Hyväksymisestä ja omistautumisesta

Oletko sinäkin joskus ajatellut, että jos et ole onnellinen, sinussa on jotain vialla? Oletko yrittänyt päästä eroon negatiivisista tunteista saavuttaaksesi paremman elämän? Pyritkö kontrolloimaan negatiivisia ajatuksiasi ja tunteitasi ja korvaamaan ne positiivisemmilla? Uskon vahvasti, että ainakin jotain näistä olet kokeillut - minäkin olen, varsinkin ensimmäinen on melkeinpä erikoisalaani. Luin äsken Russ Harrisin kirjan Onnellisuusansa: Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla, joka käsittelee nimenomaan sitä, miksi edellä kuvatut toimintatavat eivät toimi (minkä moni on omakohtaisesti varmasti huomannut). Kirja esittelee hieman self help -tyyliin hyväksymis- ja omistautumisterapian eli HOTin menetelmää, jota voidaan soveltaa esimerkiksi ahdistukseen, masennukseen ja moniin muihin tavallisiin mielen pulmiin. Aihepiiri oli minulle jo jossain määrin tuttu, mutta tämä perusteellinen kirja tarjosi silti paljon uusia oivalluksia ja vahvisti olemassaolevaa tietopohjaa - ja olenpa lukukokemuksen jälkeen koittanut omaksua omaankin elämääni kirjassa kuvattuja mindfulness-henkisiä harjoituksia, jotka kyllä tuntuvat toimivan.

Hyväksymis- ja omistautumisterapian lähtökohta on, että yritykset kontrolloida ajatuksia ja tunteita ovat tuhoon tuomittuja: mitä enemmän yritämme vältellä ja tukahduttaa epämiellyttäviä tuntemuksia ja mielikuvia, sitä tiukemman otteen ne saavat meistä. Välttely, itsen moittiminen, tunteiden turruttaminen tai niitä vastaan hyökkääminen esimerkiksi yltiöpositiivisten hokemien avulla saattavat tehota hetkeksi, mutta kammoksutuilla tunteilla ja ajatuksilla on tapana tulla takaisin - ja mitä enemmän taistelemme päämme tuottamia sisältöjä vastaan, sitä enemmän lopulta kärsimme. Kontrolliyritykset saavat meidät tuntemaan itsemme typeriksi, heikoiksi tai vajavaisiksi, koska tunteet, joista pyrimme eroon, eivät suostu katoamaan noin vain. Lisäksi monet hetkellisesti toimivat kontrollikeinot heikentävät elämänlaatuamme pitkällä aikavälillä - lienee sanomattakin selvää, että esimerkiksi todellisuuden pakeneminen päihteiden avulla kuuluu tähän kategoriaan.

HOT:in lähestymistavassa on kuusi periaatetta, jotka auttavat käsittelemään toimivalla tavalla epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita sekä luomaan merkityksellistä sisältöä elämään. Periaatteet ovat ajatusten eriyttäminen, tunteiden laajentaminen, yhteys nykyhetkeen, tarkkailijaminän käyttöönotto, arvojen kirkastaminen sekä niiden mukaisiin tekoihin omistautuminen.

Eriyttämisen avulla on tarkoitus pyrkiä vähentämään kognitiivista sulautumista eli sitä, että pidämme ajatuksiamme objektiivisesti tosina, jolloin saatamme ajatella, että meidän on toimittava niiden mukaan ja että niillä väistämättä on meihin suuri vaikutus. Eriyttämisellä tarkoitetaan ajatusten havainnoimista ja tunnistamista arvioimatta niitä positiivisiksi tai negatiivisiksi, jolloin emme koe ajatuksia uhkaavina tai käskevinä vaan voimme arvioida, onko niistä meille hyötyä, vai päästämmekö ne vain menemään takertumatta niihin. Tunteiden laajentamisessa on kyse varsin samantyyppisestä suhtautumisesta: tavoitteena on havainnoida tunnetta, erityisesti sitä miltä se tuntuu kehossa, hengittää ja antaa tunteen olla, vaikka se olisi epämiellyttävä. Tietoisesti tässä hetkessä eläminen ja oman mielen toiminnan neutraali tarkkaileminen ovat toivottavasti vahvasti läsnä sekä eriyttämisessä että laajentamisessa, ja lisäksi niitä suositellaan harjoittelemaan kaikenlaisissa tilanteissa, sillä esimerkiksi miellyttävästä tekemisestä tai kokemuksesta kannattaa ottaa kaikki irti keskittymällä siihen täysillä - ja intensiivisen flow-kokemuksen keskellä ihminen kokee yleensä voivansa hyvin ja olevansa hetken vapaa mielen myllerryksestä.



HOT-periaatteiden mukaan onnellisuus ja elämän mielekkyys muodostuvat siitä, että tiedämme, mikä meille on elämässä tärkeintä, ja omistaudumme elämään sen mukaisesti - vaikka se ei ole aina helppoa tai miellyttävääkään lyhyellä aikavälillä. Arvot ovat syvimpiä toiveitamme siitä, kuinka haluamme elää, mihin käyttää aikamme ja miten olla suhteessa meitä ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Ne ovat tärkeimpiä periaatteitamme, jotka voivat ohjata meitä ja motivoida elämäämme. Arvot eivät ole saavutettavissa olevia tavoitteita vaan perusajatuksia tavoitteiden taustalla - jos arvo on esimerkiksi muiden ihmisten auttaminen, tavoitteena voi olla vaikkapa vapaaehtoistyön aloittaminen. Parhaat tavoitteet ovatkin nimenomaan arvojemme mukaisia. Useimmilla meistä on moneen eri elämänalueeseen liittyviä arvoja: ihmissuhteisiin, työhön, henkilökohtaiseen kasvuun, harrastuksiin, henkisyyteen, yhteisöllisyyteen, luontoon ja terveyteen esimerkiksi. Monilla kuitenkin jotkut tietyt arvoalueet saattavat korostua, mikä on hyvä tiedostaa ja hyväksyä - jos vaikkapa henkisyys ei tunnu omalta jutulta, siitä ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa tai kokea, ettei elämä voi olla merkityksellistä ilman sitä elämän osa-aluetta.

Kirjassa on paljon käytännöllisiä harjoituksia, joiden avulla hyväksymistä ja omistautumista voi ujuttaa omaan elämään ja kokeilla, toimiiko se itsellä. Harjoitukset ovat hyvin mindfulness-henkisiä ja usein myös rentouttavia, mutta kirjassa korostetaan moneen otteeseen, että HOT-menetelmät eivät ole pääasiallisesti rentoutusmenetelmiä - rentoutuminen ja negatiivisten ajatusten ja tunteiden lievittyminen voi olla iloinen sivuvaikutus, mutta tärkeimpänä tarkoituksena on oppia tulemaan toimeen oman mielen sisältöjen kanssa kamppailematta jatkuvasti niitä vastaan. Tämä ajatus iskee minuun täysillä, sillä olen alkanut viime aikoina suhtautua yhä epäilevämmin siihen positiivisen ajattelun paatokseen, mikä nykyään tursuaa joka tuutista. Epämiellyttävät tunteet ja ajatukset ovat erottamaton osa ihmiselämää, enkä pidä niiden välttelyä ja tukahduttamista pitemmän päälle järkevänä ratkaisuna lainkaan. Jos tavoitteemme on pyrkiä ajattelemaan koko ajan positiivisemmin, koemme helposti epäonnistuneemme, jos se meneekin jatkuvasti mönkään, ja saatamme päätyä soimaamaan itseämme siitä, miten surkeita olemme, kun emme pysty näkemään kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jossain määrin positiivisuuteen pyrkiminen on lähinnä vaikeuttanut elämääni juuri edellä mainituista syistä - niinpä ajattelin keskittyä tulevaisuudessa enemmän ennen kaikkea hyväksymisen harjoitteluun ja omien arvojeni mukaiseen toimintaan :)

Onnellisuuden esteistä

Kirjajutuilla jatketaan, mutta minkäs teet, kun lukeminen on niin tehokas tapa herätellä ajatuksia, jos niitä ei meinaa muuten riittää. Lukaisin (nimenomaan lukaisin, sillä kyseessä on harvinaisen kevytlukuinen teos) eilen Markku Ojasen viime vuonna ilmestyneen kirjan nimeltä Murra onnellisuuden esteet. Olin jo aiemmin hieman hymyillyt kirjan mahtipontiselle ja varsin self help -henkiselle nimelle, mutta koska olin kuitenkin kuullut paljon myönteistä Ojasesta onnellisuuden ja hyvinvoinnin tutkijana ja niistä kirjoittajana, päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Ja kyllä, tämä oli juuri sitä, mitä nimen ja kannen perusteella odotin: kepeää, idealistista ja hieman yksinkertaistavaa self help -kirjallisuutta. Suoraan sanottuna olisin kaivannut jotain hieman syvällisempää, sillä valitettavasti tämä kirja ei tarjonnut minulle juuri mitään uutta - tosin itse asiasisältöä en voi lähteä kritisoimaan, sillä lähes koko ajan lukiessa oli sellainen fiilis, että totta kai tämä menee juuri näin.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, miksi emme kykene olemaan onnellisia, vaikka näennäisesti suurin osa meistä elää keskellä hyvinvointia. Ojanen esittelee pitkän listan erilaisia "onnenvarkaita", tuntemuksia ja ajattelutapoja, jotka ryöväävät meiltä onnen tunteen tai estävät meitä saavuttamasta sitä koskaan. Näitä onnenvarkaita ovat esimerkiksi ongelmien loputon märehtiminen, materialismi, yksinäisyys, katkeruus ja kateus. Jokainen luku päättyy myös ehdotukseen siitä, miten kunkin ongelman voisi ratkaista - tosin osa ratkaisuehdotuksista ei vaikuttanut kovin konkreettisilta: asennemuutokseen on toki helppoa rohkaista, mutta sen toteuttaminen käytännössä onkin hieman vaikeampi juttu, ja siihen tämä teos ei tarjoa kovinkaan perusteellisia neuvoja. Ehkä eniten pidin kirjassa kuitenkin siitä, että se ei tyrkytä positiivista ajattelua - itse asiassa Ojanen toteaa, että pakkomielteinen onnen tavoittelu lähinnä estää meitä olemasta tyytyväisiä elämäämme. Tämä ajatus kolahti minuun, sillä olen itsekin taipuvainen ärsyyntymään positiivisen ajattelun tuputtamisesta ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan.

 

Vaikka Murra onnellisuuden esteet ei varsinaisesti tarjonnut minulle täysin uusia oivalluksia, se oli loppujen lopuksi melko mukava lukukokemus. Pidin kovasti Ojasen maanläheisestä tyylistä: tässä ei turhia kaunisteltu tai lässytetty vaan esimerkiksi todettiin suoraan, että elämä ei ole reilua, ja negatiiviset tunteet ovat monissa tilanteissa täysin oikeutettuja. Suoria ja yksinkertaisia kehotuksiakin löytyi yllättävän paljon, vai mitä sanotte seuraavista:

Jätä minuutesi pohdiskelu rauhaan. Älä tee itsesi kehittämisestä pakonomaista tavoitetta. Sinun ei tarvitse olla jatkuvasti ajan hermolla. Tyydy hyvään ja yksinkertaiseen, sillä täydellisyyttä ei ole. Älä provosoidu pikkuasioista. Muista, että katkeruus ja koston ajatukset tuhoavat elämäsi.

Itse helposti hiukan ärsyynnyn siitä, jos joku sanoo minulle suoraan, miten tulisi toimia, joten tällaiset ohjeet herättivät minussa hieman hilpeyttä - siitä huolimatta, että ne ovat oikein mainioita ohjeita. Virkistävää joka tapauksessa, että kirjoittaja ei kerrankin tyydy vain toteamaan vaan myös neuvomaan, piti lukija siitä tai ei. Hiukan ristiriitaiselta tosin tuntui se, että kirjan takakansitekstissä väitetään, että "onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa", kun kuitenkin heti ensimmäisillä sivuilla todetaan, että geneettiset tekijät määrittävät onnellisuuden tason jopa 40-80-prosenttisesti. Sitä tosin jäin miettimään, että mitenkäs sitten geenien ja ympäristön yhteisvaikutus - joissakin muissa asiayhteyksissä (esimerkiksi masennuksen kohdalla) nimittäin jokin tietyn geenin muoto voi epäsuotuisissa olosuhteissa altistaa psyykkisille ongelmille mutta ihanteellisissa olosuhteissa mahdollistaa jopa keskimääräistä paremman kehityksen. "Onnellisuusgeeniä" tai -geenejä ei ole tiettävästi löytynyt, joten olen monesti jäänyt pohtimaan, liittyykö onnellisuuden periytyvyys ennen kaikkea joidenkin muiden psykologisten ominaisuuksien, kuten tietynlaisten temperamenttipiirteiden periytyvyyteen. Jos joku sattuisi tietämään asiasta enemmän, voisi valistaa minuakin :) Joka tapauksessa onnellisuus ei ehkä ole täysin omissa käsissämme, mutta toki siihen voi jonkin verran omilla valinnoilla ja elämänasenteella vaikuttamaan - ja lienee viisaampaa keskittyä muuttamaan sitä, mitä ylipäätään on mahdollista muuttaa, kuin unohtua murehtimaan asioita, joille ei kerta kaikkiaan mahda mitään.

Ai niin, ja vielä sananen yksinäisyydestä, jota tässäkin kirjassa sivuttiin yhtenä onnellisuuden esteenä. Kyllä harmitti, että taas kerran yksinäisyyttä käsiteltiin vain sosiaalisena yksinäisyytenä (eli läheisten kontaktien puutteena tai vähäisyytenä) - entäs sitten sisäänrakennettu tai ainakin melko kestävä ja vaikeasti selätettävä yksinäisyyden ja erillisyyden tunne, joka voi kalvaa ihmistä silloinkin, kun hyviä ystäviä ja läheisiä perheenjäseniä löytyy? Emotionaalisesta yksinäisyydestä on ilmeisesti valitettavan vähän tutkimustietoakin, ja juuri tämä aihealue minua sattuu (esimerkiksi omakohtaisista syistä) kovasti kiehtomaan. En tarkoita vähätellä sosiaalista yksinäisyyttä, joka todellakin on ikävä ja yleinen ongelma, mutta ikävää on myös olettaa, että ihminen ei voisi kokea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta silloinkin, kun sitä ei päälle päin uskoisi. 

Mikä tekee teidät onnelliseksi tai onnettomaksi juuri nyt?

Lukuvinkki joogasta kiinnostuneille

Tänä kesänä olen innostunut taas vaihteeksi joogasta, ja suunnittelenkin, että alkaisin syksyllä taas käydä säännöllisesti jossain joogatunneilla. Suhtautumiseni lajiin on ollut aina hieman kaksijakoinen: toisaalta kokemukseni joogatunneilta ovat pääosin erittäin positiivisia (aina on tullut rentoutunut ja virkistynyt olo, ja mahdolliset jumit kropassa ovat auenneet kiitettävästi), mutta joogan henkistä puolta olen pitkään hieman vieroksunut, paatunut skeptikko ja kun änkyrä kun olen. Päätin kuitenkin hieman päivittää tietouttani joogasta ja ilahduinkin, kun bongasin kirjastosta ihan sattumalta Donna Farhin kirjan nimeltä Jooga ja elämän voima (Bringing Yoga to Life: The Everyday Practice of Enlightened Living). Takakansitekstin mukaan kirjassa arvostettu joogaopettaja Farhi opastaa, kuinka tuoda joogan periaatteet osaksi jokapäiväistä elämää. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi hiljentymisen ja läsnäolon taito, kehon kuunteleminen ja havainnoiminen, motivaation löytäminen ja ylläpito sekä ponnistelun ja antautumisen välisen tasapainon saavuttaminen.

 

 Vaikutti siltä, että kirja oli suunnattu melko lailla minun kaltaiselleni ihmiselle, joka kaipaa melko maanläheistä ja inhimillistä tekstiä korkeanlentoisen ja täysin epäkäytännöllisen filosofoinnin sijasta (sillekin on toki paikkansa). Olin toki aiemminkin kuullut ja lukenut jonkin verran joogan henkisistä periaatteista, mutta aina ne olivat jääneet hieman hämärän peittoon - kuten usein on vaarana käydä, jos asioista puhutaan kovin symbolisella tasolla. Toki Farhikin esittelee joogan teoriaa melko perusteellisesti ja syvällisesti, mutta kuitenkin ymmärrettävällä kielellä. Lisäksi mukana on paljon havainnollistavia esimerkkejä ja tarinoita kirjoittajan oppilaiden kokemuksista joogan parissa. Perusajatus kirjassa vaikuttaisi olevan se, että jooga ei ole vain fyysinen harjoitus vaan elämäntapa, jota tulisi harjoittaa paitsi itse joogaharjoituksen aikana, myös kaikessa jokapäiväisessä elämässä. Tämä kuulostaa tavallisen, ei niin kovin henkistyneen lukijan korviin melko vaativalta: onko minun todella pakko ujuttaa jooga filosofioineen osaksi kaikkea muutakin elämääni, jotta voisin nauttia ja hyötyä lajista? Tai siis varmaankaan ei olisi edes soveliasta käyttää sanaa "laji", kun kyseessä kerran on noin kokonaisvaltainen elämäntyyli. Itse epäilen hieman, onko todella tarpeellista joogata joka ikinen päivä, kuten kirjoittaja suosittelee - ei kai muiden lajien ja puuhien monipuolinen harrastaminen ole mitenkään pois joogalta?

Sinänsä joogan filosofia ainakin sellaisena, kuin se tässä esitettiin, kolahtaa minuun. Ajatus siitä, että suuri osa kärsimyksestä aiheutuu erillisyyden harhasta, josta pitkäjänteisen joogaharjoituksen avulla voi pyristellä irti, on toki kaunis ja vetoava. Samoin väkivallattomuuden, myötätunnon ja ystävällisyyden periaatteet ovat sellaisia, joiden soveltamisesta tuskin on kenellekään haittaa, harrastipa joogaa tai ei. Mindfulnessin opit tulivat myös mieleen monta kertaa kirjaa lukiessa, sillä hyväksymisen ja läsnäolon voimaa tässäkin korostettiin moneen otteeseen, ja sellaiset puheet voin itsekin ilomielin allekirjoittaa. Itse asiassa täytyy tunnustaa, että yllätyin siitä, miten "tervejärkisiä" juttuja tässä opuksessa selostettiin - ei juuri lainkaan epämääräistä mystiikkaa tai muuta vastaavaa. Toki puheet kuolemattomasta sielusta ja kehossa kiertävistä energioista, chakroista sun muusta tuntuivat melko vierailta, mutta sellainen ajatus kävi mielessä, että ehkä näihinkin juttuihin voi suhtautua vertauskuvallisina, vähän kuin uskontoihinkin. Onkin mielenkiintoista ja hauskaa, että joogaa harrastaakseen ei selvästikään tarvitse olla mikään erityisen henkistynyt ihminen - tai näin ainakin olen kokenut aina joogatunneilla käydessäni. Onneksi niitä tuntejakin on monenlaisia, eivätkä kaikki ole niin läpikotaisin henkisiä. Tosin täytyy tunnustaa, että nyt olisin utelias kokeilemaan myös sellaista joogaa, jossa painotettaisiin enemmän meditaatiota ja henkisyyttä, sillä minulla on enimmäkseen kokemusta vain melko fyysisiltä joogatunneilta.

Löytyykö lukijoista joogan harrastajia?