perjantai 8. joulukuuta 2017

Jännittäminen voimavaraksi

Itse olen jännittänyt esimerkiksi seuraavissa tilanteissa (ja osassa jännitän edelleen):
  • uusien ihmisten tapaaminen
  • uuteen ryhmään meneminen (erityisesti silloin, kun muut jo tuntevat toisensa)
  • vieraampien sukulaisten tapaaminen
  • kriittisen palautteen antaminen ja saaminen
  • juhlien järjestäminen tai toisten juhliin meneminen
  • lääkärissä käyminen
  • vieraille ihmisille soittaminen
  • esiintymistilanteet
  • rakastuminen
  • ulkomailla matkustaminen
  • pienissä liikkeissä, kahviloissa tai taidegallerioissa käyminen
  • elokuviin, teatteriin tai konserttiin meneminen yksin
  • työhaastattelut
  • uuden työn, opintojen tai harrastuksen aloittaminen
  • pääsykokeet

  • vieraiden kielten puhuminen
  • omien mielipiteiden esiin tuominen silloin, kun on muiden kanssa eri mieltä
  • omien taiteellisten tekeleiden näyttäminen toisille
  • laulaminen (ei kerta kaikkiaan kykene!)
  • uusien taitojen opettelu
  • kampaajalla käyminen
  • toisten meikattavana oleminen
  • bussilla liikkuminen (osaanko varmasti jäädä oikeassa paikassa pois?!)
  • lentomatkustaminen
  • virastoissa asioiminen (onneksi on netti)
  • muuttaminen
  • mikä tahansa tilanne, johon ei ole mielessä valmista käsikirjoitusta

Jännittäminen on todella yleinen ja monenlaisissa tilanteissa ilmenevä juttu, jonka yleensä määrittelemme ongelmaksi ja josta toivomme pääsevämme eroon. Oikeastaan jännitys on kuitenkin aivan normaali tunnereaktio itselle haastavissa tilanteissa, eikä siitä yleensä voikaan täysin vapautua - ja itse asiassa hyvä niin, sillä pieni jännitys voi auttaa suoriutumaan paremmin ja olemaan skarppina vaativassa tilanteessa. Omaa ja toisten jännittämistä voi kuitenkin oppia sietämään, ja siinä auttaa ymmärrys siitä, mistä jännittämisessä oikeastaan on kyse.

Näitä teemoja käsitellään psykologi Minna Martinin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017). Kirjassa esitellään kattavasti sitä, miten jännitys kehossa ja mielessä ilmenee, millaisissa tilanteissa siitä yleensä kärsitään ja miten liiallinen jännittäminen voi vaikuttaa kielteisesti hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Lisäksi pohditaan jännittämiselle altistavia tekijöitä niin persoonallisuuden, elämänkokemusten kuin ihmissuhteidenkin osalta.

Jännittämiseen liittyy keskeisesti kehon ja mielen vireytyminen, mihin monet epämukavina koetut fysiologiset oireet liittyvät. Samantyyppistä vireytymistä koemme myös tilanteissa, jotka kiinnostavat ja innostavat meitä - alivireys taas voi olla suoriutumisen kannalta ongelmallisempaa kuin pieni ylivireys. Kun ylivireys yltyy ongelmaksi häiritsevän jännittämisen yhteydessä, sitä on mahdollista hillitä kehollisilla harjoituksilla, kuten rauhoittamalla hengitystä ja lihasjännityksiä. Kirjassa esitelläänkin paljon mainioita hengitykseen ja kehotietoisuuteen liittyviä harjoituksia, jotka varmasti auttavat monia jännittäjiä.



Jännitys ei ole aina "vain jännitystä": sen taustalla on usein muita, vielä vaikeampia tunteita, kuten pelkoa tai häpeää. Näiden tunteiden käsittelyyn ei tässä kirjassa pureuduta kovin syvällisesti, mutta ilahduin kovasti siitä, että ne edes mainittiin. Usein jännittämisestä puhutaan pinnalliseen sävyyn ja lähinnä perinteisten esiintymistilanteiden yhteydessä, vaikka moni tunnistaa jännittävänsä myös "ihan tavallisia" arkisia vuorovaikutustilanteita ja esimerkiksi uusien ihmissuhteiden luomista. Fyysisten ja toiminnallisten harjoitusten lisäksi voikin olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä oma jännittäminen kumpuaa. 

Kirjassa tuodaan paljon esiin myös sitä, miten meidän kaikkien ei tarvitse olla taitavia showmiehiä tai -naisia (vaikka esiintymistaitojen korostuksesta voikin joskus tulla sellainen vaikutelma) - tärkeintä on harjoitella vuorovaikutustaitoja, sillä niitä jokainen meistä aivan varmasti tarvitsee niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Harjoittelun ja itsetutkiskelun avulla häiritsevän jännittämisen voi oppia kääntämään myönteiseksi innostukseksi, ja tilanteista, jotka aiemmin ovat hirvittäneet, on mahdollista oppia nauttimaan.

Kuten ehkä jo ehditte päätellä tuosta omasta listastani, jännitän monia sellaisia tilanteita tai asioita, joista toisaalta myös pidän kovasti. Joskus myönnän vältelleeni liian jännittäviä tilanteita, mutta toisaalta olen myös huomannut, että usein eniten jännittää jokin sellainen, mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä. Miten onnetonta onkaan, jos jotain sellaista päätyy välttelemään! Niinpä olen viime vuosina ottanut asiakseni uskaltamisen ja kehtaamisen harjoittelun (yhtenä esimerkkinä teatteriharrastuksen aloittaminen), ja tähän mennessä siitä on seurannut pelkästään hyvää. Ehkä kaikkein suurimman tuen uskaltamiseen olen saanut toisten ihmisten hyväksynnästä ja kannustuksesta - ja sellainen ilmapiiri mahdollistuu parhaiten silloin, kun olemme avoimia omasta jännittämisestämme.

Mikä teitä jännittää? 

Kuvat unsplash.com

perjantai 10. marraskuuta 2017

Hyvän mielen vuosi

Oletko kiinnostunut itsetutkiskelusta ja mielen hyvinvointia tukevista harjoituksista? Entä satutko olemaan niitä ihmisiä, jotka innostuvat tehtäväkirjojen täyttämisestä? Jos vastasit molempiin (tai edes ensimmäiseen) kyllä, minulla on sinulle kirjasuositus: Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja (PS-kustannus, 2017).

Tämä Maaretta Tukiaisen kirja on itsenäinen jatko-osa hänen aiemmalle kirjalleen nimeltä Hyvän mielen taidot (josta muuten olen kirjoittanut oman postauksensa), jossa esiteltiin erilaisia mielen taitoja, jotka tutkitusti auttavat meitä paremman ja mielekkäämmän elämän tavoittelussa. Tässä tehtäväkirjassa ei enää syvennytä tutkimustietoon vaan mennään suoraan asiaan eli harjoituksiin, jotka kirjassa on jaettu kalenterimallin mukaisesti: jokainen kuukausi keskittyy omaan teemaansa, jota tarkastellaan neljän suppeamman viikkoteeman kautta.



Hyvän mielen vuoden voi siis aloittaa vaikkapa haluamansa kuukauden ensimmäisenä päivänä ja seurata uskollisesti kirjan rakennetta keskittyen koko kuukauden ajan samaan teemaan. Kalenterisivuille voit merkitä muistiin suunnitelmiasi siitä, mitä aiot vaikkapa tulevalla viikolla tehdä hyvinvointisi eteen. Toisaalta kirjan harjoitukset ovat sellaisia, että niitä voi aivan yhtä hyvin tehdä missä järjestyksessä haluaa. Itse hieman kurittomana tyyppinä olen tehnyt juuri näin: kirjan saatuani olen selaillut sitä yleensä muutamia kertoja viikossa ja tehnyt aina kerrallaan pari yhteen kiinnostavaan teemaan liittyvää harjoitusta.

Inspiroivaa kirjaa selaillessa meinaa hieman ahneus iskeä, mutta lienee silti viisasta edetä pienin askelin, jotta ajatus pysyy mukana tehtävien tekemisessä - sillä tarkoitushan on pohdiskella ja kehittää omaa elämää, ihmissuhteita ja hyvinvointia, ei suorittaa tehtäviä loppuun mahdollisimman nopeasti. Kirjan harjoitukset liittyvät esimerkiksi omien arvojen kiteyttämiseen, vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamiseen, ilon ja uteliaisuuden vaalimiseen ja ihmissuhteiden kehittämiseen. Myös sivujen visuaalisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota, ja kirja tarjoaakin paljon mahdollisuuksia myös koristeluun ja värittämiseen, jos sellaiseen tuntee kutsumusta. Itse tosin pitäisin hieman simppelimmästä ulkoasusta, mutta minkäs makuasioille mahtaisi.

Ensisilmäyksellä Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja vaikuttaa kepeältä ja harmittomalta - mutta kun tehtäviä jää miettimään tarkemmin, voi joutua kosketuksiin myös haastavien ajatusten ja tunteiden kanssa. Mitään perusteellista traumojen kaiveluahan tämä ei tietenkään ole (ja sellainen lienee viisainta hoitaa yhdessä turvallisen ammattilaisen kanssa), kirjan ote on enemmänkin valmennuksellinen kuin terapeuttinen. Suosittelisin tätä kirjaa ennen kaikkea ihmisille, joiden elämässä perusrakenteet ovat kunnossa, mutta jotka haluaisivat saada arjestaan, itsestään ja ihmissuhteistaan vielä hiukan enemmän irti.

Kirja saatu kustantamolta blogin kautta

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Saako vapaalla ajatella töitä?

Psykologinen työstä irrottautuminen on lukuisissa tutkimuksissa todettu merkittäväksi tekijäksi työstressistä palautumisessa - ja sitä se varmasti onkin, kun kyse on nimenomaan kuormittavista, ahdistavista tai muuten mieltä vaivaavista työasioista. Tunneperäinen vatvominen näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä huonompaan hyvinvointiin, ja se totta kai käy järkeen - jos jatkuvasti pyörittää päässään samoja kielteisiä keloja, ei ole ihmekään, jos rentoutuminen vapaalla ei onnistu, eikä muutenkaan saa mielekkäitä juttuja aikaan.


Mutta entäpä työasioiden myönteinen ajattelu? Jos koet työn imua, olet innoissasi töistäsi ja saat vapaallakin työprojekteihin liittyviä ideoita, muistelet onnistumisiasi töissä ja odotat innolla tulevia haasteita, voisi sillä kuvitella olevan enemmänkin positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin myös vapaa-ajalla. Työstä irrottautumista tällainen ajattelu ei toki ole, mutta sitä on aika mahdoton ängetä samaan kategoriaan kielteisen työasioiden vatvomisen kanssa.

                            

Viime aikoina myös tällaista vapaalla tapahtuvaa työn myönteistä reflektointia on alettu tutkia enemmän. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että se todella on yhteydessä parempaan hyvinvointiin - tai ainakin suurempaan määrään myönteisiä ja pienempään määrään kielteisiä tunteita. Lisäksi se varmasti tuo ihmiselle myös merkityksellisyyden ja mielekkyyden kokemuksia. Työn myönteistä ajattelua voidaan oikeastaan jopa pitää osana palautumisprosessia, sillä työn myönteisiin puoliin keskittyminen voi auttaa tarkastelemaan myös stressaavia puolia tuoreesta näkökulmasta ja siten vähentää stressin kokemista. Vaikuttaa myös siltä, että työn imu ja innostus parhaimmillaan "valuvat" muille elämänalueille.

Tämäkin on kuitenkin mainittava: ajatusten tasolla jatkuva "töissä oleminen" saattaa vaikuttaa kielteisesti hyvinvointiin siksi, että vireystila pysyy koko ajan korkealla - riippumatta siitä, onko ajattelu myönteistä vai kielteistä. Niin ihanaa kuin innostus onkin, jokainen meistä tarvitsee silti toisinaan myös rentoutumista ja vapaalle vaihtamista - niinpä jatkuva työasioiden ideoiminen vapaalla myönteisessä hengessäkään ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu.


Lopuksi haluaisin haastaa jokaisen meistä miettimään, mikä omassa työssä on parasta. Ehkäpä omien  onnistumisten listaaminen voisi toimia vähän samaan tyyliin kuin kiitollisuuden aiheiden pohdiskelu, joka monelle lieneekin jo tuttu hyvinvointiharjoitus. Oman työni parhaita puolia ovat esimerkiksi jatkuva uuden oppiminen, joustavuus esim. työaikojen ja -paikan suhteen, sopiva tasapaino itsenäisyyden ja yhteisen tekemisen välillä sekä mahdollisuus syventyä perusteellisesti kiinnostaviin aihepiireihin.

Mikä sinun työssäsi (tai opiskeluissasi) on parasta? Missä onnistuit tänään?


Tutkimustietoa aiheesta löydät esimerkiksi näistä artikkeleista:
Meier, Cho, & Dumani (2016): The effect of positive work reflection during leisure time on affective well-being: Results from three diary studies. Journal of Organizational Behavior
Daniel & Sonnentag (2014): Work to non-work enrichment: The mediating roles of positive affect and positive work reflection. Work and Stress