Empatian monet muodot

Mitä empatia on? Miksi se on tasapainoisen ja onnellisen yhteiselämän kannalta tärkeää? Miten sitä voisi vahvistaa?

Muun muassa näitä kiehtovia kysymyksiä käsittelee kirja nimeltä Empatia - Myötäelämisen tiede (Elisa Aaltola ja Sami Keto, Into Kustannus 2017). Kirja popularisoi empatiatutkimusta eri tieteenaloilta ja kartoittaa laajasti empatian syntyä, luonnetta, mahdollisuuksia ja varjopuolia. Ote on ilahduttavan poikkitieteellinen: aihetta ruoditaan muun muassa evoluutiobiologisesta, psykologisesta ja filosofisesta näkökulmasta. 

Empatiaa pidetään yhtenä moraalin perustana, joka auttaa meitä ymmärtämään muiden tunteita ja kokemuksia sekä sitä kautta välittämään heidän hyvinvoinnistaan. Onkin vaikeaa kuvitella moraalia ilman empatiaa. Usein empatiasta puhutaan ennen kaikkea läheisten ihmissuhteiden kontekstissa, jossa se totta kai onkin äärimmäisen tärkeä juttu. Toisaalta laajemmin ajateltuna empatia on keskeistä myös yhteiskunnan toimivuuden kannalta: se auttaa meille ihmisille (ja monelle muullekin eläinlajille, kuten kirjassa muistutetaan) luontaista  toimia yhteistyössä ja rakentaa yhteenkuuluvuuden siteitä yksilöiden välille.

Empatia ei kuitenkaan ole yksi yhtenäinen könttä tunteita vaan hyvin moninainen ilmiö. Kirjan ensimmäisessä osassa käsitelläänkin sitä, mistä empatiassa oikeastaan on kyse. Länsimaisessa ajattelussa, niin filosofisessa kuin arkisessa, on pitkään vallinnut jako järjen ja tunteen välillä. Nykytiedon valossa tämä eronteko näyttää kuitenkin aika keinotekoiselta: rationaalinen mielemme, tunteemme ja keholliset tuntemuksemme ovat kaikki jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Empatiaa pidetään usein nimenomaan tunnepuolen ilmiönä, muta todellisuus on moniulotteisempi. Empatialla on liuta erilaisia muotoja, joilla voi myös olla erilaisia moraalisia seurauksia. Empatiaan ei tulisi suhtautua itsestään selvänä vastauksena ongelmiin ihmisten välillä, sillä ilman kognitiivista empatiaa myös esimerkiksi toisten manipulointi olisi mahdotonta.

Tästä pääsemmekin empatian eri muotoihin, joiden erittely oli mielestäni yksi kirjan kiinnostavimmista osioista ja tarjosi minullekin paljon uutta tietoa ja pohdittavaa. Ensiksikin empatia voi olla projektiivista tai simuloivaa. Projektiivisesta empatiasta on kyse silloin, kun mietimme, miltä meistä tuntuisi olla toisen asemassa. Tällöin me heijastamme omat ominaisuutemme ja kokemusmaailmamme empatian kohteeseen, mikä ei välttämättä tee tälle oikeutta. Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta projektiivinen empatia voikin johtaa siihen, että jumitamme omassa näkökulmassamme. Simuloiva empatia puolestaan vastaan kysymykseen, miltä toisesta tuntuu: pyrimme siis hahmottamaan toisen kokemusta astumalla hänen saappaisiinsa. Mielenkiintoinen kysymys toki on, onko projisoimisesta edes mahdollista päästä täysin eroon: voiko oman itsensä ulkopuolelle todella asettua tai täysin erilaisen ihmisen mielenmaisemaa oikeasti ymmärtää?

Toinen tärkeä erottelu koskee kognitiivista ja affektiivista empatiaa. Kognitiivinen empatia tarkoittaa toisen mielen ymmärtämistä järjellä. Affektiivinen empatia puolestaan vititaa kokemusten ja tunteiden jakamiseen, siihen kun toisen hätä herättää meissä hätää ja toisen onnellisuus onnellisuutta. Toisten tunne niin sanotusti resonoi meissä - ei täysin samanlaisena kuin alkuperäisessä "omistajassaan", mutta kuitenkin sellaisena, että se synnyttää välillemme jonkinlaisen ymmärryksen ja samastumisen siteen.  Affektiivinen empatia ei kuitenkaan tarkoita tunteiden automaattista tarttumista ihmisestä toiseen: resonaatiossa tiedämme, että toisen yksilön tunnetila on liikkunut meihin - emme siis katoa toisen tunteisiin. Tietoisuus itsen ja toisen rajoista on moraalisessa(kin) mielessä tärkeää pitää yllä. Juuri affektiivista empatiaa voidaan pitää moraalin kannalta keskeisenä, sillä pelkkä kogniitivinen empatia mahdollistaa toisten hyväksikäytön ja manipuloinnin - esimerkiksi psykopaatit usein osaavat kyllä hyvin tunnistaa toisten tunteita ja niiden syitä, mutta eivät sen sijaan pysty affektiiviseen empatiaan. 

Empatia liittyy hyvin vahvasti paitsi tunteisiin, myös ruumiillisiin tuntemuksiin, joita toisten ihmisten tunteet meissä herättävät. Toisaalta empatia voi olla - ja ehkä sen suorastaan tulisi olla - myös reflektiivistä. Reflektiivinen empatia on ikään kuin empatian metataso, jolla havainnoimme esimerkiksi sitä, mitkä empatian muodot meissä korostuvat missäkin tilanteissa, ja millaisia ajatuksia, asenteita ja ennakkoluuloja tilanteeseen liittyy. Sen avulla voimme oppia jäsentämään paremmin sekä muita että itseämme ja kehittää moraalista oivalluskykyämme. Harjoittelua se kuitenkin yleensä vaatii. 

Kirjan toisessa osassa huomio suunnataan erityisesti empatiaan yhteiskunnassa, sosiaalisissa suhteissa ja myös lajien välillä, laajentaen empatian koskemaan ihmisten lisäksi myös muita eläimiä ja mahdollisesti jopa elotonta luontoa. Lisäksi kirjoittajat erittelevät sitä, millaisia esteitä empatian tiellä voi olla: millaisissa tilanteissa tai ketä kohtaan meidän on vaikea tuntea empatiaa - ja miksi? Todella mielenkiintoisten kysymysten äärellä siis ollaan, ja itse asiassa tämän kirjan aihepiireistä riittäisi kirjoitettavaa aika monen postauksen verran. Mutta lyhyesti: vahva suositus tälle kirjalle! :)