Työn ja vapaa-ajan tasapainosta

Täällä ollaan pitkästä aikaa! Tänä keväänä työhöni on sisältynyt niin paljon kirjoittamista, että vapaalla on tullut enemmänkin liikuttua ja taiteiltua kuin ideoitua blogitekstejä. Pelkkä tekstien kanssa työskentely aamusta iltaan nimittäin alkaa helposti tuntua kohtalaisen puuduttavalta, vaikka kirjoittamisesta pidänkin. Työn ja muun elämän välinen tasapaino on minulle tärkeää, ja juuri siitä ajattelin jutella teille tänään.

Suorituskeskeinen elämäntapamme keskittyy harmillisen usein työhön, tehokkuuteen ja itsen optimointiin. Tämä ei ole pelkästään huono asia: mielekkäiden päämäärien tavoittelu ja itsensä toteuttaminenhan ovat tutkimusten mukaan hyväksi meille. Toisaalta myöskään lepoa ja palautumista ei saisi unohtaa - ja siitäkin on helppo ottaa paineita siinä missä töistäkin! Hyvään elämään tarvitaan jonkinlainen tasapaino levon ja itsensä haastamisen välillä. Kummassakin liika on liikaa ja täydellisyyden tavoittelu stressaa.

Työn ja rentoutumisen välisen tasapainon saavuttaminen voi olla haastavaa kenelle tahansa, mutta erityisen ongelmallista se lienee niille, joiden arki ei tarjoa selkeitä rajoja työlle ja vapaa-ajalle. Tyypillisesti tällaisia ryhmiä saattavat olla vaikkapa opiskelijat, yrittäjät, taiteilijat ja tutkijat. Teknologian kehityksen ja paikkariippumattoman työn yleistymisen myötä työn ja vapaan rajat ovat kuitenkin hämärtyneet monessa muussakin työssä. Muistelen lukeneeni jostain, että asiantuntijatyön tekijöistä valtaosa kokee paineita olla jatkuvasti tavoitettavissa. Ei siis ihme, jos kunnolla vapaalle vaihtaminen ei ota onnistuakseen. 

Intohimoinen suhtautuminen työhön on tavoiteltu ja ihannoitu asia. Joskus se voi kuitenkin vaikeuttaa tasapainon saavuttamista. Sinänsä työssä koettu innostus ja sisäinen motivaatio lisäävät hyvinvointia ja puskevat meitä tekemään työmme paremmin. Valitettavasti myös työtään rakastava voi kuitenkin uupua, jos esimerkiksi paahtaa töitä 12 tuntia päivässä jokaisena päivänä viikossa. Palautuminen, työn ulkopuoliset ihmissuhteet ja muu mielekäs vapaa-ajan tekeminen ovat tärkeää vastapainoa työlle - ja usein niistä saatu energia ja hyvinvointi valuvat myös työelämän puolelle.

Täydellisen tasapainon saavuttaminen päivä- tai jopa viikkotasolla saattaa kuitenkin olla turhan kunnianhimoinen  tavoite. Itse esimerkiksi kuulun siihen porukkaan, jonka työskentelyä (ja myös harrastamista) värittää tasapainoilu energiaspurttien ja vähemmän tehokkaiden jaksojen välillä. Joskus tulee niitä päiviä, kun saan lyhyessä ajassa hurjasti aikaan eikä hommia oikein malttaisi keskeyttää, kun taas toisina päivinä ei vaan meinaa millään lähteä käyntiin, ja pienimmätkin häiriötekijät saavat ajatukset aivan muualle.

Ehkä itselleen voisikin sallia sen, että joskus on ihan okei höyrytä täysillä eteenpäin, kunhan muistaa vastaavasti myös välillä rentoutua täysillä. Tasapaksua elämää ei tarvitse tavoitella: viikot ja päivät saavat olla erilaisia myös kuormituksen suhteen, kunhan pitkällä aikavälillä tulee vastapainoa molemmille ääripäille. Jos haluaa tehdä työnsä täysillä, kannattaa joskus myös rentoutua ja harrastaa täysillä, sillä se taatusti saa ajatukset irti työstä ja auttaa palautumaan. "Tehokkaasta levosta" voit lukea lisää tästä aiemmasta blogitekstistäni. Esimerkiksi oma teatteriharrastukseni tarjoaa hauskuuden lisäksi kovasti haastetta, mutta on niin eri maailmasta kuin työni, että koen sen erittäin virkistäväksi puuhaksi. 

Toisaalta vaatimus siitä, että kaikki pitäisi tehdä täysillä, on aika kohtuuton. Usein vähempikin riittää - varsinkin niissä tehtävissä, jotka eivät ole erityisen mielekkäitä tai tärkeitä, mutta jotka vaan on tehtävä. Olennaisen ja välttämättömän tunnistaminen kaiken muun sälän seasta on hyödyllinen taito niin työ- kuin muussakin elämässä. Jos töissä on ollut poikkeuksellinen raskas viikko, voisiko vaikkapa kotona siivoamisesta tai pitkän kaavan mukaan kokkaamisesta hieman joustaa? Tai jos kotimurheet kuormittavat, löytyykö työtehtävien seasta jotain, minkä voisi delegoida jollekin toiselle tai jättää myöhemmäksi?