keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Voisitko sittenkin ajatella toisin?

Minä olen aina ollut innokas vatvomaan ja ylianalysoimaan niin omia ajatuksiani ja tunteitani kuin muiden ihmisten tekemisiä, sanomisia ja sanomatta jättämisiä. Joskus analysointi on suorastaan hauskaa ajatusleikkiä, mutta useimmiten se johtaa omalla kohdallani lähinnä negatiivissävytteisiin ylitulkintoihin ja päätelmiin, joiden todenmukaisuus on yleensä vähän niin ja näin. Analysointia on toki sekä hyvää että huonoa laatua: joskus on hyvinkin syytä miettiä, miksi reagoi jossain tilanteessa niin kuin reagoi, mutta siinä on vissi ero, jääkö vellomaan pessimismissä ja itsensä moittimisessa vai ottaako opiksi menneestä ja suuntaa energiansa siihen, ettei toistaisi aiemmin tekemiään virheitä. Minulla on valitettavasti taipumusta nimenomaan pessimismissä vellomiseen ja asioiden ottamiseen henkilökohtaisesti, ja kadehdin suunnattomasti ihmisiä, jotka onnistuvat näkemään vastoinkäymisetkin positiivisessa valossa (ainakin ensijärkytyksen jälkeen).

Tässä esimerkki, joka toistuu elämässäni jatkuvasti: jos ystäväni ei vastaa tekstiviestiin muutaman tunnin kuluessa tai edes samana päivänä (tai pahimmassa tapauksessa ollenkaan), tulkitsen yleensä asian niin, että hän ei välitä minusta tai että minulle ei ole tilaa hänen elämässään - ja siitä luonnollisesti seuraa paha mieli. Tiedostan totta kai ihan hyvin, että tulkintani on varsin värittynyt, eikä sillä välttämättä ole juuri totuuspohjaa. Silti minun on tunnekuohuissani helposti todella vaikea sisäistää, että luultavasti (ja itse asiassa melko todennäköisesti) ystävän käytös selittyy jollain muulla tekijällä, jolla ei ole mitään tekemistä minun kanssani: esimerkiksi kiire, tahaton unohdus, henkilökohtainen kriisi, tekniset ongelmat... Näiden vaihtoehtoisten ja vähemmän pessimististen ajattelutapojen vaalimista olen kovasti yrittänyt opetella, mutta vieläkin siinä on tekemistä, niin kuin varmasti monella muullakin.



Ensimmäinen askel pessimistisen ajattelun vähentämisessä on ajatusten ja niiden herättämien tunteiden tiedostaminen - ja erityisesti sen tiedostaminen, että ne todella ovat vain ajatuksia ja tulkintoja, eivät objektiivisia totuuksia. Useimmille meille on tyypillistä sulautua omiin ajatuksiimme ja tulkintoihimme ja kuvitella, että ne todella edustavat sitä, miten asiat oman päämme ulkopuolisessa maailmassa ovat. Aika usein ne eivät edusta, ainakaan kovin hyvin. Kuitenkin ajatuksemme ja tunteemme ovat meille todellisuutta, eikä niiden voimaa kannata väheksyä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei haitallisia, pahaa mieltä tuottavia ajatuksia ja tulkintoja voisi muuttaa. Kun tiedostamme ne, voimme myös yrittää valita toisin, keksiä todennäköisiä vaihtoehtoisia selityksiä ja näkökulmia. Olen joskus kokeillut tätä ihan kirjallisena harjoituksena kirjaamalla ensin ylös jonkun pessimistisen ajatukseni ja keksimällä sille sitten realistisia vaihtoehtoja. Tuntuu joskus typerältä, sillä omista tulkinnoista luopuminen tuntuu helposti väärältä, niin kiintyneitä saatamme niihin olla. En väitä, että pystyisimme ikinä täysin hallitsemaan ajatuksiamme tai tunteitamme, vaikuttaahan niihin niin moni muukin asia (aina perustemperamentista lähtien) kuin tietoinen harkinta ja järkeily, mutta suosittelen silti kokeilemaan joskus toisin ajattelemista tilanteessa, jossa pessimismi ja uhkakuvien maalailu uhkaavat vallata mielen. Joskus se voi toimia, joskus ei (meikäläisellä ei toimi ainakaan silloin, kun olen oikein tunnekuohujen vallassa, silloin täytyy vaan odotella tilanteen rauhoittumista ennen kuin järkeily edes onnistuu), mutta ainakaan kokeilemalla ei menetä mitään ;)

Onko teillä taipumusta pessimistiseen vatvomiseen? Millä keinoilla olette onnistuneet vähentämään sitä?

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi pessimistisistä ajatuksista kärsivä myös. Hassua sinänsä kun muuten oon kyllä peruspositiivinen ihminen, mutta yks tällanen sun mainitsema tunnekuohu saattaa toisinaan pilata fiiliksen ihan kokonaan ja mikään ei ookaan hyvin. Tosi hassua - ja raskasta jos näitä tulee usein lyhyessä ajassa. Kiva lukea että näistä kärsii muutkin. Oon harjottanut vähän samaa systeemiä, toisinajattelua ja lisäksi ihan sitä perinteistä kiitollisuutta. Jos ei ihan päivittäin ni mahdollisimman usein. Yritän ohjata sitä kautta ajatukset vähitellen sellaseen positiiviseen suuntaan, ettei tunnekuohut vaikuttais ihan niiiiin paljoa. Kiitos postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama mullakin, en koe olevani mikään supersynkkä, ja joidenkin silmissä olen luultavasti melko positiivinen, mutta silti niitä pessimistisiä tulkintoja tulee tehtyä turhan helposti. Enkä tosiaan usko, että on mikään harvinainen ongelma ;) Kiitos sinulle kommentista!

      Poista
  2. Kyllä tunnistan itsestäni pessimistisen ajattelijan, jota pyrin koko ajan korvaamaan positiivisella :) Ylianalysointia osaan myös harrastaa. Helposti myös olen saanut itseni vakuuttuneeksi siitä, että ellei ystävä esim. vastaa viesteihini, olen jotenkin loukannut häntä :) Nyt onneksi olen jo "voiton puolella" tuollaisten asioiden suhteen ja osaan sanoa positiivisia, realistisempia ajatuksia tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot jo voiton puolella! :) Itsekään en koe olevani aivan niin negatiivinen kuin olin muutama vuosi sitten, mutta eihän kukaan ikinä ole näissäkään asioissa täydellinen, ja itselläni on ainakin vielä paaaljon opittavaa :)

      Poista
  3. Olen itsekin hieman pessimismissä velloja, joten ymmärrän fiiliksiäsi kyllä, mutta pakko todeta että on myös hyvin rankkaa olla pessimismissä vellojan ystävä. Itse saan joskus niskaani kaikenlaista "et sitten välitä musta yhtään"-ryöppyä esimerkiksi kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa, vaikka joku vastaamatta jättäminen johtuiskin ihan vaan kiireestä. Tai jos ilmoitan etten jaksa enää useamman tunnin jälkeen yömyöhään kuunnella loputonta itsesäälissä vellomista, niin saan kuulla olevani huono ystävä tai vähintään kylmä ja tunteeton... Toki on eri asia velloa itsekseen kuin purkaa sitä muihin. Itse yritän usein ensin itsekseni miettiä, että onkohan tässä nyt taas kyse vaan omista ylitulkinnoistani, ennen kuin avaudun ajatuksista muille. Eihän tämä aina onnistu, mutta pikkuhiljaa parempaan :) Myös tämän negatiivisen ystäväni (usein perusteettomat) tunteenpurkaukset ovat antaneet vähän perspektiiviä omiinkin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti on rankkaa, ja ihan läheisiäkin ajatellen on hyvä pyrkiä eroon ylianalysoinnista ja pessimismistä :) Toisaalta tilanne on sikäli hankala, että välillä pitäisi päästä toki puhumaankin niistä omista tuntemuksista, ei kaikkea kannata sisälläkään pitää... tosin kyllä itsekin vältän avautumasta kaikista negatiivisista ajatuksista kavereille, sillä ei siitä välttämättä ole mitään hyötyä, tulee vaan paha mieli heillekin.

      Poista