Kirjavinkki: Jäljet kehossa

Oletko kokenut jotain traumaattista, joka vielä pitkänkin ajan kuluttua vaikuttaa elämääsi? Haluaisitko ymmärtää paremmin trauman kokenutta läheistäsi? Ajatteletko, että psyykkiset traumat ovat harvinaisia eivätkä millään tavalla kosketa sinua? 

Kaikissa näissä tapauksissa - tai muuten vain, jos kaipaat lisää tietoa traumatisoitumisesta -  suosittelen lukemaan psykiatri ja traumatutkija Bessel van der Kolkin teoksen Jäljet kehossa - Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla (suom. Teija Hartikainen, Viisas Elämä, 2018). Kirja on mielenkiintoinen ja kohtalaisen helposti lähestyttävä tietopläjäys siitä, mistä traumoissa ja niiden hoidossa on kyse. Erityisesti kirjassa keskitytään traumojen kehollisuuteen sekä kehon ja mielen vuorovaikutukseen, joka on keskeistä traumasta toipumisessa.

Traumatisoituminen on yleisempää kuin moni luulee. Traumassa ei aina ole kyse onnettomuuden tai rikoksen uhriksi joutumisesta, vaan samankaltaisia jälkiä voi jättää myös esimerkiksi koulukiusaaaminen, väkivallan todistaminen tai emotionaalinen kaltoinkohtelu lapsuuden perheessä. Vaikka et olisi itse itse kokenut mitään traumaattista, hyvin todennäköisesti joku lähipiirissäsi on. Usein myös mielenterveyden ongelmien taustalla on traumaattisia kokemuksia. Niinpä jonkinlainen ymmärrys traumoista on hyödyksi aika lailla kenelle tahansa. 

Jäljet kehossa ei ole kevyttä itseapukirjallisuutta vaan aika järeä tietopaketti. Kirja lähtee liikkeelle traumatutkimuksen historiasta ja siitä, miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat aivoihin ja kehoon. Tästä edetään kehityksellisen trauman (jonka aiheuttaa pitkään jatkunut kaltoinkohtelu lapsuudessa) käsittelyyn, kiintymyssuhteisiin ja turvattomuuden kokemukseen, joka on keskeinen osa kaikissa traumoissa. Kirjan loppupuolella esitellään erilaisia menetelmiä traumojen hoitamiseen. Painotus on erityisesti kehollisissa ja kokemuksellisissa menetelmissä keskusteluterapian sijaan, sillä   van der Kolkin mukaan traumojen hoidossa on aina keskeistä ruumiillisen turvallisuuden palauttaminen (tai rakentaminen, jos sitä ei ole koskaan päässyt kokemaan). 

Jäljet kehossa oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus tärkeästä aiheesta. Vaikka olen psykologi ja minulla siis pitäisi kaiken järjen mukaan olla jonkin verran pohjatietoa traumatisoitumisesta, huomasin lukiessani tietäväni aiheesta oikeastaan vain pintaraapaisun. Opinnoissa kyllä puhuttiin PTSD:stä eli trauman jälkeisesti stressihäiriöstä, mutta ei juurikaan esimerkiksi kehityksellisistä traumoista saati traumojen hoitamisesta.

Kirja sisältää myös aika graafisia kuvauksia traumaattisista tapahtumista - se ei siis varsinaisesti ole kevyttä hyvän mielen luettavaa, tosin eipä sitä varmasti traumakirjalta kukaan odotakaan. En ehkä suosittelisi kirjaa sellaiselle ihmiselle, jolla on paljon käsittelemättömiä traumoja. Niiden kanssa on  tärkeää kääntyä ammattiauttajan puoleen, ja omatoiminen aiheeseen perehtyminen saattaa joissain tapauksissa ahdistaa liikaa. Traumoista kiinnostuneille ammattilaisille ja "riittävän tasapainoisille maallikoille" (oman harkinnan käyttö suotavaa!) voin kuitenkin lämpimästi suositella tähän kirjaan tutustumista.

Kuva: viisaselama.fi

Kirja saatu kustantamolta arvostelukappaleena

Röyhkeyskoulu - kuinka oppia asennemuijaksi?

Itsensä ja muiden vähättely ei pue ketään. Röyhkeyskoulussa opit ilmaisemaan itseäsi ja mielipiteitäsi vahvasti ja häpeilemättä. Röyhkeyskoulu opettaa sinut näkemään oman osaamisesi ja luottamaan itseesi.

Näin luvataan Jenni Janakan Röyhkeyskoulu-uutuuskirjan (Tuuma-kustannus, 2019) takakannessa. Erityisesti naisille suunnatun kirjan ote on avoimen feministinen (minkä ei kyllä nykypäivänä pitäisi olla mikään uutinen): vaikka liiallinen vaatimattomuus ja kiltteys, itsensä vähättely ja huijarisyndrooma voivat kiusata myös miehiä, ne ovat kulttuurisista syistä johtuen erityisen tavallisia naisilla ja tytöillä. Tässä kirjassa kirjoittaja ja puhetaiteilija Janakka kertoo, miten voimme oppia tervettä röyhkeyttä ja kehittyä itsevarmoiksi asennemuijiksi. Aiemmin Janakka on muuten järjestänyt myös Röyhkeyskoulu-tilaisuuksia, ja tämän kirjan luettuani alkoi ihan harmittaa, etten ole itse päässyt osallistumaan sellaiseen!

Kirja koostuu kolmesta "opintokokonaisuudesta". Ensimmäisessä tarjotaan lukijalle välineitä itsetutkiskeluun: jotta voisi olla arvonsa tunteva ja ansaitun paikkansa ottava asennemuija, tulee tuntea itsensä ja omat vahvuutensa. Toisessa osassa pureksitaan kulttuuriamme ja sitä, millaisia haasteita se asettaa varsinkin naisten itseilmaisulle. Tässä osassa esitellään myös taustatietoa esimerkiksi feminismin historiasta. Kolmannessa kokonaisuudessa edetään entistä käytännöllisempiin vinkkeihin siitä, miten tervettä röyhkeyttä voi oppia. Läpi kirjan mukana on yksinkertaisia harjoituksia itsetutkiskeluun ja oman sisäisen asennemuijan herättelyyn.

Käyttäytymisen ja asenteiden lisäksi kirjassa kiinnitetään huomiota kielen käyttöön, mikä onkin todella tärkeä pointti: kieli, jota käytämme ja jolle altistumme, ohjaa väistämättä ajatteluamme. Tytöille ja pojille puhutaan vauvasta asti eri tavalla: tutkimusten mukaan tyttöjä esimerkiksi kehutaan ulkonäöstä tai kiltteydestä ja poikia puolestaan reippaudesta ja liikunnallisuudesta. Ei mikään ihme, että nämä puhetavat, joita olemme lapsuudesta asti kuulleet, vaikuttavat myös omiin arvostuksiimme ja itseluottamukseemme. Röyhkeyskoulussa Janakka opettaa lukijaa ilmaisemaan itseään määrätietoisesti ja jämäkästi, mistä on taatusti hyötyä niin työ- kuin muussakin elämässä.

Kokonaisuudessaan Röyhkeyskoulu oli innostava ja virkistävä lukukokemus. Mullistavia oivalluksia se ei tarjonnut, mutta pidän ihan hurjasti Janakan asenteesta ja huumorista yhdistettynä tutkimuspohjaiseen mutkattomuuteen: riemastuin esimerkiksi siitä, että kerrankin joku jakaa kanssani kriittiset ajatukset "visualisoinnista" ja aarrekarttailusta. Vaikka Janakka ei ole koulutettu ihmismielen asiantuntija (ja ilahduttavasti muistuttaa myös lukijaa siitä), hän on selvästi taustatyönsä tehnyt ja viittaa kirjassa moniin mielenkiintoisiin tutkimuksiin eri aloilta. Suorasanaisuus viehätti minua myös kovasti: yksi kirjan keskeisistä vinkeistä on "opettele puhumaan" - ihanan tavallista, mutta kiistatta tärkeää aika lailla kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä!

Kirjan ongelmana on kuitenkin hajanaisuus. Paikoin tuli lukijana sellainen fiilis, että kirjoittajalla on ollut vaikeuksia päättää, mitä kaikkea mahduttaa yksien kansien väliin (mihin voin kyllä paatuneena lätisijänä samastua vallan hyvin). Nyt mukana oli monenlaisia isoja asioita, joiden käsittely jäi paikoin niin pinnalliseksi, että sen olisi voinut jättää johonkin toiseen yhteyteen. Mielestäni jo pelkästä "arkiröyhkeydestä" - jämäkkyydestä, itsetuntemuksesta ja -varmuudesta sekä oman paikan ottamisesta - olisi riittänyt loistavasti aihetta yhteen kirjaan ilman laajempia pohdiskeluja oman näköisestä, merkityksellisestä elämästä. Hypähtely käytännön tasolta filosofisiin pohdintoihin teki kirjasta paikoin hieman sekavan, vaikka kaikki eri teemat olivatkin mielenkiintoisia. 

Näistä muutamista puutteista huolimatta voin suositella Röyhkeyskoulua kaikille (sukupuolesta riippumatta), jotka haluavat oppia luottamaan itseensä ja omaan osaamiseensa sekä ilmaisemaan itseään reteämmin ja jämäkämmin. Tässä on itsellänikin tekemistä, ja aion ehdottomasti kokeilla, josko Röyhkeyskoulun harjoituksista olisi apua!

Arvostelukappale saatu kustantamolta

Kirjavinkki hyvästä unesta

Tänä vuonna olen ehtinyt lukea vasta muutaman kirjan, mutta yksi niistä taitaa olla parhaita ja tärkeimpiä pitkään aikaan lukemiani tietokirjoja. Matthew Walkerin kirja Why we sleep (joka ilmestyy pian myös suomeksi nimellä Miksi nukumme) käsittelee nimensä mukaisesti unta ja sen tärkeyttä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Ehkä sinäkin olet jo ehtinyt törmätä kirjan nimeen somessa - ainakin itse olen havainnut lukuisia sitä hehkuttavia päivityksiä. Nyt kirjan luettuani täytyy sanoa, että tällä kertaa ihan syystä! Tämä on nimittäin kirja, joka todennäköisesti herättää sinutkin vaalimaan hyvää unta.

Jokainen varmasti tietää, että terveellisen ravinnon ja riittävän liikunnan ohella uni on yksi hyvinvointimme peruspilareista. Walker, unitutkimukseen perehtynyt psykologian ja neurotieteen professori, kuitenkin korostaa, että uni saattaa olla jopa suositusten mukaista liikuntaa tai vihannesten syöntiä tärkeämpää. Silti vaikuttaa siltä, että jopa viime aikojen hyvinvointivillityksessä unen rooli on jäänyt muun terveysintoilun jalkoihin. Viime vuosikymmeninä keskimääräinen unen saanti on vähentynyt suorastaan hälyttävästi: Walker viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan esimerkiksi keskiverto amerikkalainen nukkui 1950-luvulla peräti 9 tuntia, kun taas nykyään vastaava luku olisi vain vähän yli 6 tuntia. Taitaakin siis olla hyvä juttu, että unen vaaliminen vaikuttaisi olevan nousemassa melkeinpä hyvinvointitrendiksi.

Valitettavasti nyky-yhteiskunta ei edistä hyvän unen saavuttamista. Työ pakottaa useimmat heräämään ennen aikojaan, "menestyjät" hehkuttavat karmivan aikaisia herätyksiä ja aamuviiden treenejä, ja älylaitteiden valojen ääressä vietetyt illat vaikeuttavat nukahtamista. Ei siis ihme, että moni nukkuu jatkuvasti liian vähän tai virkistämätöntä unta, mikä vaikuttaa monella tavalla vointiin. Walker esittää kirjassa monenlaisia ideoita, miten tilannetta voitaisiin lähteä korjaamaan niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. On esimerkiksi aika käsittämätöntä, että vaikka tutkimuksesta hyvin tiedetään, millaisia keskivertoteinin unirytmi ja unen tarve ovat, tätä ei oteta koulujen lukujärjestyksessä huomioon.

Kirjan alussa esitellään mielenkiintoista tietoa siitä, mistä unessa oikeastaan on kyse, mikä on sen rooli paitsi ihmisten, myös muiden eläinlajien elämässä (todella kiehtovaa asiaa, harvoinpa tulee ajatelleeksi, että kaikki eläinlajit nukkuvat omalla tavallaan!), ja mihin unen eri vaiheita tarvitaan. Tästä edetään sen käsittelyyn, miten uni vaikuttaa aivoihimme ja kehoomme, ja millaisia yllättäviäkin haittoja unen puutteella on. Vähäinen uni vaikuttaa aivojen "kuntoon" monella tapaa, heikentää immuunijärjestelmää, sekoittaa verensokerin tasapainon, ja altistaa lukuisille sairauksille aina mielenterveyshäiriöistä syöpään. Näiden tutkimustulosten lukeminen oli oikeastaan aika karmivaa: jos kerran tiedetään, että uni on meille näin tärkeää, miksi siitä puhutaan niin vähän suhteessa ruokavalioon ja liikuntaan?

Entä sitten ne monien kaipaamat vinkit parempaan uneen? Niihin tämä kirja ei keskity, ja oikeastaan hyvä niin, sillä kirjan loppuun listatut hyvän unen vinkit lienevät jo useimmille tuttuja: esimerkiksi kofeiinin ja alkoholin välttäminen, liikunnan harrastaminen päivällä, säännöllinen unirytmi, rentoutuminen ennen nukkumaanmenoa, pimeä ja viileä makuuhuone sekä sängystä nouseminen vähäksi aikaa, jos uni ei suostu tulemaan. Ainakin minulle tämän kirjan lukeminen tarjosi uutta motivaatiota siihen, että ihan oikeasti muistaisin noudattaa näitä tuttuja ohjeita.

Why we sleep on täynnä tiukkaa asiaa ja tutkimustuloksia, mutta lukijan onneksi ne on esitetty melko yleistajuisessa ja kiinnostavassa muodossa. Kirjan rakenne on looginen ja helposti seurattava, ja mukana on paljon samaistuttavia esimerkkejä, joten asiapitoisuudesta huolimatta tämä ei ollut raskas lukukokemus. Itse asiassa täytynee myöntää, että kyseessä on siitä harvinainen kirja, etten keksi tästä oikeastaan mitään negatiivista. Suosittelen siis lämpimästi ihan jokaiselle!