sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Sosiaalinen media ja hetkessä eläminen

Liityin viime viikolla lopulta Instagramiin (jota pitkään vähän välttelin muka pinnallisuuden ja muun vastaavan vuoksi, mutta silti annoin viimein periksi uteliaisuudelle - olenhan kuitenkin niitä ihmisiä, jotka tahtovat edes jollain tavalla pysyä ajan hermolla), ja sen myötä olen taas pohdiskellut hieman sosiaalisen median suhdetta hetkessä elämiseen ja arjesta sekä juhlasta nauttimiseen. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että some ennen kaikkea vaikeuttaa hetkessä elämistä, ja onhan siinä varsin pätevä logiikka taustalla: jos keskittyy älypuhelimen näpräämiseen sen sijaan, että olisi todella läsnä esimerkiksi keskusteluissa kavereiden kanssa, ei tilanteesta varmastikaan saa kaikkea mahdollista irti.  Somessa on paljolti kyse jonkinasteisesta narsismista (ei tosin yleensä patologisesta sellaisesta, ja kaikissa meissähän on pieni ripaus narsistia), itsensä esittelemisestä parhaassa mahdollisessa valossa. Kun sellaisia esityksiä muista ihmisistä katselee päivittäin, saattaa käsitys normaalista arjesta pahimmillaan hämärtyä - eihän juuri kukaan näytä tai kerro kaikkea somessa, ja usein nimenomaan negatiivisemmat asiat jäävät omaan ja lähipiiriin tietoon. Totta kai monien ihmisten elämä näyttäytyy somessa aina vähän paranneltuna ja sensuroituna versiona, ja useimmat varmasti tiedostavatkin sen aivan hyvin. Siitä huolimatta vertailuilta on usein vaikeaa välttyä, jos viettää päivittäin tuntikausia somen ja ylipäätään netin maailmassa. Somessa pyöriminen koukuttaa, siitä ei ole epäilystäkään, saattaa vaikeuttaa keskittymistä, lisätä ulkonäkö- ja muita paineita sekä vaikeuttaa hetkessä elämistä.

Kuten asioissa yleensäkin, tässäkin on kuitenkin se toinen puoli, johon ennen kaikkea haluan tässä postauksessa kiinnittää huomiota. Somen ja internetin kielteisistä vaikutuksista puhutaan aivan riittävästi, mutta toisinaan tuntuu unohtuvan se, että ne eivät tietenkään ole aivan koko totuus ilmiöstä. On toki selvää, että sosiaalinen media palvelee joitain olemassa olevia tarpeita (sen lisäksi toki, että media aina myös luo tarpeita), kuten halua olla esillä, saada huomiota puoleensa ja jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, ja itse ainakin koen, että some on monessa mielessä tuonut elämääni paljon hyvää - niin kuin varmasti monille teistäkin, muuten tuskin edes lukisitte blogeja tai käyttäisitte vaikkapa Facebookia. Somen kautta voi tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin usein jopa helpommin kuin ulkomaailmassa, ja luonnollisesti myös yhteydenpito vanhojen tuttujen kanssa on helppoa. Some inspiroi ja antaa meille tilaisuuden inspiroida, jos vain onnistumme tavalla tai toisella erottumaan joukosta. Tämä on mielestäni sekä hyvä että huono asia: on hienoa, että persoonallisuuttaan ja ajatuksiaan pääsee jakamaan, mutta toisaalta paine olla ainutlaatuinen ja erityinen voi helposti kasvaa aikamoiseksi nykyään, kun somessa ovat käytännössä kaikki, ja valinnanvaraa on loputtomasti ja informaatioähky uhkaa jatkuvasti.

Erityisesti tuon Instagramin myötä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota myös siihen, että itse asiassa some voi parhaimmillaan jopa auttaa näkemään kauneutta arjen keskellä. En tietenkään tarkoita, että asioista ei voisi nauttia tallentamatta niitä kuviksi tai tekstiksi, mutta omalla kohdallani ainakin kokemuksista ja havainnoista kirjoittaminen ja valokuvaaminen sekä näiden tuotosten jakaminen vahvistavat avoimesti havainnoivaa mentaliteettia: koskaan ei voi tietää, mitä kiinnostavaa kulman takaa löytyy, aina pitää tai siis saa olla tavallaan valmiina taltioimaan hetkiä, joita ei halua päästää ohi. Jaettu ilo on sitä paitsi kaksinkertainen ilo, ja mielestäni tuo sanonta soveltuu jossain määrin hyvin myös sosiaaliseen mediaan - puhumattakaan siitä, miten hienoa on, jos omalla ilollaan ja havainnoillaan onnistuu vielä herättämään myönteisiä ajatuksia ja tunteita muissa ihmisissä! Tietenkään kaikki ilot eivät sovellu jaettaviksi, ja oma linjani esimerkiksi on se, että en juuri käsittele minkäänlaisia ihmissuhteita netissä julkisesti, mutta nimenomaan arjen pienten ilojen jakaminen somessa voi kyllä auttaa huomaamaan niitä ja nauttimaan niistä täysillä. Kunhan samalla kuitenkin muistaa irtaantua puhelimesta sosiaalisissa tilanteissa - kaikesta edellä sanotusta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että jatkuva kännykän näprääminen seurassa on yksinkertaisesti epäkohteliasta.

Sanottakoon tosin vielä loppuun se, että ainakin meikäläisellä someaktiivisuus ja -innostus ovat erittäin kausittaisia: joskus auon päätäni vaikka Facebookissa päivittäin, joskus menee viikko tai pari, etten jaa tai edes kommentoi siellä mitään. Monissa asioissa olen perinteikkään kultaisen keskitien kannattaja, ja se pätee hyvin myös tähän. En missään nimessä halua olla niitä ihmisiä, jotka kokevat todella elävänsä vain silloin, kun esittelevät elämäänsä tutuille ja tuntemattomille somessa.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä te ajattelette sosiaalisen median hyvistä ja huonoista puolista!

6 kommenttia:

  1. Olen erittäin paljon kanssasi samaa mieltä. Instagramin avulla myös, kyllä muutenkin mutta vielä enemmän, näen elämän kauniita asioita ympärillä ja uskon, että moniin ihmiiin Instagramin käyttö on vaikuttanut tämän asian suhteen positiivisesti. Kun katsoo muiden ottamia kuvia luonnosta tai elämän pienistä asioista, oppii näkemään itsekin niitä eri tavalla.

    VastaaPoista
  2. Itse käytän eniten blogimaailmaa, Facebookia jonkin verran, mutta Instragramissa, Pinterestissä, tai Twitterissä en ole. Blogimaailmaan saa kulumaan niin paljon aikaa ja energiaa, etten koe hallitsevani kaikkia edes kohtuullisesti. Tämän vuoksi haluan panostaa blogiin sen minkä haluan somemaailmaan satsata.
    Olen samaa mieltä, että somesta voi saada paljonkin irti hyviä juttuja, mutta en siedä henkilöitä jotka kuluttavat kaiken "hukka-ajan" puhelintaan selaillen. Sen "hukka-ajan" voi käyttää, kuten sanoit, ympäristöään tarkkailemalla ja etsimällä kauneutta arjen keskeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas blogien lukeminen on viime aikoina vähentynyt, siihen menee kuitenkin helposti paljonkin aikaa, ja toisaalta siitä seuraa erityisen helposti jonkin sortin infoähky ainakin mulle :D Jossain vaiheessa kesällä päätin vähän valikoida muutamia suosikkiblogeja (plus tietty tuttujen blogit), joita edelleen seuraan, mutta ihan kaikille hyville blogeille ei valitettavasti riitä aikaa ja energiaa. Twitteriin mäkään en ole vielä liittynyt, mutta noissa muissa olen (Pinterestissä tosin en ole erityisen aktiivinen, ja saa nyt nähdä, miten tuon Instagramin kanssa pitemmän päälle käy, kun alkuinnostus menee ohi), ja niissä tykkään ennen kaikkea siitä, että pääsee kurkistelemaan kavereiden arkeen ja inspiroitumaan toisten kivoista jutuista :)

      Poista
  3. Some ja hetkessä eläminen... Itsestä tuntuu joskus, että some vie liikaa aikaa ja olisi parempi nähdä kasvotusten. Toisaalta some on niin hyvä väline kaukana asuvien sukulaisten ja kavereiden yhteydenpidossa, etten enää ilmankaan osaisi olla. Blogit ja Facebookit on, Instragamia oon miettinyt. Ja toisaalta olisi kyllä jees tutustua samanhenkisiin ihmisiin vaikkapa facessa, mutta missä siellä? Omat piirit facessa rajoittuu tosiaan ystäviin, työkavereihin ja muutamaan pomoonkin. :D

    Tuli muuten mieleen yks huomio, jonka oon tehnyt.. Monesti ihmiset, jotka ottaa kuvan julkisuuden henkilön kanssa eivät nauti siitä hetkestä. Änkeävät samaan kuvaan, eivät katso edes silmiin, taikka vaihda muutamaa sanaa ja sit samointein häipyvät pois sanomatta edes heippa. Oletko huomannut tällaista? Minä oon sitä miettinyt monet kerrat. NIin paljon haluavat sen kuvan, jonka varmasti laittavat someen, mutta sitten siitä hetkestä ei nautittu. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin aina mieluummin tapaan ystäviä kasvotusten, toki netissä vuorovaikutus on aina vähän latistunutta verrattuna tosielämään. Facebookissa voi tutustua uusiin ihmisiin esim. erilaisissa ryhmissä, niitä löytyy pilvin pimein esim. omiin kiinnostuksen kohteisiin tai harrastuksiin liittyen, ja tietysti erilaisia vertaistukiryhmiä ja ihan kavereidenhakuryhmiäkin, missä voi hyvällä tuurilla tutustua kiinnostaviin ihmisiin - tietty se vaatii vähän vaivannäköä kyllä myös :)

      Mulla ei oo hirveästi kokemusta tuosta julkkisten kuvaamisesta, mutta voin kyllä oikein hyvin kuvitella, että se on nykyään juuri tuollaista, että kuvan saaminen someen tuntuu tärkeämmältä kuin se itse hetki - mikä on tietysti hirveän surullista, jos itse fanittaisin kovasti jotain julkkista, jonka sitten tapaisin, niin kyllä mua kaikista eniten kiinnostaisi jutella hänen kanssaan.

      Poista