keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Opiskelukuulumisia

Normaaliin opiskeluarkeen palaaminen on jostain syystä tuntunut joululoman jälkeen kauhean vaikealta: motivaatiota kyllä on, mihinkäs se olisi kadonnut, mutta unirytmi meni kolmen viikon loman aikana aivan sekaisin, ja jotenkin kummasti ne opiskelurutiinitkin tuntuvat aina lomalla unohtuvan. Olen saattanut muutamankin kerran mainita siitä, miten yliopiston opiskelutahti (siis meillä psykallakin, aiemmasta pääaineestani viestinnästä puhumattakaan) on ollut minun makuuni vähän turhankin rento, mutta tällä viikolla on sitten päästykin maistamaan vähän toisenlaista arkea - olen nimittäin viettänyt maanantaista asti joka päivä kepeät seitsemän tuntia yliopistolla, ja sama meno jatkunee huomenna ja perjantainakin :D Onneksi tosin kyseessä taitaa olla koko kevätlukukauden kiireisin viikko, ainakin luentojen ja muiden läsnäolopakollisten juttujen osalta. Tosin meillähän on maisterivaiheen kursseilla käytännössä sadan prosentin läsnäolopakko aina.

Muistelin, että en ole tainnut aiemmin hirveästi kertoakaan täällä blogin puolella opiskelukokemuksistani ja -ajatuksistani, joten nyt voisi olla sopiva hetki siihen (ehkä teitä kuitenkin kiinnostaa?). Opiskelen siis nyt toivottavasti toiseksi viimeistä vuotta, ja vähän aikaa sitten vähän järkytyin siitä, kun tajusin, että varsinaisia kursseja minulla on jäljellä enää tämä kevät ja syksy, sillä vuoden päästä keväällä olisi jo tarkoitus mennä viideksi kuukaudeksi harjoitteluun ja sitten valmistua ihka oikeaksi psykologiksi. Vaikka opinnoista siis on valtaosa jo takanapäin, oikeastaan vasta tänä lukuvuonna on alkanut tuntua siltä, että olen päässyt ihan oikeasti oppimaan käytännön työssä tarvittavia taitoja - ensimmäiset vuodet menivät aika lailla teoriaopintoihin, jotka toki käsittelivät mielenkiintoisia aiheita mutta olivat sikäli turhauttavia, että samojen, tuttujen asioiden toistoa tuli vähän turhankin paljon. En olisi oikein uskonut, että yliopistossa psykan aineopintojen kursseilla käsiteltäisiin vähän niinkuin uutuutena sellaisia asioita, jotka itse muistan oppineeni pääpiirteissään jo  lukiossa. Tänä vuonna ollaan kuitenkin päästy tositoimiin eli harjoittelemaan psykologisten testien tekemistä ja haastattelua oikeiden asiakkaiden (eli muiden kuin omien kavereiden) kanssa, mikä on onneksi lisännyt kokemusta siitä, että oikealla alalla ollaan - ja myös itseluottamusta sen suhteen, että meikäläisestäkin voi vielä tulla vähintään ihan kelvollinen psykologi :) 

Kuten olen tainnut joskus sivulauseessa mainita, teen tällä hetkellä myös gradua. Aloitin prosessin alkusyksystä, ja koko syyslukukauden luin artikkeleita ja kirjoitin sivutolkulla teoriataustaa innoissani ja hyvällä mielellä, sillä vaikka meillä aiheet saadaan yleensä valmiina (liittyvvät siis ohjaajien tutkimusprojekteihin), päädyin onneksi todella mielenkiintoisen aihepiirin pariin. Graduni siis käsittelee luontoympäristön - luonnossa liikkumisen mutta myös ikkunanäkymien ja huonekasvien - vaikutuksia psykologiseen hyvinvointiin. Ympäristöpsykologia on sen verran pienempi tutkimusala, että sitä ei käsitellä opinnoissamme muuten juuri lainkaan, joten on ollut äärimmäisen kiehtovaa gradun myötä tutustua ihan uuteen (ja kohtalaisen helposti lähestyttävään, verrattuna esimerkiksi neuropsykologiaan) aihepiiriin. Minulla ei siis ole ollut tähän mennessä minkäänlaisia vaikeuksia gradun kanssa, ei motivaation, ajankäytön tai aikaansaamisenkaan suhteen - ennen kuin nyt, kun joudun lopultakin äheltämään tilastollisten analyysien parissa :D Meillä tehdään käytännössä kaikki opinnäytetyöt kvantitatiivisilla menetelmillä, ja vaikka juuri viime keväänä tein oman kanditutkielmanikin, tilastoanalyysit herättävät edelleen suurta vastenmielisyyttä ja jopa pientä paniikkia. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään matemaattisesta, ja jo tilastomatikan opettelu tuntui alusta asti kauhean nihkeältä, ja minulle on edelleen aikamoinen arvoitus, miten ihmeessä olen onnistunut selviämään pääsykokeista, joissa tilasto-osaamisella oli suuri merkitys. Tuntuu niin paljon mielekkäämmältä käyttää aikaa ja energiaa sellaisten taitojen kehittämiseen ja omaksumiseen, joita todennäköisemmin tulen tarvitsemaan jokapäiväisessä työssä... No joo, luotan kyllä siihen, että tilastohommatkin hoituvat asiantuntevan ja mukavan ohjaajan avustuksella. 

Tänä vuonna on tullut ajateltua aika paljon jo tulevaisuudessa häämöttävää valmistumista ja työelämään siirtymistäkin. Harjoittelupaikkaa pitäisi alkaa jo etsiskellä, enkä vieläkään oikein tiedä, millaista psykologin työtä tarkalleen ottaen haluaisin tehdä. Onneksi ongelma on sikäli positiivinen, että kiinnostavia vaihtoehtoja on monia, joten eiköhän se mieleinen harjoittelupaikkakin lopulta melko helposti löydy. Tavallaan odotan kokopäiväiseen työhön siirtymistä innolla, mutta toisaalta se myös vähän hirvittää: olen opiskellut ilman välivuosia ekaluokalta asti, miten osaankin olla jotain muuta kuin opiskelija? Toki työssäkin oppii koko ajan uutta ja lisäkouluttautuminen on todennäköisesti vielä joskus edessä, mutta asiantuntijan rooliin siirtyminen on kyllä loppujen lopuksi aikas jännittävää. Sekin jännittää, millaista ylipäätään on olla jatkuvasti kokopäivätyössä: miten puhki varsinkin alussa tulen olemaan työpäivän jälkeen, jaksaako vapaa-ajalla tehdä enää mitään? Toisaalta töistä ei tule läksyjä, joten opiskeluun verrattuna työn ja vapaa-ajan erottamisen pitäisi ainakin teoriassa olla helpompaa, vaikka taatusti työasiat varsinkin aloittelijalla pyörivät vähän mielessä vapaallakin. Valmistumista ajatellessa tulee sellainen tunne, että vihdoin on ihan oikeasti oltava ainakin jonkin sortin pätevä aikuinen - opiskelijaelämä kun on tuntunut lähinnä luontevalta jatkolta aiemmalle koulu-uralle (vaikka sisällöt toki ovatkin erilaisia). No, onneksi tässä on vielä ainakin vuoden verran aikaa kasvaa ja kehittyä (ja pyöritellä päässä näitä ajatuksia vielä muutamaan kertaan) niin ihmisenä kuin ammattilaisena :)

P.S. Jos jollain tulee mieleen kysymyksiä psykologian opiskelusta, niin vastaan mielelläni!

7 kommenttia:

  1. Oliko vaikeaa päästä opiskelemaan psykologiksi? Mainitsit tuossa, että pääsykokeissa piti hallita tilastomatikkaa - mitä muuta pääsykokeet pitivät sisällään? Itsekin oon jossain määrin kiinnostunut lukemaan psykologiaa tulevaisuudessa enemmänkin - tuskimpa nyt ihan psykologiksi asti, mutta jossain ammatillisessa mielessä kuitenkin.

    Oon tänä keväänä menossa psykologian yo-korotuskokeeseen, joten on ollu siinäki mielessä mielenkiintosta lukea sun blogia ja samalla vähän syventää omaa psykan osaamista :) Viimeksi kun psykologian kirjotin niin luin oikeestaan vaan ne oppikirjat läpi, nyt oon koittanu vähän erilaista taktiikkaa ja lukenu pikkasen muutakin aiheeseen liittyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vaikeaa, ainakin siinä mielessä, että kaikissa yliopistoissa psykologiaa pääsee opiskelemaan vain tosi pieni prosenttiosuus hakijoista. Pääsykokeen vaikeus on tietysti enemmän subjektiivinen kokemus, mutta itse ainakin koin sen todella vaikeaksi - nimenomaan sen tilasto-osuuden, sen lisäksi oli vain monivalintakysymyksiä artikkelikokoelmasta, oli tosin niissäkin aika pikkutarkkoja juttuja ja huolellinen täytyi olla. Pääsykokeet tosin ovat vähän erilaisia eri yliopistoissa, Tampereelle ja Helsinkiin ei esimerkiksi ole ollenkaan mitään psykologisia testejä tai haastatteluja, mitä moneen muuhun paikkaan on (ja mun mielestä olisi hyvä olla vaikka joka paikassa). Mutta jos ei psykologiksi halua, niin psykaa voi toki lukea myös sivuaineena tai avoimen yliopiston kautta :)

      Onpa kiva juttu, jos juttuni ovat auttaneet psykaosaamisen syventämisessä! Tuo laaja-alaisempi taktiikka varmasti toimii hyvin, itse olen ainakin pärjännyt aina parhaiten sellaisissa kokeissa ja tenteissä, joiden aihepiiriin olen tutustunut laajemminkin kuin vain oppikirjojen perusteella :)

      Poista
  2. Onko psykologian opinnoissa paljon matematiikkaa? Onko kursseilla suuri läsnäoloprosentti? Onko kirjat usein englannin kielellä?
    Itse luen psykologian perusopintoja (opiskelen luokanopettajaksi) ja itselle on tuonut haastetta englanninkieliset kirjat. Edellinen kurssi käsitteli neuropsykologiaa, oli melkosta touhua yrittää suomentaa niitä englanninkielen termejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakollista tilastomatikkaa on jonkun verran: meillä Tampereella muistaakseni 7 opintopisteen verran, ja sen lisäksi joitakin psykologian tutkimusmenetelmäkursseja, joilla käsitellään myös tilastollisia menetelmiä. Matikan määrä tosin käsittääkseni vaihtelee eri yliopistoissa aika paljon. Meillä esimerkiksi tehdään sekä kandit että gradut lähes aina tilastollisilla menetelmillä, joten väkisinkin niiden juttujen kanssa joutuu tekemisiin aika paljon. Läsnäolokäytännöt vaihtelevat aika paljon sen mukaan, missä vaiheessa opintoja on: perusopinnoissa ei tainnut läsnäolopakkoa olla, aineopintojen kursseista joillakin oli, ja maisterivaiheen kursseilla on tosi tiukka läsnäolopakko, eli jos on yhdenkin kerran poissa, joutuu tekemään korvaavia tehtäviä :/ Kirjat ovat melkein aina englanniksi, tosin muutamia suomenkielisiäkin on kyllä ollut, mutta ne ovat aika lailla poikkeuksia. Kyllä siihen englannin lukemiseen aika äkkiä tottuu, vaikka useimmilla se tuntuu aluksi vähän hankalalta. Omalla kohdallani ihka ensimmäinen psykan yliopistokurssi oli neuropsykologiaa, ja englanninkielistä kirjaa luettiin, ja kyllähän se vähän säikäytti :D Nyt muutaman vuoden jälkeen olen jo niin tottunut englanniksi lukemiseen, että se käy aika lailla yhtä nopeasti ja helposti kuin suomeksi lukeminenkin. :)

      Poista
  3. Itseäni kiinnostaisi, että minkä olet kokenut haastavimmaksi opinnoissasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... tämä on nyt vähän tylsä vastaus, mutta kyllä se on se tilastomatikka :D Varsinaisista psykologian osa-alueista neuropsyka on toki haastavaa, paljon yksityiskohtia muistettavana ja niin poispäin, mutta se on sentään myös mielenkiintoista ja siksi motivoivaa.

      Poista
  4. Okei! Toivotaan, että myös itse opin tuohon englannin kieleen oppikirjoissa. :) Kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista