keskiviikko 18. lokakuuta 2017

4 x kirjavinkki hyvästä elämästä

Tänä syksynä on tullut luettua paljon niin faktaa kuin fiktiotakin - suorastaan niin paljon, että vaikka monet kirjoista ovat olleet todella kiehtovia ja herättäneet paljon ajatuksia, kaikista niistä kirjoittamiseen ei harmi kyllä riitä aikaa. Niinpä ajattelin koota samaan postaukseen muutaman kirjavinkin erilaisiin "tarpeisiin". Kaikki kirjat käsittelevät ihmismieltä ja hyvää elämää, mutta näkökulmat ja lähestymistavat ovat mukavan erilaisia.

1. Parempia ihmissuhteita tavoittelevalle: Maaret Kallion uutuuskirja Inhimillisiä kohtaamisia. Kuuntelin tämän äänikirjana Bookbeatista ja melkein jätin kesken heti alkuun - ensivaikutelma kun oli se, että saakohan tästä mitään uutta irti, ja Kallion imelä tyylikin vähän häiritsee. Kun alkuärsytyksestä selvisin, oli kuitenkin myönnettävä, että kyllähän tämä ihan asiaa on. Kirjassa käsitellään sitä, miten mahdollistaa paremmat ja tyydyttävämmät kohtaamiset toisten ihmisten kanssa - ja se alkaa mistäpä muusta kuin itsensä kohtaamisesta. 

2. Hänelle, joka kaipaa elämäänsä selkeyttä ja fokusta: Greg McKeownin Essentialism: The Disciplined Pursuit of Less. Todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja, joka käsittelee  olennaiseen ja mielekkääseen keskittymistä ja tarpeettoman karsimista - tosin tällä kertaa ei ole kyse materian karsimisesta vaan oman ajan- ja energiankäytön arvioimisesta. Kirjassa fokus on tehokkaammassa ja mielekkäämässä työelämässä, mutta se tarjoaa myös paljon aineksia muun elämän pohdiskeluun. Vaikka McKeown puhuu "essentialismista" (mikä hämmensi alkuun kovasti, sillä filosofiassakin puhutaan essentialismista, mutta käsittääkseni aika erilaisessa kontekstissa), käsite muistuttaa mielestäni paljon laajasti ajateltua minimalismia, jossa karsitaan elämästä tarpeettomia aineksia, jotta resursseja riittää paremmin siihen, mikä on itselle oikeasti tärkeää. Oli miten oli, sen kiteyttäminen, mikä itselle on tärkeää ja olennaista, ja sen mukaan toimiminen tuskin vie elämää ainakaan huonompaan suuntaan.



3. Uusia itsetutkiskelumetodeja kaipaavalle: Lucia Capacchionen The Creative Journal: The Art of Finding Yourself. Tätä jo 80-luvulla ensimmäisen kerran julkaistua kirjaa on kuulemma käytetty jo pitkään taideterapian, luovan kirjoittamisen ja muunkin luovan työskentelyn apuvälineenä, ja se sopii loistavasti myös yksin kotisohvalla tapahtuvaan itsetutkiskeluun. Kirja koostuu lyhyestä johdannosta ja yli 50 luovasta harjoituksesta, joissa hyödynnetään kirjoittamista, piirtämistä ja mielikuvaharjoittelua. Visuaalisesti kauniissa kirjassa on myös paljon esimerkkejä siitä, miten Capacchione ja hänen asiakkaansa ovat toteuttaneet harjoituksia. Itse olen iät ajat sekä kirjoittanut päiväkirjaa että piirtänyt ja maalannut, mutta niiden tietoisesta yhdistämisestä innostuin kunnolla vasta tämän kirjan myötä - ja se on todellakin tuonut uusia ulottuvuuksia itsetutkiskeluun! Kaikkia tuntemuksia ja ajatuksia ei tunnetusti ole helppo sanallistaa, mutta muun luovan tekemisen avulla niihin voi joskus päästä paremmin käsiksi. 

4. Motivaatiobuustia ja aihetta koskevaa tutkimustietoa etsivälle: Mikä meitä liikuttaa - Motivaatiopsykologian perusteet (toim. Katariina Salmela-Aro ja Jan-Erik Nurmi). Tämä oppikirjamainen teos ei ehkä ole yhtä viihdyttävä ja helppolukuinen kuin vaikkapa tuo Kallion opus, mutta se sisältääkin kunnon annoksen ajankohtaista ja superkiinnostavaa tietoa siitä, mitä motivaatiosta nykyään tiedetään, ja miten tietoa voidaan soveltaa käytäntöön. Kirjan ensimmäisessä osassa esitellään näkökulmia erilaisiin nykytutkimuksessa suosittuihin motivaatioteorioihin. Toisessa osassa pohditaan motivaation roolia työelämässä esimerkiksi työn imun ja henkilökohtaisten tavoitteiden näkökulmasta. Kolmas osa puolestaan keskittyy motivaation merkitykseen liikunnassa ja hyvinvoinnin edistämisessä. Kirjan teemat siis koskettavat tavalla tai toisella meistä jokaista, ja kukapa ei olisi joskus miettinyt, miten vahvistaa ja pitää yllä omaa motivaatiotaan eri elämänalueilla. Esimerkiksi tällaisiin pohdintoihin kirja voi tarjota uusia aineksia.


Mitä te olette lukeneet viime aikoina? Löytyisikö kiinnostavia suosituksia? :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti