sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Asioita joista iloita

Hidas ja keskusteluntäyteinen aamiainen lempparikahvilassa uuden ystävän kanssa

Ihmiset, jotka saavat minut nauramaan hyväntahtoisesti niille asioille, joista itsessäni vähiten pidän

Puistojooga juuri sopivalla säällä, kun ei ole liian kylmä eikä kuuma 

Kun sattumalta poikkeaa sadekuuroa pakoilemaan kirppikselle ja ihan vahingossa tekee loistavia löytöjä



Korkeat paikat, joista näkee niin kauas, ettei mikään maan päällä tunnu liikkuvan, ja joskus sellainen pysähtyneisyys tuntuu lohdulliselta

Kesäisen metsän tuoksu (mutta ilman itikoita pärjäisin kyllä)

Kesän ensimmäinen päivä, kun uskaltaa lopultakin poistua kotoa ilman sukkia

Kun menee lounaalle kauppahalliin ja päätyy salakuuntelemaan turistien ja paikallisten papparaisten tarinointia



Meren tuoksu

Kun löytää sisämaakaupungista paikan, jossa voi melkein kuvitella olevansa merenrannalla 

Teiniaikojen suosikkibiisien kuuntelu ja hyviin muistoihin uppoutuminen

Kun löytää alennusmyynnistä juuri sellaiset housut, joita on kuukausitolkulla etsinyt ja joista olisi ollut valmis maksamaan vaikka kolminkertaisen hinnan

Kun tajuaa vihdoin kysyä ja saa tietää, että lähikahvilasta saa kofeiinitonta kahvia (joudun tunnustamaan, ettei irti kahvinjuonnista -projektini ole edennyt aivan mutkattomasti)

Tunnelmallinen sadepäivä juuri silloin, kun on vähän väsynyt eikä ulkoilu tai minkään sortin menevä ilonpito huvita



Mistä te olette iloisia tänään?

2 kommenttia:

  1. Löysin tänne blogiin sattumalta toisen blogin kautta. Hyvä, että löysinsillä tämä onkin mielenkiintoinen blogi. Kiitos! Tänään ilahduin monista onnistumisista ja pienistä positiivisita yllätyksistä. =)

    Mukavaa alkavaa viikkoa! Palataan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja mukavaa että löysit tänne :) Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista