tiistai 25. elokuuta 2015

Menin metsään

Olen yleensä pitänyt itseäni paatuneena kaupunkilaisena, mutta tänä kesänä olen löytänyt entistä vahvemmin itsestäni myös toisen puolen, joka intoutuu helposti fiilistelemään luontoelämysten parissa. Ehkä gradun väsääminen aiheesta vaikuttaa edelleen ainakin alitajuisesti? Ainakin se on varmaa, että perehdyttyäni koko viime talven siihen, miten luonnossa oleilu tekee ihmiselle hyvää, olen suhtautunut itsekin entistä avoimemmin ulkoiluun ja oppinut myös nauttimaan siitä hieman paremmin. Alkukesästä ötökät hieman häiritsivät menoa, mutta nyt elokuussa niistä ei ole ollut juurikaan häiriöksi, joten ulkoilmassa reippailua on tullut harrastettua muodossa tai toisessa harva se päivä. Erityisen ihanaa luonnossa liikkumisessa on mielestäni mielenkiintoisten yksityiskohtien havainnointi, jota innokas kuvien räpsiminen entisestään tehostaa. Mukavasti unohtuvat maalliset murheet ja mielessä myllertävät ajatukset, kun keskittyy ihmettelemään, mitä kaikkea juuri nyt on aistien ulottuvilla :) 






Oletteko te viihtyneet luonnossa tänä kesänä? 

tiistai 4. elokuuta 2015

Kesämatkalla

Vähän yli viikko sitten palasin toiselta kesälomareissultani, päälle viikon kestäneeltä Itä-Suomen automatkalta: vietimme muutaman päivän Kuopion seudulla, pari päivää Savonlinnassa oopperajuhlien merkeissä (niistä lisää Kulttuuripläjäys-blogini puolella), pari päivää Mikkelissä ja vielä paluumatkalla ehdimme tutustua Jyväskylään - ja tietysti autolla reissatessa tulee aina pysähdyttyä matkan varrellakin kaikissa vähänkään mielenkiintoisissa paikoissa. Säät eivät varsinaisesti suosineet, mutta muuten reissu oli todella onnistunut. Itä-Suomi on Kuopiota lukuunottamatta minulle varsin outoa maaperää, ja oli taas virkistävää huomata, että löytyypä niitä Suomen rajojen sisäpuoleltakin mielenkiintoisia paikkoja, joissa ei ole tullut ennen käytyä. Ennen kaikkea matkailussa - oli kyse sitten ulkomailla tai kotimaassa seikkailusta - rakastan kuitenkin sitä, miten reissun päällä turha vatvominen unohtuu ja ajatukset on helppo pitää elämän perusasioissa (kuten siinä, mistä saa seuraaavan kerran ruokaa) ja toisaalta uusissa kiinnostavissa kokemuksissa. Yksikään reissu ei liene täydellinen, huonoa ruokaa tai muita pikku vastoinkäymisiä tulee melkein aina vastaan, mutta silti olen yllättynyt siitä, miten jopa minun kaltaiseni vatvoja onnistuu matkoilla yleensä irrottautumaan murehtimisesta ja liian monimutkaisesta ajattelusta. Vielä kun reissuasenteen saisi kestämään kotiinpaluun jälkeenkin... Tai sitten pitää vain yrittää käydä pienellä matkalla aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus :)







Kuten kuvistakin voi päätellä, pilvibongaus on ollut selkeästi tämän kesän juttu. Ja bongattavaa on toki riittänyt...

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mitä monikulttuurisuus on?

Kukaan vähänkään mediaa seuraava tuskin on onnistunut välttymään viime päivinä velloneelta monikulttuurisuuskeskustelulta, jota itsekin olen seurannut vuoroin järkyttyneenä, hämmentyneenä, huojentuneena ja ties minkälaisten muidenkin tunteiden kautta. Yksi asia erityisesti on jäänyt ihmetyttämään: monikulttuurisuudesta puhutaan paljon ja siitä ollaan yleensä hyvinkin vahvasti jotain mieltä, mutta valitettavan harvoin kukaan määrittelee, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Viime päivien keskustelussa on noussut esiin lähinnä yksi monikulttuurisuuskäsite, nimittäin se, jossa monikulttuurisuus nähdään nimenomaan eri kansallisuuksien ja etnisten ryhmien yhteiselona saman valtion sisällä. Itse olen kuitenkin kummastellut kovasti tämän näkökulman kapeutta - eihän sana 'kulttuuri' nimittäin millään muotoa viittaa pelkästään eri maista lähtöisin olevien ihmisten elämäntyyleihin ja arvoihin!

Meillä Suomessakin "ihan tavallisten" suomalaisten keskuudesta löytyy jos jonkinlaista kulttuuria riippuen esimerkiksi asuinpaikasta, koulutuksesta, uravalinnoista, elämäntyyliin ja harrastuksiin liittyvistä valinnoista, poliittisesta suuntautumista ja monista muista tekijöistä, joiden osalta suomalaiset poikkeavat toisistaan. Välillä tuntuu omituiselta, miten paljon nimenomaan kansallisten kulttuurien eroavaisuuksia korostetaan, kun oma kokemukseni on, että niillä ei monissa tapauksissa ole läheskään yhtä suurta merkitystä kuin muilla ihmisten välisillä eroilla. Ulkomaalaisen kanssa voi luonnollisesti olla paljon enemmän yhteistä kuin itsestä kovin paljon poikkeavan suomalaisen kanssa.  Lisäksi kulttuuripuheessa usein korostetaan mielestäni liikaa eri kulttuurien (tai vaikkapa uskontojen) eroja ja unohdetaan samalla niiden yhteiset piirteet - joita ei ole kovinkaan vaikea keksiä, jos asiaa yhtään vaivautuu ajattelemaan. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla, ja vaikka kulttuuri toki vaikuttaakin siihen, miten maailman näemme ja miten siihen suhtaudumme, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, ettei toisesta kulttuurista tulevaa voisi ymmärtää ja kunnioittaa. Välttämättä ei ymmärrä, mutta emmehän aina ymmärrä saman kulttuurin kasvattejakaan - ja voiko toista ihmistä loppujen lopuksi koskaan ymmärtää täydellisesti?

Eräiden peräänkuuluttama taistelu monikulttuurisuutta vastaan kuulostaa allekirjoittaneen korviin paitsi suvaitsemattomalta ja vihamieliseltä, myös yksinkertaisesti mahdottomalta. Siitä ei päästä mihinkään, että Suomi(kin) on iät ajat ollut jossain mielessä monikulttuurinen valtio (tai siis pikemminkin paikka; on hyvä muistaa, miten nuori valtio Suomi oikeastaan on), johon eri puolilta tulevat kulttuuriset virtaukset ovat vaikuttaneet. Jos tarpeeksi kauas historian hämäriin mennään, niin lienee syytä muistaa, että monien nykypäivän kansallismielisten vaalima kristinuskokin on tuontitavaraa. Mitä oikeastaan edes on se suomalainen yhtenäiskulttuuri, jota jotkut edelleen haluavat vaalia? Harvoin mikään kulttuurin osa-alue muotoutuu täysin vailla muista kulttuureista tavalla tai toisella tulleita vaikutteita. Oma mielikuvitukseni ei oikein riitä edes kuvittelemaan, millainen olisi Suomi, joka ei olisi monikulttuurinen.

Loppuun tosin täytyy vielä mainita, että kyllä sekin välillä kummastuttaa, miten pyhä asia monikulttuurisuus (ja siihen liittyvät ilmiöt, kuten maahanmuutto) joillekin on, ja miten jokaista kulttuurien rinnakkainelon ongelmakohtia esiin tuovaa moititaan kovin helposti suvaitsemattomaksi. Eikö mahdollisista ongelmista ja ristiriidoista pitäisi pystyä puhumaan asiallisesti - ja nimenomaan asiakeskeisesti hyökkäämättä ketään vastaan?

Mitä monikulttuurisuus teille merkitsee? 

torstai 16. heinäkuuta 2015

Mielipaikka nro 1

Tutkimusten mukaan meillä ihmisillä on taipumusta säädellä omaa mielentilaamme hakeutumalla rakkaisiin mielipaikkoihin. Useimmilla ne ovat luontopaikkoja, ja niissä käyminen koetaan rentouttavana, virkistävänä ja arjen stressistä ja murheista elvyttävänä. Minun tuttavapiirissäni monille erityisesti metsä tai järvenranta esimerkiksi omalla mökillä on rakasta mielenmaisemaa, mutta minun mielipaikkani on kiistatta lähellä merta. Se ei ole mikään yksittäinen paikka, vaan tässä asiassa olen aika joustava: mieleni lepää melkein missä tahansa rauhallisessa ja avarassa paikassa meren äärellä. Aavan meren tuijottaminen saa omat ajatukset ja mahdolliset huolet tuntumaan hyvin pieniltä ja mitättömiltä - tai oikeastaan meren katsominen, sen tuoksun ja tuulen aistiminen saa pään tyhjenemään ajatuksista varsin tehokkaasti. Eilen kävimme päiväretkellä yhdessä Pohjois-Suomen ihanimmista merellisistä paikoista eli Hailuodon saarella Oulun kupeessa. Illalla kotiin palatessa tuntui ihan kuin olisi ollut pitemmälläkin matkalla. Jokainen tällainen merenrantaretki saa minut haaveilemaan entistä enemmän erakkolomasta jossain kaukaisella majakkasaarella, kai sekin on pakko vielä joskus toteuttaa...






Millainen on teidän mielenmaisemanne? Millainen ympäristö saa teidät tuntemaan itsenne kuin uudestisyntyneeksi? 

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uusia tuulia eli turinoita taiteesta ja kulttuurista!

Viime aikoina olen mietiskellyt moneenkin otteeseen tämän blogin kohtaloa ja sitä, mihin ylipäätään tällä hetkellä haluan ilmaisuntarpeeni suunnata. En halua pitää sekavaa lifestyle-blogia, jossa ei ole mitään punaista lankaa, mutta toisaalta pelkkä psykologiaan ja hyvinvointiin keskittyminenkään ei (vieläkään) oikein innosta. Ihmismielen ihmeellisyyksistä riittää toki aina ajateltavaa ja sanottavaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että psykahommiin saan perehtyä aivan riittävästi opintojeni parissa - ja maailmassa on ihan liikaa muutakin jännittävää! Taiteeseen ja kulttuuriin liittyvistä aiheista minulla on täälläkin riittänyt kovasti sanottavaa ja hehkutettavaa, joten tylsyyspäissäni päätin vihdoin ja viimein aloittaa nimenomaan taideturinoihini keskittyvän blogin. Voipi olla, että jaarittelen jatkossakin myös täällä Mielen maisemien puolella, nähtäväksi jää, mutta juuri nyt taiteesta (laajasti ottaen) puhuminen kiinnostelee niin paljon, ettei niitä pohdintoja tee mieli jättää yksityiselle päiväkirjatasolle.

Jos taide- ja kulttuurijorinat sekä -vinkit siis kiinnostavat, niin klikkaa ihmeessä itsesi uuteen Kulttuuripläjäys-blogiini osoitteeseen http://kulttuuriplajays.blogspot.com! :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Pikkuärsytystä aiheuttavia asioita

Suomen "kesä"sää. Kylymä on, en ala.

Säästä valittaminen. Aina on liian kylmää, kuumaa, tuulista, tuuletonta, sateista tai kuivaa. Viime kesänä ketutti, kun lähes jokainen kaveri kitisi helteistä, joita itse rakastin, mutta tänä (säiden puolesta) kurjana kesänäkin on ketuttanut se, miten paljon jotkut antavat sään vaikuttaa fiilikseensä ja lomatouhuihinsa. Jos itse saisin päättää, kesä voisi kestää sellaiset puoli vuotta ja talven voisi skipata kokonaan, mutta kun en voi asialle mitään, ei auta kuin kiskoa nahkatakki niskaan ja sukkahousut jalkaan. Surullista on elämä, jos kaikki hauskuus on säistä kiinni ja jos kuluttaa kaiken aikansa ja energiansa kauniimman sään, viikonlopun, loman tai eläkkeen odottamiseen.

Se kun on kaikilla tuntuu olevan kovasti äärimmäisen tärkeää asiaa juuri silloin, kun on itse ollut sosiaalinen koko päivän ja haluaisi illalla hengähtää hetken omissa oloissaan.

Se kun ketään ei kiinnosta silloin, kun itse haluaisit puhua jostain äärettömän kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä aiheesta.

Toiveet, tunteet ja aikomukset, jotka menevät aina ristiin tai vähän ohi.

Halu kitistä asioista, joille ei kuitenkaan voi mitään, ja siitä podettu huono omatunto.

Ärsyttävät asiat, jotka ovat niin pieniä, että ettei niistä oikein kehtaa suureen ääneen valittaa, mutta jotka kuitenkin vaivaavat jossain mielen perukoilla.

Inspiraation puute silloin, kun intoa ja aikaa riittäisi.

Äärimmäinen positiivisuuden ihannointi ja kaiken negatiivisuuden kieltäminen. Joskus pieni kitinätuokio vain puhdistaa ilmaa ja mieltä, kunhan sitä ei ota päivittäiseksi tavaksi.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Joutilaisuuden tasapaino

Kuten ehkä muistatte, en ole kovin hyvä vain olemaan. Siksi kesäloman alku herätti ilon lisäksi myös epävarmuuden ja ahdistuksen tunteita, kun tiesin luvassa olevan monta opiskelutonta ja työtöntä kuukautta vailla juuri mitään selkeitä suunnitelmia alkukesän Italian reissua lukuunottamatta. Lomamoodiin pääseminen kestikin jonkin aikaa (varsinkin kun säiden puolesta voisi kuvitella edelleen elävänsä ehkä toukokuuta... täällä Oulussa kesäisen tuntuiset päivät voi laskea melkein yhden käden sormilla), mutta nyt heinäkuun alettua voin ilokseni vihdoinkin ilmoittaa, että nyt se löysäilylomafiilis on tainnut vihdoin ja viimein löytyä! Ensimmäisinä lomaviikkoina tyhjä kalenteri suorastaan vähän masensi, mutta nyt olen onnistunut täyttämään sitä aika tehokkaasti kaikenlaisella leppoisalla pikkupuuhastelulla tuntematta jatkuvasti epäonnistumisen tunteita kesätyöttömänä lusmuilemisesta.



Joutilaisuutta ehkä kaivataan ja kadehditaan, mutta sekään ei ole aina helppoa: mitä enemmän on aikaa, sitä enemmän joutuu kasvotusten itsensä, omien tunteidensa ja ajatustensa kanssa. Joskus siitä seuraa odottamattomia luovuuden puuskia, joskus taas pieniä tai vähän isompiakin eksistentiaalisia kriisejä. Molempiin olen ehtinyt törmätä tänäkin kesänä, mutta siitä tuskin on haittaa - joskushan ne kriisitkin on kriiseiltävä, eikö vain? Omien tunteiden ja epävarmuuksien pakeneminen jatkuvaan puuhasteluun ja sähläämiseen voi tuntua houkuttelevalta (myönnän, itse harrastan tätä ahkerasti), mutta joskus lienee silti viisasta pysähtyä ajan kanssa tutustumaansa itseensä. Sen ei tarvitse tarkoittaa passiivista töljöttämistä tai varsinkaan vatvomista: se voi tarkoittaa myös kiireettömiä syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa, kirjallisuuteen uppoutumista, itseilmaisua luovan puuhastelun avulla, omista tuntemuksista kirjoittamista tai vaikkapa uusien, itselle mielekkäiden taitojen harjoittelua.



Viime aikoina olen todennut mm. seuraavaa: Hyvin valittu kaunokirjallisuus hakkaa mennen tullen minkä tahansa self helpin. Parin päivän mökkiretriitti on säästä riippumatta hyvä idea. Värittäminen on ainakin tällaiselle itsenäiselle änkyrälle rentouttavinta silloin, kun on piirtänyt itse viivat, joiden sisäpuolella tulisi pysyä (en taida sittenkään ostaa aikuisten värityskirjaa, kun niiden ääriviivojen piirtäminen on oikeastaan mukavampaa kuin värittäminen!). Juokseminen on ylivoimaisesti parasta aivot narikkaan -liikuntaa. Joskus on ihan okei viettää päivä vanhan ystävän kanssa vaeltaen kahvilasta ja puistonpenkiltä toiselle.