lauantai 31. joulukuuta 2016

Kohti iloisempaa ja rennompaa uutta vuotta

Nyt vuoden viimeisellä viikolla on tullut aika ankarasti kelailtua kulunutta vuotta ja sen moninaisia opetuksia. 2016 ei ole varsinaisesti ollut helppo tai huoleton vuosi, mutta ainakin se on tarjonnut paljon uusia kokemuksia ja haasteita, mielenkiintoisia kotimaanmatkoja, uusia harrastuksia ja työkuvioita sekä ennen kaikkea monta uutta, ihanaa ystävää ja kaveria. Ihmissuhteisiin panostaminen oli yksi tavoitteistani kuluneelle vuodelle, ja ilokseni voin todeta, että sitä on tullut tehtyä - tosin työttömyyden ja osa-aikatyön myötä elämäntilannekin on ollut otollinen ystävyyssuhteiden ylläpitämiselle ja uusiin tyyppeihin tutustumiselle. Parisuhdeasioihin en halua julkisesti kaivautua kovin syvälle, mutta silläkin rintamalla asiat ovat hyvin ja ennen kaikkea tasaisesti, ja nimenomaan turvallisuutta ja tasaisuutta kaipaan elämääni juuri nyt todella paljon. 

Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en ole koskaan pahemmin harrastanut, mutta tykkään silti aina hieman pohtia sitä, millaisia toiveita ja tavoitteita minulla tulevalle vuodelle on. Tällä kertaa huomasin valtaosan niistä liittyvän ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin - luultavasti työhön, uraan, ammattiin tai opiskeluun liittyviä tavoitteita on hieman vaikea muotoilla, sillä kriiseily niiden juttujen osalta ei näytä jäävän tähän vuoteen... Ehkä keskeisin itselle asettamani tavoite on opetella rauhoittumaan. Koen olevani melko levoton sielu, ihminen joka innostuu herkästi mutta jolla olisi pitkäjänteisyydessä kehitettävää, ja haluaisin kehittyä tahdonvoimataidoissa ja tavoitteisiin sitoutumisessa. Toisaalta haluaisin myös oppia toisinaan vain olemaan - olen vähän sellainen touhottaja, joka tylsistyy ja ahdistuu helposti ja jolle rentoutuminen on todella haastavaa. Loppusyksystä meditoin ja joogasin säännöllisesti lähes päivittäin, ja tätä tapaa aion jatkaa myös vuonna 2017. Lisäksi haluan oppia lisää keinoja itseni rauhoittamiseen silloin, kun stressi tai ahdistus syystä taikka toisesta iskee.  



Mitä harrastuksiin ja itsensä toteuttamiseen tulee, haluaisin tulevana vuonna kirjoittaa entistä enemmän, ja muutenkin luoda tähän maailmaan jotain uutta, oli se sitten kuinka pientä ja kunnianhimotonta tahansa. Miellän itseni luovaksi tai ainakin luovuutta arvostavaksi ihmiseksi, ja taiteesta ja kulttuurista nauttiminen sujuukin ongelmitta, mutta oma luova tekeminen jää helposti kausiluontoiseksi - siitä huolimatta, että tiedän tasan tarkkaan, miten merkitykselliseltä se tuntuu ja miten paljon iloa se elämääni tuo. Luova tekeminen on parhaimmillaan aivan loistavaa omien rajojen koettelua, uuden oppimista ja ideoimista, ja mitä enemmän siihen paneutuu, sitä helpommaksi se usein tuntuu käyvän. Olen huomannut, että minulle luovissa harrastuksissa keskeistä on säännöllisyys: se, että yksinkertaisesti tehdään jotain sen sijaan, että vain odoteltaisiin inspiraatiota. Joskus ideoita on mielessä enemmän, joskus vähemmän, mutta toisinaan se kaivattu inspiraatio syntyy nimenomaan tekemällä. Jo jonkin aikaa olen pyrkinyt kirjoittamaan joka ikinen päivä jotain, ja tätä aion jatkaa tulevanakin vuonna. Kuvataideharrastustakin sain hieman elvytettyä syksyn aikana piirtämällä jonkin verran, mutta ensi vuonna haluaisin myös maalata vähän useammin kuin muutamia kertoja vuodessa. 

Kun eilen liukastelin mahdollisesti hieman koomisen näköisesti jäisillä kaduilla, ohi kulkenut herrasmies kommentoi naureskellen, että ei kadulla saa tanssia. Vasta jälkeenpäin hoksasin, mitä olisi kannattanut vasta: totta hitossa saa, melkein pitää! Ilo, nauru ja spontaani leikittely ovat juuri niitä asioita, joita tässä maailmassa ja tässä synkässä maassa kaivataan lisää, ja niitä haluan tulevana vuonna vaalia. Ja erityisesti silloin, kun elämässä vähän kompastelee tai liukastelee, voi olla syytä ottaa pari tanssiaskelta ja muistuttaa itseään kaikesta ilosta, kaikesta hyvästä ja kauniista synkkyydenkin keskellä. Jostain kumman syystä on helpompaa olla synkkä ja pessimistinen kuin kepeä, iloinen ja luottavainen, mutta eiköhän jälkimmäisen eteen jaksa tehdä hieman töitä - sekin kun voi osoittautua ihan kivaksi hommaksi. Vuonna 2017 minä aion tanssia, nauraa (toivon mukaan enenevissä määrin myös itselleni), hymyillä ja vaalia ystävällisyyttä, myötätuntoa ja toivoa niin itseäni kuin muitakin kohtaan.

Onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

P.S. Millaisia toiveita tai tavoitteita teillä on tulevalle vuodelle?

perjantai 23. joulukuuta 2016

Iloa ja valoa!

Nykyään melkein parasta joulussa ovat hetket juuri ennen sitä: kotikaupungin vähäinen ja kotoisaa murretta kälättävä ihmisvilinä, pitkiksi venyvät glögi- ja teehetket lapsuudenystävien kanssa, kodin koristelu joulukuntoon, viime hetken herkkuostokset sopivassa pikkukaupungin "ruuhkassa", joululaulujen pimputtelu pianolla, lahjapakettien viimeistely ja tunnelmaa luovat joulukonsertit nostalgisissa paikoissa. Niin synkkä ja ikävä kuin tämä joulukuu joiltain osin olikin, viime päivinä rauhallinen ja rento joulufiilis on onneksi löytynyt, ja sitä aion vaalia ainakin uuteenvuoteen asti. Joulunpyhät ajattelin viettää ihan kunnon somelomaa ja keskittyä ruutujen tuijottelun sijasta yhdessäoloon, ulkoiluun, herkutteluun, lukemiseen ja ennen kaikkea ilon, rauhan ja kiitollisuuden vaalimiseen. Pimeyden keskellä pienikin pilkahdus valoa tuntuu ihmeeltä - kuten päivän kirkkain hetki tänään, kun varta vasten kävelin mahdollisimman aukealle paikalle tervehtimään juuri ja juuri horisontin yläpuolelle nousevaa aurinkoa. 



Iloa, valoa ja rauhaa jokaisen jouluun!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Mitä toivoisin jokaisen tietävän erityisherkkyydestä

Erityisherkkyyden trendikkyys näkyy tämänkin blogin kävijätilastoissa: herkkyyttä käsittelevät tekstit tuntuvat keräävän poikkeuksetta selkeästi eniten lukijoita ja kommentoijia. Paljon muuallakin esillä ollut aihe kiinnostaa ja herättää intohimoja suuntaan jos toiseenkin, ja itsekin ihan uteliaisuudesta lukaisen usein aiheeseen liittyvät jutut, jos sellaisiin satun törmäämään. Mikäli nettikeskusteluihin ja toki myös monien kohtaamieni ihmisten juttuihin on uskominen, herkkyydestä on liikkeellä jos jonkinlaista huhua, mielipidettä ja myös suoraan sanoen informaatiota, joka ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Niin paljon kuin erityisherkkyys onkin ollut esillä, aina se on jollekin enemmän tai vähemmän uusi asia - aina löytyy joku, joka innostuu käsitteestä ja hoksaa sen selittävän sellaisia puolia itsestä, joita ei ole aiemmin pystynyt ymmärtämään tai hyväksymään. Näille ihmisille suosittelen lämpimästi erityisherkkyyttä koskevaan kirjallisuuteen tutustumista: esimerkiksi Elaine Aronin kirjoihin, tai jos suomalaista kaipaa, niin Janna Satrin teoksiin (vastikään näyttää ilmestyneen myös psykologi Heli Heiskasen kirja Herkkyyden voima, johon en ole vielä itse tutustunut). Tietyt perusasiat erityisherkkyydestä olisi nimittäin hyvä tietää - niin meidän herkkien kuin myös kenen tahansa muun, sillä vaikka itse ei olisi kovinkaan herkkä, joku herkkis lähipiiristä taatusti löytyy. On olemassa muutamia herkkyyteen liittyviä pointteja, joita olen joskus jopa väsynyt toitottamaan keskusteluissa, joten nyt teki mieli koota ne kaikki yhteen postaukseen (jos sillä nyt saisi edes oman mielen rauhoittumaan, jos ei muuta?). 

"Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä häiriö, eikä sille ole diagnoosia. Herkkyyden tunnistaminen perustuu omaan arvioon ja kokemukseen. Myös joitakin suuntaa-antavia testejä on olemassa. Yleensä olennaisinta on, että ihminen itse tunnistaa oman herkkyytensä ja voi toimia sen edellyttämällä tavalla."

Ylläoleva lainaus on peräisin Suomen HSP-yhdistyksen sivuilta (korostukset omiani), ja se tiivistää loistavasti sen, minkä luonteinen käsite erityisherkkyys on. Valitettavan usein törmää ajatukseen siitä, että siitä voisi saada virallisen diagnoosin lääkäriltä, psykologilta, terapeutilta tai ties keneltä, mutta kun ei: se on ominaisuus, ei sairaus, ja on siinä sellainenkin pikku juttu, että diagnooseja saavat tehdä tasan lääkärit, eivät esimerkiksi psykologit. Ei ole olemassa herkkyystestiä, jolla voitaisiin aukottomasti todistaa, onko joku erityisherkkä vai ei - eihän herkkyys edes ole mikään on-off-ominaisuus, ja siinä on tosiaan paljolti kyse omasta kokemuksesta. Toki esimerkiksi asiantunteva mielenterveysalan ammattilainen varmasti usein tunnistaa herkkyyden asiakkaastaan, ja epäilemättä siitä voidaan saada viitteitä myös yleisluontoisempien psykologisten testien tuloksista, mutta kyse on silti vain suuntaa antavasta tiedosta. 



Erityisherkkyys ei ole yhtä kuin introversio. Tutkimusten mukaan valtaosa herkistä kylläkin on introvertteja, mutta joukkoon mahtuu myös ekstrovertteja ja ääripäiden välimaastossa olevia ambivertteja, jotka voivat "hsp-piireissä" kokeakin olevansa jollain tavalla poikkeavia. Tämänhetkisen tutkimustiedon valossa on vielä epäselvää, mikä on keskeinen ero introvertin ja erityisherkän välillä, sillä näillä käsitteillä vaikuttaisi olevan myös paljon yhteistä, kuten herkkä reaktiivisuus sisäisille ja ulkoisille ärsykkeille. Erityisherkkien, kuten ei-niin-herkkien, normiherkkien tai epäherkkien, välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon sosiaalista kanssakäymistä on ihmiselle sopivasti. 

Erityisherkkyys ei ole pelkkää tunneherkkyyttä tai varsinkaan railakasta tunteiden ilmaisua. Kyse on laajemmasta hermostollisesta herkkyydestä: erityisherkän hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa perusteellisemmin ja syvällisemmin, ja hän reagoi keskimääräistä voimakkaammin sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Tähän toki sisältyy voimakkaat tunne-elämykset, niin myönteiset kuin kielteisetkin, mutta kyse on muustakin: aistiyliherkkyys, kuten melusta, kirkkaista valoista tai voimakkaista hajuista kuormittuminen on erityisherkillä tavallista, samoin kyky havaita pieniä yksityiskohtia ja hienovaraisia vivahreita. Aihetta pitkään tutkineen Elaine Aronin mukaan erityisherkkyyden keskeiset piirteet voidaan luokitella neljään pääryhmään, jotka ovat syvällinen tiedon prosessointi, kuormittumisalttius, vahva eläytymiskyky ja tarkka havainnointikyky. Tästä käy hyvin ilmi, että herkkyydessä ei ole kyse pelkästään siitä, että joku pillahtaa itkuun nähdessään kauniita kukkia tai kuunnellessaan musiikkia. Toki sitäkin sattuu, mutta ilmiö on laajempi. Ja mitä tunteiden ilmaisuun tulee, erityisherkkäkin voi vaikuttaa päälle päin hillityltä, sillä vaikka sisällä kuinka kuohuisi, tunteiden ilmaisuun vaikuttavat omien ominaisuuksiemme lisäksi myös sellaiset pikkujutut kuin tilannetaju ja sosiaalisen ympäristömme normeihin mukautuminen.



Erityisherkkyys ei aiheuta fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia. Epäsuotuisissa ja stressaavissa olosuhteissa se voi altistaa niille, mutta toisaalta siitäkin on viitteitä, että erityisherkkä reagoi voimakkaammin paitsi kielteisiin, myös myönteisiin kokemuksiin. Vaikeuksien keskellä kasvanut herkkis kärsinee todennäköisemmin mielenterveysongelmista kuin samoissa oloissa kasvanut vähemmän herkkä, mutta toisaalta kannustava ja tukeva kasvuympäristö voi hyödyttää herkkistä jopa enemmän kuin vähemmän herkkää. Erityisherkkyys on vain yksi mahdollinen vaivoille ja ongemille altistava tai niiltä suojaava tekijä, joka toimii aina vuorovaikutuksessa kaikkien muiden yksilöllisten ominaisuuksiemme kanssa. Varsinkin psyykkiset häiriöt ja vaikeudet ovat yleensä monen tekijän summa, eikä niistä kannattane syyttää pelkkää synnynnäistä herkkyyttä. P.S. Suosittelen tsekkaamaan täältä mukavasti tiivistettyä tietoa siitä, miten herkkyys eroaa erinäisistä sairauksista - varsinkin tuohon autismi- ja Asperger-kohtaan muistan viitanneen monen monta kertaa.

Joskohan kohta uskaltaisi heittäytyä toden teolla joululomalle ja unohtaa kaiken sorttiset käsitteelliset pohdinnat, joskus voisi keskittyä ihan hömppähommiin muutamaksi päiväksi tai vaikka viikoksikin... :)