Kuinka käyttää sosiaalista mediaa tietoisemmin

Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, millainen rooli sosiaalisella medialla elämässäni on - ja ennen kaikkea millainen haluaisin sen olevan, jotta saisin siitä irti mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä mutta mahdollisimman vähän stressiä ja harmitusta. Sillä vaikka kuinka viihdymme ja parhaassa tapauksessa suorastaan inspiroidumme somessa, en varmasti ole ainoa, joka kokee jatkuvan someläsnäolon tai -kurkkailun kuormittavana. Pulma tosin on siinä, että some on tehty niin koukuttavaksi, että sieltä on vaikea pysyä poissa: kukapa ei tuntisi kiusausta käydä kurkistelemassa, onko vasta ladattuun kuvaan tai postaukseen jo ehtinyt tulla paljon tykkäyksiä tai kommentteja, ja kavereiden ja tuttavien kuulumisistakin on pysyttävä kärryillä selailemalla Facebookin uutisvirtaa, "maailman menon" seuraamisesta puhumattakaan!

Minä olen koukussa sosiaaliseen mediaan, ja väitän, että niin on ihan varmasti myös moni teistä. Aina sitä ei tietenkään koeta ongelmaksi: somessahan pidetään yhteyttä ystäviin ja tutustutaan uusiin ihmisiin, verkostoidutaan, saadaan tietoa itseä kiinnostavista asioista, viihdytään hauskojen juttujen äärellä ja opitaan uutta. Sosiaalinen media on tuonut minunkin elämääni niin paljon hyvää (esimerkiksi poikaystäväni ja monet hyvät ystäväni, noin niinkuin esimerkkinä), etten todellakaan ole valmis luopumaan siitä. Siitä sen sijaan voisin mielelläni luopua, että yksin ollessani saatan kurkkailla erinäisiä somekanavia useamman kerran tunnissa, ja päivän aikana vietän helposti tunnin tai parikin pelkästään älypuhelintani hiplaillen. 

Sen lisäksi, että some syö aikaani, se luonnollisesti vaikuttaa myös mielenliikkeisiini. Joskus toki myönteisellä tavalla uusien ideoiden, merkityksellisen yhteydenpidon ja hyvän viihteen muodossa. Valitettavasti samaan aikaan se myös (usein huomaamattani) saa minut vertaamaan itseäni ja omaa elämääni siihen pieneen siivuun, mikä toisten elämästä näkyy somessa, kadehtimaan heitä, suunnittelemaan omia tulevia somejulkaisujani - ja ennen kaikkea klikkailemaan päämäärättömästi omassa kuplassani ja kuvittelemaan, että sometuttavani ja -seurattavani ovat edustava otos maailmasta (pieni vihje: mitä todennäköisimmin eivät ole). 

Monen herkän ihmisen kanssa juteltuani olen huomannut, etten todellakaan ole ainoa, joka kokee somen ärsyketulvan ylikuormittavana. Paha tapani on pitkään ollut selailla somekanavia iltamyöhällä juuri ennen nukkumaanmenoa, ja kyllähän sen arvaa, ettei uni meinaa tulla, kun päässä vilisee jos jonkinlaista somesta mukaan tarttunutta virikettä. 

Kuulosteltuani hieman omaa somekäyttäytymistäni olen huomannut, että mielialani ja somessa viettämäni ajan määrän välillä on selvä negatiivinen korrelaatio: mitä enemmän vietän aikaa somessa, sitä ahdistuneempi, alakuloisempi ja epävarmempi olen. Tietenkään tämä ei päde aina, ja esimerkiksi bloggaamisesta ja toisten blogien lukemisesta saan pääsääntöisesti iloa elämääni, mutta yleisesti tuo periaate kuitenkin näyttäisi pätevän varsin hyvin.

Koska kuitenkin viihdyn sosiaalisessa mediassa ja saan täältä paljon myönteisiä asioita elämääni, olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten voisin käyttää somea tietoisemmin - siis omien arvojeni mukaisesti, omia päämääriäni tukien ja haittapuolet minimoiden. Väitän, että suurin osa somekäyttäytymisestämme on kaikkea muuta kuin tietoista: tiedät kyllä, tarkoitan juuri sitä automaattista, suorastaan refleksinomaista selailua, johon helposti sorrumme esimerkiksi odotellessa (tai oikeastaan milloin vain, kun emme ole todella keskittyneitä johonkin muuhun). 

Tässäpä muutamia ajatuksiani siitä, miten somea voisi oppia käyttämään tietoisemmin: 

1. Poista "turhat" sovellukset puhelimestasi, ja laita lopuistakin ilmoitukset pois päältä. Itse poistin Facebook-sovelluksen kokonaan ja päätin käyttää sitä ainoastaan läppärillä, sillä olen huomannut, että nimenomaan Facebook on se somekanava, jonka jatkuvasti selailusta tulen helposti huonolle tuulelle. Toki puhelimellakin pääsee sinne edelleen selaimen kautta, mutta eipä siellä ole tullut juuri käytyä - ja hyvin näyttää riittävän pari fb-visiittiä silloin, kun olen muutenkin koneella.

2. Tee päätös, ettet ota puhelinta sänkyyn tai ehkä edes makuuhuoneeseen. Myöhäisiltojen rauhoittaminen somettamiselta on ainakin minulle ollut todella hyvä ratkaisu levollisten yöunien kannalta, ja itse koen, että myös aamu alkaa paremmin, kun ei heti ensimmäisenä klikkaudu someen.

3. Käy läpi ja arvioi kaikki, mitä ja ketä seuraat. Mitkä blogit, Youtube-kanavat, Facebook-ryhmät ja muut tuottavat sinulle todella iloa ja/tai hyötyä, ja mitkä roikkuvat mukana vain tavan vuoksi? Joitakin vuosia sitten minulla oli tapana seurata säännöllisesti todella montaa eri blogia, ja jossain vaiheessa kaikkien uusien postausten lukeminen mahdollisimman tuoreeltaan alkoi suorastaan stressata. Toki edelleen luen ja katson yksittäisiä juttuja vähän sieltä täältä, mutta valikoin aika tarkkaan, mitä jään seuraamaan säännöllisesti. Facebookissa olen lakannut seuraamasta monia aktiivisia ryhmiä, joihin kuulun, jotta niiden julkaisut eivät täyttäisi etusivuani - tuntuu mielekkäämmältä käydä ryhmän sivulla varta vasten lukemassa juttuja silloin tällöin, kun siltä sattuu tuntumaan.

4. Pidä silloin tällöin täydellistä somepaastoa - edes päivän verran, tai jos mahdollista, niin pitempäänkin. Silloin huomaat konkreettisesti, millainen rooli somella arjessasi on, miten paljon vietät siellä aikaa ja millaisia tuntemuksia se sinussa herättää. Itse en ole onnistunut pitämään paria päivää pitempää somepaastoa, mutta lyhyessäkin ajassa olen huomannut ajoittaisen somettomuuden tekevän hyvää mielenrauhalleni ja vapauttavan hurjasti aikaa muulle, usein mielekkäämmälle tekemiselle.

5. Tarkastele somekäyttäytymistäsi arvojesi näkökulmassa. Mitkä asiat ovat sinulle elämässä tärkeitä, ja miten voit sometoiminnallasi edistää niiden toteutumista? Some on mainio kanava esimerkiksi jakaa tietoa ja ajatuksia muiden kanssa, tuoda esiin itselle tärkeitä näkökulmia sekä tsempata ja auttaa muita - toki sellainen vaatii yleensä enemmän ajatustyötä kuin toisten kiusaaminen ja yleinen hedelmätön nillittäminen, mutta kuten "oikeassakin" elämässä, myös toiminnan seurauksia kannattanee miettiä.

Millainen suhde teillä on sosiaaliseen mediaan? Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta :) 

Mitä opin KonMarilta

Viime aikoina japanilaisen siivousguru Marie Kondon innoittama tavaroiden raivaaminen ja järjesteleminen on taas puhututtanut: toiset hurahtavat "marittamiseen" täysillä ja noudattavat Kondon oppeja kirjaimellisesti, toiset taas syystä tai toisesta ärsyyntyvät suunnattomasti koko hommasta. Kiinnostus aihetta kohtaan vaikuttaa kuitenkin olevan suorastaan hämmentävän suurta, sillä esimerkiksi Konmari Suomi -Facebook-ryhmässä on peräti yli 37 000 jäsentä. Erittäin kiehtova ilmiö, miten niinkin tavallinen asia kuin kodin järjestäminen voi herättää tällaisia intohimoja vähän joka suuntaan, joten pakkohan tähän on ollut itsekin vähän perehtyä. 

Luin Kondon ensimmäisen kirjan Konmari - Siivouksen elämänmullistava taika aikoja sitten, silloin kun se oli vielä melko uusi juttu meillä Suomessa. Se oli suoraan sanottuna hämmentävä lukukokemus. Kondo esittelee "ainutlaatuista menetelmäänsä" lähes uskonnolliseen sävyyn, kuin tavaroidensa järjestäminen juuri tällä tavalla toisi pelastuksen paitsi sekasotkuun, myös kaikille muillekin elämänalueille. 

Tällainen lähestymistapa herättää meikäläisessä herkästi hyvin änkyrää vastarintaa, mutta silti minun oli myönnettävä, että jotain järkeäkin tässä on: säilytettävien tavaroiden valitseminen sen perusteella, että ne tuottavat iloa ja/tai ovat todella tarpeellisia, kuulostaa kyllä melko hyvältä elämänohjeelta. Kukapa todella haluaisi elää sellaisten tavaroiden keskellä, joiden näkemisestä tulee lähinnä paha mieli? 

Jotkut kritisoivat Konmaria siitä, että kaikesta täytyy hankkiutua eroon, mutta ei kai hommassa pohjimmiltaan siitä ole kyse - itse olen tulkinnut, että ideana on a) käydä perusteellisesti läpi, mitä omistaa, b) valita säilytettäviksi "iloa säkenöivät", oikeilta ja tärkeiltä tuntuvat tavarat ja hankkiutua muista eroon sekä c) järjestellä tavarat tehokkaasti ja käytännöllisesti. Jos valintakriteerinä kerran on asioiden tuottama ilo, niin sehän on täysin tapauskohtaista, tuleeko kodista lopulta minimalistisen tyhjä vai jääkö sinne paljon iloa pirskahtelevaa tilpehööriä. 

Ilon korostaminen taitaa olla se, mikä minua on Konmarissa eniten hämmentänyt. Onko edes teoriassa mahdollista, että vaikkapa siivousrätit, kaukosäätimet, tiskiharjat tai lattialla kiemurtelevat johdot voisivat tuottaa jollekin iloa? Näihin pohdintoihin sain vastauksen, kun vastikään luin Kondon uudemman kirjan Konmari - Iloa säkenöivä järjestys (Bazar, 2016). 

Iloa säkenöivä järjestys on jatkoa aiemmalle kirjalle, ja Kondo itse suositteleekin lukemaan ensimmäisen kirjan ensin, jotta Konmari-menetelmän ydinajatus varmasti kirkastuisi järjestelyintoiselle lukijalle. Tämä uusi kirja onkin paljon aiempaa käytännönläheisempi: siinä esitellään toki menetelmän perusperiaatteet, mutta pääpaino on tavaroiden järjestämistä (esimerkiksi sitä vähän hämmentävää pystyviikkausta, johon suhtauduin aluksi erittäin epäluuloisesti) koskevissa käytännön neuvoissa. 

Lukukokemuksena Iloa säkenöivä järjestys oli sanalla sanoen rentouttava: aivan loistavaa hyvän mielen lukemista niihin myöhäisiltoihin, kun uni ei meinaa tulla, ja päässä pyörivät kaikki maailman asiat. Ehkä juuri silloin on tarpeen keskittää ajatuksensa johonkin sellaiseen, mihin voi itse helposti vaikuttaa. Elämänhallinnan tunne on psyykkisen hyvinvointimme kannalta keskeinen ja meitä vahvasti motivoiva tekijä. Koen, että juuri tähän tarpeeseen vastaaminen on yksi Konmarin suosion perimmäisistä syistä: jokaisen elämässä on monia asioita, joita emme voi täysin kontrolloida, mutta kotia ja tavaroita järjestellessä voimme ainakin hetkeksi saavuttaa illuusion siitä, että olemme oman elämämme ohjaksissa. 

Paitsi että se ei ole pelkästään illuusio: siihen, millaisessa ympäristössä elämme, voimme aina jossain määrin vaikuttaa (toki taloudelliset tekijät usein asettavat omat rajoituksensa), ja se myös väistämättä vaikuttaa meihin. Uskon, että parhaimmillaan Konmari-ideologian omaksuminen voi auttaa tiedostamaan, mikä juuri minulle on elämässä tärkeää - ja tavaroiden raivaaminen ja arviointi voi omalla tavallaan lisätä itsevarmuutta, vahvistaa tunnetta siitä, että omannäköisen ja omaa hyvinvointia lisäävän elämäntavan rakentaminen on mahdollista. 

Ja mitä tulee iloon, se ei liity pelkästään välittömän innostuksen ja lumoutumisen tunteisiin vaan myös tarkoituksenmukaisuuteen. Minulle Konmarin tärkein oppi onkin ollut tavaroiden arvostaminen: esimerkiksi melko epäesteettinen ja kaapissa tilaa vievä pölynimuri voikin loppujen lopuksi herättää iloa, kun muistaa sen tarpeellisuuden ja sen, miten sen käyttäminen säännöllisesti lisää kodin viihtyisyyttä. 

Itse en ole oikeaoppinen "marittaja", ja osa Kondon opeista nyt vaan menee yli hilseen (mites toi pehmolelujen silmien peittäminen, jotta ne raaskisi heittää pois?). Kondon ja hänen innokkaimpien seuraajiensa touhuille on ehkä helppo naureskella, mutta uskon silti, että monelle naureskelijoistakaan ei olisi pahitteeksi omaksua muutamia vaikutteita Konmari-hihhuleilta. Tavaroiden arvostaminen ja niistä huolehtiminen, tietoinen kuluttaminen sekä ilon vaaliminen eivät voi olla huonoja periaatteita. En usko, että konmarinointiprojekti ratkaisee kenenkään elämän kaikkia ongelmia, mutta olen aika varma siitä, että käytännöllisessä ja viihtyisässä kodissa niiden ratkominen voi olla hitusen helpompaa. 

Millaisia ajatuksia Konmari teissä herättää? 

Kirja saatu blogin kautta

Kirjavinkki erityisherkille: Herkkyyden voima

Vaikka erityisherkkyys on ollut viime vuosina aikamoinen mediailmiö, siitä on olemassa ainakin näkyvyyden määrään suhteutettuna melko vähän kirjallisuutta, varsinkaan kotimaista sellaista. Siksi olin hyvin utelias lukemaan psykologi ja kouluttaja Heli Heiskasen viime vuoden lopulla ilmestyneen kirjan Herkkyyden voima - opas omannäköiseen elämään (Origonova, 2016), joka on mukavan kattava ja selkeä esitys eritysherkkyydestä ja hyvästä elämästä herkkänä ihmisenä.

Heiskanen saattaakin olla monelle herkälle ja herkkyydestä kiinnostuneelle tuttu tyyppi, sillä sen lisäksi, että hän pitää koulutuksia aiheesta, hän on ollut myös usein mediassa esillä sen tiimoilta. Herkkyyden voima -kirja on suunnattu erityisherkille, heidän läheisilleen sekä ihmissuhdealojen ammattilaisille, ja sen tarkoitus on herätellä lukijaa tunnistamaan herkkyys, ottamaan siitä ilo irti ja tekemään siitä vahvuus ja voimavara omaan elämään. 

Kirjan ensimmäisessä osassa johdatellaan lukija herkkyyden tunnistamiseen ja sen erilaisiin ilmenemismuotoihin, kuten aisti- ja tunneherkkyyteen, tunnollisuuteen, luovuuteen, syvällisyyteen ja kuormittumisalttiuteen. Todella tärkeä pointti on erottaa synnynnäinen herkkyys ja hankittu herkkyys: esimerkiksi trauman tai uupumuksen seurauksena tunne- ja aistiherkkyys voi voimistua perustasosta, oli kyseessä sitten erityisherkkä tai vähemmän herkkä tyyppi. Hyvin oleellinen on myös kirjan seuraava luku herkkien ihmisten yksilöllisyydestä. Toisinaan herkkyyskeskustelussa unohtuu, että erityisherkkien joukkoon mahtuu hyvin erilaisilla temperamenteilla, elämänkokemuksilla, arvoilla ja muilla ominaisuuksilla varustettuja tyyppejä. Oma kokemukseni on, että jopa herkkyyttä käsittelevä kirjallisuus tuppaa joskus unohtamaan ekstrovertit ja elämyshakuiset erityisherkät - siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan kuitenkin noin 30 % herkistäkin on ääripäistä enemmän kallellaan ekstrovertin suuntaan.

Herkkyyden voima -kirjan keskiössä on itsetuntemuksen ja itsensä hyväksymisen kehittäminen. Heiskanen kirjoittaa paljon henkisestä kasvusta, joka vaikuttaakin olevan monille herkille ihmisille aivan erityisen tärkeää ja arvostettavaa. Kirjassa annetaan käytännönläheisiä vinkkejä esimerkiksi tunteiden käsittelyyn ja tietoisen läsnäolon harjoitteluun, josta epäilemättä on hurjasti hyötyä varsinkin niille herkkiksille, joiden pää tuntuu olevan aina vähän liian täynnä ajatuksia (eli about kaikille?). Erityisesti minuun lukijana ja herkkänä ihmisenä kolahti teksti suojakuorista ja niistä vapautumisesta. Luultavasti moni oman kokemuksensa pohjalta tietääkin, miten kuormittavaa erilaisten suojakuorten jatkuva ylläpitäminen on - mutta toisaalta monilla meistä taitaa olla myös sellaisia suojakuoria, joiden olemassaoloa meidän on vaikea tiedostaa tai myöntää edes itsellemme.

Erityisherkkyyteen liittyvä alttius ylikuormittua ja kärsiä pitkäaikaisesta stressistä tai uupumisesta on ikävä ja huomattavasti elämänlaatuun vaikuttava asia, jota käsitellään joka ikisessä aihetta käsittelevässä kirjassa, johon olen törmännyt - ja tietysti aivan syystä. Tässä kirjassa onneksi nostetaan esiin myös päinvastainen ilmiö, eli opittu alikuormitus: se, miten osa herkistä ihmisistä elää passiivisemmin kuin haluaisi tai jaksaisi, koska ei uskalla toteuttaa haluamiaan asioita. Tasapainoa näiden kahden haitallisen ääripään välillä voi olla vaikea löytää, ja toisinaan alikuormitustakin tarvitaan vastapainoksi pitkäaikaisen ylikuormituksen jälkeen. Erityisherkälle sopivan ja oikealta tuntuvan elämänpolun ja -tavan löytäminen on usein haasteellisempaa kuin keskivertoherkille, ja tähän pohdiskeluun Herkkyyden voima antaa kivasti aineksia.

Kirjassa käsitellään monipuolisesti erilaisia stressi- ja ylikuormitustilan syitä ja sen aikaansaamia oireita. Itse pidin tärkeänä muistutuksena sitä, että ylikuormitus ei välttämättä aina johdu siitä, että ihminen on haalinut itselleen liikaa hommaa - joskus kyse voikin olla siitä, että yksinkertaisesti ajattelee ja tuntee liikaa ja liian intensiivisesti. Stressin syyt onkin varmasti hyvä ottaa huomioon itselle sopivia palautumiskeinoja mietittäessä: omassa elämässäni olen esimerkiksi huomannut, että liialliseen ajatteluun ja kuormittavaan "yli-innostumiseen" voi joskus auttaa parhaiten käytännön tekemiseen (vaikkapa ruoanlaittoon, liikuntaan tai rutiininomaisiin työtehtäviin) keskittyminen, koska puhdas lepääminen voi yksinkertaisesti tuntua silloin aika mahdottomalta.

Herkkyyden voima oli ajatuksia herättävä ja itsetutkiskeluunkin (jälleen kerran, nyt pitää vaan varoa, ettei lipsahda sinne liiallisen analysoinnin puolelle!) innostava lukukokemus, ja uskon vielä palaavani kirjan pariin. Lähdeviitteitä ja tutkimustietoa (Heiskasen oman selvityksen lisäksi siis) olisin kaivannut tekstin tueksi enemmän, ja aika ajoin hieman ihmetytti "puhtaan levon" merkityksen korostaminen: työkuormituksesta palautumista käsittelevissä tutkimuksissahan on kuitenkin todettu, että rentoutumisen lisäksi myös esimerkiksi uusien kiinnostavien taitojen opettelu ja ylipäätään psykologinen irrottautuminen työasioista ovat keskeisiä palautumismekanismeja. Omakin kokemukseni on, että joskus inspiroiva ja mielekäs tekeminen voi palauttaa kuormituksesta tehokkaammin kuin pelkkä olla öllöttäminen. 

Joka tapauksessa tämä oli sellainen kirja, jota voin lämpimästi suositella jokaisen erityisherkän luettavaksi - ja myös heille, jotka haluavat ymmärtää meidän mielenmaisemiamme ja haasteitamme paremmin.

P.S. Kirja saatu blogin kautta