sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Fiktion voimasta

Tämän jutun luettuani minuun iski taas pienoinen huonon omantunnon puuska siitä, miten laiskasti nykyään luen fiktiota - ainakin verrattuna lukutahtiini vaikkapa yläaste- tai lukioaikoina. Eikä lukemisen vähentymistä voi selittää ainakaan ajan puutteella, sillä esimerkiksi lukioaikoina kouluhommiin kului helposti 10 tuntiakin päivässä läksyt mukaan lukien... Olen kuitenkin edelleen vannoutunut tarinaihminen ja vahvasti sitä mieltä, että fiktion kautta voi oppia elämästä asioita, joita on todella vaikea saavuttaa pelkästään opiskelemalla ja tietokirjoja pänttäämällä.

"Lukeminen on retkeilyä, ilmaista hupia. Kirjan kautta pääset kuviin, ääniin, kehoon, muihin maihin, avaruuteen, menneeseen ja tulevaan. Kirja on mielikuvitusvyöry, tutkimusretki myös fantasian alueelle, semmoiseen, mitä ei ollenkaan olekaan. Paitsi että onpas."

Ajattelen, että usein parhaat oivallukset elämästä ja itsestä syntyvät taiteen ja symboliikan kautta, eivät rationaalisen ajattelun avulla. Tarinat paitsi tarjoavat mahdollisuuden sukeltaa toisen ihmisen pään sisään, myös antavat meille luvan käsitellä erilaisten henkilöhahmojen kautta oman persoonallisuutemme eri puolia - niitäkin, joita emme haluaisi myöntää olevan olemassakaan. Usein ajatellaan, että sadut auttavat pieniä lapsia tunteiden ymmärtämisessä ja käsittelemässä sekä moraalisten teemojen pohdiskelussa, mutta sama pätee mielestäni myös meihin enemmän tai vähemmän aikuisiin. Kukapa ei olisi kokenut sitä, miten tärkeä tuki ja lohtu jokin itselle rakas tarina voi vaikeassa elämäntilanteessa olla? Tarinat tarjoavat joskus yllättäviäkin samastumiskohteita, samaan aikaan ravistelevat meitä ja luovat turvallisuudentunnetta. Itse esimerkiksi olen huomannut, että yksikään mindfulness-harjoitus tai muu vastaava ei rauhoita myllertävää mieltä yhtä tehokkaasti kuin rakkaan lempikirjan lukeminen suunnilleen sadatta kertaa. Joskus sitä vaan unohtaa sellaisia elämän perusasioita, kuin että Harry Potterin seikkailuihin uppoutuminen taas kerran auttaa aika moneen murheeseen.

"Maailmankirjallisuus osoittaa, että kaikkien aikojen kaikki ihmiset ovat erittäin kummallisia. Jokainen on hullu omalla tavallaan. Sillä tavalla ihmiset ovat ihanan samanlaisia ja –arvoisia otuksia."

Väitän, että jokainen meistä on kasvanut tarinoiden keskellä. Jokaisen kasvutarinassa on varmasti roolinsa myös niillä tarinoilla, jotka ovat kolahtaneet meihin juuri oikealla hetkellä, juuri oikeassa iässä ja elämäntilanteessa. Niistä olemme peilanneet itseämme, ja parhaimmillamme myös oppineet jotain siitä, millaisia (myös mielensisäisiä) ratkaisuja kuhunkin tilanteeseen voi löytää. Itse en osaa kuvitellakaan, millainen oma lapsuuteni ja nuoruuteni (joka toki jatkuu yhä, eihän tässä vielä ihan aikuisia olla) olisi ollut ilman kirjoja ja elokuvia. Erityisesti Potterit olivat todella tärkeä osa elämääni vuosikausien ajan, ja olen todella kiitollinen siitä, että olin juuri sopivan ikäinen silloin, kun Potter-ilmiö oli parhaimmillaan. Vaikka olen niiden jälkeen lukenut lukuisia loistavia kirjoja, millään muulla ei kerta kaikkiaan ole samanlaista tunnearvoa kaikkien näiden vuosien jälkeenkään. Parhaat tarinat jämähtävät osaksi omaa itseä.


Mitkä tarinat ovat teille tärkeimpiä? 

(lainaukset linkittämästäni jutusta)

2 kommenttia:

  1. Luin tuon jutun pari päivää sitten ja linkitin selaimen suosikkeihin - niin osuvasti siinä oli lukemisen rikkautta kuvattu. Suunnitelmissa myös blogijuttu, joten kiva, että kirjoitit tästä. Minulle lukeminen oli myös rakas lapsuuden ja nuoruuden harrastus, joka jäi vuosikausiksi opiskelujen ja kuluttavan työelämän alkuajan vuoksi. Löysin lukemisen uudelleen reilu vuosi sitten, kun luin sattumalta Riikka Pulkkisen Totta-teoksen. Tarina ja sen kieli olivat niin äärettömän upeita, että koko lukemisen ihanuus tuli sen myötä rytisten takaisin mun elämään. Siinä siis minulle erityisen merkityksellinen tarina :) Sen jälkeen olen taas päässyt sukeltamaan kirjojen avulla toisiin aikoihin, maailmoihin, kehoihin ja tunteisiin ❤ Viimeisimmät lukemani kirjat ovat Jää sekä Käsi jota kerran pitelin. Nyt menossa Valkoinen tiikeri, joka sijoittuu Intiaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans pitänyt kovasti Riikka Pulkkisen romaaneista :) Muutenkin suomalaista nykykirjallisuutta on tullut viime vuosina luettua paljon, osin jo siksikin, että monet kirjat ovat ainakin kohtalaisen lyhyitä ja helposti lähestyttäviä... Rakastan periaatteessa klassikoiden lukemista, mutta jostain syystä varsinkin jonkun tuhatsivuisen järkäleen aloittaminen saati sitten loppuun lukeminen tuntuu nykyään kauhealta ponnistukselta - vaikka lopulta kirja toki saattaakin olla oikein hyvä :) Tällä hetkellä luen uudelleen monen vuoden tauon jälkeen teinivuosien suosikkiani Donna Tarttin kirjaa Jumalat juhlivat öisin.

      Poista