Miltä masennus näyttää

Luinpa mielenkiintoisesta brittiläisestä kampanjasta, jonka ideana on "nostaa esiin masennuksen kasvot tavallisten ihmisten kautta" ja ravistella masennukseen liittyviä stereotypioita - ja niitähän riittää. Olen itsekin törmännyt toisinaan siihen, että ihmiset kuvittelevat mielenterveysongelmien näkyvän aina jollain tavoin päälle päin, että esimerkiksi masentuneilla olisi aina riutuva, hymytön ilme, tai että mielenterveyspotilaat olisivat aina niitä onnettomia, jotka eivät jaksa edes huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan tai edes nousta sängyn pohjalta. Toki heitäkin on, mutta helposti unohtuu, että kaikeksi onneksi valtaosa mielenterveysongelmista ei ole niitä kaikkein vakavimpia, ja että on myös suuri joukko ihmisiä, joilla on sekä jokin mielenterveysdiagnoosi että päällisin puolin aivan tavallinen elämä, työ tai opiskelupaikka, perhe, ystäviä, harrastuksia, normaalia arkea. Todennäköisesti meistä jokainen tuntee jonkun, joka painiskelee jonkin mielenterveyspulman kanssa. Moni meistä tulee kohtaamaan niitä myös omassa elämässämme jossain vaiheessa.

Googlasin huvikseni, miltä masennus muka näyttää. Tiivistetysti suunnilleen tältä, ja tämäntyyppisiä kuvia tuli ihan yhtä lailla vastaan mitä tahansa mielenterveyshäiriötä googlatessa:

Totta kai masentuneesta voi tuntua tuollaiselta, usein tuntuukin, mutta mitä tässä yritän sanoa, taitaa olla se, että todellisuudessa masennus tai muut mielenterveysongelmat eivät suinkaan näy naamasta tai muusta habituksesta. Tiedän paljon tapauksia, joissa ulkopuoliset eivät ikinä arvaisi, että jollakin on mielenterveysongelmia - joskus niistä kärsivä saattaa jopa vaikuttaa päälle päin oikein mainiosti menestyvältä ja hyvinvoivalta. Asiat eivät onneksi ole niin yksinkertaisia, että mielenterveyden ongelma määrittäisi ihmisen koko persoonallisuutta ja olemassaoloa. Siksi on äärimmäisen surullista, jos ihmiset nähdään vain heidän ongelmiensa tai sairauksiensa kautta - tai vaihtoehtoisesti kuvitellaan, että kaikki on hyvin, koska kaikki ensisilmäyksellä näyttää olevan hyvin. Siksi määritelmiä ja diagnooseja tärkeämpää on kuunnella ihmistä, yrittää ymmärtää ja auttaa häntä yksilönä.