maanantai 25. toukokuuta 2015

Asioita joita aion tehdä kesälomalla

Viime päivinä kaikki ei ole varsinaisesti mennyt aivan suunnitelmien tai ainakaan toiveiden mukaan, mutta jotain hyvääkin sentään: kävin lauantaina yliopistolla runoilemassa viimeiset koulujutut, ja nyt istun junassa matkalla Ouluun, eli kesäloma on virallisesti alkanut! Kesäkin on herättänyt hieman ahdistusta viime aikoina, sillä edessä on yli kolme kuukautta pelkkää lomaa - ja minähän olen tunnetusti huono olemaan tekemättä mitään. Tylsyyteen en aio kuitenkaan alistua, ja onneksi olen myös oikeastaan aika hyvä keksimään milloin mitäkin tekemistä. Maisemanvaihdoksetkin toki aina piristävät, ja tuttuun tapaan aion tänäkin kesänä reissailla ainakin jonkin verran. Tässä junamatkan huvitukseksi päätin hieman listailla toteutettavissa olevia ideoita kesäpuuhasteluksi - mikä ei osoittautunut ollenkaan vaikeaksi! Tänä kesänä ajattelin siis ainakin:

  • seikkailla Milanossa (vähän yli viikon päästä jo, jee!)
  • käydä museoissa ja taidenäyttelyissä
  • kokeilla uusia ravintoloita 
  • opetella kokkaamaan uusia ruokalajeja
  • harrastaa maakuntamatkailua 
  • uida meressä
  • piirtää tai maalata ulkona
  • lukea monien eri alojen tietokirjoja ja kaunokirjallisuuden klassikoita (ja ehkä jotain kevyempääkin, kunhan tulee niin kuuma ilma, että järki ei juokse)
  • hankkia rusketusraidat jotka kestävät pitkälle syksyyn
  • käydä kahviloissa lukemassa ja kirjoittamassa
  • saunoa savusaunassa 
  • kokeilla uusia jäätelömakuja
  • istua yksin terassilla juomassa jääteetä ja katselemassa ihmisiä
  • tehdä joka päivä jotain mitä en ole ennen tehnyt
  • ottaa ainakin yhden valokuvan joka päivä


  • seikkailla pyörällä tuntemattomissa kaupunginosissa
  • hengata merenrannalla
  • opetella olemaan entistä luontevammin ilman meikkiä
  • käydä helteisenä aamuna torilla ruokaostoksilla
  • etsiä uutta lempimusiikkia (vaihtelun vuoksi, etten vain kyllästyisi vanhoihin suosikeihin)
  • kirjoittaa runoja
  • viettää aikaa lapsuudenystävien ja lukiokavereiden kanssa
  • lähteä spontaanisti ravintolaan syömään vain siksi ettei kokkaaminen innosta
  • juosta säännöllisesti
  • pitää lomaa tylsistyttävästä salitreenistä ja liikehtiä mieluummin ulkoilmassa
  • meditoida luonnossa
  • nauraa paljon, vaikka välillä itkettäisikin
  • opiskella latinaa ja muinaiskreikkaa (tässä onkin päästy jo hyvään vauhtiin)

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Myös tekemisideoita ja samoin kotimaan matkakohteita saa suositella! :)

lauantai 16. toukokuuta 2015

Laatuaikaa itseni kanssa

Oletko koskaan käynyt yksin elokuvissa, teatterissa tai konsertissa? Tulisiko mieleesi lähteä tylsänä päivänä yksin kaupungille kahville, ehkä lueskelemaan tai kirjoittamaan samalla jotain tai vain katselemaan ihmisiä? Uskaltaisitko mennä yksin testaamaan uutta ravintolaan, jossa haluaisit kovasti käydä mutta joka ei läheisiäsi kiinnosta? Entäpä voisitko kuvitella lähteväsi matkoille vain omassa (toivottavasti hyvässä) seurassasi?




Aika ajoin yllätyn ja vähän järkytynkin sitä, miten vaikeaa yksin oleminen monille on. Tai ei ehkä niinkään yksin oleminen, aika monihan kyllä viihtyy toisinaan yksin kotisohvalla, mutta yksin tekeminen tuntuu olevan monille aika suuri haaste - varsinkin, jos on kyse sellaisesta tekemisestä, mikä yleensä mielletään sosiaaliseksi. Ei ole kovinkaan harvinaista, että jollakin jää vaikkapa kiinnostava kulttuuritapahtuma kokematta sen takia, ettei siihen löydy seuraa, eikä yksinkään tule lähdettyä. Tämä on mielestäni aika surullista. Mikä yksin olemisessa ja menemisessä pelottaa tai ahdistaa? Emmekö kestä omia ajatuksiamme edes sen vertaa, että voisimme viettää mukavan ja kokemusrikkaan päivän yksin? Ehkä myös mietimme, mitä muut ajattelevat ihmisestä, joka esimerkiksi syö yksin ravintolassa (mutta hei - koska niillä muilla on seuraa, he toivottavasti keskittyvät enemmän siihen kuin sen pohtimiseen, mitä jonkun satunnaisen yksin kulkevan päässä liikkuu). Tylsistymmekö, jos meillä ei ole koko ajan mahdollisuutta kommentoida tapahtumia ja kokemuksia jollekin?

Itse olen asunut nyt pian viisi vuotta yksin ja sen myötä opetellut myös tekemään ja kokemaan asioita yksin. Ei, se ei tarkoita erakoitumista tai ihmisten seurasta vetäytymistä: samaan aikaan olen myös saanut monta uutta ystävää, pitänyt kiinni niistä vanhoistakin ja viettänyt ihania hetkiä heidän seurassaan. Fakta kuitenkin on, että aina seuraa ei yksinkertaisesti ole tarjolla, kaikilla läheisillä kun on omatkin menonsa - ja suoraan sanottuna valtaosa ystävistäni ei ole kovin innokkaita lähtemään kanssani vaikkapa klassisen musiikin konserttiin. Joihinkin paikkoihin tai tapahtumiin olen siis mennyt yksin siksi, että seuraa ei ole ollut tarjolla, mutta en ole myöskään halunnut missata kokemusta sen takia. Lisäksi asioiden tekeminen yksin on aina vähän erilainen kokemus verrattuna samojen asioiden tekemiseen jonkun kanssa: kun menee esimerkiksi kahvilaan yksin, tulee keskityttyä paljon enemmän itse kahviin ja muihin herkkuihin sekä paikan tunnelmaan kuin silloin, kun suuri osa huomiosta menee keskusteluun ystävän kanssa. Pidän kovasti molemmista, ja riippuu se tietysti fiiliksestäkin, mutta kokemukset ovat antoisia eri tavalla.


 


Riippumatta ihmissuhteiden määrästä ja laadusta elämässäsi, sinä olet itse se ihminen, jonka kanssa joudut tulemaan toimeen koko loppuelämäsi. Eikö siksi olisi hyvä tutustua omaan itseensä ja oppia olemaan ja tekemään asioita myös pelkästään itsensä seurassa? Kyllä, ihminen on sosiaalinen olento ja yksinäisyys satuttaa suuresti, mutta lienee syytä muistuttaa, että yksinäinen voi olla myös muiden seurassa - ja usein olo onkin kaikkein yksinäisin silloin, kun olemme väärien ihmisten ympäröimänä. Uskon vakaasti, että ihmissuhteetkin voivat paremmin silloin, kun ihminen on sinut itsensä kanssa ja osaa viettää aikaa myös yksin. Vai haluaako joku todella olla niin riippuvainen läheisistään tai ehkä tuntemattomien ihmisten hyväksynnästä, ettei uskalla lähteä ihmisten ilmoille yksin? En minä ainakaan haluaisi - enkä myöskään oikeastaan pidä sellaista ihmistä kovinkaan puoleensavetävänä. Jos et ole koskaan vaikkapa käynyt siellä kahvilla tai elokuvissa yksin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Saatat parhaimmillaan saada uudella tavalla miellyttävän kokemuksen ja hieman erilaisen näkökulman siihen, mitä ympärilläsi on.

Olisi kiva kuulla teidänkin mietteitänne yksinolosta ja omasta ajasta! :) 

kuvat pinterestistä

maanantai 11. toukokuuta 2015

Eräs välitavoite saavutettu

Palautin tänään graduni! Hieman tyhjä ja epätodellinen mutta toisaalta kepeä olo - mutta ennen kaikkea epätodellinen, niin kuin aina tavoitteiden saavuttamisen tai pitkien projektien valmistumisen yhteydessä. Aloitin graduni työstämisen viime syksynä, enkä koskaan suhtautunut siihen kovinkaan pelokkaasti: minulle gradu oli ja on vain yksi (tosin vähän isompi) opiskeluhomma muiden joukossa. Ihmettelen edelleen hieman niitä ihmisiä, joille gradu on hirmuinen mörkö. Toisaalta ehkä on vähän epäreilua ihmetellä, ovathan gradut kovin erilaisia eri aloilla, ja esimerkiksi itse tein tilastollista tutkimusta minulle valmiina annetusta aiheesta ja aineistosta, ja tuotokseni pituudeksi tuli huikeat 42 sivua, joka meidän oppiaineessamme ei ole edes erityisen vähän. Siinä mielessä ei liene ihme, että selvisin graduprojektista melko kevyesti verrattuna niihin, jotka kirjoittavat sata sivua itse keksimästään aiheesta, jota ohjaajakaan ei kunnolla tunne eikä siten osaa auttaa kovin perusteellisesti. 

Tuntuu jotenkin väärältä ja epäreilulta sanoa, ettei minulla ollut minkäänlaisia kriisejä gradua tehdessä. Tilastollisten analyysien tahkominen nyt ei varsinaisesti kuulu suurimpiin intohimoihini edelleenkään, mutta suurimman osan ajasta gradun tekeminen oli minusta ihan oikeasti kivaa, uskokaa tai älkää. Pidän kirjoittamisesta, aihekin oli kiinnostava (luontoympäristö ja hyvinvointi, voin ehkä kertoa siitä myöhemmin lisää, jos jotakuta kiinnostaa), ja tietynlainen arvoitusten ratkaiseminen, mistä tieteessäkin oikeastaan on aina kyse, on aina kiehtonut minua. Tällä hetkellä ajattelen, että voisin ihan mielelläni tehdä tutkimusta joskus tulevaisuudessakin, mutta se jää nähtäväksi - voihan nimittäin olla, että käytännönläheisempi työ vie mennessään. Nyt olo on kuitenkin lähinnä hämmentynyt: mitä seuraavaksi? Olen ilmeisesti siinä mielessä projekti-ihminen, että minulla pitäisi aina olla jotain kiinnostavaa kesken, muuten iskee tylsyyden ja merkityksettömyyden tunne. Onneksi sentään opinnot jatkuvat vielä syksyllä, ja kesälomallekin on jo mielessä kaikenlaista opiskeluihin liittymätöntä puuhastelua :) 

Tää ei kyllä nyt ihan pidä paikkaansa. Tai sitten olen vain todella outo :D 



lauantai 9. toukokuuta 2015

Asioita joista hurmioitua

Näkö

Hymyilevät, onnelliset silmät. Rakastuneen ihmisen typerä hymy. Juuri täydellinen kirkkaanpunainen. Puhtaanvalkoiset tennarit. Tyynen veden pinta. Sumu. Pastelliväriset kivitalot. Rauniot. Täysikuu. Lähestyvät ukkospilvet. Ihmisten persoonalliset kasvonpiirteet. Värikkäät kengät. Skarpisti leikatut hiukset. Ja tuulessa hulmuavat sotkutukat. Kirkkaanpunainen huulipuna. Pakkasesta punehtuneet posket. Hevoset. Ikivanhat, vähän kärsineet patsaat. Keskiaikaiset maalaukset. Kreikkalaiset aakkoset. Isot ikkunat. Tasaiset pellot. Kaupungin ulkopuolella juuri ja juuri häämöttävät vuoret. Vanhanaikainen kaunokirjoitus. Tanssi. Ihminen, joka juoksee niin kevyesti että melkein lentää.



Kuulo

Vahva ja ilmaisukykyinen lauluääni. Piano. Sello. Aaltojen kohina. Tuulen humina. Kirkuvat lokit. Aito, pidäkkeetön nauru. Matala ja pehmeä puheääni. Venäjän, ranskan ja italian kielet. Oman kotiseudun murre. Ääneen lausuttu runous. Ooppera. Iloinen jazz. Pesukoneen kotoisan rauhoittava myllerrys. Korkokenkien tomera kopina. Sade. Varovaiset askeleet hiljaisessa ikivanhassa kirkossa. Akustinen kitara.

Haju

Vanhat ja ehkä vähän uudetkin kirjat. (Hyvä) kahvi. Kesäaamut. Kova pakkanen. Meri. Nahkavaatteet ja -laukut. Kevyt kesäsade pölyisessä kaupungissa. Vanhat talot, kirkot ja museot. Appelsiinit ja mandariinit. Paahdetut kastanjat. Tuore leipä ja pulla. Kuuma hiekka rannalla. Rooma. Pariisi. Vanhat teatterit ja konserttisalit.



Maku

Täydellinen suklaa. Pastaa, parmesaania ja juuri sopivan mausteista tomaattikastiketta. Kylmä appelsiinituoremehu terassilla hellepäivänä. Kaakao tai kahvi terassilla viileänä ja pilvisenä kesäpäivänä. Mutakakku ja kermavaahto. Hyvät juustot ja makkarat mieluiten keskellä yötä syötynä. Itse tehty pizza. Paistettu kana ja tuoreet vihannekset. Chai latte. Piparminttutee. Hyvä musta tee maidolla ja hunajalla. Täydelliset ranskalaiset. Intialainen ja nepalilainen ruoka. Sahramirisotto. Parmankinkku. Vesimeloni.

Tunto

Öljymaalauksen rosoinen pinta. Pehmeät vaatteet. Auringon lämpö iholla. Hiekka paljaiden jalkojen alla. Pehmeä taikina. Lämmin kesätuuli. Rakas ihminen niin lähellä, että hänet tuntee, vaikka ei ihan koskisi. Kevyet kengät jaloissa ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Pehmeät matot. Hyvästä treenistä johtuva lihaskipu. Hotellin sänky tuntikausien kaupungilla kävelyn jälkeen. Puhtaat lakanat. Käsi kädessä. Merivedessä vähän tönköksi muuttuneet hiukset. Lämmin kahvi- tai teekuppi käsissä kylmänä päivänä. Tyynyn viileä puoli.



Mistä aistielämyksistä te hurmioidutte tällä hetkellä? 

kuvat Pinterestistä bongattuja

Kevään kiehtovin lukukokemus ja mietteitä sukupuolesta

Viime aikoina opiskeluhommia on ollut niin rajallinen määrä, että olen kerrankin ehtinyt ja jaksanut lukea muitakin kirjoja, myös fiktiota. Pääosin lukulistalla on ollut kreikkalaisia tragedioita viimeaikaisen antiikkihurahduksen myötä, mutta niiden lisäksi luin vihdoin ja viimein myös erään romaanin, joka oli kiinnostanut jo pitkän aikaa mutta jota en ollut vain saanut aikaiseksi lukea. Viivyttely johtui paljolti siitä, että Jeffrey Eugenidesin vuonna 2002 julkaistu Middlesex on reilusti yli 700-sivuinen järkäle, joihin suhtaudun aina hieman epäluuloisesti - ensinnäkin siksi, että suurin osa niin paksuista kirjoista jää minulta kesken, ja toiseksi siksi, että massiivisissa teoksissa on usein erittäin perusteellista ja kuvailevaa kieltä, jolle en ainakaan tässä elämäni vaiheessa oikein lämpene. Tällä kertaa yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä pituudestaan huolimatta Middlesex on mukaansatempaava ja helppolukuinen kirja, josta ei juuri löydy tyhjänpäiväistä kielellä kikkailua - ja joka ei muuten tuntunut sivuakaan liian pitkältä, melkein päin vastoin!





Kirja valikoitui luettavaksi ennen kaikkea siksi, että sen aihe on äärimmäisen kiehtova ja kirjallisuudessa varsin harvoin käsitelty: pokkarin takakansitekstiä lainaten Middlesex on "virtuoosimainen tarina nuoresta hermafrodiitista ja erään geenin mutkikkaasta matkasta läpi sukupolvien". Kuten arvata saattaa, sukupuoli ja sen rooli ihmisen elämässä on yksi kirjan kantavista teemoista, mutta sen lisäksi mukaan mahtuu monenlaista aina siirtolaisuuden ja yhteiskunnallisen muutoksen kuvaamisesta perhe- ja ystävyyssuhteiden käsittelyyn. Monet näistä teemoista nousevat toki esille melkein missä tahansa kirjassa, mutta erityisesti sukupuolisuus kiinnosti minua tässä kovasti. Sukupuoli on sikäli mielenkiintoinen teema, että se koskee jollain tavalla ihan jokaista, ja jokaisen on jossain vaiheessa elämäänsä määritettävä ensinnäkin sukupuoli-identiteettinsä ja lisäksi oma suhteensa siihen ja ylipäätään koko sukupuolijaotteluun, rooleihin ja stereotypioihin.

Useimmille sukupuoli lienee melko itsestäänselvä ja ehkä mutkatonkin asia, mutta niille, joille se ei sitä ole, se aiheuttaa usein paljonkin päänvaivaa ja sosiaalisia pulmia. Sukupuolivähemmistöt, kuten trans- ja intersukupuoliset, herättävät usein enemmistöön kuuluvien keskuudessa hämmentyneitä ja valitettavasti usein vihamielisiäkin tunteita. Käsityksemme sukupuolesta ovat usein varsin lukkiutuneita, onhan kahtiajako miehen ja naisen välillä yksi näkyvimmistä ja vaikuttavimmista kategorioista, mitä kuvitella saattaa - eikä se tietenkään ole pelkkä kulttuurinen jaottelu vaan myös biologinen ilmiö. Eli jotain, mitä saatttaisi kutsua luonnolliseksi. Eikö kuitenkin luonnollista ole myös se, että aina on olemassa poikkeuksia, yksilöitä, jotka ilmentävät totuttuja "sääntöjä" erilaisella tavalla? Sukupuolivähemmistöt eivät ole mikään uutuus, vaan ilmeisesti aina on ollut ihmisiä, jotka esimerkiksi eivät ole selkeästi kumpaakaan perinteistä sukupuolta tai jotka kokevat olevansa toista sukupuolta kuin miltä he päälle päin näyttävät. Ja sitten on vielä muunsukupuolisia, jotka kokevat olevansa kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella ns. kolmantena sukupuolena. En väitä tietäväni, miltä tuntuu kuulua johonkin edellä mainituista vähemmistöistä, enkä valitettavasti myöskään juuri tunne niiden edustajia, paria transsukupuolista henkilöä lukuunottamatta.

Oikeastaan on aika kiinnostavaa ajatella, että vaikka helposti oudoksumme "tavanomaisista" sukupuolista poikkeavia ihmisiä, oikeastaan jokaisen kokemus sukupuolestaan lienee hieman erilainen. Mitä sukupuoli-identiteetti syvällisemmin ajateltuna onkaan - mitä muuta kuin pelkkä tiettyyn sukupuoleen samastuminen? Mitä oikeastaan tarkoittaa, kun joku sanoo olevansa nainen tai mies? Biologisesta sukupuolesta olemme yleensä yhtä mieltä, mutta olisi syytä muistaa, että sukupuoli on paljon muutakin kuin biologiaa, ja käsitykset mieheydestä ja naiseudesta ja mahdollisista muista sukupuolista ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia ja vaihtelevat myös saman kulttuurin sisällä eri yksilöiden ja ryhmien välillä. Sukupuoli, kuten mikään muukaan ominaisuus ei vaikuta elämäämme muista yksilöllisistä ominaisuuksista ja ympäristön piirteistä irrallaan vaan aina vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Useimmat ovat toivottavasti sitä mieltä, että toiseen ihmiseen (ja myös itseensä) olisi ihanteellisinta suhtautua ennen kaikkea omanlaisenaan yksilönä, ei sukupuolensa edustajana (jolloin helposti liitämme häneen jo ensisilmäyksellä erilaisia mielessämme pyöriviä stereotypioita). Tämän pitäisi koskea myös sukupuolivähemmistöjä: vai onko teistä ihan okei, jos vaikkapa transsukupuolista kohdellaan aina transsukupuolisena, tavallaan koko vähemmistön edustajana, jopa sellaisissa asiayhteyksissä, joissa sukupuoli ei millään tavalla ole keskiössä? Samaa ongelmaa on toki joskus havaittavissa muidenkin, esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen ja eri etnisten ryhmien kohdalla.

Sukupuoli kaikessa moniulotteisuudessaan on niin mielenkiintoinen ja lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyvä ilmiö, että siitä voisi jaaritella lähes loputtomasti milloin mistäkin eri näkökulmasta. Viime aikoina olen muuten ihmetellyt suunnattomasti sitä, miten vähän sukupuoli (ja samoin seksuaalisuus) teemana on tullut esille psykologian opinnoissani, vaikka kyseessä on asia, joka todellakin askarruttaa monien mieltä ja vaatisi monissa eri tilanteissa jonkinlaista käsittelyä. Onneksi aina voi itse pohtia ja ottaa asioista selvää, mutta toivoisin silti, että sukupuoleen liittyviä kysymyksiä tuotaisiin enemmän näkyville muidenkin alojen kuin sukupuolentutkimuksen opinnoissa.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

KonMari - mullistaako siivoaminen elämäsi?

Viime aikoina monissa seuraamissani blogeissa on intoiltu japanilaisen Marie Kondon järjestelyoppaasta nimeltä KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika, joten pakkohan minunkin oli kyseinen opus uteliaisuudenpuuskassa lukaista läpi - varsinkin, kun olen itsekin viime aikoina hieman tuskaillut tavarapaljouden ja jonkinasteisen sekasotkun kanssa. KonMari-menetelmä on hyvin yksinkertainen: pääperiaatteena on raivata kotoa pois turhat tavarat, säilyttää vain ne jotka todella tuottavat iloa ja lopulta järjestää ne järkevästi jokainen omalle paikalleen. Tämän kertaluontoisen prosessin jälkeen kaaosta ei pitäisi syntyä enää koskaan, ja kaiken lisäksi Kondo väittää kivenkovaan, että tavaroita järjestelmällä tulee samalla järjestelleeksi myös koko oman elämänsä, ajatuksensa ja tunteensa. Eikä siinä vielä kaikki: järjestämisen ja uuden, selkeämmän kotiympäristön pitäisi tuoda mukanaan myös itsevarmuutta ja jopa oivalluksia siitä, mitä todella elämältään haluaa. Aika kunnianhimoista, eikös?

Kondo suhtautuu järjestämiseen varsin ehdottomasti: kodin raivauksen on tapahduttava lyhyellä aikavälillä, ja kaikki, mikä ei tuota iloa, on heitettävä pois. Niin, heitettävä pois - tuntuu hieman omituiselta, että kirjassa ei käsitellä lainkaan sitä, mitä karsituille tavaroille tehdään, ei puhettakaan esimerkiksi kierrätyksestä. Jos kotinsa raivaa juuri niin raivokkaasti kuin menetelmä vaatii, voi karsittujen tavaroiden loppusijoituspaikan keksiminen osoittautua aika työlääksi. Olen aina vähän vierastanut ehdottomuutta melkein missä tahansa asiayhteydessä, ja jotenkin Kondon armottomuus vähän ahdisti minua: vaikka olen monessa asiassa varsin samaa mieltä turhien tavaroiden karsimisesta, en oikein kykene sisäistämään sitä, että kotona voisi olla vain ja ainoastaan iloa tuottavia tavaroita. Entäs tarpeelliset tavarat - kuinka moni imee itseensä iloa ja positiivisia energioita nähdessään vaikkapa imurin, tiskiharjan tai pölyrätin? Ja sitä paitsi, mistä voi olla sataprosenttisen varma, että jokin tavara tuottaa iloa - tai jos se vaikka saakin aikaan ristiriitaisia tunteita? Minulla ainakin on paljon tavaroita ja vaatteita, joihin minulla on hyvin ristiriitainen ja vaihteleva suhde, ja vaikka joskus vihaisin niitä, luultavasti silti katuisin, jos luopuisin niistä. Jotkut Kondon neuvot ovat mielestäni suorastaan aika outoja: hän käskee esimerkiksi hävittämään kaikki mahdolliset käyttöohjeet, koska niitä ei muka kuitenkaan tarvitse. Voin kertoa, että olenpa muuten tarvinnut aika montakin kertaa.



 "Kohtalo, joka ohjasi meidät tavaroidemme luo, on yhtä kallisarvoinen ja pyhä kuin kohtalo, joka kytki elämämme toisiin ihmisiin. Joka ikinen tavara tuli luoksesi tietystä syystä." 

Koko kirjaa leimaa varsin mielenkiintoinen suhtautuminen tavaroihin - Kondo nimittäin puhuu niistä aivan kuin niillä olisi omat tunteet ja tarpeet, ja lisäksi ne ovat osa kohtaloamme. Sukkia ei saa kääriä mytyiksi suunnilleen siksi, että se ahdistaa niitä (ei mitään mainintaa siitä, että sukkien parit tuppaavat katoilemaan, jos niitä ei kiedo yhteen), ja käsilaukkukin pitäisi tyhjentää päivittäin, jotta laukkuparka saisi edes joskus levätä. Suloinen ajatus, mutta ainakin minusta tuntuisi aikamoiselta vaivalta tyhjentää ja täyttää laukku erikseen joka päivä. Taidan tyytyä siihen, että tyhjennän sieltä vain kuitit ja muut roskat pois ajelehtimasta.

Vaikka osa Kondon vinkeistä kuulostaa hieman arveluttavilta (ja vaatteiden säilytysneuvot koskevat lähinnä vaatteiden viikkaamista vetolaatikoihin, joita itselläni ei ole juuri lainkaan), menetelmän minimalistinen perusfilosofia istuu varsin hyvin omaankin ajatteluuni. Kukapa ei haluaisi selkeää ja hyvin organisoitua kotia, jossa on vain tavaroita, joita todella rakastat (tai joita ihan oikeasti tarvitset)? Sekasotku ja jatkuva epämääräisten tavaroiden järjesteleminen aiheuttanee stressiä useimmille, ja ajatus siitä, että rakkaita tavaroita olisi niin vähän, ettei niistä koituisi mitään vaivaa, on totta kai hyvin houkutteleva. Skeptikko minussa napisee kuitenkin vastaan - entäs jos saakin iloa vähän vaikka mistä ja päätyy ilonpirskahdusten inspiroimana haalimaan lisää tavaraa karsittujen tilalle? Ja sitä paitsi itse iloitsen suuuresti esimerkiksi kohtalaisen kokoisesta kirjakokoelmasta kokonaisuutena, vaikka tiedän vallan hyvin, etten luultavasti tule lukemaan suurinta osaa hyllyssäni majailevista kirjoista uudelleen. Lisäksi Kondon ajatus siitä, että esimerkiksi lapsuudenaikaisten tavaroiden ja valokuvien säilyttäminen on menneisyyteen takertumista, tuntuu hieman liioitellulta. On aika naiivia väittää, että tärkeät muistot kyllä säilyvät ilman mitään muistoesineitäkin, sillä eiköhän aika monelle ole tuttu tunne, että muistoesineen tai valokuvan katseleminen saattaa tuoda mieleen muistoja, joita pelkkä mielessä muisteleminen ei välttämättä tavoita. Toisaalta muistojen kohdallakin on taatusti hyvä miettiä, tuottavatko ne todella iloa vai säilytämmekö niitä vain tavan vuoksi.

Siitä olen Kondon kanssa yhtä mieltä, että kodin järjesteleminen ja selkeänä pitäminen tuo mukanaan järjestystä ja selkeyttä myös mieleen, ja sen takia itsekin olen hankkiutunut ja edelleen hankkiutumassa eroon kaikesta turhasta sälästä, mitä nurkissa ajelehtii. Kaikki eivät kaipaa täydellisen minimalistista kotia, mutta vaikea kuvitella, että hirveä sotku ja tavarapaljouskaan varsinaisesti kenenkään mieltä ylentäisi. Siivoaminen yksinään ei ehkä mullista jokaisen elämää yhtä radikaalisti kuin kirjassa väitetään, mutta itse ainakin aion joka tapauksessa pitää mielessä sen, että itsensä kannattaa ympäröidä asioilla, jotka tuottavat (pääasiassa) iloa ja muita positiivisia tunteita - oli kyse sitten tavaroista tai mistä tahansa muusta. Lisäksi kirjan lukeminen toi tarvittavaa lisäintoa tavarainventaarioon, jota olen parhaillani tekemässä, joten suosittelen lämpimästi varsinkin teille, jotka kaipaatte motivaatiobuustia järjestelemiseen! Onneksi kaikkia ohjeita ei aina tarvitsekaan ottaa aivan kirjaimellisesti, ja vaikka Kondo väittääkin metodinsa sopivan täydellisesti kenelle tahansa, aion itse lähinnä ottaa siitä vaikutteita. Viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kirja joka tapauksessa :)

lauantai 2. toukokuuta 2015

Ajatuksia kauneudesta

Tänään salilta kotiin kävellessäni juutuin matkan varrelle valokuvaamaan todella kämäisten graffitien vieressä kasvavia kukkia. Tilanne sai minut miettimään kauneuden merkitystä elämässäni - ja sitä, miten silmäni on taipuvainen näkemään kauneutta vähän kaikkialla, ja miten suuri kauneuden kaipuuni on aina ollut. En puhu nyt (pelkästään) ihmisten kauneudesta vaan siitä kaikesta, mitä ympärillämme on aistien ulottuvilla: luonnosta, taiteesta, rakennuksista, valosta, pilvistä, tavaroista, ruoasta, vaatteista, hymyistä, naurusta, musiikista, äänistä, tuoksuista, siitä miltä asiat tuntuvat koskettaessa.



Kauneuden määritteleminen on osoittautunut ainakin minulle melko mahdottomaksi, eikä se ilmeisesti kovin helppoa ole viisaammillekaan, onhan määritelmiä kertynyt historian saatossa monenlaisia, eikä kauneuden luonteesta taida olla vieläkään yksimielisyyttä. Jotkut ajattelevat, että kauneus liittyy johonkin miellyttäväksi koettuun, mitä voidaan nähdä tai kuulla - harvemmin edes puhutaan kauniista tuoksusta tai mausta. Toisaalta jotkut käyttävät kauneuden käsitettä viitatessaan moraaliseen hyvyyteen, sisäiseen kauneuteen tai kauniiseen käytökseen. Joissakin kielissä samalla sanalla voidaankin viitata niin ulkoiseen kauneuteen kuin "moraaliseen kauneuteen" - esimerkiksi antiikin filosofien kauneuskäsityksissä nämä kaksi puolta limittyvät vahvasti (ja niihin viitataan samalla sanalla). Ja sitten on vielä  jonkinlaista älyllistä kauneutta, joka monien aiheeseen perehtyneiden mielestä näkyy esimerkiksi matematiikassa ja fysiikassa. Tällainen kauneus lienee hieman erilaista kuin se, mitä näemme kukissa, auringonlaskussa tai rakkaan ihmisen hymyssä.



Kauneus voi olla järjestystä, symmetriaa ja tarkoituksenmukaisuutta - tai toisaalta hieman pelottavaa, melkein murskaavaa, häiritsevän kiehtovaa tai järjetöntä hurmiota. Kauneus voi olla kesyä ja pelkkää puhdasta mielihyvää tuottavaa, kuten vaikkapa kauniiden kukkien katseleminen, tai ravistelevaa ja voimakkaita tunnekuohuja ja fyysisiäkin tuntemuksia aiheuttavaa, kuten musiikki parhaimmillaan. Usein ajatellaan, että kauneuden kokeminen on pelkkää nautintoa, mutta kauneuden tuottama nautinto voi olla luonteeltaan hieman omanlaistaan: parhaimmillaan sitä voi kuvata ravisuttavana puhdistumisena, joka ei aina ole sataprosenttisen miellyttävää mutta joka kokemuksena on paljon suurempi kuin pelkkä suoraviivainen aistinautinto. Toisaalta voidaan miettiä, onko kauneus se, mikä taiteessa tai luonnossa saattaa herättää tätä epämääräistä ravisuttavaa puhdistumisen tai "valaistumisen" tunnetta - vai onko siinä kyse sittenkin jostain muusta? Jotkut filosofit erottavat toisistaan kauniin ja ylevän, joista jälkimmäinen saatetaan liittää nimenomaan hieman hurjaan, laajamittaiseen esteettiseen kokemukseen, joka laadultaan hieman poikkeaa "pelkästä" kauniista. Ja entäs sitten se paljon puhuttu katharsis, joka Aristoteleen mukaan on tragedian tavoitteena, mutta jonka tarkemmat tulkinnat ja määritelmät ovat myöhempää perua ja varsin moninaisia? Ehkä taiteen tuottamat kokemukset ovatkin sekoitus silkasta kauneudesta hurmioitumista ja älyllisiä ja moraalisia oivalluksia. Joka tapauksessa kauneus itsessäänkin on melkoinen arvoitus, kun sitä alkaa pohtia vähänkään perusteellisemmin. Jos kauneuden filosofia kiinnostaa, esimerkiksi täältä voi lukea lisää.



Vaikka en voi väittää tietäväni, mitä kauneus on, sillä on ollut aina suuri merkitys elämässäni. Olen varsin esteettinen ihminen, ja kaipaan kauneutta ympärilleni - tarkoitti se sitten miellyttäviä maisemia ja yksityiskohtia luonnossa, kauniita vaatteita ja esineitä, musiikkia, kuvataidetta tai kaunokirjallisuutta. Toisaalta kauneuteen suuntautuminen ilmenee myös siinä, että minulla on taipumusta nähdä kauneutta vähän kaikkialla, usein yllättävissäkin paikoissa. Kun jokin asia on tarpeeksi ruma, se alkaa näyttää silmääni kauniilta tai vähintään sympaattiselta. Ihmiset ovat mielestäni rumia ainoastaan silloin, kun heidän käyttäytymisensä ja luonteensa ovat tympeitä - aito hymy ja lempeä, hyväksyvä katse ovat poikkeuksetta kauniita, niin kliseistä kuin tällaista onkin sanoa. Itse asiassa havahduin jopa ajattelemaan, onko rumuutta minulle olemassakaan - vai onko vain niin, että minun on "pakko" nähdä ja kokea kauneutta kaikkialla, koska sieluni ei kerta kaikkiaan siedä rumuutta? Mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa kauneus, sen etsiminen ja luominen ovat asioita, jotka minua ajavat eteenpäin elämässä. Ja vanhaan hyvään tyyliin haluan sisällyttää tähän myös sen moraalisen kauneuden ja hyvyyden. Sen ja monimuotoisten esteettisten elämysten lisäksi olen kuitenkin kovasti myös "ihan tavallisen" kauneuden perään, ja rakastan esimerkiksi napsia valokuvia näkemistäni silmää miellyttävistä yksityskohdista, katsella tyylikkäästi pukeutuneita tai vain kauniisti hymyileviä ihmisiä, katsella valokuvia ja kuvataidetta, kuunnella ja soittaa musiikkia ja  yrittää luoda omanlaistaan kauneutta piirtämällä ja maalaamalla. Ja someaikaa kun eletään, pidän kovasti myös kivojen Instagram- ja Pinterest -kuvien katselemisesta, siksi tässä kuvituksena muutamia sellaisia :)



Mitä kauneus mielestänne on? Millainen merkitys sillä on teille?