tag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post8013419795578474325..comments2023-06-17T08:16:06.274-07:00Comments on Mielen maisemia: Diagnooseista ja muista lokeroistaAnniinahttp://www.blogger.com/profile/12846315616034609284noreply@blogger.comBlogger8125tag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-83159867556188640522014-08-14T07:55:37.508-07:002014-08-14T07:55:37.508-07:00Joo mun onkin pitänyt lukea tuo Hulluuden historia...Joo mun onkin pitänyt lukea tuo Hulluuden historia jo ties kuinka pitkään, mutta ehkä nyt voisin lopultakin tarttua tuumasta toimeen, sillä se vaikuttaa hyvin kiehtovalta! :) Ja valitettavan useinhan psykiatriset diagnoosit perustuvat kuitenkin siihen, mikä ei ole yhteiskunnallisesti/kulttuurisesti hyväksyttyä ja normien mukaista... Itse luen tällä hetkellä erästä kurssia varteen lasten psykiatrisia häiriöitä käsittelevää kirjaa (amerikkalainen teos taas vaihteeksi, tosi yllättävää..), jossa siinäkin nostetaan suorastaan hämmentävän paljon esille sitä, että häiriöitä luonnehtii nimenomaan sopeutumattomuus yleisiin käytäntöihin. Aika kiinnostava näkökulma masennukseen tuokin muuten. Tosin mitä se masennuksen olemassaolo sitten tarkoittaa - onhan se kuitenkin olemassa oleva ongelma, vaikka se tarkoittaisikin kyvyttömyyttä käsitellä hankalia tunteita ja kokemuksia. Sitä kai se aika paljolti on.Anniinahttps://www.blogger.com/profile/12846315616034609284noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-56358711643871297572014-08-11T23:42:55.344-07:002014-08-11T23:42:55.344-07:00Kappas, itsekin tullut pohdittua enemmän diagnoose...Kappas, itsekin tullut pohdittua enemmän diagnooseja viime aikoina (sopivasti psykiatrian kurssi alkoi eilen). Musta diagnoosit ei tosiaan aina ehkä niin palvele ihmisiä vaan ennemmin passivoi kuten kuvasitkin tässä. Herää sitten kysymys keitä diagnoosit oikeasti hyödyttää ja miten. Psykiatristen diagnoosien ei ole tarkoitus perustua poikkeavaan tai yhteiskunnallisesti sopimattomaan käyttäytymiseen, mutta pohdin kuinka hyvin nuo on erotettavissa toisistaan. Oon myös kiinnostunut erään jenkkitutkijan näkemyksestä, ettei esimerkiksi masennusta ole olemassa vaan se on vain länsimaista medikalisaatiota ja meidän kykenemättömyyttä käsitellä vastoinkäymisiä ja hankalia tunteita. Komppaan kulttuurista näkökulmaa mielenterveydenhäiriöihin ja tähän voin suositella Petteri Pietikäisen Hulluuden historia teosta, jota luen syvällä mielenkiinnolla paraikaa.Merituulihttp://maailmamania.omablogi.finoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-53086650871808669762014-08-07T13:18:09.125-07:002014-08-07T13:18:09.125-07:00Hei, ja kiitos paljon, ihanaa saada tuollaista pal...Hei, ja kiitos paljon, ihanaa saada tuollaista palautetta! :) Mukava myös kuulla, että säkin olet löytänyt/löytämässä oman paikkasi psykan alalta. Ihanaa loppukesää sullekin, ja intoa opiskelujen alkuun! :)Anniinahttps://www.blogger.com/profile/12846315616034609284noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-86895833057276573202014-08-07T13:15:02.994-07:002014-08-07T13:15:02.994-07:00Minäkin olen kokenut aika paljon tuollaista muiden...Minäkin olen kokenut aika paljon tuollaista muiden taholta tulevaa lokerointia ja kehotuksia, että kannattaisi muuttua suuntaan tai toiseen. Edelleen toisinaan pahoitan mieleni sellaisista kommenteista, varsinkin jos ne tulevat läheisten ihmisten suusta, mutta myönnettävähän se on, että itsekin tulee helposti kehotettua muita ihmisiä tekemään kaikenlaista tai ajattelemaan tietyllä tavalla. Onhan se helppoa muka tarkoittaa hyvää ja käskeä olemaan rohkeampi tai sosiaalisempi, mutta harvemmin ne kehotukset mitään auttavat. <br /><br />Totta, mielenterveysdiagnooseista ei välttämättä ole aina viisasta huudella ihan kaikille, sillä valitettavasti monet kammoksuvat niitä edelleen. Tosin jos ihmiset aina puhuisivat avoimesti ja kainostelematta mt-ongelmistaan, ehkä leimaaminen ja negatiiviset asenteetkin vähentyisivät vähitellen... Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikeneminen ei pitemmän päälle ole paras ratkaisu :) <br />Ja totta, kukaan ei varmasti ole täydellisen normaali!Anniinahttps://www.blogger.com/profile/12846315616034609284noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-56250918687614339832014-08-07T13:09:31.271-07:002014-08-07T13:09:31.271-07:00Näinpä juuri! Ihmisten moniulotteisuutta on usein ...Näinpä juuri! Ihmisten moniulotteisuutta on usein vaikea ymmärtää, kun lokerointi ja yleistäminen tulevat niin helposti luonnostaan :/Anniinahttps://www.blogger.com/profile/12846315616034609284noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-31481521982073933052014-08-06T03:13:06.882-07:002014-08-06T03:13:06.882-07:00Hei!
Halusin vain sanoa, että sulla on aivan lois...Hei!<br /><br />Halusin vain sanoa, että sulla on aivan loistava blogi. En yleensä jaksa lukea blogeja, mutta tää koukutti heti, kun muutama viikko sitten jonkin sattuman kautta tänne tieni löysin. :) Olen itse nyt syksyllä, monen mutkan ja useamman vuoden harharetkeilyn (niin yliopistomaailmassakin kuin muuallakin) jälkeen aloittamassa psykan pääaineopiskelun. Kirjoitat sujuvasti ja mielenkiintoisesti monista sellaisista, psykaan liittyvistä ja myös vähemmän liittyvistä asioista, joita olen itsekin paljon pohdiskellut ja pohdiskelen. Kirjoituksistasi kuultaa läpi myös ihanan positiivinen ja utelias, silti realistinen ja kypsä asenne elämään. Toivottavasti kirjoitat vielä pitkään! :)<br /><br />Ihanaa loppukesää ja tulevaa syksyä!Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-22900109656794804882014-08-05T03:38:46.451-07:002014-08-05T03:38:46.451-07:00Olen itse miettinyt viime aikoina samaa asiaa ja i...Olen itse miettinyt viime aikoina samaa asiaa ja ihan samansuuntaisesti. Luin äskettäin kirjan Erityisherkkä ihminen (enkä muuten pitänyt kirjasta lainkaan) ja tunnistin siitä monia omia piirteitäni. En silti pidä siitä, että ihmisiä lokeroidaan. Miksi ylipäänsä pitää olla ns. normaali ja siitä normaalista poikkeva on yleensä aina negatiivista.<br /><br />Minullekin on sanottu vuosien varrella monta kertaa siitä, että en saisi olla niin ujo, ole rohkeampi, älä ole noin hiljainen, puhu enemmän jne. Viesti on kuitenkin ollut se, että en kelpaa tällaisena kuin olen, vaan minun pitäisi muuttua vastaamaan jotakin, joka katsotaan normaaliksi. Minut on siis lokeroitu ja ominaisuuteni on koettu negatiivisiksi.<br /><br />Ymmärrän kyllä sen, että usein jopa vuosia erilaisten oireiden ja terveysongelmien kanssa kamppaillut ihminen on huojentunut, kun saa diagnoosin ja nimen vaivoilleen. Tiedän sen itse kokemuksesta. Varsinkin mielenterveyteen liittyvät diagnoosit ovat sellaisia, että ne leimaavat ihmisen, jos niistä kertoo ns. väärälle porukalle. Sinut lokeroidaan ja olet loppuelämäsi hullu.<br /><br />Haastavia asioita nämä(kin) :) Ihan noin yleensä olen sitä mieltä, että ihmisillä on vielä paljon parannettavan varaa "erilaisuuden" hyväksymisessä. Tosin mielestäni me kaikki olemme erilaisia eikä kukaan oikeastaan ole ihan normaali :DAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4119234094077659185.post-88578439537329786742014-08-02T12:06:21.117-07:002014-08-02T12:06:21.117-07:00Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi. Joskus ...Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi. Joskus diagnoosi on hyvä juttu - se voi antaa huojennuksen tunteen moneen asiaan, ymmärrystä. Toisinaan lokeroinnin avulla - esim.erityisherkkyys - voi oppia ymmärtämään itseään paremmin. Mutta kyllä, ihmisessä niin paljon muutakin. Kuin sairautensa, ominaisuutensa jne. Kiltti tyttö-roolista olen itse tehnyt pyristelyä irti. Joskus nostaa raivon pintaan, kun joku ei ymmärrä, että vaikka minussa on kilttejä piirteitä (joistain kipeimmän oloisista osioista olen tullut hyvin paljon eteenpäin) niin minussa on myös vastakkaisuutta ja rohkeutta jne. :)Katja - Tässä ja Nythttps://www.blogger.com/profile/03330156036745793187noreply@blogger.com