Kirjavinkki: Ujot ja introvertit

Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen tunnetaan erityisesti temperamentin ja persoonallisuuden tutkijana, joka on ollut aktiivisesti esillä myös mediassa näiden aiheiden tiimoilta. Hän on myös kirjoittanut lukuisia alaansa yleistajuistavia teoksia, joista uusin on nimeltään Ujot ja introvertit (WSOY, 2019). Itse en ollut aiemmin (hieman yllättäen) lukenut ainuttakaan Keltikangas-Järvisen teosta, joten tästä oli mielenkiintoisen aiheen ansiosta oikein hyvä aloittaa.

Keltikangas-Järvinen on moneen otteeseen puolustanut julkisuudessa ujoja ja hiljaisia ja kritisoinut "hyvien tyyppien" ylivaltaa esimerkiksi työelämässä. Tässä kirjassa syvennytään siihen, mistä ujoudessa ja introversiossa on kyse, ja miksi nämä ominaisuudet eivät ole kielteisiä vaan neutraaleja tai joissain tilanteissa myös vahvuuksia. Heti alkuun on syytä todeta, että vaikka kirjassa käsitellään ujoutta ja introversiota, ne eivät ole sama asia: ihminen voi olla ujo olematta introvertti, ja toisaalta ekstroverttiakin voi ujostuttaa. Kirjassa ujoutta ja introversiota käsitellään eri luvuissa, ja näiden kahden piirteen väliset eroavaisuudet tuodaan myös selkeästi esiin. 

Ujot ja introvertit on hyvin asiapitoinen kirja, josta ei juuri tarinallisuutta tai huumoria löydy. Itselleni Keltikangas-Järvisen hiukan puiseva ja luettelomainen kirjoitustyyli tuli hieman yllätyksenä: vaikka kirja oli täynnä kiinnostavaa ja tärkeää asiaa asiantuntevasti esitettynä, kirjallisilta ansioiltaan tämä ei kyllä ollut erityisen ihastuttavaa luettavaa. Varmasti tällainen hyvin tiukasti asiassa pysyvä ja viihteellisyyttä välttävä tyyli vetoaa osaan lukijoista, mutta itse kyllä nautin enemmän sellaisten tietokirjojen lukemisesta, jotka ovat paitsi informatiivisia, myös miellyttäviä tai jopa hauskoja lukea.

Keltikangas-Järvinen tietenkin tuntee alansa todella perusteellisesti, mikä näkyy kirjassa esimerkiksi lukuisten tutkimusesimerkkien muodossa. Näihin esimerkkeihin valitettavasti liittyi omasta näkökulmastani yksi kirjan suurimmista puutteista: missä lähdeluettelo? Olisin mielelläni tutustunut enemmänkin moniin kirjassa esiteltyihin tutkimuksiin, mutta vailla minkäänlaista lähdeluetteloa (tai edes keskeisimpien lähteiden listausta) niitä on aika työlästä lähteä kaivelemaan internetin syövereistä. Tutkimustulosten esittelyn lisäksi olisin myös kaivannut hieman enemmän niiden tulkintaa ja ideoiden kokoamista yhteen.

Pienistä puutteista huolimatta Ujot ja introvertit on monipuolinen ja pätevä yleisesitys aiheesta. Keltikangas-Järvinen erottelee selkeästi, miten ujous eroaa lähikäsitteistä, kuten sosiaalisesta fobiasta, introversiosta ja vähäisestä sosiaalisuudesta. Yksi kirjan keskeisistä teemoista on ujouden  normalisointi: ujous ei ole vika vaan hyvin yleinen ominaisuus. Lisäksi se on usein tilannekohtaista: tutkimusten mukaan tietyt tilanteet, kuten julkinen puhuminen, ujostuttavat lähes kaikkia! Ilahduin myös siitä, että kirjassa muistutetaan, ettei ihmisten kategorinen jaottelu introvertteihin ja ekstrovertteihin (tai ujoihin ja ei-ujoihin) useinkaan kannata. Suurin osa meistä sijaitsee intro-ekstro-jatkumolla jossain kahden ääripään välimaastossa, mikä toisinaan unohtuu aihetta koskevassa keskustelussa. 

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että Ujot ja introvertit on selvästi suunnattu voimaannuttamaan ujoja ja introvertteja, jotka valitettavan usein kokevat olevansa erilaisia tai jollain tavalla huonompia kuin reippaat ekstrovertit. Kirja tarjoaa varmasti paljon aineksia monen ujon tai introvertin itsetutkiskeluun, mutta erityisesti suosittelen tätä rohkeille ekstroverteille, jotka haluaisivat oppia ymmärtämään, mitä ujojen ja introverttien päässä mahdollisesti liikkuu. 


Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta
Kuva wsoy.fi

Vieraskynä: Vapauta luovuutesi

Tänään jatketaan vieraskynätekstien parissa (virkistävää vaihtelua blogiin varsinkin tällaisina aikoina, kun ei itse ehdi postailemaan kovin usein): tässäpä vahvuustekstistä tutun Annen erittäin mielenkiintoinen juttu luovuudesta :)

Luovuudesta on puhuttu ainakin keskiajalta lähtien. Sitä tutkitaan paljon usealla eri tieteenalalla. On ennustettu, että se tulee olemaan yksi tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Mistä luovuudessa on kyse?

Luovuus tarkoittaa sananmukaisesti jonkin uuden luomista. Jonkin sellaisen, jota ei vielä ole olemassa. Luovuuden tuote voi olla esimerkiksi veistos, rakennus, matemaattinen ratkaisu, tanssikoreografia, keittiöväline tai uudet filosofiset ideat. Usein voi toki tulla luoneeksi jotain sellaista, joka jo on olemassa, mutta tekijä ei kenties tästä ole tietoinen. Olennaista on, että asia on tekijälleen uusi, eikä hän kopioi vanhaa.

Tähän prosessiin liittyy keskeisesti mielikuvitus. Uuden luomiseen tarvitaan kykyä työstää asiaa mielessään, käyttää aiemmin oppimaansa, havainnoida eri aistikanavista tulevaa informaatiota ja yhdistellä palasia toisiinsa. Tämä vaatii aivotyötä, koska on pidettävä mielessä jotain, mitä ei ole vielä olemassa. Luovassa prosessissa on yleensä ripaus tiedostamatonta työskentelyä. Tähän liittyy usein flow-tila, jolloin yksilö tasapainottelee taitojensa rajamailla ja uppoutuu täysin tekemiseensä. Luovuuteen liittyy divergentti ajattelu, joka pystyy löytämään useita eri ratkaisuja yhden ainoan vaihtoehdon sijaan. Luova prosessi lähentelee ongelmanratkaisua, jossa pyritään löytämään vastaus haluttuun kysymykseen tai menettelyyn.

Aivotutkimuksissa on tunnistettu kolme erilaista systeemiä, jotka liittyvät luovuuteen. Aivojen lepotilaverkosto (default network) on niistä yksi, joka on aktiivisena enimmäkseen silloin, kun ajatukset saavat vapaasti harhailla.  Toiminnanohjauksen verkosto (executive control network) on aktiivisena ihmisen keskittyessä omiin ajatuksiinsa tietoisesti. Tällöin mietitään, onko luova idea tarpeeksi hyvä laitettavaksi käytäntöön, ja muokataan sitä tarvittaessa. SN-verkosto (salience network) huolehtii kahden edellisen vaihtelusta. Sillä on todennäköisesti rooli idean kehittelystä idean arviointiin.

Yleensä nämä järjestelmät toimivat erikseen, mutta luovien ihmisten aivot näyttävät kykenevän aktivoimaan näitä kaikkia samanaikaisesti. Tutkijat arvelevat, että luovien aivot on ”johdettu” eri tavalla. Siten ne pystyvät yhdistämään toimintoja, jotka eivät yleensä tapahdu samaan aikaan. Luovilla on ylipäätään vahvemmat hermoyhteydet aivoissaan. Tiivistäen voi sanoa, että luovuus on sekä tahdonalaista ajattelua että spontaaneja ideoita.

Innovaatioiden ja keksintöjen takaa löytyy usein nimenomaan luovuus. Siihen liittyy keskeisesti uteliaisuus ympäristöä, maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Luova mieli on tutkiva mieli. Onnistuessaan luovuus usein vie kehitystä eteenpäin ja parempaan suuntaan, koska se kyseenalaistaa tavanomaiset ratkaisut ja tekee toisen ehdotuksen asiaintiloille. Luovat ihmiset ovat yleensä avoimia uusille kokemuksille.

Erityisen luovia ihmisiä, varsinkin taiteilijoita, on tavattu pitää neroina. Luovuus liitetään edelleen mututuntumalla korkeaan älykkyysosamäärään, mikä ei välttämättä pidä paikkansa. Toiset tutkijat pitävät luovuutta yhtenä älykkyyden osana, toiset taas käsittävät sen erillään älykkyydestä. Älykkyystestit mittaavat loogisuutta ja pyrkimystä yhteen oikeaan ratkaisuun, luovassa maailmassa taas ei ole oikeita ja vääriä vastauksia. Tutkijalla ei siten välttämättä ole korkeita tuloksia älykkyystestissä. Kenties luovat vain uskaltavat katsoa sinne, minne muut eivät katso, kuten luovuutta tutkinut kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä muotoilee.

Hyvä uutinen on se, että luovuus on kehitettävissä. Se ei suinkaan ole mikään synnynnäinen ominaisuus, joka toisilla on ja toisilla ei, vaikka luovuudessa saattaa toki olla jotain osittain perinnöllistä. Käy taidenäyttelyssä, leiki lapsen tai lemmikin kanssa, keksi esineille uusia käyttötarkoituksia, kävele uusia reittejä töihin tai kouluun, kokeile vierasta harrastusta, osallistu kansalaisopiston kurssille, mene pakohuoneeseen – keksi itse keinoja, joilla tuot elämääsi uusia ja ajattelua haastavia asioita.

Anne Haikola

Psykologi, Positive Psychology Practitioner, freelance-toimittaja

anne.haikola@hotmail.com

Lähteet:

Beaty, R. E., Kenett, Y. N., Christensen, A. P., Rosenberg, M. D., Benedek, M., Chen, Q., Fink, A., Qiu, J., Kwapil, T. R., Kane, M. J., & Silvia, P. J. (2018). Robust prediction of individual creative ability from brain functional connectivity. PNAS, 115(5), 1087-1092. doi: https://doi.org/10.1073/pnas.1713532115

Beaty, R. E., Benedek, M., Silvia, P. J., & Schacter, D. L. (2016). Creative cognition and brain network dynamics. Trends in Cognitive Sciences, 20(2), 87-95. doi: https://doi.org/10.1016/j.tics.2015.10.004

Humalamäki, A. (2017, kesäkuu 3). Professori kiteyttää: Missä piilee ihmisen luovuuden salaisuus? Kaleva. Noudettu 6.6.2019 osoitteesta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/professori-kiteyttaa-missa-piilee-ihmisen-luovuuden-salaisuus/761486/

Kanerva, A. (2019). Taiteen musta kirja: Miesten mielivallan historiaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Lipponen, K., Litovaara, A., & Katajainen, A. (2016). Voimaa: Hyvän elämän polku. Tallinna: Duodecim.

Nummenmaa, L. (2019). Tunnekartasto: Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. EU: Tammi.

Plucker, J., Kaufman, J. C., Esping, A., & Avitia, M. J. (2015). Creativity and intelligence. Teoksessa S. Goldstein, D. Princiotta & J. A. Naglieri (toim.), Handbook of Intelligence: Evolutionary Theory, Historical Perspective, and Current Concepts (s. 283-291). New York: Springer.

Scott, G., Leritz, L. E., & Mumford, M. D. (2004). The effectiveness of creativity training: A quantitative review. Creativity Research Journal, 16(4), 361-388. Noudettu 13.6.2019 osoitteesta http://www.gettingsorted.com/Scott__et_al__2004_Creativity_Training.pdf

Kuvituskuvat unsplash.com

Kirjavinkki: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Miten digitalisoitunut nykymaailma vaikuttaa mieleemme? Miksi sosiaalinen media tekee meistä yksinäisempiä ja levottomampia, vaikka se mahdollistaa jatkuvan yhteyden toisiin? Miten stressi ja ahdistus ovat luikerrelleet osaksi jokapäiväistä elämäämme?

Kärsittyään pitkään ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista brittikirjailija Matt Haig alkoi pohtia, millainen yhteys nykymaailman levottomuudella ja nopeatempoisuudella voisi olla nykypäivänä niin yleiseen psyykkiseen pahoinvointiin. Haigin vastikään suomennettu teos Huomoita neuroottiselta planeetalta (Aula & Co, 2019) käsittelee erityisesti Internetin ja sosiaalisen median provosoimaa ahdistusta ja sitä, miten voisimme elää levottomassa nykymaailmassa onnellisina, yhteydessä itseemme ja toisiin.

Huomioita neuroottiselta planeetalta koostuu blogitekstiä muistuttavista lyhyistä luvuista, sekalaisista ajatelmista ja lukuisista listoista. Aiheet pyörivät psyykkisen hyvin- ja pahoinvoinnin, elämän merkityksellisyyden ja teknologian tuottamien haasteiden ympärillä. Näkökulma aiheeseen on henkilökohtainen ja maanläheinen, sillä kirja perustuu paljolti Haigin omiin kokemuksiin ja ajatuksiin. Hajanainen rakenne ja aiheesta toiseen hyppeleminen muistuttavat digi- ja somemaailmaa:

"Kuten olet varmasti tähän mennessä huomannut, yritän kirjoittaa siitä, miten sekaisin maailma ja mielemme ovat, kirjoittamalla tarkoituksellisen sekalaisen kirjan."

"Toivon, että tässä kaikessa on jotain järkeä. Tai jos ei suorastaan järkeä, niin ehkä kirjan järjettömyys ainakin herättää sinussa ajatuksia."

Huomioita neuroottiselta planeetalta on viihdyttävä ja nopealukuinen kirja, jonka itse lukaisin läpi parissa päivässä. Teksti on helposti omaksuttavaa, sujuvaa ja miellyttävää lukea. Kirjaa voi lueskella vaikka pieninä välipaloina, sillä lyhyet luvut ja listat eivät vaadi pitkäkestoista keskittymistä. Vaikka siis somessa roikkumisen myötä keskittymiskyky olisi rapautunut, tähän on helppo tarttua! Erityisesti kirjan alkupuolella pidin digimaailmalle tyypillistä ajatuksesta toiseen säntäilyä mukailevasta hajanaisuudesta, mutta loppua kohti se kuitenkin alkoi hieman uuvuttaa.

Haig kannustaa lukijaansa läsnäoloon ja itselle aidosti tärkeiden asioiden tunnistamiseen, ja tähän viestiin on helppo yhtyä. Elämää suurempia oivalluksia tämä kirja ei välttämättä tarjoa - ainakaan sellaiselle, joka on lukenut muitakin samaa aihepiiriä käsitteleviä kirjoja. Ainakin minulle kirjassa oli kyllä paljonkin samastumispintaa, mutta olisin ehkä kaivannut henkilökohtaisten kokemusten oheen enemmän myös tutkimustietoa ja tarkemmin kohdistettua analyysia aiheesta.

Suosittelen tätä kirjaa someriippuvaiseksi itsensä tunnistaville, epämääräisestä ahdistuksesta kärsiville ja heille, jotka haluavat ymmärtää ajallemme tyypillistä ahdistuneisuutta paremmin.

Kuva: aulakustannus.fi
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta