Mitä älykkäältä ihmiseltä odotetaan?

Tämän Hesarin jutun luettuani jäin taas miettimään kysymyksiä, jotka ovat ennenkin askarruttaneet mieltäni: 1) Mitä älykkys on? 2) Millainen älykkään ihmisen oletetaan olevan? ja 3) Onko oletuksissa mitään perää? Älykkyys on niitä ihmismieleen liittyviä käsitteitä, joiden merkityksen kaikki suunnilleen tietävät mutta jota on loppupeleissä todella vaikea määritellä yksiselitteisesti. Esimerkiksi Wikipedian mukaan älykkyyteen liittyy ainakin kyky oppia uusia asioita ja soveltaa opittua nopeasti, ratkaista ongelmia, käyttäytyä joustavasta ja tarkoituksenmukaisesti uusissa tilanteissa sekä ymmärtää ja käsitellä abstrakteja käsitteitä. Joidenkin tutkijoiden mukaan on mielekästä puhua kokonaisälykkyydestä, toiset taas mieluummin puhuvat älykkyyden tai lahjakkuuden monista erilaisista muodoista - mikä tuntuukin ihan hyvältä vaihtoehdolta, jos mukaan lasketaan myös esimerkiksi sosiaalinen ja emotionaalinen älykkyys. Tavanomainen älykkyyden mittaaminen jättää kuitenkin nämä osa-alueet huomiotta ja keskittyy "perinteisiin" älykkyyden osa-alueisiin, kuten kielellisiin ja visuospatiaalisiin päättelytaitoihin. Lisäksi ainakin monissa psykologien käyttämissä älykkyystesteissä mitataan myös työmuistin tehokkuutta ja ärsykkeiden prosessointinopeutta. Monien tuntemassa Mensan testissä puolestaan mitataan vain ja ainoastaan päättelytaitoja, ei esimerkiksi edes kielellisiä taitoja, joten itse pidän sitä melko yksipuolisena älykkyyden mittarina (eikä tämä johdu siitä, että olisin itse tehnyt testin ja pettynyt huonoihin pisteisiini :D).

Riippumatta siitä, miten älykkyys määritellään, siihen liitetään paljon erilaisia stereotypioita, jotka ovat varmasti kaikille tuttuja esimerkiksi elokuvista. Älykkäällä naisella (yleensä myös miehellä) on ruskeat hiukset, silmälasit, vakava ilme ja ilmaisu sekä hillitty, mitäänsanomaton, eikä missään nimessä erityisen naisellinen tai seksikäs tyyli. Älykäs ihminen kuuntelee monimutkaista musiikkia, kuten klassista tai jazzia, lukee klassikoita, käy taidenäyttelyissä, ei kiinnitä erityisen paljon huomiota ulkonäköönsä, katsoo televisiosta dokumentteja ja taide-elokuvia ja suosii "älykästä huumoria". Hän käyttäytyy tyynesti ja hillitysti, ei hihittele tai itkeskele tyhjästä. Hän on myös - ainakin meillä Suomessa - vaatimaton eikä missään nimessä luule itsestään liikoja. Kysymys: kuinka monta tällaista ihmistä tunnette? Itse en kovinkaan montaa, vaikka ystävä- ja tuttavapiiriini sisältyy paljon taatusti älykkäitä ja viisaita ihmisiä. Me kaikki (toivottavasti) periaatteessa tiedämme, että älykkyys ei näy naamasta tai tyylistä, mutta silti ainakin minä saan edelleen itseni toisinaan kiinni siitä, että teen liikaa päätelmiä ihmisestä ulkonäön tai kiinnostuksen kohteiden perusteella.

Suoraan sanottuna jotkut kokemukseni älykkäistä ihmisistä tukevat stereotypioita: heidän keskuudessaan viljellään ehkä keskimääräistä useammin mustaa huumoria pissakakkahuumorin sijasta (vaikka sitäkin kyllä esiintyy), elokuvamaku on keskimäärin marginaalisempi, samoin musiikkimaku (vaikka en kyllä tunne montakaan ikäistäni, joka kuuntelisi pääasiassa klassista taikka jazzia). Toisaalta tunnen myös monta älykästä naista, jotka tälläytyvät hyvin mielellään, ja monta älykästä miestä, jotka ovat myös hyvin puheliaita ja nauravaisia eivätkä "pystyynkuivuneita tosikkoja", erään ystäväni ilmausta lainatakseni. Yleistykset ovat aina yleistyksiä, ja siksi onkin hyvin surullista, että esimerkiksi ulkonäöstään huolehtivaa ja muotia rakastavaa naista on joidenkin niin vaikeaa pitää älykkäänä tai lahjakkaana muussakin kuin naamansa puunaamisessa. Minun järkeeni ei mahdu, miksi älykkyyden pitäisi tarkoittaa värittömyyttä ja vakavuutta. Toisaalta se voi ja saa olla myös sitä: mielestäni on myös hyvin vastenmielistä paheksua niitä ihmisiä, joiden persoona ja elämäntyyli sopivat älykön stereotypiaan. On väärin paheksua älykkään ihmisen "pinnallisia" harrastuksia, mutta aivan yhtä väärin on myös vaikkapa vaatia ns. korkeakulttuuria harrastavalta älyköltä (okei, inhoan tuota sanaa, mutta menköön) kansanomaisempia puuhia, jotta hän olisi muka helpommin lähestyttävä tai vähemmän snobi.

Oma käsitykseni älykkyydestä painottaa ennen kaikkea yhteyksien näkemistä asioiden välillä. Uskon, että älykäs ihminen ei ole yhtä taipuvainen lokeroimaan itseään tai muita, koska hän ainakin pyrkii näkemään kokonaiskuvan yksityiskohtien sijaan. Parhaimmillaan kokonaisvaltaisesti älykäs ihminen on monipuolinen, tilannetajuinen ja kykenevä tunnistamaan ja huomaamaan itsensä, muiden ihmisten ja asioiden moninaisuuden. Hän pyrkii näkemään asiat useammasta eri näkökulmasta ja ymmärtää, että hyvin harvoihin kysymyksiin on lopulta olemassa yhtä oikeaa vastausta. Ja niin, hän nauttii itsensä kehittämisestä ja itseään älykkäämpien ihmisten seurasta, joilta hän voi oppia uutta. Toki älykkyys voi joillakin nousta hattuun, enkä todellakaan koe tärkeilyä erityisen viehättävänä, mutta aika ankeaa sekin on, jos ihminen jatkuvasti vähättelee itseään ja kykyjään.

On muuten aika mielenkiintoista, että älykkyydestä puhuminen on edelleen melkoinen tabu useimmissa piireissä, usein jopa muuten avointen ihmisten keskuudessa. Fakta on, että ihmisten välillä on eroja älykkyydessä (puhuttiin sitten testien mittaamasta älykkyydestä tai jostain laajemmasta ilmiöstä), vähän samaan tapaan kuin persoonallisuuden piirteissä tai vaikka pituudessa, mutta silti älykkyydestä - varsinkin omalla tai oman lapsen kohdalla - puhumista pidetään edelleen monesti kummallisen epäkorrektina. Tietenkään pelkkä älykkyyden taso ei ikinä selitä kaikkea minkään sortin menestyksestä, mutta vaikutusta sillä on, ja sen väheksyminen tuntuu minusta aika lailla todellisuuden pakoilulta. Tuossa Hesarin jutussa haastateltu Säde Kankare on sitä mieltä, että jopa mielenterveyden ongelmista on sallitumpaa puhua kuin älykkyydestä, ja siltä se minustakin vaikuttaa, ja se on yksinkertaisesti outoa.

Tästä aiheesta voisin näköjään jaaritella vaikka kuinka pitkään, mutta olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksianne älykkyydestä ja siihen liittyvistä stereotypioista :)