lauantai 12. joulukuuta 2015

Stressitöntä joulunaikaa

Tein tänään ajattelemattoman virheen: lähdin lauantaina, alle kaksi viikkoa ennen joulua, kaupungille kiertelemään ihan huvin vuoksi. Oma käsitykseni viikonpäivistä on tällä hetkellä hitusen hatara, sillä minulla ei ole näin opintojen loppumetreillä ollut säännöllistä viikkorytmiä. Aina välillä pääsee siis unohtumaan, että keskustan kauppojen välttely lauantai-iltapäivisin voisi säästää hermoja aika lailla. Näin joulun lähestyessä olen taas kerran päässyt ihmettelemään sivusta monien kanssaihmisten joulustressiä ja -hössötystä - ymmärtämättä vieläkään täysin, mistä se oikein kumpuaa. Siitäkö, että kaikki halutaan tehdä viimeisen päälle itse ja silti valmistelut jätetään viime tippaan? Ehkä siitä, että otetaan hirveät paineet Täydellisen Joulun luomisesta? Jonkinlaisesta lahjahysteriasta, halusta ostaa koko suvulle ja ystäväpiirille (tietenkin viime hetkellä) kaikenlaista tarpeellista ja ennen kaikkea tarpeetonta?


Minulle joulusta sressaaminen tuntuu todella vieraalta: omalla kohdallani kyseessä on juhla, jonka ideana on ennen kaikkea viettää leppoisaa ja näin kaukana kotikotoa asuvalle harvinaista laatuaikaa perheen ja läheisten kanssa ja nauttia rauhoittuvalla tavalla pysähtyneestä tunnelmasta. Luultavasti olen oppinut lupsakan suhtautumisen vanhemmiltani, sillä meillä on aina vietetty joulua pienellä porukalla ilman sen kummempia paineita. Joka ikistä ruokalajia ei ole pakko tehdä alusta asti itse (eikä jouluruokaakaan ole pakko syödä - itse olen nauttinut jo monta vuotta jouluaterialla jotain ihan muuta, sillä en erityisemmin pidä perinteisistä jouluruuista riisipuuroa lukuun ottamatta), ja lahjojakin on yleensä hankittu pitkin vuotta viime hetken hätäostostelun sijasta. Tietysti stressiä voisi kertyä helpommin, jos esimerkiksi viettäisi joulua kovin isossa porukassa tai "joutuisi" juhlapyhien aikaan ramppaamaan monessa eri paikassa kyläilemässä (mikä sekin muuten on valintakysymys, ei pakko), mutta minulla on silti aika vahvat epäilykseni siitä, että joulustressin välttäminen on ennen kaikkea asenne- ja järjestelykysymys.


Uskon, että joulustressin taustalla on usein se, että odotetuille juhlapyhille kasataan helposti paljon paineita siitä, että kaiken pitäisi sujua ikimuistoisesti tai ainakin täydellisesti tietyn kaavan mukaan. Jouluperinteet ovat monille niin rakkaita, että niiden toteuttamisesta saatetaan pitää kiinni kynsin ja hampain. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta toisaalta on aika surullista, jos jonkun joulu on pilalla siksi, että ruokapöydästä ei löydykään juuri sitä omaa lempilaatikkoa tai että suklaakonvehdit pääsevät loppumaan kesken. Tietysti myös kaupallinen jouluhössötys voi omalta osaltaan lisätä paineita, erityisesti mitä tulee lahjoihin. Itse olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään huomattavasti shoppailua ja turhan tavaran haalimista, ja tämän myötä olen alkanut suhtautua myös joulun kaupallisuuteen kriittisemmin. En tosin tyrmää sitä täysin, sillä myönnän, että minusta on edelleen varsin tunnelmallista kierrellä keskustassa viime hetken hulinoita ihmettelemässä joulunaluspäivinä...


Minulle joulussa tärkeintä on tunnelma, joka koostuu monista pienistä palasista: talvisesta tai ainakin pimeästä säästä (lumikaan ei ole pakollista, vaikkakin toivottavaa), kynttilänvalosta, musiikista, tuoksuista, kiireettömyydestä, huomionosoituksista (lahjat mukaan lukien, mutta ajatus on tärkein, ja pelkkä vilpitön ja iloinen hyvän joulun toivotus puolitutulta saa aina hymyn huulilleni), koristeista ja valoista, ulkoilusta pakkassäässä (vielä on hyvä elää siinä toivossa, että edes pohjoiseen tulisi kunnon pakkasjoulu) ja tilaisuudesta keskustella henkeviä läheisten kanssa oikein ajan kanssa. Olen jouluihminen mutta en hössöttäjä, ja tätä kirjoittaessakin tuli muuten ihanan lämmin olo, kun tajusin, että jo muutaman päivän päästä lähden viettämään joulua kotikotiin oikein pitkän kaavan mukaan! Sillä minulle joulu ei tarkoita vain niitä muutamaa pyhäpäivää vaan pikemminkin koko joulunaikaa - varsinkin nyt aikuisiällä, kun joulu tarkoittaa myös mahdollisuutta piipahtaa vähän pitempi tovi kotikaupungissani, jossa välimatkan vuoksi tulee käytyä valitettavan harvoin.

Mukavaa ja stressitöntä joulunodotusta teillekin! :) 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Hengenravinnosta

Olen sellaista helposti tylsistyttävää sorttia, jonka on todella vaikea vain olla - tai esimerkiksi viettää koko päivä kotona leffoja tai muuta viihdykettä katsellen. Itse asiassa harrastan sellaista vain pakon edessä eli silloin kun olen niin kipeä, etten jaksa tehdä muuta. Nuorempana pystyin kevyesti kuluttamaan koko päivän hyvän kirjan parissa, mutta nykyään luenkin mieluummin vähän lyhyemmissä pätkissä ja teen välillä jotain muuta. Aika harvoin keskityn yhteen tekemiseen tuntia pidempään: kouluhommien välissäkin tauot ovat äärimmäisen tärkeitä, muuten alkaa keskittyminen herpaantua. Pätkittäistä työskentelytapaani on toisinaan kummasteltu, mutta itse koen sen mahdollistavan tehokkaan työskentelyn - ja aika harva loppujen lopuksi pystyy keskittymään tiiviisti varsinkaan johonkin älylliseen hommaan tuntikausien ajan. Kahdehdin niitä, jotka pystyvät.

En oikein osaa nauttia laiskottelusta. Kaikkein pahimmalta siinä tuntuu jokin, jota älylliseksi tylsistymiseksikin voisi nimittää: mukavaa puuhastelua ehkä riittää, mutta jos en päiväkausiin tee mitään inspiroivaa tai haastavaa, kaikki mielikuvitus ja älyllinen uteliaisuus tuntuvat katoavan päästä ja korvautuvan tasaisella tylsistymisellä, johon ei mikä tahansa liikunta, kotona puuhastelu tai keskinkertaisten elokuvien katsominen auta. Fyysisesti laiskottelu kyllä hoituu, mutta jos vaikka kipeänä ollessani olen löllynyt pari päivää kotona lähinnä katsoen leffoja, selaillen jo kertaalleen luettuja kirjoja pystymättä keskittymään tai kitisten lähimmäisille ankeaa oloani, ahdistun aika helposti siitä, että ajatukset tuntuvat junnaavan paikoillaan. Silloin tiedän, että on aika ihan huvin vuoksi googletella jotain kiehtovaa aihetta, johon en vielä ole ehtinyt tai viitsinyt perehtyä, tai kaivaa internetin syövereistä jokin jännittävä ja ajatuksia herättävä dokumentti (tai heittäytyä henkevään keskusteluun jonkun kanssa, mutta se ei valitettavasti aina onnistu juuri sillä hetkellä, kun itsestä tuntuisi siltä). 

Nykyään fyysiseen hyvinvointiin liittyvät teemat ovat todella näkyvästi esillä niin valtamedioissa kuin somessa ja monien ihmisten arkikeskusteluissakin. Toki henkisestä tai psyykkisestä hyvinvoinnistakin puhutaan ja kirjoitetaan, mutta usein valitettavan kapeasta näkökulmasta: stressin hallinta ja tietoinen läsnäolo tuntuvat olevan kovia sanoja. Ei siinä mitään, onhan stressi monia koskettava, elämänlaatua heikentävä ja ties mille sairauksille ja ongelmille altistava juttu, ja tietoisen läsnäolon harjoittelu tuo taatusti hyvää meidän kaikkien elämään. Henkisessä hyvinvoinnissa on kuitenkin myös toinen puoli: se, joka liittyy innostumiseen, uteliaisuuteen, oppimiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Yhtenä hyvän elämän perusteista voidaan pitää sisäistä motivaatiota: sitä, että ihminen pystyy suuntaamaan energiansa sellaiseen tekemiseen, jonka hän kokee itsessään mielekkäänä, ei pelkkänä välineenä jonkin muun hyvän (kuten rahan, terveyden tai sosiaalisen hyväksynnän) takia. Mielekkääseen tekemiseen omistautuminen voi parhaimmillaan tuoda elämään paitsi tyyntä tyytyväisyyttä, myös energistä elinvoimaisuutta ja tarkoituksellisuuden tunnetta. Nämä aktiivisuutta ja omistautumista painottavat näkökulmat unohtuvat helposti, kun hyvinvointijutuissa keskitytään käsittelemään keinoja rauhoittua ja pysähtyä. Joskus sekin on tarpeen, mutta kuten tiedetään, liika on aina liikaa: emme voi elää koko elämäämme pysähdyksissä. En myöskään millään suostu uskomaan, että pelkkä mindfulness-harjoittelu tekisi kovinkaan autuaaksi, vaikka sillä kiistatta myönteisiä vaikutuksia onkin. Elämä on myös tekemistä, ei vain olemista. 

Tylsistymisestä tuskin kukaan nauttii, mutta toki tylsistymisherkkyydessäkin on eroja: jotkut meistä ovat luonnostaan elämyshakuisempia kuin toiset, jotka taas eivät ehkä tylsisty juuri koskaan. Itsekin käytännössä löydän itseni melko harvoin tylsistyneestä tilasta, sillä olen hyvä keksimään itselleni tekemistä (aina riittää lukemattomia kirjoja, jos ei muuta keksi!). Tiedostan kuitenkin aika hyvin sen, että joihinkin muihin verrattuna tarvitsen aika paljon tekemistä ja ajateltavaa pysyäkseni tyytyväisenä ja energisenä. Esimerkiksi erityisherkkien nettikeskusteluja lukiessani olen monta kertaa hämmentynyt siitä, miten moni tuntuu nauttivan pelkästä oleskelusta ja rauhassa ottamisesta pitkiäkin aikoja. Toki varmasti jokainen kaipaa omaa rauhoittumisaikaa kiireen tai ylipäätään erilaisten menojen vastapainoksi, ja helposti kuormittuvat herkät tarvitsevat sitä usein enemmän, mutta omalla kohdallani olen huomannut hyvin tärkeäksi sen, että löysäilyä ei tulisi liikaa. Aina ei ole helppoa olla sekä herkästi kuormittuva että herkästi tylsistyvä ja elämyshakuinen tyyppi - mutta onneksi minulla elämykseksi riittää usein tarpeeksi mielenkiintoinen kirja, älyllisesti haastava keskustelu tai taidenäyttely, ei sen ihmeellisempää :) Joka tapauksessa pidän hirveän tärkeänä sitä, että ravitsemme kehomme lisäksi myös sieluamme.

Millaista hengenravintoa te kaipaatte? Tylsistyttekö helposti?