maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mietteitä minimalismista

Mitä jos omistaisi vain sellaisia asioita, joita todella tarvitsee tai rakastaa? Mitä jos ei tarvitsisikaan juuri käyttää aikaa kodin, kaappien ja käsilaukun järjestelyyn vaan voisi keskittyä siihen, millä on todella merkitystä ja mikä saa sielun tutisemaan innostuksesta? 

Minimalismi tuntuu nykyään olevan aika monille kova sana: koteja ja vaatekaappeja raivataan milloin kenenkin gurun oppien mukaan, elämästä karsitaan turhuuksia, ihmissuhteista valikoidaan  ne parhaat ja mielekkäimmät, ehkäpä lautasen sisältökin valitaan tiukkapipoisesti harkiten. Minimalistisesta elämäntavasta on saanut lukea ja kuulla jos jonkinlaista tarinaa jo useamman viime vuoden ajan, ja se on herättänyt minussa monenlaisia tunteita innostuksesta ärtymykseen. Mitä ilmeisimmin elämme - tai siis jotkut meistä elävät - sellaisessa yltäkylläisyydessä, että tavaran karsimisesta on tullut hyvin toimeentulevien ihmisten lempiharrastus. Äitini muistelee usein ääneen keskiluokkaista lapsuuttaan 50-60-luvuilla, jolloin vaatteiden ostaminen oli suorastaan ylellisyyttä, eikä samaa tarkoitusta palvelevaa tuotetta todellakaan ostettu useampaa erilaista. Paljonpa ovat ajat muuttuneet puolessa vuosisadassa, kun nykyään tavaran haaliminen tuntuu olevan aika tavallista lähes kaikilla tulotasoilla. Raivaaminen ja vähentäminen ovat toki kannatettavia asioita, mutta ei tunnu kovin mieltäylentävältä, että olemme ylipäätään päätyneet siihen pisteeseen, jossa kotimme pursuilevat tavaroita, joita emme tarvitse tai edes halua. 

Itsekin olen jo jonkin aikaa tuntenut vetoa pelkistetympään elämään. Teot sellaisen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet melko vähäisiksi - tosin ehkä kevään kestänyttä pikkukaupunkielämääni voi jonkinlaiseksi yksinkertaisemman elämän kokeiluksi nimittää, sillä mukanani oli siellä vain pari matkalaukullista materiaa. Nuorempana olin innokas shoppailija, eikä se piirre ole kadonnut minusta vieläkään kokonaan: on yksinkertaisesti kivaa kierrellä vaatekaupoissa ja kirppiksillä ja varsinkin tehdä ihania löytöjä, jotka ostohetkellä tuntuvat pelastukselta kaikkiin tuleviin vaatekriiseihin (mutta joista osa jää loppujen lopuksi aivan liian vähälle käytölle). Nykyisin tosin olen tullut niin nirsoksi vaatteille, että hamstraaminen on vaihtunut enemmänkin kirjoihin - joista valtaosaa ei kaiken järjen mukaan tarvitsisi alun perinkään omistaa itse, kun kirjastokin on keksitty. Liiallisessa tavaramäärässä on käytännössä se ikävä puoli, että sen hallitsemiseen menee aikaa ja energiaa. Vaikka kotini on yhdelle ihmiselle oikein mukavan kokoinen ja säilytystilaa on runsain mitoin, tavarat valtaavat silti toisinaan tuolit ja pöytätilat (eivät sentään lattioita, joku raja tässäkin on oltava), ja jatkuva järjestelemisen tarve yksinkertaisesti ärsyttää - olisi nimittäin aika monta mielekkäämpää tekemistä, johon senkin ajan käyttäisi!

Innokkaimmat minimalistit puhuvat usein siitä, miten pelkistetty elämä ja ympäristö jättävät tilaa olennaiselle: ihmissuhteille, intohimoille, mielekkäälle tekemiselle (oli kyse sitten töistä tai harrastuksista), läsnäololle ja hyvinvoinnista huolehtimiselle. Tätä en epäile, ja juuri tämän takia pelkistetympi koti ja elämä houkuttelevat minuakin. Olen ailahteleva ja tekemisestä toiseen poukkoileva touhottaja, jonka vahvuuksiin rautainen keskittymiskyky tai tyyni mielenlaatu eivät valitettavasti kuulu. Nuo piirteet ovat varmasti jossain määrin osa persoonallisuuttani, enkä ole niin naiivi, että uskoisin minimalismin tarjoavan kaikenkattavan pelastuksen. Elämässä on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta onneksi tavaramäärä ja oma rahan- ja ajankäyttö eivät ole niitä. Miksi en siis kokeilisi tehdä muutoksia niihin, jos kaipaan elämääni jotain uutta, selkeämpää ja rauhoittavampaa? 

Innostuksenpuuskassani aloitin itse asiassa jo tänään raivaamaan vaatekaappiani ja erinäisiä epämääräisiä laatikoita, joissa olen säilönyt kaikkea mahdollista aina vanhoista leffa- ja konserttilipuista vuosia sitten maksettuihin laskuihin. Kaikkea kummaa sitä nurkista löytyykin - ja jotain täytyy olla ihmisessä vialla, kun täysin tarpeetonta roinaa kertyy varsinkin noihin laatikoihin, vaikka niitä siivoaisikin säännöllisesti! Ehkä minimalistinen elämäntapani voisi alkaa siitä, että raaskisin heittää edes mainokset ja luetut lehdet pois? En nimittäin taida pitkään aikaan olla ihan siinä vaiheessa yksinkertaistamisen tiellä, että kaikki vaatteeni mahtuisivat yhteen matkalaukkuun... Tosin en muutenkaan ole ääripäiden ihminen, enkä näe välttämättä tarvetta viedä minimalismiakaan aivan äärimmäisyyksiin :) Onneksi toimivien vaikutteiden omaksumista voi sentään aina kokeilla. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe! Olen haaveillut siitä, kun muutan kotoa ensimmäistä kertaa ja otan uuteen pieneen asuntoon vain sen tavaramäärän mitä tarvitsen ja uskon, että se helpottaa elämää jossain määrin. En ole kuitenkaan koskaan tullut ajatelleeksi minimalismia laajemmin, ilmiönä tai elämäntyylinä, en tiennyt ennen että sille on joku sana. :o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä idealta :) Itsekin vähän yllätyin, kun lueskelin ja kuuntelin juttuja minimalismista ja mulle selvisi, että monet mieltävät sen aika laajasti - tosin tietty määritelmiä on taatusti yhtä monta kuin puhujiakin. Esimerkiksi Youtubesta löytyy monien vloggaajien jorinoita aiheesta, niistä saa ainakin jonkinlaisen käsityksen ilmiöstä :)

      Poista