tiistai 6. toukokuuta 2014

Kannattaako aina tehdä parhaansa?

"Tee parhaasi, se riittää". Tällaisten kaikille tuttujen neuvojen takana on yleensä hyvä tarkoitus, mutta itse olen tullut pohtineeksi sitä, mitä tuo lause oikeastaan tarkoittaa. Tee parhaasi - eikös se oikeastaan kannusta täydellisyyden tavoitteluun? Mikään muu ei riitä, kuin paras mahdollinen suoritus. Luultavasti usein tarkoitamme neuvoa, ettei omaa suoritustaan kannata verrata muihin, sillä jokaisen paras on hieman erilainen. Minusta on kuitenkin aika epäilyttävä ajatus, että kenenkään pitäisi aina tehdä kaikki parhaansa mukaan. Jokainen ylitunnollinen perfektionisti varmasti tietää, että pitemmän päälle täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa stressiä ja kohtuuttomia suoriutumispaineita, jotka liian suurissa määrin ovat varsin haitallisia. Joissakin tilanteissa on todellakin syytä tehdä parhaansa, mutta jos siihen pyrkii aina, päätyy helposti aikamoiseen kiireeseen ja ylikuormitustilaan.

,

Toisaalta "tee parhaasi" on myös epämääräinen ja abstrakti kehoitus: kuinka usein todella tiedämme, mihin parhaimmillamme pystymme? Monella on kokemusta esimerkiksi siitä, että valmentajan kanssa treenatessa pystyy parempiin urheilusuorituksiin kuin yksin, vaikka silloinkin kokisi yrittävänsä täysillä. Muillakin elämänalueilla saatamme vaikkapa tilannetekijöiden, sosiaalisen tuen tai harvinaisen syvän keskittymisen ansiosta joskus ylittää itsemme tavalla, jota emme olisi osanneet lainkaan ennakoida. Niinpä pelkkä parhaansa yrittäminen ei välttämättä riitä, jos haluaa ylittää itsensä.

Minusta joskus olisi viisasta korvata "tee parhaasi" -lätinät hieman toisenlaisella kehotuksella: tee parhaasi ja hieman enemmän silloin, kun se tuntuu tavoitteidesi ja arvojesi kannalta tärkeältä - muulloin riittävän hyvä riittää loistavasti. Jotta voi keskittyä siihen, missä oikeasti haluaa kehittyä, ja samalla välttää liiallisen ylikuormituksen, asioita täytyy oppia laittamaan tärkeysjärjestykseen.

Teetkö sinä aina parhaasi?

10 kommenttia:

  1. Kiva, kun postaat tasaiseen tahtiin! :) Kirjoituksiasi on tosi kiva lukea, ne on jotenkin niin fiksuja ja mielelläni lukisin vaikka pidempiä tekstejä! :) Ja vastauksena kysymykseesi: En tee aina parhaani mukaan. Tiedän, että voisin tehdä enemmän, mutta tilanteen mukaan teen enemmän tai vähemmän tai joskus voi olla niinkin, etten vain tiedä, miten voisin tehdä parhaiten, vaikka tiedän minusta olevan paljon enempään. Töissä sitten tietenkin yrittää parhaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Ja kuulostaa hyvältä ja järkevältä tuollainen toimintatapa :)

      Poista
  2. Aikaisemmin olin ihminen, joka pyrki aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen eikä koskaan tyytynyt vähempään kuin täysipainoiseen suoritukseen. Vaikka tuo niin viattomalta kuulostava lause "teet vain parhaasi" voi kirjaimellisesti otettuna osoittautua aika vaaralliseksikin! Tärkeämpää onkin ehkä ymmärtää, milloin on tarpeen tehdä parhaansa, milloin taas pieni hölläily tekee vain hyvää :) Hieno ja ajatuksia herättävä teksti, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentista! :) Minullakin on taipumusta perfektionismiin, mutta olen yrittänyt opetella siitä eroon. Vielä on tekemistä, mutta siitähän se lähtee, että tiedostaa sen, ettei aina tarvitse tehdä parastaan :)

      Poista
  3. Haha, tää on niin totta, enpä olekaan ajatellut tuttua sanontaa tuolta kannalta. Olen ollut tässä viime viikkoina niin jäätävän kouluhommakuorman alla, että on ollut pakko siirtyä "parhaasta" "riittävän hyvään" tai "ihan ookoohon", kun ei muuten vaan jaksa. Perfektionismi vaikeuttaa toisinaan ikävästi elämää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monesti vasta siinä vaiheessa, kun alkaa kadottaa itsensä kauhean työkuorman alle, tajuaa ottaa vähän löysemmin :D

      Poista
  4. Ajankohtainen aihe itselleni ja olen paljonkin tuota pohtinut viime aikoina. Mä myös ennen tein aina parhaani kaikessa, eikä sekään oikeastaan riittänyt. Tuli stressi, uupuminen ja totaalinen väsyminen. Nykyään en tavoittele parasta. Ihan ok riittää useimmissa asioissa. Samoilla linjoilla olen siis kanssasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin olet päässyt eroon turhasta perfektionismista! :)

      Poista
  5. Asiatekstia jalleen kerran, sun postauksia on aina niin ihana lukea. Pistaa miettimaan. Tassa asiassa oon sun kanssa taysin samaa mielta! Ma teen parhaani ja tavoittelen taydellisyytta niissa asioissa, mitka ovat itselle tarkeimpia - muuhun riittaa 'riittavan hyva.' Opiskelun saralta esimerkiksi voisin ottaa sen, etta tana lukukautena yksi kurssi jyrasi kaiken muun edelle ja siihen panostin niin pirusti. Muut kurssit jaivat vahan taka-alalle ja tein vain sen verran kuin tarvitsi, etta arvosanat pysyy hyvina. Muuten en olisi millaan jaksanut, vaan olisin palanut loppuun alta aikayksikon... vielakin oli 'burnout' lahella (kerran perfektionisti, aina perfektionisti), mutta selvisinpa silti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mulla on vähän sama juttu opintojen suhteen: joihinkin tärkeimpiin kursseihin panostan enemmän, ja joistakin vähemmän tärkeistä riittää kyllä keskinkertainenkin arvosana tai jopa läpipääsy (tilastotieteen kursseilla en ainakaan tähdännyt kovin korkealle :D).

      Poista