maanantai 26. toukokuuta 2014

Uskontoa ateisteille

Viime aikoina olen kiinnostunut kovasti uskontoihin liittyvistä kysymyksistä ja erityisesti siitä, millaisia psykologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä uskontoon ja uskonnollisuuteen liittyy. Tähän liittyen bongasin kirjastosta kirjan, jota olin joskus kaupassa selaillut mutta jättänyt silti hyllyyn: Alain de Bottonin Uskontoa ateisteille. Jo pelkkä kirjan nimi vetosi minuun, sillä aiemmin mielsin itseni tiukasti ateistiksi (nykyään hieman väljemmin agnostikoksi, jos määrittelyjä ylipäätään tarvitaan) mutta uskonnot ovat silti kiehtoneet mieltäni lähes aina. Tämä johtunee osin siitä, että jopa kristinusko on minulle aikamoinen mysteeri. En kuulu kirkkoon, minua ei ole kastettu, en ole istunut koulussa yhdelläkään uskonnontunnilla, ja kotoa saamani opit ovat pohjautuneet tiukan tieteelliseen maailmankuvaan. Sanalla sanoen minut on kasvatettu tapa-ateistiksi: en ole koskaan varsinaisesti valinnut uskonnottomuuttani tai edes pohtinut sen kyseenalaistamista, niin itsestäänselvältä se on aina tuntunut (varmasti hieman samalla tavalla kuin usko joillakin). Kuitenkin kiinnostukseni ihmismieltä, sosiaalista maailmaa ja kulttuureja kohtaan ulottuu myös uskontoihin ja ylipäätään näihin juttuihin, mitä henkisiksi kutsutaan. En edelleenkään varsinaisesti usko mihinkään yliluonnolliseen - tai intuitionvastaiseen, kuten uskontotieteilijä saattaisi mieluummin asian ilmaista - mutta sille nyt ei vaan voi mitään, että uskonnot ovat psykologisesti ja kulttuurisesti äärimmäisen kiehtova ilmiö.

 (20) Pages | via Facebook

Uskontoa ateisteille on sikäli mainio kirja, että se esittelee uskontojen hyviä ja viisaita puolia ateismin näkökulmasta: uskonnot voivat tarjota ihmisten elämään monenlaista hyvää, vaikka niiden oppeihin ei kirjaimellisesti uskoisikaan. Toki on selvää, että uskontojen varjolla on tehty myös paljon pahaa, mutta siitä ateisteja tuskin tarvitsee edes muistuttaa, sillä sitähän käytetään ahkerasti uskonnonvastaisena argumenttina. De Bottonin mukaan uskonnot sisältävät paljon kiteytynyttä viisautta, josta myös maallistuneessa maailmassa voisi olla joskus syytä ottaa oppia. Kirjassa esitetäänkin, että uskovaisten ja uskonnottomien välinen vastakkainasettelu olisi aika jättää taakse - ja siitä olen varsin samaa mieltä.

Uskonnollisuus vaikuttaisi olevan ihmisille luontaista. Sitä ilmenee kaikissa kulttuureissa, eikä se ole tieteen kehityksestä huolimatta kadonnut minnekään. De Bottonin mukaan uskonnot keksittiin kahden tarpeen tyydyttämistä varten. Ensinnäkin ihmisillä on tarve elää sopuisissa yhteisöissä, jotka hillitsevät itsekkyyttä ja väkivaltaisuutta. Toiseksi meillä on myös tarve elää sen faktan kanssa, että olemme haavoittuvaisia, alttiita kokemaan tuskia ja vaikeuksia elämässämme - ja siellä jossain edessä se kuolemakin aina häämöttää. Kaipaamme lohtua, yhteisöllisyyttä ja selityksiä asioille, joita emme ymmärrä. Ehkä Jumala sitten on kuollut, mutta ne vaikeat asiat, jotka antoivat meille syyn keksiä hänet, ovat yhä läsnä. Tämä on yksi ja ehkä tärkein niistä pointeista, jotka innokkaimmilta ateisteilta helposti unohtuvat. Vaikka emme itse uskoisi minkään uskonnon jumaliin tai oppeihin, meidän ei kannattaisi väheksyä sitä, mitä uskonnot parhaillaan voivat ihmiselle antaa, ja millaisia tarpeita tyydyttämään ne ovat mitä todennäköisimmin syntyneet.

 BullStrong | via Tumblr

Uskontoja ja uskonnollisia ihmisiä on toki moneen lähtöön, ja monia uskontoon liittyviä ilmiöitä onkin syytä kritisoida, mutta toivoisin silti, että kiihkeimmät uskonnottomat omaksuisivat hieman avoimemman asenteen toisten elämänkatsomuksia kohtaan - sama tosin koskee luonnollisesti myös uskovaisia. Itse olen onneni kukkuloilla aina, jos pääsen keskustelemaan uskonnoista uskovaisten kanssa asiallisesti, ilman että kukaan yrittää käännyttää ketään. Näissä keskusteluissa on usein noussut esiin pointteja, joita en olisi muuten tullut koskaan ajatelleeksi, ja ainakin oma mieli avartuu joka kerta, kun pääsee kuulemaan toisen ihmisen pohdintaa asioista, jotka itselle ovat täysin vieraita. Juuri tämän avoimuuden kehittämiseksi ja vaalimiseksi suosittelen myös uskonnottomia perehtymään edes hieman uskontoihin tai uskontotieteeseen, sillä se voi tarjota monenlaisia oivalluksia ja uusia ideoita. Tai vähintäänkin ymmärrystä siitä, miksi uskonnot ovat niin suosittuja. Aloittakaa vaikka Uskontoa ateisteille -kirjasta, oikein helppolukuinen ja miellyttävä teos!

Olisi hyvin kiinnostavaa kuulla teidänkin ajatuksianne aiheesta :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
    Itse olen jossain määrin - tai ehkä vahvastikin - hengellinen. Silti tekisi mieli lukea tuo kirja.

    Minä erotan aika selkeästi toisistaan käsitteet uskonto, uskonnollisuus, henkisyys ja hengellisyys. Läheltä liippaavat toisiaan, mutta silti niin eri asioita. Vaikka itse olen henkinen/hengellinen ja kuulun ev.lut. kirkkoon, niin en kovin vahvasti liputa minkään tietyn uskonnon puolesta. Uskonnon näen ennen kaikkea uskomusjärjestelmäksi, jonka jokin taho/tahot ovat luoneet aikojen saatossa. Uskominen/henkisyys/hengellisyys taas ovat vahvasti henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä riipu näistä uskontojärjestelmistä ja sen hierarkioista ja käsityksistä. Toki uskonto voi vahvasti määrittää yksittäisen ihmisen uskoa ja hengellisyyden tapaa. Ja toki on myös fanaatikkoja, jotka tulkitsevat uskontoa ja sen kirjoituksia pilkuntarkasti eivätkä jätä mitään tulkinnanvaraa tai -vapautta. Se taas on surullista, koska silloin se omasta mielestäni kaikkein tärkein ydin hengellisyydestä jää saavuttamatta. Itselleni se uskon ydin on ennen kaikkea armo, rakkaus, lempeys ja se, että tunnen olevani jonkin suuremman huolenpidossa. (Ja kauhistus taas se, jos uskonnon varjolla rajoitetaan ihmisiä tai tehdään pahaa. Tai määritellään, kuka on "oikeanlainen" ihminen kelvatakseen. Siitä on hengellisyys kaukana!)

    Sitäkin jotenkin kavahdan, jos uskomisensa perusteet pitäisi pystyä määrittelemään tieteellisesti. Hengellisyys pakenee kaikkia tieteellisiä määritelmiä ja on minulle jotain paljon suurempaa. Se on syvästi intuitiivista ja tunnetasolla hyvin perustavanlaatuista kokemusta. Mutta jos nyt jokin perustelu pitää keksiä, niin miten olisi se, että edelleen yli 90% (?) koko universumin massasta on jotain sellaista, jolle ei ole löydetty selitystä. Minusta siihen 90% mahtuu aika iso mahdollisuus vaikka mille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta kirjasta varmasti saa jotain irti, vaikka ei kokisikaan itseään ateistiksi :) Silti saattaa herätä ajatuksia vähän erilaisista näkökulmista kuin mitä yleensä tulee ajatelleeksi uskonnosta/hengellisyydestä. Totta, noiden käsitteiden kanssahan voi pelailla vaikka kuinka paljon, ja itsekään en aina oikein tiedä, mitä sanaa pitäisi käyttää, että viesti menee varmasti perille :D Tuossa kirjassa tosiaan käsitellään pääasiassa juurikin vakiintuneita uskontoja, ei niinkään kaikkia mahdollisia henkisyyden muotoja. Ja tosiaanhan henkinen ihminen voi olla sellainenkin, joka ei edes usko minkään uskonnon jumalaan tai muihin henkiolentoihin, ainakin näin itse näen asian. Toisaalta uskontotieteessä käsitellään nimestään huolimatta laajemminkin hengellisiä/yliluonnollisia kokemuksia ja muuta henkisyyteen liittyvää, eli ei vain ja ainoastaan järjestäytyneitä uskontoja. Itse olen kiinnostunut ylipäätään uskonnollisuuden/henkisyyden psykologiasta, riippumatta siitä, mitä uskontoa tai näkökulmaa joku ihminen sattuu edustamaan :) Vaikka toisaalta itse uskonnotkin ovat kulttuurisina ilmiöinä erittäin kiinnostavia.

      Ja olen ihan samaa mieltä tuosta, että uskomista ei voi eikä tarvitsekaan perustella tieteellisesti - jos voisi, ei se silloin olisi enää uskoa vaan tietoa, ja ne ovat aivan eri asia. Mua kiehtoo uskontotieteessä se, että siinä ei pääsääntöisesti oteta kantaa siihen, ovatko uskontojen opit objektiivisesti totta vai eivät, vaan tarkastellaan uskontojen ilmenemismuotoja niin yhteisön kuin yksilöiden tasolla :)

      Poista
  2. Minulla on tavallaan aika vahvakin kaipuu hengelliseen toimintaan, mutta valitettavasti olen hyvin järki-ihminen enkä vain pysty uskomaan jumaliin (tai jälleensyntymiseen tms., joten buddhalaisuuskin on pois pelistä). Monissa uskonnollisissa tilaisuuksissa on muuten kivaa, mutta tunnen olevani siellä väärässä paikassa, kun se usko puuttuu. Myös uskontojen yhteisöllisyys viehättää minua.

    Luinkin joskus viime vuonna mielenkiinnolla Sunday Assemblystä, joka on vähän kuin ateistien jumalanpalvelus. Sen on tarkoitus tarjota sitä yhteisöllisyyttä ilman uskontoa. Sunday Assemblyssä lauletaan yhdessä ei-uskonnollista musiikkia, kuunnellaan puheita esimerkiksi elämänkatsomukseen tai tieteeseen liittyvistä aiheista ja ennen kaikkea juhlitaan elämää. Harmi, että Sunday Assemblyjä on tähän mennessä vain Briteissä, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Muuten olisin itsekin innolla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, tuo Sunday Assembly kuulostaa mainiolta idealta! Toivottavasti tulee Suomeenkin jossain vaiheessa, olisi mukava päästä kurkkaamaan, millainen meininki tuollaisessa tapahtumassa voisi olla :) Muakin viehättää ajatus yhteisöllisyydestä, liittyi se sitten uskontoon tai johonkin muuhun. En ole oikein kokenut syvää yhteisöllisyyden tunnetta ikinä, joten vähän kadehdinkin niitä ihmisiä, jotka ovat.

      Poista
  3. Protu on erinomainen paikka kokea yhteisöllisyyttä ilman uskonnollisia ja poliittisia sitoumuksia, suosittelen lämmöllä jokaiselle. :)

    Kuulostaa mainiolta kirjalta, pitää lukea! Minä puolestani suosittelen antropologi Pascal Boyerin Ja ihminen loi jumalat - kuinka uskonto selitetään teosta. Siinä hän kiteyttää mielestäni aika hyvin, kuinka uskonto on kulttuurinen ilmiö ja uskonnolliset taipumukset suorastaan loisivat aivoissamme erilaisin kognitiivisin mekanismein ja mentaalisin representaatioihin. Suosittelen, mullisti ihan käsityksiäni ja tapoja nähdä uskonto ja uskovaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon kuullut tosi paljon positiivisia kokemuksia protusta! :) Tosin itsestäni ei kyllä perinteiseen leirielämään ole, ei pää kestä sitä, että joutuisi olemaan yötä päivää samojen ihmisten kanssa ilman omaa rauhaa edes viikon verran :D Päiväleiriä voisin harkitakin, jos sellaisia löytyy meille vähän "vanhemmille".

      Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, pitääpä lukea joskus!

      Poista