Raha on siitä mielenkiintoinen aihe, että käytännössä kaikki todennäköisesti ajattelevat sitä toisinaan tai melko useinkin, mutta siitä puhuminen tuntuu olevan monelle hyvin arka aihe. Kyllähän me tiedämme: esimerkiksi toisen palkasta tai toimeentulosta kysymistä ei pidetä kovin hyväksyttävänä, vaikka kyseessä olisi varsin läheinenkin ystävä tai tuttava. Rahankäytöstä ja "tuhlaamisesta" puhuminen herättää helposti närää muissa ihmisissä, sillä se koetaan helposti omilla tuloilla elvistelynä. Taloudellisista vaikeuksista puhuminen sentään tuntuu nykypäivänä olevan vähän sallitumpaa, vaikka toki moni saattaa nolouspäissään jättää senkin melko vähälle. Kuitenkin varsinkin opiskelijoiden ja muiden pienituloisten keskuudessa rahan puutteesta nillittäminen ei tunnu olevan kovinkaan harvinainen aihe - ja oman kokemukseni perusteella opiskelijoiden keskuudessa on ihan okei jopa kysyä jonkun osa-aikatyön palkasta ja vuokran kaltaisista perusmenoista. Itse olen kokenut tämän jopa hieman hämmentävänä, sillä olen ilmeisesti sisäistänyt kotoa aika perinteisen käsityksen siitä, millä tasolla taloudellisista asioista on sopivaa puhua. Niinpä en aio täällä blogissakaan jaaritella aiheesta kuin melko yleisellä tasolla. Aihe on kuitenkin niin tärkeä ja kiinnostava, etten malttanut kokonaan jättää sitä rauhaan :)
Hävettää tunnustaa, mutta olen aina ollut sellainen ihminen, jolla rahaa kuluu niin paljon kuin sitä on. Kykenen kyllä säästämiseenkin, jos se tähtää johonkin tiettyyn tarkoitukseen, mutta säästäminen niin sanotusti pahan päivän varalle ja yllättäviä menoja varten tuntuu vaikealta - niin kuin käsittääkseni todella monille muillekin. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että olen vielä opiskelija, eikä minulla ole koskaan tähän mennessä ollut kovin suuria säännöllisiä tuloja. Nyt valmistumisen häämöttäessä olen aika paljon pohtinut sitä, että taitaa olla aika järkevöityä ja aikuistua toden teolla myös raha-asioiden suhteen. Minulle tämä tarkoittaa ennen kaikkea suunnitelmallisuutta, jota yleensäkin pidetään tärkeänä juttuna taloudenpidossa. Satunnaisiin pieniin heräteostoksiin kuluu helposti ja melkein huomaamatta viikossa tai kuukaudessa aika paljonkin rahaa, vaikka ne tuntuisivat ostohetkellä varsin harmittomilta. Muutamaan otteeseen olen pitänyt säännöllisesti kirjaa kaikista menoistani ja yllättynyt (suorastaan vähän järkyttynyt) siitä, miten paljon olen onnistunut kuluttamaan sellaisiin pikkujuttuihin kuin kahvitteluun ja välipaloihin, isommista heräteostoksista puhumattakaan. Vaateshoppailutottumuksiani olen tosin onnistunut muuttamaan viime vuosina aiempaa järkevämmiksi: en enää juuri koskaan kiertele kaupoissa vain huvin vuoksi (paitsi matkoilla), ja ostan vain sellaisia juttuja, joita oikeasti tarvitsen tai rakastan. Silti parantamisen varaa varmasti olisi, sillä monista karsintakierroksista huolimatta vaatekaapistani löytyisi päällepantavaa itseni lisäksi parille muullekin naisihmiselle...
Tällä hetkellä merkittävin taloudellinen paheeni taitaa olla kahvittelu ja ulkona syöminen, jotka ovat vähän salamyhkäisesti lisääntyneet sen myötä, kun olen vähentänyt vaatteiden ja kosmetiikan ostamista. Toisaalta kahvittelu ja satunnainen ravintolassa syöminen ovat mitä ihanimpia piristyksiä arjen keskellä ja tietysti myös miellyttävää sosiaalista toimintaa, mutta silti välillä käy mielessä, miten paljon onnistuisi säästämään, jos jättäisi tuollaiset jutut kokonaan välistä - jos en vaikkapa vuoteen kävisi ollenkaan kahvilla tai ulkona syömässä, säästäisin varmasti helpostikin yhden mukavan matkan verran. Sitä pidän kuitenkin todella arveluttavana, että joillakin ihmisillä on niin suuri into puuttua toisten rahankäyttöön ja valintoihin: onko oikeasti yhtään sen huonompi vaihtoehto sijoittaa hedonistisiin elämyksiin tai vaikkapa kulttuurinautintoihin kuin säästää uutta autoa tai asuntoa varten?
Toki kaikille yhteisiä, yleisiä ohjeitakin voi antaa (kuten se, että ei parane elää jatkuvasti yli varojensa, ja että on viisasta olla edes vähän säästössä sen kuuluisan pahan päivän varalle), mutta rahankäytössä on paljon kyse myös arvovalinnoista, jotka jokaisen täytyy tehdä ihan itse. Mitkä asiat ovat sellaisia, joihin ehkä kuluu paljon rahaa, mutta jotka myös parantavat elämänlaatuasi niin paljon, että et pidä mielekkäänä niistä luopumista? Mistä taas voisit nipistää hieman ilman, että hyvinvointisi ja mielenrauhasi kärsisi siitä merkittävästi? Näitä kysymyksiä lienee hyvä pohtia aina silloin tällöin. Itse esimerkiksi olen tullut siihen lopputulokseen, että kulttuuriharrastuksista en halua säästää, ellei ole aivan pakko, kun taas muutama take away -kahvi vähemmän viikon aikana tuskin vaikuttaa elämänlaatuuni kovinkaan paljon. Ajattelen, että omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin kannattaa aina panostaa, sillä pitemmän päälle se säästää niin rahaa kuin muita omia rajallisia resursseja. Uskoisin, että moni on samaa mieltä vaikkapa siitä, että liikuntaharrastukseen tai terveelliseen ruokaan panostaminen on parempi idea kuin se, että elää mahdollisimman halvalla mutta päästää itsensä niin pahasti hunningolle, että siitä koituu huomattavia henkisiä, fyysisiä ja taloudellisia kustannuksia myöhemmin.
Millaisia ajatuksia teillä on järkevästä rahankäytöstä? Oletteko itse pihistelijöitä vai tuhlailijoita?
tiistai 3. marraskuuta 2015
lauantai 17. lokakuuta 2015
Kirjavinkki: Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi
Sen lisäksi, että suhtaudun musiikin kuuntelemiseen ja soittamiseen varsin intohimoisesti, olen hyvin kiinnostunut myös musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja ylipäätään musiikkikokemuksen psykologiasta. Olen lueskellut jonkin verran musiikkitieteeseen ja -psykologiaan (siinäpä muuten vasta kiinnostava tieteenala...) liittyviä kirjoja, ja kun viime Helsingin reissulla bongasin Akateemisesta erittäin kiehtovan kuuloisen aihetta käsittelevän opuksen, se oli tietysti ostettava mukaan. Kyseessä on siis Erkki Lehtirannan kirja nimeltä Musiikki, henkisyys ja hyvinvinti - kuinka musiikki voi muuttaa elämäsi (2015, Basam Books). Nimi lupaa kovin paljon, ja muutenkin kirjassa korostetaan jopa minun mielestäni ehkä vähän liikaa musiikin elämäämullistavia vaikutuksia, mutta kiinnostavaa luettavaa tämä joka tapauksessa oli.
Kirja on paikoin vähän hämmentäväkin yhdistelmä tieteellistä tutkimustietoa ja melko kritiikittömän tuntuista henkisten perinteiden esittelyä. Siinä käsitellään musiikin lisäksi laajemminkin äänen olemusta ja vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin, aina siitä alkaen, miten ääni värähtelee kehossa. Itse asiassa läpi kirjan mukana kulki kiehtova ja oikeastaan aika havainnollinen ajatus siitä, että musiikki (ja muutkin itsen ulkopuolelta tulevat äänet) "soittaa" ihmistä. Chakroista ja energiavirtauksista puhuminen meni kyllä mielestäni vähän yli, mutta toisaalta oli mielenkiintoista lukea tutkimustiedon lisäksi siitä, miten musiikin ja äänen on ajateltu vaikuttavan ihmiseen, sillä etukäteen asetetut odotukset taatusti vaikuttavat hyvin paljon musiikkikokemukseen ja musiikin vaikutukseen (onhan lumelääkkeilläkin oma "vaikutuksensa").
Kirjassa esitellään myös länsimaisen musiikkifilosofian juuria aina muinaisesta Egyptistä ja antiikista lähtien, ja tämä historiallinen katsaus taisi olla kirjan kiinnostavimpia osuuksia. Oli ajatuksista samaa mieltä tai ei, antiikin musiikkifilosofiassa on mielestäni paljon inspiroivia piirteitä. Esimerkiksi Pythagoraan teoria siitä, että matemaattisille suhteille rakentuva musiikki on maailmanjärjestyksen symboli, joka yhdistää toisiinsa klassiset peruselementit (maan, veden, tulen ja ilman), ihmisen ja koko maailmankaikkeuden planeettoineen päivineen, on loppujen lopuksi aika kaunis. Pelkkä ajatuskin siitä, että koko maailmankaikkeudella on oma musiikkinsa, vetoaa helpostikin kaltaiseeni musiikki-intoilijaan, vaikka muuten en olekaan erityisen taipuvainen mystiikkaan tai henkisyyteen sellaisena kuin se usein mielletään.
Toinen erityisen kiinnostava aihepiiri kirjassa oli tietysti se, miten musiikin peruspiirteet - rytmi, melodia ja harmonia - vaikuttavat ihmiseen. Lehtiranta esittää ajatuksen, että musiikki olisi verrattavissa fyysiseen ravintoon, ja että hengenravintoakin olisi syytä nauttia monipuolisesti, koska eri musiikki palvelee eri tarpeita. Tätä ei ainakaan minun ole vaikea hyväksyä, sillä varmasti aika monelle on tuttua se, miten omaa lempimusiikkia voi käyttää psyykkisen itsesäätelyn apuna. Kuitenkin kirjassa mennään niin pitkälle, että lopusta löytyy pitkä lista musiikkisuosituksia eri tarpeisiin (tai "tarpeisiin"): mietiskelyyn, "henkisiin löytöretkiin", "chakratyöskentelyyn", "hienokehojen kunnostamiseen", keskittymiseen, masennuksen hoitoon, jne. Vaikka toki pystyn hyväksymään ajatuksen siitä, että tietyt musiikin piirteet vaikuttavat fysiologisiin prosesseihin tietyllä tavalla, ajattelen silti, että musiikkiin liitetyillä yksilöllisillä assosiaatioilla on vähintään yhtä suuri merkitys - mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että sama musiikki ei toimi kaikilla, ja jokaisen täytyy löytää oma voimamusiikkinsa itse. Ei suosituksista varmasti haittaakaan ole, mutta itse esimerkiksi ärsyynnyn rankasti perinteisestä rentoutusmusiikista...
Vaikka itse suosin tieteellisempää ja vähemmän mystifioivaa lähestymistapaa myös musiikkiin, voin kyllä suositella tätä kirjaa kaikille musiikin ja hyvinvoinnin yhteyksistä kiinnostuneille. Harvoinpa sitä lukiessa nieleekään ihan kaikkia esitettyjä ideoita ja teorioita (ainakaan pureksimatta, eikä aina silloinkaan), mutta onneksi ne epäilyttävän tuntuisetkin jutut saattavat vauhdittaa omaa ajatteluprosessia ja inspiroida ottamaan asioista selvää jatkossakin :)
maanantai 12. lokakuuta 2015
Todellisuustarkistus vailla vertaa
Kuten ehkä bloggaamislaiskuudestakin näkyy, olen ollut viime viikkoina aika kiireinen - enimmäkseen onneksi hyvällä tavalla, sillä monet illat mielenkiintoisten opintojen jälkeen ovat kuluneet harrastusten ja mukavien ihmisten parissa. Pieni stressi vaanii kuitenkin taustalla koko ajan, sillä parhaillaan agendalla on mm. työharjoittelupaikan metsästäminen (vielä ei ole lykästänyt, pitäkää peukkuja!). Stressaantuneena, masentuneena tai ahdistuneena on kovin tavallista, että ajatukset pyörivät tavallistakin enemmän oman navan ympärillä, jolloin tilanteeseen auttaa usein yksinkertaisesti huomion siirtäminen pois itsestä ja omista murheista, vaikka johonkin itselle mieluiseen tekemiseen, johon on helppo uppoutua täysillä. Aina ei kuitenkaan tarvita niinkään suurta viitseliäisyyttä.
Tänään joogatunnilta kotiin kävellessäni huomasin lähes hurmioituneena asian, jota en kumma kyllä (asuttuani samassa paikassa jo kolme vuotta...) ollut vielä koskaan ennen kunnolla tajunnut: minun kotipihaani ja varsinkin tuohon ihan lähellä olevaan rantaan näkyy aikas mahtava tähtitaivas! Keskustakerrostalossa koko ikäni asuneena ja varsin vähän maaseudulla talviaikaan liikkuneena en todellakaan ole tottunut näkemään juuri lainkaan tähtiä, ja olenkin harmitellut sitä usein. Nyt olenkin tästä havahtumisesta ihan innoissani ja ehkä vähän haaveilen kaukoputkesta, jolla pääsisi tuijottelemaan tähtiä vielä tarkemmin... Mutta oli kaukoputkea tai ei, tähtitaivaan katsominen on ehdottomasti yksi parhaista todellisuustarkistuksista mitä on: kun suuntaa huomionsa taivaan äärettömyyteen, on harvinaisen helppo irrottautua kaikesta siitä, mitä tavallisesti pienessä mielessään pyörittelee ja muistuttaa itseään maailmakaikkeuden laajuudesta ja siitä, miten pieniä asioita arkipäiväiset murheemme isossa mittakaavassa ovat.
Jos ja kun jo maanpäällinen luonto usein saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi mutta samalla myös kokemaan yhteyttä jonkin meitä suuremman kanssa, avaruuteen katsominen tekee sen ehkä vielä tehokkaammin. Onhan se pelottavaa ja hämmentävääkin, huimaavaa suorastaan, ja altistaa toisinaan myös eksistentiaalisille kriiseille. Joskus nekin kuitenkin tuntuvat mielekkäämmiltä kuin työtehtävien vatvominen, siivoamisen tietoinen välttely, aikatauluista stressaaminen tai siitä hössöttäminen, missä välissä ehtii käydä kaupassa.
Lyhyesti siis: jos (kun) sinusta joskus tuntuu siltä, että kaikki kaatuu juuri sinun niskaasi ja että suorastaan koko universumi tai jokin suurempi voima on sinua vastaan, suuntaa katseesi tähtiin (tai tietysti merelle, mutta kohtahan on talvi ja useimmat rannat jäätyvät). Niitä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tänään joogatunnilta kotiin kävellessäni huomasin lähes hurmioituneena asian, jota en kumma kyllä (asuttuani samassa paikassa jo kolme vuotta...) ollut vielä koskaan ennen kunnolla tajunnut: minun kotipihaani ja varsinkin tuohon ihan lähellä olevaan rantaan näkyy aikas mahtava tähtitaivas! Keskustakerrostalossa koko ikäni asuneena ja varsin vähän maaseudulla talviaikaan liikkuneena en todellakaan ole tottunut näkemään juuri lainkaan tähtiä, ja olenkin harmitellut sitä usein. Nyt olenkin tästä havahtumisesta ihan innoissani ja ehkä vähän haaveilen kaukoputkesta, jolla pääsisi tuijottelemaan tähtiä vielä tarkemmin... Mutta oli kaukoputkea tai ei, tähtitaivaan katsominen on ehdottomasti yksi parhaista todellisuustarkistuksista mitä on: kun suuntaa huomionsa taivaan äärettömyyteen, on harvinaisen helppo irrottautua kaikesta siitä, mitä tavallisesti pienessä mielessään pyörittelee ja muistuttaa itseään maailmakaikkeuden laajuudesta ja siitä, miten pieniä asioita arkipäiväiset murheemme isossa mittakaavassa ovat.
Jos ja kun jo maanpäällinen luonto usein saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi mutta samalla myös kokemaan yhteyttä jonkin meitä suuremman kanssa, avaruuteen katsominen tekee sen ehkä vielä tehokkaammin. Onhan se pelottavaa ja hämmentävääkin, huimaavaa suorastaan, ja altistaa toisinaan myös eksistentiaalisille kriiseille. Joskus nekin kuitenkin tuntuvat mielekkäämmiltä kuin työtehtävien vatvominen, siivoamisen tietoinen välttely, aikatauluista stressaaminen tai siitä hössöttäminen, missä välissä ehtii käydä kaupassa.
Lyhyesti siis: jos (kun) sinusta joskus tuntuu siltä, että kaikki kaatuu juuri sinun niskaasi ja että suorastaan koko universumi tai jokin suurempi voima on sinua vastaan, suuntaa katseesi tähtiin (tai tietysti merelle, mutta kohtahan on talvi ja useimmat rannat jäätyvät). Niitä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)