lauantai 23. heinäkuuta 2016

Lujasti lempeä

Taannoin ostin itselleni synttärilahjaksi Maaret Kallion kirjan nimeltä Lujasti lempeä. Ajattelin tarinoida siitä hieman teillekin, sillä pidin kirjasta paljon. Psykoterapeutti Maaret Kallio lienee monille tuttu esimerkiksi Ensitreffit alttarille -sarjasta ja suositusta blogistaan, jonka juttuihin itsekin olen väkisin törmännyt, kun joka toinen facebook-kaverini tuntuu niitä innostuneena linkittävän. Ja mikäs siinä, ihan asiaa Kallio kirjoittaa mukavan lempeällä tyylillään. 

Vaikka kirjassa korostetaan paikoin sen eroa self help -kirjallisuuteen, en oikein osaa sijoittaa sitä mihinkään muuhunkin genreen: sillä eikö tämä juurikin sitä ole, kun takakansitekstinkin mukaan kirjassa "ohjataan hyväksymään elämän epätäydellisyys"? Ehkäpä Kallio itse vierastaa self help -sanaa, niin kuin jossain määrin minäkin, mutta uskoisin tämän kirjan vaikuttavan ainakin joihinkin lukijoihin tismalleen samalla tavalla kuin muutkin tasokkaat saman genren opukset. Lujasti lempeä -kirjassa ei kuitenkaan tarjota yksinkertaisia poppakonsteja ongelmien ratkaisuun tai vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin - niiden sijaan Kallio kannustaa lukijaansa havainnoimaan itseään ja olemaan itselleen hyväksyvä ja lempeä mutta silti sopivissa määrin vaativa. 



"Tunne muuttuu tunteella, ei järjellä."

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten paljon Kallio korostaa ihmissuhteissa olemisen ja vuorovaikutuksen merkitystä hyvän elämän ja psyyken muotoutumisen kannalta. Oman kokemukseni mukaan self help -kirjallisuudessa keskitytään aivan liikaa siihen, että avaimet onneen löytyvät itsestä, vaikka kaikki tutkimustieto viittaa siihen, että ihmisen koko minuus muotoutuu suhteessa toisiin, merkityksellisiin ihmisiin. Kallio nostaa esiin tärkeän ajatuksen siitä, että pelkkä järki, tieto ja uudet ajatukset eivät välttämättä muuta elämää: "vaikka kuinka lukisin ja ääneen toistelisit olevasi hyvän arvoinen, muttet ole koskaan saanut sitä riittävästi kokea, ei tieto juurru sydämesi juurille kuten elämäsi kohtaamiset ovat juurtuneet." Yleisen myytin mukaan on osattava rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita, mutta itse uskon aika vahvasti siihen, että asia on nimenomaan päinvastoin. Rakkautta, läheisyyttä ja turvallista kiintymystä on vaikea "osata", jos niitä ei ole koskaan saanut kokea. Juuri tämän takia Kallio korostaa sitä, ettei pelkällä kirjan lukemisella ja pohdiskelulla pääse kovin pitkälle, vaan paremman ja merkityksellisemmän elämän toivossa on uskallettava antautua vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa ja luoda suhteita heihin. 

Toinen juttu, mikä kiinnitti myönteisessä mielessä huomioni, oli terveen vaativuuden tai lujuuden korostaminen lempeyden, myötätunnon ja hyväksynnän rinnalla. Rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteen lisäksi meille ihmisille on tärkeää myös saada kokea itsemme hyödyllisiksi, pystyviksi ja päteviksi: tarvitsemme siis mielekkäitä ja innostavia haasteita voidaksemme hyvin. Pelkkä yliymmärtävä lempeys ei riitä, vaan meidän on toisinaan potkittava itseämme eteenpäin tavoitteitamme kohti silloinkin, kun se tarkoittaa epämukavuusalueelle kurottamista. Olennaista on siis luja lempeys itseä kohtaan - ja lisäksi niiden ihmisten löytäminen ja heistä kiinni pitäminen, jotka  ovat lempeitä ja täynnä rakkautta ja samaan aikaan hellästi potkivat meitä kohti uusia haasteita ja kokemuksia. 

Kallion kirjoitustyyli on miellyttävän nopealukuista ja jutustelevaa, vaikka siinä paikoitellen onkin havaittavissa pientä kömpelyyttä. Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin kirjasta kovasti, ja se tarjosi paljon ajateltavaa - tai ehkä ennen kaikkea vahvistusta monille jo aiemmin muodostuneille käsityksilleni. Harvinaista kyllä, tätä kirjaa lukiessa ei tullut juuri lainkaan vastalauseita tai kriittisiä kysymyksiä mieleen, vaan pikemminkin hymistelin mielessäni, että näinhän tämä asia tosiaan taitaakin mennä :D  Voin kuvitella, että kirja ei ehkä vetoa kaikkiin esimerkiksi siitä syystä, että Kallio ei kovin tarkkaan esittele ajatustensa tieteellistä pohjaa. Tämä on toki vahvasti makuasia, eikä moni tämäntyylisiä kirjoja lukeva varmasti kaipaakaan perusteellista selontekoa tutkimuksesta ajatusten taustalla, mutta toki meitäkin löytyy, jotka sellaista arvostavat. Onneksi kirjan lopusta  sentään löytyy kirjallisuusluettelo, josta itsekin sain pari kiinnostavan kuuloista lukuvinkkiä. 
Voin lämpimästi suositella Lujasti lempeä -kirjaa kaikille, joita hyvän elämän pohdiskelu kiinnostaa :) 

Oletteko lukeneet? Ja jos olette, mitä piditte? 

3 kommenttia:

  1. Luin kirjan alkukesästä ja pidin kirjasta paljon. Kirjassa viehätti sen nimen mukaisesti luja lempeys ja viisas vaativuus. Sain oivalluksia erityisesti tunteisiin liittyen - niiden hyväksymiseen, myötätuntoon itseä kohtaan. Itse olen monesti ohittanut tunteita tai soimannut itseäni niistä. Vaatii tietoista opettelua pyrkiä toisenlaiseen ajattelutapaan ja itsensä kohtaamiseen. Lujan lempeästi ja viisaan vaativasti.

    Lukemani kirja oli kirjaston kappale, mutta pidin kirjasta sen verran paljon, että aion ostaa sen myös itselleni. Olen jo pitkään fanittanut Maaret Kallion blogitekstejä ja olin myös keväällä hänen luennollaan ja se oli hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin tykkäsit! Kuulostaa hyvin tutulta tuo itsensä soimaaminen kielteisistä tunteista, itsekin olen kovasti yrittänyt ja jossain määrin onnistunutkin pääsemään siitä eroon :)

      Poista
  2. Hyvää asiaa, mutta todella huonoa tekstiä! Siksi raskasta lukea.

    Esim. "Ristiriita on räikeä: kun monella on yhä paremmat perusmahdollisuudet tavoitella onnellista elämää, siitä tuleekin kireä ansa, joka estää elämästä ja kadottaa hyväksymästä."

    Tuota lausetta ei voisi esim. kääntää kieleltä toiselle, kun "perusmahdollisuus" ei ole sana ja "kadottaa hyväksymästä" on ihan oma keksintö. Tämä tyyli on sääntö ennemmin kuin poikkeus. Asia on ymmärrettävissä, mutta teksti ei herätä luottamusta.

    VastaaPoista