lauantai 6. toukokuuta 2017

Aloittelijan ajatuksia työarjesta

Kuukausi sitten aloitin ensimmäisessä aikuisten työssäni: siis kokopäivätyössä, joka ei ole harjoittelua ja jossa olisi tarkoitus viipyä pitempään kuin muutama kuukausi. Tähän mennessä aika on tietysti kulunut lähinnä talon tavoille totutellessa ja tutkimustyömme aihepiiriin perehtyessä, ja onneksi totutteluun on ollutkin hyvin aikaa - olisi nimittäin aika stressaavaa, jos uudessa työssä (jossa kai yleensä ollaan aluksi ainakin vähän pihalla kaikesta) olisi saman tien vastassa hirvittävä kiire ja hulina. Uuteen työarkeen totuttelu on kuitenkin herättänyt monenlaisia mietteitä, joista tänään haluaisin hieman kirjoitella. 

Opintojen aikana työelämä näyttäytyi minulle (ja uskoakseni monelle muullekin) ihan omanlaisenaan maailmana, jossa pätivät eri säännöt kuin koulussa, ja jossa kiire, stressi ja usein myös huono ilmapiiri olivat väistämättömästi läsnä. Tein varsin vähän "oikeita töitä" opintojeni ohella, ja siitä syystä opiskeluaikani oli todella rentoa: sosiaaliselle elämälle ja harrastuksille oli mukavasti aikaa, ja lomailua sai harrastaa joskus enemmänkin kuin tarpeeksi. 

Niinpä työelämästä tuli minulle vähän pelottava (joskin toki myös kiinnostava) asia. Opiskelu oli tuttua ja turvallista ja arki läsnäolopakollisista luennoista huolimatta melko vapaata, ja ajatus kahdeksan tunnin työpäivistä ja vain muutamasta lomaviikosta vuodessa tuntui ahdistavalta. Pelkäsin, miten ikinä jaksaisin sellaista vuodesta toiseen, ja miten onnistuisin järjestämään arkeni niin, ettei se koostu vain pelkästä työstä ja pakollisista kotiaskareista, vaan aikaa ja energiaa jäisi muillekin jutuille. Lukuisat kuulemani kauhutarinat työpaikkakiusaamisesta ja muista ilmapiiriongelmista, työuupumuksesta, jatkuvasta kiireestä ja varsinkin herkkien ihmisten usein huonosta jaksamisesta tietysti lisäsivät huolta.

Työelämän varjopuolien ja jaksamisteeman ääreltä en ole ihan äkkiä pääsemässä minnekään: päädyin nimittäin töihin projektiin, jossa tutkitaan työkuormituksesta palautumista. Aihe on todella kiinnostava ja tärkeä, ja tietysti toivon, että pystyn ammentamaan siitä oppeja myös omaan elämääni ja työhöni. 

Mutta niin, mitä olen ensimmäisten työviikkojeni aikana oppinut (tai ainakin ajatellut, oppiminen kuulostaa hieman turhan juhlalliselta, kun vasta ihan alussa ollaan)?
  • Vapaa-ajalla joutuu priorisoimaan: kun aikaa on yksinkertaisesti vähemmän, joutuu tekemään päätöksiä sen suhteen, mitä todella haluaa harrastaa ja kenen kanssa aikaansa viettää. Tämä tuntuu melko vaikealta, sillä olen (onneksi ja valitettavasti) kiinnostunut vähän kaikesta sen sijaan, että harrastaisin intohimoisesti vain yhtä juttua.
  • Toisaalta vapaa-aikaa oppii arvostamaan enemmän ja ottamaan siitä - myös niistä tylsähköistä rentoutumishetkistä - mahdollisimman paljon irti. 
  • Rutiineja on tärkeää olla, sillä ne paitsi tehostavat arkea, myös tuovat pysyvyyden ja helppouden tunnetta. Täydellisen toimivan aamurutiinin etsiminen on vielä vähän vaiheessa (siitä lisää myöhemmin), mutta alustavat kokeilut sen suhteen vaikuttavat lupaavilta. Iltapäiviin olen koittanut omaksua vapaallesiirtymisrituaalia, joka auttaisi irrottautumaan päivän töistä. Hyvin näyttävät toimivan ainakin joogatunnille painuminen suoraan töistä, pieni meditaatiohetki kotona sekä töissä to do -listan kirjoittaminen seuraavalle päivälle, jotta ei tarvitse kuluttaa iltaa sen miettimiseen, mitä on unohtanut.
  • Jos suinkin mahdollista, työpäivän aikana kannattaa käydä happihyppelyllä tai edes taukojumppailla sisällä. Itse huomaan vaipuvani viimeistään iltapäivällä todella epäluovaan ja keskittymiskyvyttömään tilaan, jos olen viettänyt koko päivän tunkkaisissa sisätiloissa. Meillä on yliopiston vieressä mukava pikku puisto, jossa olen silloin tällöin käynyt noin kymmenen minuutin päiväkävelyllä yksikseni, ja sen jälkeen on taas paljon helpompi keskittyä. Myös lounaan syöminen työpaikan ulkopuolella voi auttaa virkistymään kesken päivän.
  • Mahdollisuus etätöihin on ihan mahtava juttu - ja ihmettelen suuresti, ettei se ole nykyään tavallisempaa, kun kuitenkin niin iso osa töistä hoituu joka tapauksessa koneella.
  • Työn mielekkyyden tärkeys korostuu kirkastuu minulle päivä päivältä enemmän. Työ kuin työ voi joskus olla väsyttävää ja stressaavaa, joten miten ihmeessä kukaan jaksaa pidemmän päälle uupumatta työssä, jonne on joka aamu kurjaa ja ankeaa mennä?

Miten te olette sopeutuneet työelämään opintojen jälkeen? Mikä on yllättänyt, ahdistanut, ilahduttanut? :) 

2 kommenttia:

  1. Kiva että kirjoittelit aiheesta! Täytyy myöntää, että itse jatko-opintoja tekevänä elämäni ja päivärytmini vastaa enemmän opiskeluaikoja kuin varsinaista työelämää. Kun siis työajat ovat vapaat, niin rytmi on muodostunut omanlaisekseen, enkä osaa tai edes halua tehdä selkeää eroa työn ja vapaa-ajan välille. Ajatus kahdeksasta neljään työpäivistä tuntuu edelleen ahdistavalta ja edelleen vähän pelottaa, jos joskus pitäisi oppia paremmin siihen "normaalimpaan" työelämään.

    Kirjoittele ihmeessä jatkossakin aiheesta, esimerkiksi noista aamu- tai iltapäivärutiineista, joista mainitsit! Työsi kuulostaa joka tapauksessa mielenkiintoiselta ja hienoa, että saat olla mukana tärkeän aiheen tutkimuksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joustavassa työssä on kyllä tosiaan tuo hyvä puoli, että voi toteuttaa itselle sopivaa rytmiä :) Itsekin olen niin innoissani tutkimustyön joustavuudesta, että ajatus siitä "normaalista" työstä ja kaiken maailman kellokorttimeiningeistä vähän hirvittää - onneksi ei pitäisi olla sellaista tiedossa vähään aikaan!

      Itse haluan tehdä ainakin riittävän eron työn ja vapaa-ajan välille, sillä tiedän, että jos en niin tekisi, saattaisi homma lähteä vähän lapasesta, ja löytäisin itseni lukemasta työjuttuja yömyöhällä :D Mutta ihmiset on niin erilaisia tässä, joillakin toimii varmasti ihan hyvin se, ettei erottele selkeästi työtä ja vapaa-aikaa. Tosin täytyy myöntää, että minullakin se on kotona työskennellessä tosi vaikeaa - siksi pyrinkin menemään useimpina päivinä yliopistolle, vaikka joskus olisikin helpompi keskittyä kotona.

      Poista