torstai 20. maaliskuuta 2014

Kuinka auttaa masentunutta


cute-sad-boy-friend-nest-help  
Usein, kun kohtaamme erilaisten ongelmien kanssa painiskelevia ihmisiä, emme tiedä, miten meidän tulisi toimia: olisiko parempi pelkästään kuunnella, mitä ihminen oma-aloitteisesti haluaa kertoa, kysellä ja kuunnella, kuunnella ja neuvoa, vai jopa hypätä suoraan neuvontavaiheeseen, mikä sekin tuntuu olevan valitettavan yleinen ratkaisu. Arkisissa ongelmatilanteissa neuvominen toki usein toimiikin, mutta jo ihmissuhdeongelmissa pidän sitä melko arveluttavana, sillä emme koskaan tiedä kaikkea toisten ihmissuhteista. Erityisen vaikeaa tuntuu kuitenkin olevan mielenterveysongelmiin suhtautuminen. 
Ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää, kun yrittävät takoa optimismia masentuneen mieleen, havahduttaa häntä todellisuuteen kyseenalaistamalla pessimistisia ajattelumalleja tai yksinkertaisesti piristää häntä. Valitettavan usein tällaiset keinot eivät kuitenkaan toimi, sillä mielenterveyspulmat eivät suinkaan ole pelkkä järjen asia: moni tietää vallan hyvin, että hänen ajattelu-, tulkinta- ja toimintatapansa ovat ongelmallisia, mutta ei silti pysty noin vain muuttamaan niitä. Siksi piristämisyritykset saattavat jopa kääntyä itseään vastaan. Mielestäni paras tapa auttaa masentunutta, ahdistunutta tai "vain" surevaa läheistä onkin vain olla empaattisesti läsnä. Usein todellinen läsnäolo ja kuunteleminen ovatkin tehokkaampia mielen piristäjiä kuin ajattelumallien loputon analysointi, johon valitettavan usein liittyy myös jonkinasteista tuomitsemista. Toki myös kaikenlaiseen mukavaan toimintaan ja puuhasteluun aktivoiminen voi olla hyväksi, mutta silloin kun kaikkein eniten surettaa, lenkille tai leffaan lähteminenkin voi tuntua ylivoimaiselta askeleelta. Silloin itse ainakin kaipaisin vain sitä, että joku olisi paikalla ja edes yrittäisi ymmärtää, vaikkei ehkä koskaan täysin voisikaan.
Kun sinulla on vaikeaa, mitä toivoisit muiden tekevän?

6 kommenttia:

  1. Mä olin just viikon sairaalassa ja oli ihana, kun siskot kävi katsomassa ja toi limua. :) Ja isä oli käynyt mun kotona siivoamassa. Diakoniatyöntekijä tulee kylään tiistaina. Käytännön jutuissa auttaminen helpottaa pahassa mielessä/ahdistuksessa, ainakin minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, käytännön jutuissa auttaminen on usein todella tärkeää :) Kiva kuulla, että sulla on sukulaisia, jotka huolehtivat ja pitävät seuraa vaikeinakin hetkinä!

      Poista
  2. Olen läpikäynyt keskivaikean pitkittyneen masennuksen. Se oli kuin musta aukko, josta pääsemiseksi eivät tosiaan ainakaan auttaneet kommentit kuten "Sun pitää vaan ottaa itseäsi niskasta kiinni" tms. Ne tekivät vain pahemman olon.
    Parasta apua ovat mielestäni läsnäolo, hyväksyntä, lempeä tsemppaus, toivon valaminen ja käytännön apu (kotitöissä, lastenhoidossa, kauppa-asioissa jne). Psykologin kanssa juttelu oli ensiarvoisen tärkeää, sillä hän osasi sanoittaa olotilaani ja erottaa sen, mikä johtui masennuksesta ja missä kulki oman persoonani raja. Koin, että hän "puhui" minua ehjemmäksi.
    Masennuksesta ei voi yhtäkkiä päättää piristyä tai ryhtyä positiiviseksi hokkus pokkus -konsteilla. Pitkä tie on parantua siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sulla on noin hyvä kokemus psykologin kanssa juttelemisesta :) Toisinaan kun kuulee niitäkin tarinoita, että ihmiset eivät ole kokeneet tulleensa ymmärretyiksi edes psykologin juttusilla. Usein juurikin tuo oman persoonan ja masennuksen (tai minkä tahansa ongelman) välisen rajan tunnistaminen voi olla todella vaikeaa, varsinkin ilman ulkopuolista apua. Ja niinpä, näinhän se menee, että valitettavasti hokkus pokkus -konsteja masennuksen parantamiseen ei ole olemassa, varmasti se on kaikilla melko pitkä prosessi.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä siitä, että käytännön jutuissa auttaminen auttaa. Sellainen auttaminen, että auttaja ottaa tosissaan masentuneen "avuttomuuden" ja toivottomuuden tunteen. Harmillista on, että usein läheiset eivät ehkä osaa suhtautua masentuneen pelkoon ja häpeään siitä, ettei pärjää eikä pysty ja että pienetkin asiat voivat tuntua vaikeilta masentuneelle. Jostain syystä aikuiselle ihmiselle avun ja neuvomisen hienotunteiseen tarjoamiseen on joku kynnys, ajatellaan, että pitäisi pystyä pärjäämään ja tuskastutaan jos toinen tarvitsisi tukea "kun kyllä tässä muillakin on ongelmia, ja niistä selvitään". Masentunut ei vain selviä ilman apua. On myös tärkeää auttaa masentunutta löytämään taas toivoa elämän suhteen, terapia on hyvä keino tähän ja onnekkaissa tapauksissa myös se, että kohdalle osuu ihmisiä jotka tukevat ja kannustavat ja osoittavat masentuneelle, että häneen uskotaan ja hänelle toivotaan hyvää. Terapiassa taas on mahdollisuus vahvistaa masentuneen ihmisen sisäistä uskoa itseensä ja lempeyttä itseään kohtaan. Masentuneen itsetunto ja- arvostus on ihan pohjamudissa, näiden vahvistamiseen luottavaisessa ja arvostavassa ympäristössä olisi keskityttävä. Olisi ihanaa, jos tällaisia ympäristöjä voisi löytyä enemmän myös sieltä terapiavastaanoton ulkopuoleltakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun kyllä tässä muillakin on ongelmia, ja niistä selvitään" - JOO, tää on just sitä, mitä monet herkästi puhuvat! Luultavasti siinä on kyse vain siitä, ettei ihmisillä ole kovin hyvää tietoa siitä, mitä masennus pahimmillaan voi olla, ja vaikka olisikin, sitä ei välttämättä tajua, jos ei ole itse kokenut. Ja toisaalta eri ihmisillä masennuskin ilmenee hieman eri tavoin, joten masennuksesta kärsivä ihminen ei välttämättä edes ymmärrä täysin toista tyyppiä, jonka diagnoosi on tismalleen sama. Oon myös ihan samaa mieltä tuosta, että pelkkä terapia ei välttämättä riitä hyvän itsetunnon ja -arvostuksen vakiinnuttamiseen, jos lähipiiri ei tue prosessissa. Toki terapia on tarpeen, mutta se on kuitenkin vain apuväline ongelmien selättämiseen, ja jossain vaiheessa on taas aika pärjätä ilman sitä.

      Poista