torstai 12. maaliskuuta 2015

Päivä ilman sosiaalista mediaa

Heti aamulla herättyäsi tsekkaat uusimmat päivitykset ja tykkäykset käyttämistäsi sosiaalisista medioista, Facebookista ja Instagramista nyt ainakin. Sama toistuu illalla juuri ennen nukkumaanmenoa, ja helposti unohdut vielä hetkeksi selailemaan satojen parhaiden ystäviesi kuvia ja ajatuksia. Kun joudut odottamaan muutaman minuutin, kaivat automaattisesti älyluurin taskusta tai laukusta ja klikkaudut someen. Kavereiden kanssa kahvitellessakin tulee aina välillä kurkattua, mitä virtuaalimaailmassa tapahtuu.

Kuulostaako tutulta? Useimmilla meistä kakskytjotain-ikäisistä sosiaalinen media on vähitellen ujuttautunut erottamattomaksi osaksi arkea, ja nuoremmilla se on ilmeisesti ollut sitä aina. Itse olen somen suhteen jossain määrin myöhäisherännäinen, liityin nimittäin Facebookiin vasta vuonna 2010, jolloin tulin vihdoin siihen lopputulokseen, että lähes kaikki kaverini ovat siellä, ja jos en itse lähde mukaan, jään entistä enemmän ulkopuolelle kaikesta. Blogien lukemisen aloitin hieman aikaisemmin, mutta Instagramiin liityin vasta puolisen vuotta sitten. Muistan hyvin sen ajan lapsuudestani, kun kännykät olivat uusinta uutta, ja ensimmäisen oman kännykän saaminen joskus 10-11-vuotiaana oli todella iso juttu. Muistan myös ensimmäiset kerrat, kun käytin tietokonetta ja nettiä koulussa (olin muistaakseni jo 12, kun meille ostettiin kotiin tietokone), ja koko se maailma tuntui alkuun todella vieraalta ja vaikealta mutta toisaalta myös kiehtovalta, olihan se täynnä mahdollisuuksia ja ennen kaikkea tietoa, jota olen aina janonnut. Sosiaalista mediaa en kuitenkaan olisi osannut edes kuvitella, enkä varsinkaan sitä, että alle kymmenen vuoden kuluttua ihmiset jakaisivat jokapäiväistä elämäänsä niin julkisesti kuin nyt teemme. Toisaalta edelleen löytyy ihmisiä, myös ikäisiäni nuoria aikuisia, jotka tietoisesti pysyttelevät somen ulkopuolella syystä tai toisesta. Sellaisia oman tiensä kulkijoita ihailen kovasti. 

Sosiaalisessa mediassa on lukuisia kivoja puolia, emme kai me muuten olisi koskaan siitä innostuneetkaan, mutta luonnollisesti varjopuoliakin löytyy: some koukuttaa, vaikeuttaa hetkessä elämistä ja keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan sekä altistaa tarpeettomalle ja epävarmuutta provosoivalle vertailulle. Kun katsoo ystäväporukoita, jotka näennäisesti hengailevat yhdessä mutta jotka näpräävät kännyköitään lähes koko ajan, ei voi olla ajattelematta, että some on heikentänyt kykyämme olla läsnä tässä ja nyt, juuri näiden ihmisten - tai itsemme ja omien ajatustemme - kanssa. Tuntuu järkyttävältä tajuta, että jo muutaman minuutin ”tyhjä aika” esimerkiksi bussissa istuessa tai tapaamista odotellessa täytyy täyttää sometsekkauksella, ja kotona telkkaria tai leffaa katsoessakin puhelin etsiytyy kouraan vähintään mainostauoilla ja usein itse ohjelmankin aikana. Elämän pienten ja suurten ilojen ja oivallusten jakaminen somessa on totta kai mukavaa, ja mielestäni tähän pätee ainakin jossain määrin ajatus siitä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Joskus sitä kuitenkin löytää itsensä joko valokuvaamasta tai miettimästä sitä, millaisen somepäivityksen kivasta hetkestä laatisi - sen sijaan, että nauttisi itse hetkestä täysillä silloin, kun se oikeasti tapahtuu. Tuskin kukaan toivoo sitä, että hienot hetket reaalimaailmassa hurahtavat lähes huomaamatta ohi siksi, että keskitymme niiden tallentamiseen eikä havainnoimiseen (toisaalta varsinkin valokuvaaminen voi parhaimmillaan olla tavallaan havainnoinnin väline, joten ei tämäkään kovin yksioikoinen juttu ole). 





Aina välillä olen leikitellyt ajatuksella pienestä somepaastosta, ja tiistai-iltana vihdoin päätin, että on aika ryhtyä tuumasta toimeen - eli viettää keskiviikko heräämisestä nukkumaanmenoon asti avaamatta Facebookia, Instagramia tai yhtäkään blogia. Täydelliseen nettipaastoon en tällä kertaa itseäni haastanut, sillä somen ulkopuolella käytän oikeastaan todella vähän nettiä, lähinnä yliopiston sähköpostia ja muita opiskeluun liittyviä juttuja (plus satunnainen tiedonhaku totta kai), joissa ei ole mukana somen kaltaista koukuttavaa elementtiä. Erityistä haastetta paastoon toi se, että minulla oli eilen vapaapäivä eikä yhtäkään sovittua tapaamista. Kiireisinä päivinä somea tulee tietysti muutenkin käytettyä vähemmän, mutta nimenomaan vapaapäivinä helposti unohdun roikkumaan somessa pitkiäkin aikoja, ja pahimmillaan taidan avata puhelimen Facebook- ja Instagram-sovellukset kymmeniä kertoja päivässä. Nyt oli siis keksittävä korvaavaa tekemistä. 

Aamu tuntui ehkä kaikkein vaikeimmalta: olen niin tottunut puhelimen näpräämiseen aamutoimien yhteydessä, että ilman sitä tuntui, että en edes päässyt kunnolla hereille moneen tuntiin - ilmeisesti liitän todelliseen heräämiseen ajatuksen muiden ihmisten kohtaamisesta (edes siellä somessa, yksin kun asun). Jouduin siis lukemaan aamupalalla ihan perinteistä kirjaa, jonka pariin unohduinkin melkein koko aamupäiväksi. Iltapäivällä lähdin kävelylle upeaan kevätsäähän ja reippailemasta kahvilaan kirjoittamaan ja ihmisiä katselemaan, sillä koko päivän viettäminen täysin omissa oloissa olisi tuntunut vähän liian extremeltä, ja eihän tässä ollut tarkoitus erakoitua (tosin erakkopäivän viettäminenkin voisi olla mielenkiintoinen ihmiskoe, ehkä kokeilen sitäkin joskus). Kirjoittamiseen keskittyminen onnistuikin harvinaisen hyvin, kun se kerrankin ei keskeytynyt muuhun räpläämiseen. Olen monta kertaa ajatellut, että minua viime vuosina riivanneet keskittymisongelmat saattavat liittyä lisääntyneeseen somettamiseen, sillä nuorempana minulla ei juuri ollut mitään vastaavaa: vielä lukioikäisenä saatoin uppoutua moneksi tunniksi hyvän kirjan tai piirtämisen pariin, mitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin, vaikka edelleen nautinkin lukemisesta ja piirtämisestä. Itse asiassa sometta oleminen helpottui päivän kuluessa koko ajan: kaupungilta palattuani tapoin aikaa mm. kokkaamalla, tekemällä muita pikku kotitöitä, soittamalla pianoa, piirtämällä, katsomalla telkkaria ja kirjoittamalla perinteistä kirjettä. Totta kai puhelimen näprääminen on muodostunut jo sen verran automaattiseksi toiminnoksi, että pari kertaa ehdin jo napata sen käteeni ennen kuin muistin, että enhän minä sitä nyt tarvitsekaan mihinkään.



Itse somettamisesta pidättäytyminen osoittautui itse asiassa helpommaksi kuin olin pelännyt. Vaikeinta sen sijaan oli se, että ilman seuraa ja helppoja harhautuskeinoja jouduin todella olemaan läsnä kaiken sen kanssa, mitä mieleeni päivän mittaan pulpahteli. Muutamia tunnekuohujakin tuli, sellaisia, jotka normaalisti rauhoittaisin siirtämällä ajatukseni somen avulla johonkin itseni ulkopuoliseen, mutta toisaalta oli aika virkistävää huomata, että päivä sujui pääpiirteissään hyvin - ja tulipahan ainakin prosessoitua oman pään sisältöjä ihan itseni kanssa esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa. Nuorempana kirjoitin itselleni lähes päivittäin, mutta viime aikoina itseilmaisu on keskittynyt yhä enemmän sosiaaliseen mediaan, joka tietenkin on aivan eri asia. Läsnäoloharjoituksena näinkin lyhyt somepaasto oli siis todella toimiva. Toinen tärkeä havainto oli se, että kun ei käyttänyt aikaa somessa poukkoilemiseen, sai päivän aikana paljon enemmän aikaan kuin normaalisti samanlaisina vapaapäivinä. Tässä tuskin on varsinaisesti mitään yllättävää, sillä lukuisia kertoja päivässä toistuviin lyhyisiinkin sometsekkauksiin kuluu varmasti loppupeleissä aika paljon aikaa. 

Vaikka eilinen sujui melko mukavasti, en kuitenkaan missään nimessä aio hylätä sosiaalista mediaa täysin (ja kyllä, myönnän, että tänä aamuna oli aika mukava klikkautua taas Facebookkiin kyttäämään tuttujen mietteitä!). Vähentäminen sen sijaan voisi olla hyvä vaihtoehto, ja aionkin tästä lähtien rauhoittaa ainakin myöhäisillan netin käytöltä, sillä yöunien kannalta ei todellakaan ole hyväksi vaikkapa lukea kiivaita fb-keskusteluja juuri ennen nukkumaanmenoa. Samoin ajattelin ottaa tavoitteeksi, että heräilisin aamulla rauhassa ja antaisin itselleni luvan somekurkkaukseen vasta aamiaisen yhteydessä tai sen jälkeen (eli EI sängyssä puolitokkurassa). Lisäksi puhelimen näprääminen seurassa pysyy pannassa kuten onneksi suurimmalta osin tähänkin asti. Myös tällainen päivän mittainen somepaasto silloin tällöin voisi tehdä hyvää varsinkin silloin, kun ylivirittyneisyys ja informaatioähky uhkaa. Tämän mammuttipostauksen ”opetus” siis taitaa olla seuraava: kokeile sinäkin joskus vähintään päivän mittaista somepaastoa - tai vaikka täydellistä nettipaastoa, jos suinkin mahdollista! :) 


Millainen suhde teillä on sosiaaliseen mediaan? Mitä ajattelette siitä, että some on nykyään monelle niin erottamaton osa arkea ja juhlaa?

6 kommenttia:

  1. En voi muuta sanoa tästä tekstistä kuin kiitos ja aamen! :'D

    VastaaPoista
  2. Some on kyllä oikeasti sellainen kaksiteräinen miekka. Toisaalta olen saanut sieltä hirveästi uusia tuttavia/kavereita/ystäviäkin ja lisäksi sen avulla pysyy kärryillä, mitä läheisille kuuluu. Lisäksi blogit antavat monesti ajattelemisen aihetta ja uusia näkökulmia. Toisaalta somessa on myös paljon huonoja puolia. Juuri noita, mistä itsekin kirjoitit; se vie aikaa, addiktoi, vaikeuttaa hetkessä elämistä jne. Musta helposti tuntuu, että koko ajan on jotain kesken. Eli aina pitäisi olla tsekkaamassa, mitä facessa tapahtuu tai lukemassa uusimpia blogikirjoituksia. Sellainen jatkuva keskeneräisyyden tunne ei voi tehdä hyvää psyykelle.

    Huono isäntä, hyvä renki. Sillä asenteella mä ehkä lähtisin lähestymään somea. Eli kohtuus olisi hyvä säilyttää tässäkin asiassa. Somettomaan päivään en ole (ainakaan vielä) lähtenyt, mutta välillä vietän iltoja, jolloin päätän olla avaamatta somea.

    Mulle onneksi riittää fb ja blogit. Instasta olen pysytellyt ihan tietoisesti erossa. Onpa yksi addiktion kohde vähemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän sellainen keskeneräisyyden tunne somemaailmasta tosiaan helposti tulee! Sun asenteesi kuulostaa ainakin mun korviin varsin hyvältä, tai siis että aika samaan tyyliin ajattelen itsekin :) Kohtuus on tässä(kin) tärkeää.

      Poista
  3. Minä olen ollut vielä myöhäisherännäisempi,liityin Facebookiin kesällä 2013 :P Mutta pystyn kyllä olemaan ilman nettiä ja somea, Turun reissukin oli ihan onnistunut ilman konetta ;) En tosin omista älypuhelinta, joka vaikuttaa siihen ettei jatkuvasti näplää puhelinta. Mutta nyt on kyllä sanottava suoraan,että mikäli minun kanssa lähtee kahville, niin silloin ei kännykkää näplätä, tai tulee aika tiukkaa palautetta. Somessa on paljon hyviä puolia, mutta ei se tule koskaan oikeaa tapaamista voittamaan. Ja juuri sen takia en ole vaihtanut vanhaa Nokialaistani älypuhelimeen, että on säilynyt joku "roti" todellisessa maailmassa. Joten mulle on turha laittaa watsuppeja tm. Minut saa kiinni tavan tekstareilla tai rehellisesti soittamalla. :) Ristiriitaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tavallaan ihailen teitä, jotka olette tyytyväisiä ilman älypuhelinta - itselläni ainakin someaddiktio alkoi nimenomaan sen hankkimisesta, kun netissä pyörimisestä tuli niin paljon helpompaa :D

      Poista