sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mitä on henkinen hyvinvointi?

Hyvinvointipuheesta ei nykymaailmassa ole puutetta - välillä aihe tuntuu suorastaan niin loppuunkalutulta, ettei siitä löydy enää mitään uutta sanottavaa. Hyvinvointiblogeja syntyy kuin sieniä sateella vähän samaan tapaan kuin lifestyle- tai tyyliblogeja muutama vuosi sitten, ja ”kokonaisvaltainen hyvinvointi” tuntuu olevan myös naistenlehtien aihepiirinä yhtä suosittu kuin kauneushömpötykset. Kaikesta tästä puheesta huolimatta monesti tuntuu siltä, että hyvinvointi nähdään mediassa erittäin kapeasta näkökulmasta painottuen fyysiseen hyvinvointiin. Henkinen hyvinvointi, onnellisuus tai tasapaino kyllä mainitaan usein, samoin sosiaalisten suhteiden tärkeys, mutta niihin harvemmin kaivaudutaan kovin syvällisesti. Henkinen hyvinvointi nimittäin ei ole aivan yksinkertainen juttu - itse en ainakaan pysty millään määrittelemään sitä edes yhdellä lauseella, sillä se koostuu niin monista eri osatekijöistä. Ajattelin kuitenkin yrittää tällä kertaa hieman avata sitä, mitä kaikkea mielen hyvinvointiin esimerkiksi voi liittyä. 

Yksi henkisen hyvinvoinnin peruspilareista on luonnollisesti useimmille tuttu ja perinteinen käsitys mielenterveydestä. Se voidaan tietysti nähdä yksioikoisesti diagnosoitavissa olevien mielenterveyden häiriöiden puutteena, mutta laajemmin siihen voidaan liittää myös se, kuinka stressaantunut ihminen on, ja millaisia keinoja hänellä on tulla toimeen stressin kanssa. Lisäksi tunne-elämän tasapaino on mielenterveyden kannalta olennaista, ja emotionaalista hyvinvointia voidaan tarkastella jo ihan siitä näkökulmasta, millaisessa tasapainossa positiiviset ja negatiiviset tunteet ihmisellä ovat. Kuitenkaan hyvinvointi ei ole pelkkää pahoinvoinnin ja ongelmien poissaoloa vaan pikemminkin kukoistusta, johon oletettavasti tarvitaan muutakin kuin pelkkiä positiivisia tunteita (ja sitä paitsi, eiväthän nekään tyhjästä tule) ja tyytyväisyyttä omaan elämään. Kukoistaakseen ihminen tarvitsee nimittäin myös merkityksellisyyttä, kokemusta itsensä toteuttamisesta ja omien arvojen mukaan elämisestä. Yleisesti voidaan ajatella, että onnellinen ihminen on ihminen, joka kehittää itseään ja tekee itselleen mielekkäitä asioita, oppii uutta ja saa onnistumisen kokemuksia sekä kokee olevansa (ainakin riittävissä määrin) oman elämänsä herra. 

Monissa lähteissä yhdeksi henkisen hyvinvoinnin osatekijäksi nostetaan myös henkisyys, kokemus yhteydestä johonkin itseä tai ylipäätään ihmistä suurempaan. Uskonnollisten ihmisten on todettu olevan keskimäärin muita onnellisempia (hieman ikävä fakta meille ei-uskonnollisille, sillä eipä sitä noin vain voi päättää alkaa uskovaiseksi), mikä ei oikeastaan hirveästi yllätä: moni minunkin tuttavani kokee saavansa uskonnosta turvaa, varmuutta ja nimenomaan sitä mainittua merkityksellisyyttä. Maailmassa on aina asioita, joille ei noin vain löydy järjellistä selitystä, ja epävarmuudesta eroon pyrkiminen, vastausten löytäminen vaikuttaisi olevan ihmisille melko luontaista. Toisaalta henkisyyden ei ole pakko tarkoittaa uskonnollisuutta: itse ainakin miellän esimerkiksi luonnon tai taiteen äärellä herkistymisen hieman samankaltaiseksi ylevöittäväksi kokemukseksi (vaikka toki onkin vaikea verrata uskonnollisiin elämyksiin, kun en ole itse kokenut niitä). Tämä hyvinvoinnin puoli tunnutaan nykyään usein unohtavan, kun keskitytään vaalimaan kehon hyvinvointia ja siinä sivussa myös mielenterveyttä liikunnalla, ruokavaliolla ja muilla elämäntapavalinnoilla. 



Yksi tärkeä hyvinvoinnin osatekijä tai oikeastaan ihmisen psykologinen perustarve vaikuttaisi olevan myös yhteenkuuluvuuden tunne sekä tunne johonkin kuulumisesta. Tämä tarkoittaa toki esimerkiksi sitä, että ihminen on sosiaalinen eläin ja siksi yleensä onnellinen vain ollessaan yhteydessä muihin ihmisiin. Tietysti sosiaalisuudessa on yksilöllisiä eroja, mutta rohkenen väittää, että ihminen, jolla ei ole elämässään yhtäkään merkityksellistä ihmissuhdetta, ei todennäköisesti voi kovin hyvin. Toisaalta ihmisellä voi olla elämässään paljonkin erilaisia suhteita, mutta hän ei silti koe kuuluvansa oikeasti minnekään tai kenellekään - ja vaikka en ala tästä enempää avautumaan, voin kertoa, että tällaisesta erillisyyden tunteesta minulla on kokemusta. On helppoa ymmärtää, että yhteenkuuluvuus edistää hyvinvointia, mutta se, millaiset toimet tehokkaimmin edistäisivät yhteenkuuluvuuden tunnetta, onkin melko vaikea kysymys. 

Hyvinvoinnin voi totta kai nähdä myös laajemmin kuin yksilön tasolla, mutta vaikka ei edes lipsuttaisi puhumaan yhteisön tai yhteiskunnan hyvinvoinnista, on hyvä muistaa, että niin perinteen kuin tutkimustenkin mukaan toisten auttaminen tai ”yhteisen hyvän” eteen ponnistelu buustaa yksilön hyvinvointia kenties enemmän kuin mikään muu yksittäinen aktiviteetti. Minun on usein vaikeaa ymmärtää, miten monelle hyvinvointi ja sen edistäminen tarkoittaa lähinnä oman navan ympärillä pyörimistä. Totta kai omasta itsestään täytyy pitää huolta, mutta oikeastaan toisten auttaminen tavalla tai toisella on myös juuri sitä, nimittäin omasta hyvinvoinnista huolehtimista! Luonnollisesti ei ole hyvä hukata omaa itseään auttamiseen, uupua toisten kärsimyksen takia tai yliarvioida omia vaikuttamismahdollisuuksiaan (aina voi auttaa, mutta toisen ”parantaminen” on aivan toinen juttu), mutta pääpiirteissään auttamisella on todettu olevan niin paljon positiivisia vaikutuksia, että siihen kannattaa jokaisen panostaa itselle sopivalla tavalla :) 

Vaikka mielen hyvinvointi on hirveän moninainen asia, jota on mahdotonta kuvailla tyhjentävästi yhdessä blogikirjoituksessa (tuskin edes kokonaisessa kirjassa), tähän loppuun täytyy vielä mainita, mitä hyvinvointi mielestäni ei ole: henkinen hyvinvointi ei missään nimessä ole pelkkiä positiivisia tunteita, pelkkää jatkuvaa iloa, onnea ja innostusta. Toki hyvinvoiva ihminen kokee varmasti enemmän noita tunteita kuin oikein riutuva tyyppi, mutta jokaisen elämään mahtuu myös vastoinkäymisiä, stressiä ja epämiellyttäviä asioita - hyvinvoivalla ihmisellä on kuitenkin keinoja selvitä niistä ja ennen kaikkea oppia niistä uutta ja kasvaa niiden myötä. 



Millaisia ajatuksia teillä on hyvinvoinnista?

6 kommenttia:

  1. Todella hyvä kirjoitus! Itse olen pohtinut samanlaisia teemoja blogissani ja ennen kaikkea päässäni jo melko pitkään. Erityisen paljon olen miettinyt viime aikoina juuri tuota asetelmaa omaan hyvinvointiin keskittyminen (ts. oman navan ympärillä pyöriskely) vs. toisten hyvinvointiin keskittyminen (tai oman hyvinvoinnin lisääminen toisten auttamisen ja huomioimisen kautta). Olen tulossa ainakin henkilökohtaisissa pohdinnoissani siihen, että hyvinvointini jää vajaaksi, jos en huomioi jatkossa muita ihmisiä nykyistä enemmän. Toisaalta ymmärrän myös sen, että olen tarvinnut tämän parin vuoden melko itsekkäänkin ajan oman hyvinvointini etsimiselle, sillä muutama vuosi sitten olin niin energiaton ja väsynyt, että ei minusta riittänyt antamaan muille, kun ei itsellenikään. Jonkinlainen itsekkyys hyvinvoinnin tavoittelussa on mielestäni siis OK, sillä on paljon helpompaa antaa toisille silloin, kun itse voi edes suhtkoht hyvin.

    Olen 100% samaa mieltä kanssasi myös siitä, että hyvinvointi ei ole jatkuvaa onnen tunteessa lillumista. Hyvinvoivalla ihmisellä on monesti kuitenkin keinoja käsitellä huonoja hetkiä ja olotiloja; jotenkin sellainen perususko siihen, että nämäkin olot menevät ohi - maailma ei kaadu lopullisesti, vaikka juuri nyt siltä tuntuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mullakin juuri tuo teema on ollut viime aikoina paljon mielessä, sillä minulla on kyllä selvästi taipumusta oman navan ympärillä pyörimiseen ja omien asioiden vatvomiseen, eikä se ole kovin hyviin lopputuloksiin johtanut. Toki omasta hyvinvoinnistakin on tärkeää pitää itsekkäästi huolta - eikä se sitä paitsi ole pelkästään itsekästä, sillä kyllähän meidän jokaisen hyvinvointi vaikuttaa myös meidän läheistemme hyvinvointiin :) Tietty välillä tulee niitä tilanteita, jolloin ei vain jaksa antaa muille mitään, mutta senkin voi onneksi aloittaa ihan pienestä

      Poista
  2. Niinhän sitä taidetaan sanoa, että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus eikä hyvinvoinnistakaan sopis unohtaa mitään osatekijää :) Mä allekirjoitan ton, että fyysisestä hyvinvoinnista kirjoitetaan eniten tällä hetkellä. En menis sanomaan, et se on tärkein, koska kaikki osa-alueet on tärkeitä: yksi romahtaa ja saattaa mennä muutkin samalla :( Ehkä se vaan kuvastaa jollain tapaa nyky-yhteiskunnan pinnallisuutta ja sitä, ettei tunteista tahdota puhua?

    Ihmisen hyvinvointia vois verrata vaikka rikokseen (apua, mikä verrokki). Miksi toiset tekee niitä ja toiset ei? Kriminologiassa on monta eri teoriaa (mun lemppari: kasvojen piirteet kertoo, kenestä tulee rikollinen :D), mutta jokin niiden yhdistelmä, jossa nivoutuu yhteen biologinen taipumus, henkinen puoli ja sosiaaliset suhteet (sekä ympäristö muutenkin "tilaisuus tekee varkaan"-tyyppisesti) kuulostaa ehkä todennäkösimmältä. Rikosta ei voida selittää vaan biologisista lähtökohdista eikä hyvinvointi rakennu vaan fyysisyyden varaan :)

    Joka tapauksessa, olit hyvin kuvannut henkistä hyvinvointia ja tästä näkyy, että sulla on siihen enemmän koulutustaustaa ;) Mä en osaisi ees kirjottaa henkisestä hyvinvoinnista kovin objektiivisista lähtökohdista ja ehkä siksi en siitä kovin paljon kirjota, koska menis jo liian henkilökohtaseksi.

    Sain tästä sun tekstistä muuten mielettömän oivalluksen. Oon aina ajatellu omassa blogissani ehkä tietosestikin rajottaneeni kirjoittamista eniten fyysisen hyvinvoinnin puolelle, just tästä yksityisyyssyystä. Tajusin nyt tätä lukiessa sen olevan myös tiedostamatonta. Mä nimittäin koen asioita herkästi kroppani kautta. Oon kokenut, kuinka yhtäältä fyysisen hyvinvoinnin kohentuminen nosti henkistä vointia ja toisaalta sen romahdus teki hallaa myös henkisellä puolella. Entisenä syömishäiriöisenä tää ei iteasiassa oo mikään kumma juttu vaan ihan loogista: oon joskus rakentanu minäkuvani niin vahvasti fyysisen minän kautta ja kanavoinut kaikki tunteeni kropan kautta, että se vaikuttaa jollain tasolla yhä alitajunnassa. Onkohan tässä mitään järkeä?! :) Joka tapauksessa, kiitos. Ehkä tän havainnon tehtyäni osaan lähestyä tunteitanikin eri tavalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo, tuo klisee psykofyysissosiaalisesta kokonaisuudesta pitää valitettavan hyvin paikkaansa :D Mäkin olen miettinyt, että jotain pinnallista tässä nykymeiningissä on. Onhan näitä hyvinvointialan ihmisiä vähän joka lähtöön, kaiken maailman life coacheihin törmää aika äkkiä, mutta osalla heistäkin on mielestäni melko yksioikoiset puheet (vaikka varmasti joukosta fiksumpiakin tapauksia löytyy).

      Onpa mielenkiintoinen näkökulma verrata hyvinvointia rikokseen, mutta miksei, ainakin asioiden monimutkaisuus tulee loistavasti esille! :D Ja kiitos, tosi ihanaa kuulla, että sait tekstistä oivalluksia. Kyllä toi ainakin mun korviini ihan järkevältä kuulostaa, että kokee paljon asioita kropan kautta - ja oikeastaanhan tunteet ovat käytännössä aina myös kehollisia tuntemuksia, vaikea kuvitella sellaista voimakasta tunnetta, joka ei ollenkaan tuntuisi myös kropassa. Ja tottahan tuo on, että muutos fyysisessä hyvinvoinnissa näkyy yleensä myös henkisellä puolella, ja toisaalta toisinkin päin, kaikki vaikuttaa kaikkeen :)

      Poista
  3. Olet todella perehtynyt aiheeseen! :) Mielenkiintoista pohdintaa, eipä juurikaan lisättävää. Näin työttömän näkökulmasta hyvinvointi on se että arki rullaa ilman suurempaa jatkuvaa stressiä. Ja juuri se, ettei hyvinvointi pyöri vain yksilön vaan myös joukon ympärillä. Kaikki lähtee kuitenkin enemmän ja vähemmän yksilön hyvinvoinnista, sillä sitä on vaikea auttaa muita jos itse taistelee hyvinvointinsa äärirajoilla. Silti, on hyvä miettiä, miten ihmiset toimivat ja voivat sotatilanteessa tai muussa poikkeustilanteessa. Moni ei vielä silloinkaan luovu huolehtimasta toisten hyvinvoinnista. Tärkeintä lienee ehkä se miten hyvin kuitenkin voi oman päänsä sisällä. Ja onko arvot kohdallaan. Silloin voi kestää pahempiakin vastoinkäymisiä ja/tai auttaa toisia voimaan paremmin. Hmm. Tätä voisi pyöritellä pidempäänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Näinhän se on, että hyvinvointi lähtee nimenomaan arjesta. Tavallaan kaikki toki lähtee yksilön hyvinvoinnista, mutta toisaalta myös aika huonosti voiva ihminen voi toisinaan pystyä auttamaan muita, mikä puolestaan kohentaa yleensä myös hänen omaa hyvinvointiaan. Esimerkiksi masentuneilla yksi ongelma on yleensä juuri se oman itsen vatvominen, kyvyttömyys nähdä itsen ulkopuolelle (ja tämä vaikuttanee siihen, että ihmissuhteet usein kärsivät yksilön masentuneisuudesta), ja jonkinlainen perspektiivin laajentaminen varmasti auttaisi monia :) Jep, arvot ovat kyllä ensisijaisen tärkeitä hyvinvoinnin kannalta, ja vaikeissa elämäntilanteissa auttaa todella paljon, jos kaikesta surkeudesta huolimatta pystyy säilyttämään kokemuksen siitä, että edistää jollain tavalla omien arvojensa toteutumista, vaikka sitten toisia auttamalla.

      Poista