Kirjavinkki: Nainen ja häpeä

Luin viime syksynä erään kirjan, joka herätti hurjasti ajatuksia ja innoitti niin perusteelliseen itsetutkiskeluun, että siitä kirjoittaminen tuntuu oikeastaan mahdolliselta vasta nyt pienen sulattelun ja etäännyttämisen jälkeen. Kyseessä on suomalaisen psykoanalyytikon Elina Reenkolan kirjoittama teos Nainen ja häpeä (2014, kustantaja Minerva), joka pureutuu syvällisesti häpeän syntyyn ja sen ilmenemisen dynamiikkaan. Tarjolla ei ole helppoja neuvoja häpeästä vapautumiseen - ja ainakin oman tulkintani mukaan myös yksi kirjan pääpointeista on nimenomaan se, että yksinkertaista ja helppoa tietä ulos syvästä häpeästä ei ole, vaan se on pitkä ja usein myös haastava prosessi. 

Häpeä aiheena on kiehtonut minua hyvin paljon niin omakohtaisesti kuin teoreettisesti viime vuosina. Olen lukenut jonkin verran kirjallisuutta siitä ja avannut ajatuksia esimerkiksi viimeisimpänä tässä marraskuussa kirjoittamassani tekstissä. Moni häpeästä kiinnostunut on varmasti törmännyt amerikkalaisen Brene Brownin suosittuihin kirjoihin, joista pari olen itsekin lukenut - mutta vaikka niissä on paljon hyviä ja tärkeitä pointteja, jotain on tuntunut aina puuttuvan. Brownin näkemys, joka toki ymmärrettävästi perustuu hänen työhönsä sosiaalityön tutkijana, painottuu vahvasti häpeän yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin puoliin. Tällainen käsitys häpeästä jättää kuitenkin mielestäni liian vähälle huomiolle kokonaisvaltaiseen häpeään liittyvät mielensisäisen dynamiikan. Jotta häpeästä saataisiin kunnollinen kokonaiskuva, sitä on syytä tarkastella sekä sosiaalisesta/yhteiskunnallisesta että psykoanalyyttisesta näkökulmasta. 

Lukkiutunut ja ylikorostunut häpeä on tavallinen ongelma, joka aiheuttaa elämäämme monenlaista kurjuutta. Valitettavasti se on myös erittäin vaikea puheenaihe, ja itse asiassa jo häpeän tunnistaminen itsessään ja tunnustaminen itselleen voi olla todella hankalaa ja pelottavaa. Yksi Reenkolan kirjan ansioista on se, että siinä käsitellään perusteellisesti häpeän syntymekanismeja varhaislapsuudessa, mikä auttoi ainakin minua pääsemään entistä paremmin jyvälle siitä, mistä koko jutussa on kyse. Psykoanalyyttisessa teoriassa korostetaan paljon erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä psyyken rakentumiselle, ja sieltä häpeänkin alkulähteiden ajatellaan löytyvän. 

Ruumillisuuden ja sukupuolen merkitys psyykelle ovat myös keskeisiä teemoja, ja moni mahdollisesti vierastaakin psykoanalyyttisessa teoriassa juuri sukupuolierojen jatkuvaa esiin tuomista (itse ainakin olen vierastanut kovasti, mikä on yksi keskeinen syy sille, että olen änkyröinyt koko viitekehystä vastaan niin pitkään...). Reenkola käsittelee kirjassaan häpeän läpeensä ruumiillista luonnetta tavalla, joka laajensi todella paljon käsityksiäni tästä häiritsevästä tunteesta. Häpeä kytkeytyy vahvasti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, mikä psykoanalyyttisen teorian mukaan ei johdu pelkästään kulttuurisista ja yhteiskunnallisista odotuksista, arvoista ja asenteista. Vaikka kirjan nimi on Nainen ja häpeä ja pääosin Reenkola kirjoittaakin juuri naisten näkökulmasta, myös miesten häpeää käsitellään jonkin verran. Oikeastaan kirjan luettuani nimi tuntui jopa hieman harhaanjohtavalta, sillä minulle tämä oli ennen kaikkea kirja häpeästä, ei pelkästään naisen häpeästä.

Vaikka tunne nimeltä häpeä esitellään kirjassa koko raadollisuudessaan ja moniulotteisuudessaan, tärkeä sanoma on myös se, että toivoa on: syvästäkin häpeästä on mahdollista toipua, jopa silloin, kun taustalla on esimerkiksi seksuaalisen väkivallan kaltaisia traumaattisia kokemuksia. Reenkola kirjoittaa häpeästä hyvin suoraan ja kaunistelematta, joten leppoisaa ja lempeää itseapukirjallisuutta kaipaavalle tämä ei välttämättä ole helppoa luettavaa - eikä kyllä ollut minullekaan, mutta erittäin kiehtovaa ja oivalluksia herättävää kylläkin. Kirja on teoreettinen, ja jos teoriatausta ei ole lainkaan tuttua, osa Reenkolan käyttämistä käsitteistä voi tuntua vierailta ja hämmentäviltä. Uskon silti, että aiheeseen voi kuka vain päästä ihan mukavasti sisälle, jos pohdiskelunhalua ja kiinnostusta riittää. Suosittelen lämpimästi!