymmärryksiä väistämättä välillä tulee. Herkän täytyy osata ottaa oma tilansa mutta myös tulla ulos sieltä. Ärsyketulva tuntuu väkisinkin välillä liialliselta, mutta senkin kanssa voi oppia tulemaan toimeen: monia kuulemma on auttanut jo oman erityisherkkyyden tiedostaminen, sen tajuaminen, että ylivirittyneisyys ei johdu pelosta tai ahdistuksesta vaan nimenomaan ärsykkeiden (positiivistenkin) määrästä ja intensiteetistä.

Tästä aiheesta riittäisi vielä paljon sanottavaa ja pohdittavaa, joten ehkä jatkan toisella kertaa - jos teitä siis kiinnostaa, ilmaiskaa toki mielipiteenne! Muutkin kommentit ja kokemukset aiheesta ovat myös enemmän kuin tervetulleita :)

P.S. Täällä voi lyhyesti testata omaa herkkyyttään.

15 kommenttia:

  1. Anna tulla vain! Kyllä meitä ilimammuuta kiinnostaa! Itse pohdin aivokemian merkitystä, sitä kuinka herkät jyrätään syömään serotoniini ym. lääkkeitä, jotta pärjäävät ei yhtä herkkien kyydissä. Olisi kiva tietää vertailuja eri kulttuurien (maiden) välillä, miten herkkä kokisi olonsa jos asuisikin vaikka vilkkaassa Italiassa. Onko lämmin kulttuuri sallivampi ja suvaitsevampi kuin suomen kulttuuri?
    Oi kun ihana pohdiskella :)) Kiitos taas kivast kirjoituksesta!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen juttu, ja löysin itseni tälläkin kertaa. Mielenkiintoinen myös tuo testi, piti ruksata suurin osa kohdista kyllä. Olen usein miettinyt sitä, miksi tunnun huomioivan kaikenlaisia pieniä ärsykkeitä muita paljon tarkemmin (ja muistan niitä myös) ja etenkin eri asioiden ja pintojen tunnut ovat suuressa roolissa - pidän hyytelömäisistä asioista todella paljon, mutta esimerkiksi hiekka ja jauho tuntuvat usein vastenmielisiltä.

    Osa piirteistä on mennyt ainakin aiemmin itsetutkiskellessa INTJ-persoonallisuustyypin, osa jonkinlaisen lievän autisminkirjolaisuuden (ei diagnosoitu, mutta löydän itseni vahvasti siitä) piikkiin. Herkkyyttä tuolla tapaa en ole koskaan totta puhuen ajatellut, ehkä siksi, koska pidän itseäni selkeästi enemmän "älyllisenä" kuin "emotionaalisena" ihmisenä, vaikka tuokin jako on aika keinotekoinen.

    Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  3. Helena ja Blackie, kiva kuulla, että kiinnostaa! :) Itse asiassa tuossa kirjassakin oli juttua herkkyydestä ja mieliala- yms. lääkkeiden käytöstä, joka on kyllä varsin kiehtova aihe, samoin kuin nuo kulttuurierotkin.

    Horros, kiitos! :) Älyn ja tunteen jaottelu on kyllä mielenkiintoinen, vaikkakin toki vähän keinotekoinen - mutta kyllä siinä varmasti jotain perää on, että toisilla on enemmän taipumusta älyllisyyteen ja toisilla taas emotionaalisuuteen, vaikka toki molempia piirteitä löytyy kaikista. Toki älyllinenkin ihminen voi olla herkkä, mutta ehkä se silloin painottuu enemmän sinne aistiherkkyyden yms. puolelle. Eiväthän kaikki herkätkään ihmiset ole tietenkään samanlaisia, vaan heidän (/meidän) joukossaan on monenlaisia persoonallisuuksia, sillä eihän yksi ominaisuus voi kokonaan määrittää ihmisen olemusta :)

    VastaaPoista
  4. Voi testi jäi tekemättä. käväisenpäs testaamassa ;)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  5. Löysin sattumalta sun blogisi ja luin monta mielenkiintoista ajatusta! Ihanaa kun joku kirjottaa tällaisestakin asiasta blogia,
    kiitos. :)

    VastaaPoista
  6. usva, kiitos itsellesi, mukava kuulla että tykkäät! :)

    VastaaPoista
  7. Hauskaa kun blogasit aiheesta - nimittäin täällä Portugalissa on tullut aika lailla mietittyä näitä juttuja. Minusta tuntuu, että erityisherkkänä elämä on joiltain osin joskus vaivattomampaa Suomessa kuin täällä! En miellä itseäni ujoksi, vaan nimenomaan erityisherkäksi, mutta tässä asiassa tulee selkeästi kulttuurieroja vastaan ja minut ymmärretään usein ujoksi. Tässä muutamia lauseita, joita minulle on täällä sanottu: "Why are you so quiet?", "Are you ok?", "Why are you so nervous?", "Hey finnish girl, don't be alone, come here!", "You should talk more!", "Don't be shy, it's not a good thing!"

    Välillä olen kokenut täällä, että sosiaalisissa tilanteissa pitää ponnistella hieman enemmän, hymyillä niin paljon että tuntee itsensä idiootiksi, katsoa enemmän ihmisiä silmiin ja yrittää monin tavoin viestittää, että minulla on kaikki hyvin, nautin olostani eikä mikään vaivaa. Ja silti, vaikka joskus yrittäisi ja yrittäisi, minut saatetaan ymmärtää väärin ja kysellään onko kaikki hyvin. Välillä tulee ikävöityä suomalaisten tapaa antaa tilaa ja sitä, ettei tarvitse niin paljoa miellyttää ihmisiä, hah!

    Tulipas hivenen negatiivissävytteinen kuvaus. Mutta tosiaan, tuo on vain yksi näkökanta ja yksi kokemukseni monenlaisten muiden joukossa. Toisaalta sitten taas eteläeurooppalaiset ovat kuitenkin yleistäen rennompia. Haluaisin tietää missä maissa on eniten erityisherkkiä, koska voisin nimittäin kuvitella Suomalaisten olevan enemmistönä! Olen todellakin samaa mieltä, ettei erityisherkän pidä jättäytyä maailman menosta, vaan positiivisessa mielessä altistaa itseään myös uusille tilanteille. Ei pidä lokeroida itseään ujoksi, erityisherkäksi yms ja sen perusteella jättäytyä kotiin.

    Joka tapauksessa, kulttuurierot ovat hurjan mielenkiintoisia. Tavat ja käsitykset voivat olla niin toisistaan poikkeavia! Vaikka välillä koenkin oloni täällä lievästi hankalaksi ja ettei minua ymmärretä, tämä on minusta juuri sitä positiivista altistusta ja epämukavuusalueille menemistä. Omia rajojaan on venytettävä, koska ei ikinä tiedä mitä saattaakaan löytää ja kokea.

    VastaaPoista
  8. Merituuli, kiva kuulla kokemuksiasi aiheesta :) Vaikea sanoa tuosta, onko eri maissa erilainen määrä erityisherkkiä - aihetta on muutenkin tutkittu sen verran niukasti, ettei tuosta taida ihan äkkiä löytyä mitään tietoa, mutta nyt alkoi kiinnostaa niin kovasti, että taidan yrittää silti etsiä, löytyisikö jotain :D Tottahan se on, että Suomessa annetaan muille ihmisille paljon tilaa - itse tosin koen, että joskus jopa liikaakin, sillä jos esimerkiksi oikeasti on paha olla ja haluaisi puhua jonkun kanssa, ei ihan äkkiä kukaan tule kysymään, onko kaikki ok. Tosin tässä on niin yksilökohtaisia eroja, jotkuthan (ilmeisesti hyvin monet suomalaiset) haluavat ratkoa ongelmiaan omassa rauhassaan sen sijaan, että puhuisivat niistä. Mutta olen ihan samaa mieltä siitä, että omia rajojaan kannattaa venyttää, eikä uusia kokemuksia kannata karttaa liikaa, eihän silloin löydä mitään uusia, kivojakaan juttuja! :)

    VastaaPoista
  9. Jos löydät aiheesta tutkimuksia niin informoithan minua! :) Niin, on kyllä totta että Suomessa se tilan antaminen on hyvin äärimmäisyyksiin menevää verrattuna vaikkapa eteläeurooppalaiseen kulttuuriin. Tiettyyn pisteeseen asti on mukavaa (tietysti kun siihen on tottunut ja oppinut sosialisaation myötä) kun annetaan olla omissa oloissa, mutta tosiaan on se myös minusta aika iso ongelmakin kun Suomessa vallitsee "Jokainen huolehtikoon omista asioistaan" mentaliteetti. Toisaalta sitten taas jos kysyy apua niin sitä voi kyllä aika 100 % varmuudella odottaa (matkustellessa olen huomannut, ettei ihan joka maassa vallitse sama mentaliteetti). Tosiaan, kaikella on puolensa ja kultainen keskitie lienee paras valinta. :) Onneksi myös itse voi päättää toimia oikein ja omien arvojen mukaisesti, eikä uhriutua kulttuurin vangiksi.

    VastaaPoista
  10. Todella mielenkiintoinen aihe! On ollut suunnitelmissa lukea tuo kirja jonka mainitsit kirjoituksessasi ! Kirjoita ihmeessä lisää, sillä olen kyllä kiinnostunut aiheesta löydettäessäni itsestänikin monia piirteitä introverttiuteen ja herkkään ihmistyyppiin liittyen. Onneksi tätä aihetta on alettu käsittelemään enemmän, sillä itselläkikin on varsinkin teini-iässä ollut ajatuksia itseni 'sopimattomuudesta' ympäristööni, aina pitäisi jaksaa puhua ja olla aktiivinen päällepäin. Itselläni tämä aktiivisuus tapahtuu lähinnä pään sisällä :D

    VastaaPoista
  11. Merituuli, informoin toki :)

    Tatti, kannattaa kyllä lukea tuo kirja, jos aihe kiinnostaa! :) Ja minäkin olen iloinen siitä, että tätäkin aihetta nykyään käsitellään, sillä itse olen ainakin usein kokenut olevani vääränlainen juuri sen takia, etten ole kokenut sopivani esim. ujon tai perusintrovertin muottiin, joita minulle jatkuvasti tarjotaan.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä tekstistä, laitoin kirjan tilaukseen ja toivon että saan siitä ehkä vinkkejä, joilla opin paremmin elämään itseni kanssa. Muutenkin mielenkiintoisia tekstejä blogissasi, sait uuden lukijan.

    VastaaPoista
  13. Löysin blogisi tänään, kiinnostavaa pohdintaa :)
    Itsekin olen viime vuosina ymmärtänyt olevani herkempi kuin luulinkaan. Mutta toisaalta löytänyt myös työkaluja ärsyketulvan helpottamiseen. Lääkkeet ovat samat moneen muuhunkin asiaan, mutta suosittelen omien kokemusteni pohjalta meditaatiota ja syvärentoutumista muillekin herkille!

    VastaaPoista
  14. Tää on kyllä aivan ihana blogilöytö, kiitos tästä! Pakko kommentoida nyt juurikin tähän tekstiin: Oon itse monikielisestä ja kaksikulttuurisesta perheestä, ja jos joku aihe on elämäni aikana koluttu aika läpi, niin se on tämä itsensätunteminen yms. mihin liittyy omat tunteet, sosiaalinen kanssakäyminen yms. Yksi monimutkaisempi asia, minkä olen kuitenkin pistänyt merkille, on se, että esimerkiksi persoonallisuustestejä tehdessä olen aina kaikesta hyvin samaa mieltä, paitsi kohdasta, jossa sanotaan, että olen hyvin ujo, introvertti ja herkkä, samassa kategoriassa vähän mennään, kuin tämä tekstisi. Olen siis oikeasti sellainen, ja koen, että oikeasti olen paljon enemmän yksinäinen, omissa oloissa oleva tyyppi, olen herkkä, olen tunteikas ja aistikas, sekä vietän mieluummin aikaa yksin kotona, kuin suurissa porukoissa, joissa täytyy olla hirveän sosiaalinen. Kuitenkin, jos kavereiltani ja tutuilta kysyttäisiin, niin minua kuvaillaan aina hirveän sosiaaliseksi, sellaiseksi joka löytää kavereita joka nurkan takana jne. Se on jotenkin niin hämmentävää, ja olen vuosien varrella huomannut, että meillä perheessä (belgialaiset kasvatusmenetelmät. heh heh.) ollaan aina jotenkin tuputettu tätä sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä, sekä sitä, miten ujous ja se, ettei puhu on todella negatiivisia asioita, joten pienestä pitäen ollaan sitten veljeni kanssa aina oltu hyvinkin perillä siitä, miten toimia sosiaalisissa tilanteissa ihan kenen kanssa tahansa, oli kyseessä sitten vanhat, nuoret, vammaiset, erimaalaiset tai ihan minkälaiset tahansa erilaiset taustat omaavat henkilöt.... Pointtina kai tässä nyt vain se, että tuntuu, että vaikka sen oman persoonallisuuden voikin sieltä alta löytää, ja olen itse sen löytänyt, niin tuntuu, että Suomessa annetaan ns. enemmän (ehkä joskus liikaakin) tilaa tällaiselle ujoudelle, johon liitän tilanteet, joissa lasten on ihan ok. olla moikkaamatta tai vastaamatta kysymyksiin, kun vanhemmat tai muut heiltä kysyvät. Eli on aika jännä vertailla miten kulttuuritkin vaikuttavat to-della paljon, kun on kyse luonteenpiirteistä ja sitten siitä, miten käyttäydytään sosiaalisissa tilanteissa. Eli siis sanoisin, että meillä on perheessä ikäänkuin peitetty tämä minun ja veljeni sisäänpäinkääntyneempi puoli,koska ollaan pienestä asti eri maissa jouduttu viettämään niin paöjon aikaa sosiaalisissa tilanteissa monien kielten yms erilaisten ihmisten parissa. Eli vaikka pohjimmiltaan olisikin sitä ujoutta ja vaikeutta olla aina se sosiaalinen ja mukana oleva tyyppi, se on jotenkin ns. pakotettu meillä toisen kulttuurin takia omaan luonteeseen. Olipas tämä nyt sekava viesti, mutta ajattelin kuitenkin kommata. Kiitos ihanista teksteistä! Mahtavaa syksyä sinne täältä Australiasta :)

    VastaaPoista
  15. Minulle käsite erityisherkkä on uusi mutta nyt kun sen löysin ja olen muutamia artikkeleja ja kirjoituksia aiheesta lukenut (sekä tehnyt tuon testin) niin olen aivan ääneen nauranut helpotustani! Yliherkkä ja herkkänahkainen ovat tulleet tutuiksi termeiksi, kun minua kuvaillaan. Kun sanon olevani tarkka huomaamaan erilaisia vivahteita ihmisten puheessa/eleissä/käyttäytymisessä ylipäätään, olen kuullut ylianalysoivani ja kuvittelevani asioita. Useimmiten "herkkävaistoisuuteni" on osoittautunut kuitenkin oikeaan. On aika inhottavaa huomata asioita, joita ei ole tarkoitettu huomattaviksi. Toisaalta, minulla on myös traumatausta, joka sekin on virittänyt minut huomaamaan pieniäkin vivahteita ihmisten käytöksessä, jotta en provosoisi/tekisi itseäni liian näkyväksi. Osaatko sanoa kuinka paljon traumatausta vaikuttaa tällaiseen asiaan ja voiko se olla tavallaan "selitys" nk. kuudennelle aistille, jonka tunnun itselleni kehittäneen? Vai onko vain epäonnekasta joutua lapsuudessaan traumatisoivia asioita kohtaamaan JA olemaan lisäksi erityisherkkä? Tästä voisin kysyä terapeutiltani mutta jostain kummallisesta syystä kokisin sen vähän noloksi.. Kiitos jokatapauksessa aiheen käsittelemisestä :)

    VastaaPoista