Lukaisin äskettäin erään varsin viihdyttävän mutta myös ajatuksia herättävän kirjan luovuudesta. Big Magic - Uskalla elää luovasti on supersuositun Eat Pray Love -kirjan kirjoittajan Elizabeth Gilberin uutuus, jossa hän avaa omaa luomisprosessiaan ja tsemppaa lukijaa kohti tiellä luovempaa arkea ja taiteellisia tavoitteita. Suomenkielisen kirjan takakansitekstissä luvataan, että "hän puhuttelee elämänmuutoksen kynnyksellä olevaa ja tartuttaa intohimon lukijaansa". Se on aika paljon luvattu, eikä kirja saanut minussa aikaan mullistavia oivalluksia tai hillitöntä inspiraatiota, mutta silti se innosti (jälleen kerran) pohtimaan sitä, millainen rooli luovuudella omassa arjessani on - ja ennen kaikkea millainen haluaisin sen olevan.
Gilbertin ote ei suinkaan ole tieteellinen vaan kokemuksellinen, humoristisella tavalla mystinenkin: hän kirjoittaa reteästi luovuuden taiasta, aivan kuin luovuus tulisi jostain oman itsemme ulkopuolelta - tämähän ei omaan ajatusmaailmaani istu, ja tavallaan olisin kaivannut tekstin tueksi edes jonkinlaista tutkimustietoa luovasta prosessista, luovasta ajattelusta. Sitähän toki löytyy pilvin pimein muualta, ja tämän kirjan tarkoituksena selvästikin on motivoida ja innostaa, ei paukuttaa oppia lukijan päähän. Joihinkin tällainen luovuuden mystifiointi varmasti vetoaa, mutta itse taidan tarvita motivoitumiseen myös sitä faktatietoa.
Gilbert kirjoittaa vahvasti taiteiljan, kirjoittajan, näkökulmasta, ja lähes yksinomaan taiteellisesta luovuudesta. Luovuus on totta kai paljon laajempi ilmiö, josta on hyötyä hyvin monenlaisissa töissä, tehtävissä ja harrastuksissa - tarvitaanhan sitä esimerkiksi tieteenkin tekemisessä, ja tällaiset luovuuden ilmenemismuodot kirjassa jätetään huomiotta. Sen sijaan taiteen tekemisestä ja siihen liittyvistä tunteista ja epävarmuuksista Gilbert kirjoittaa oikein kivasti.
Yksi kirjan teeseistä on se, että luovuus on keskeinen osa ihmisyyttä, ja luovuuden potentiaali asuu meissä jokaisessa. Ajatus on kaunis, mutta en ole varma, uskonko siihen täysin: varmasti jokainen voi kehittää luovuuttaan, mutta silti luulisin, että siinä potentiaalisen määrässä on myös eroja. Tosin luovuutta voidaan varmasti määritellä vähän eri tavoilla ja erilaisilla painotuksilla, ja tässä kirjassa painotus ei liene sama kuin psykologian oppikirjoissa. Gilbert kannustaa lukijaa matalan kynnyksen luovuuteen: luovaan tekemiseen ei tarvita lupaa, jokainen voi toteuttaa sitä omassa elämässään omalla tavallaan - eikä sen todellakaan tarvitse olla ammatti! Kirjassa ei rohkaista ketään jättämään kaikkea ja heittäytymään vapaaksi taiteilijaksi vaan pikemminkin tutkiskelemaan, mikä itseä voisi kiinnostaa ja mitä itse voisi saada luovasta tekemisestä.
Rohkeus, sinnikkyys, uteliaisuus, luottamus - siinä muutama perusjuttu, jotka Gilbertin ja epäilemättä monen muunkin mukaan ovat tärkeitä luovuuden harjoittamisessa. Olen erittäin samaa mieltä! Pidän erityisesti siitä, miten kirjassa nostetaan uteliaisuus intohimon yläpuolelle: Gilbertin mukaan se on "luovan elämän tie ja totuus". Nämä luovuuden periaatteet sopivat mielestäni mainiosti myös muuhun kuin taiteelliseen luovuuteen. Luovuus on asioiden yhdistelyä uudella tavalla, erilaisten näkökulmien, ratkaisujen ja kysymysten keksimistä, ja ilman uteliaisuutta ei kukaan sellaiseen ryhdy.
Gilbert kannustaa leikkisään, kokeilevaan ja kujeilevaan luovuuteen, olemaan marttyyrin sijasta veijari. Tämä ajatus vetoaa minuunkin, sillä kärsivän taiteilijan myytti on jollain tapaa vähän luotaantyöntävä, enkä usko hetkeäkään siihen, että ihmisen täytyisi kärsiä voidakseen tehdä taidetta. Toki joskus vaikeat tunteet ja eksistentiaaliset kriisit voivat toimia lähtölaukauksena hyvinkin kiinnostaville jutuille, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Gilbert kannustaa leikkisään, kokeilevaan ja kujeilevaan luovuuteen, olemaan marttyyrin sijasta veijari. Tämä ajatus vetoaa minuunkin, sillä kärsivän taiteilijan myytti on jollain tapaa vähän luotaantyöntävä, enkä usko hetkeäkään siihen, että ihmisen täytyisi kärsiä voidakseen tehdä taidetta. Toki joskus vaikeat tunteet ja eksistentiaaliset kriisit voivat toimia lähtölaukauksena hyvinkin kiinnostaville jutuille, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Mutta entäs taiteen tekemisen ongelmakohdat? Niitä Gilbert lähinnä hieman sivuaa, mutta kovin ankarasta epätoivosta hän ei juuri puhu, eikä siitä, miten sellaisesta päästään eteenpäin. Epävarmuudesta ja torjutuksi tulemisesta hän kyllä kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi aika pintapuolisesti. Jokainen luovaa tekemistä joskus kokeillut taatusti tietää, ettei se suinkaan ole aina helppoa. Taiteen tekeminen ja kokeminen saattavat myös paljastaa meille itsestämme asioita, joita emme vielä tietoisella tasolla tiedä, ja se voi olla joskus hyvinkin tuskallista, vaikkakin myös puhdistavaa tai lohdullista.
Kevyttä ja mukavaa luettavaa siis, mutta hiukan pseudosyvällistä. Tosin jonkin sortin motivaattorina tämä kyllä toimi: lähes aina, kun nautin taiteesta tai luen luovuutta käsittelevää kirjallisuutta, tekisi mieli lisätä luovan puuhastelun määrää omassa arjessa :)
Kevyttä ja mukavaa luettavaa siis, mutta hiukan pseudosyvällistä. Tosin jonkin sortin motivaattorina tämä kyllä toimi: lähes aina, kun nautin taiteesta tai luen luovuutta käsittelevää kirjallisuutta, tekisi mieli lisätä luovan puuhastelun määrää omassa arjessa :)
Millainen rooli luovuudella on teidän elämässänne?
Tuo minunkin tarkoitus lukea :)
VastaaPoistaLuovuus --- Liika kiire karsii luovuutta, luovien juttujen tekemisen vähyys kiristää pinnaa :) Kun saan luovia, olo on energinen (lukuunottamatta niitä epätoivonhetkiä) :D
Totta, kiireessä on kyllä vaikeaa olla luova :/ Itsekin huomaan voivani parhaiten silloin, kun teen mahdollisimman usein edes pieniä luovia juttuja, mutta valitettavan helposti ne tuppaavat unohtumaan silloin, kun on kiirettä tai stressiä.
Poista