Sinäkin saatat olla energiasyöppö

On joitakin sanoja ja sanontoja, jotka toistuvasti saavat minut näkemään punaista. Yksi näistä on energiasyöppö ihminen - tiedättehän,  sellainen pahanilmanlintu, mielensäpahoittaja, "narsisti" (kyseistä sanaa kun käytetään nykyisin melko kevyesti), itsekeskeinen kitisijä, jotka oman hyvinvoinnin tähden pyritään sulkemaan pois omasta elinpiiristä. Usein kuitenkin unohtuu se tosiasia, että todennäköisesti olemme kaikki jossain tilanteessa olleet sellaisia. Lyhyesti sanottuna energiasyöpöistä puhuminen on mielestäni ikävän syyllistävä, itsekeskeinen ja epäempaattinen puhetapa. 

Energiasyöppöjä kuvaillaan ihmisiksi, jotka vievät enemmän energiaa kuin antavat, kuormittavat muita puhumalla taukoamatta itsestään ja omista ongelmistaan, eivät osaa suhtautua aidon empaattisesti toisiin, ehkäpä ovat täysin kykenemättömiä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Sitä en kiistä, etteikö olisi olemassa hankalia ihmisiä - totta hitossa on, mutta voitko sinäkään kirkkain silmin väittää, ettet olisi joskus rasittava, itsekäs tai negatiivinen? Ja vaikka olisitkin varsinainen huumorin ja positiivisuuden lähettiläs, saatat silti aivan huomaamattasi "syödä" jonkun toisen energiaa. 

Jokaisella on toki oikeus päättää, millaisten ihmisten kanssa vapaa-aikansa haluaa viettää, ja totta kai ihmissuhteiden toivoisi ennen kaikkea lisäävän hyvinvointia ja tuovan iloa elämään. Kaikilla meistä on kuitenkin myös huonot hetkemme tai kautemme, jolloin emme todellakaan levitä hyviä viboja ympärillemme. Usein kuulee sanottavan, että oikean ystävän tunnistaa siitä, että hän ei katoa elämästäsi silloinkaan, kun sinulla on vaikeaa. Kaikki varmasti tietävät, että kun ihmisellä on oikein vaikeaa, se on usein raskasta myös läheisille. Esimerkiksi masentuneen tai kriisin keskellä elävän ihmisen kanssa hengailu ei yleensä ole erityisen energisoivaa. Toisten tunteet ja mielialat tuppaavat tarttumaan, ja varsinkin herkkien ihmisten on usein vaikeaa vetää rajaa omien ja toisten tunteiden välille.

En kritisoi sitä, jos joku haluaa vähentää yhteydenpitoa ihmisiin, joiden kokee aiheuttavan hänelle kohtuutonta kuormitusta eikä mitään hyvää. Omasta hyvinvoinnista ja rajoista saa ja kannattaa pitää huolta - se on pidemmän päälle parasta myös kaikkien muiden kannalta, sillä totaalisen uupunut ihminen ei jaksa olla muillekaan hyödyksi tai avuksi. Energiasyöpöksi nimittelyä minun on kuitenkin vaikea hyväksyä. Tuntuu hämmentävältä, että moni julistaa suureen ääneen olevansa empaattinen ja ystävällinen ihminen, mutta "energiasyöpöille" tai "negatiivisille" ihmisille empatiaa ei tunnu riittävän tippaakaan. 

Oman käsitykseni mukaan aika usein niin kutsutun energiasyöppöyden takana on esimerkiksi masennusta, ahdistusta, tuore kriisi, pitkäaikaisia traumoja, tai ainakin taitamattomuutta käsitellä omia tunteita rakentavasti. En usko, että se, mitä jotkut nimittävät energiasyöppöydeksi, olisi pysyvä luonteenpiirre vaan pikemminkin epäsuotuisa toimintatapa, jota voi halutessaan myös pyrkiä muuttamaan.

Mielen solmujen tai traumojen hoitaminen ei tietenkään ole puolison, ystävän tai työkaverin tehtävä, mutta varmasti jokainen tuon kaltaisista vaikeuksista kärsivä toivoisi edes jonkinlaista ymmärrystä ja empatiaa läheisiltään. Tuntuu surulliselta, että moni haluaa eliminoida elämästään ihmisiä siksi, että he "syövät hänen energiaansa", vaikka loppujen lopuksi nämä energiasyöpöt saattavat pohjimmiltaan painiskella hyvinkin samankaltaisten ongelmien kanssa kuin ne, jotka energiasyöppöjä eniten vieroksuvat. 

Ja sitä paitsi se, että jonkun kanssa oleminen tekee sinusta vähemmän energisen, ei automaattisesti tarkoita sitä, että vika olisi vain hänessä: ehkä ongelma on pikemminkin siinä, että kahden ihmisen tavat olla ja viestiä eivät kohtaa. Ehkä olet itsekin juuri sillä hetkellä niin stressaantunut, alakuloinen, voimaton ja uupunut, ettet jaksa ottaa vastaan toisen pahaa oloa - mikä saattaa johtaa siihen, että toinen koetaan energiasyöpöksi, vaikka oma vetämättömyys johtuisikin pohjimmiltaan jostain ihan muusta. Harvat ihmissuhdeongelmat ovat niin yksioikoisia, että ongelman ytimen voisi paikantaa vain toiseen osapuoleen.

En tarkoita, että ystäviltä ja läheisiltä pitäisi sietää mitä tahansa. En tarkoita, että kenenkään pitäisi alistua ystävyyssuhteessa terapeutin rooliin, jota uupunut, ahdistunut tai elämäänsä pettynyt läheinen helposti tarjoaa. En myöskään tarkoita, että kaikkien ihmissuhteiden pitäisi kestää ikuisesti, jos ne pitkällä aikavälillä tarkasteltuna tuottavat enemmän pahaa kuin hyvää mieltä. Toivoisin kuitenkin, että meiltä riittäisi armollisuutta sekä itsellemme että muille - toisinaan nimittäin koen, että nykyisessä hyvinvointidiskurssissa painotetaan liian vahvasti nimenomaan armollisuutta itseä kohtaan, joskus jopa muiden kustannuksella. 

Mielestäni tavallisten ihmisten nimittely energiasyöpöiksi vahvistaa vastakkainasettelua itsen ja "niiden muiden", toisenlaisten, välillä. Usein, kun ihmiset intoutuvat puhumaan energiasyöpöistä tai negatiivisista tuttavistaan, tekisi lähinnä mieli pyytää heitä kurkkaamaan peiliin ja miettimään, onko mahdollista, että itsekin jossain tilanteessa vie tai on vienyt toisilta energiaa (mitä se energia nyt sitten tässä tapauksessa onkaan). Eikä välttämättä olisi pahitteeksi myöskään muistaa vanha tuttu viisaus siitä, että jospa kohtelisi muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa...

Kuulisin erittäin mielelläni, millaisia ajatuksia aihe teissä herättää :)