lauantai 25. helmikuuta 2017

Kuinka oppia meditoimaan säännöllisesti

Vuoden vaihtuessa julistin kunnianhimoisesti, että tänä vuonna aion meditoida edes hetken joka päivä. Aivan uusi juttuhan meditaatio ei minullekaan ole: erityisesti maanläheinen ja ei-niin-kovin-henkinen mindfulness-harjoittelu on kiinnostanut jo vuosien ajan, ja aina silloin tällöin niitä harjoituksia on tullut tehtyä niin ohjatusti kuin itsenäisesti. Vasta ihan viime kuukausina olen kuitenkin onnistunut vihdoin ja viimein ujuttamaan meditoinnin osaksi arkirutiinejani. Helppoa se ei ollut, sillä vaikka kuinka olisi tietoinen meditoinnin moninaisista hyödyistä (tsekkaa esimerkiksi tämä aiempi postaukseni), se voi tuntua varsinkin alussa aika mahdottomalta ja ärsyttävältä. Ainakin itse tylsistyn erittäin helposti, jos yritän vain istua paikoillani tekemättä mitään, toiset taas nukahtavat salamannopeasti rentoutus- tai meditaatioharjoituksissa. Lisäksi skeptinen mieli voi harata vastaan: itsekin muistan aluksi suhtautuneeni koko meditointihommaan vähän vastahakoisesti, sillä se kuulosti epäilyttävän henkiseltä touhulta (ja minuahan on joskus "tiedeuskovaiseksikin" nimitetty). 

Meditaatio ei ole kaikkien juttu eikä tarvitse ollakaan, mutta kiinnostusta sitä kohtaan tuntuu nykyään riittävän. Stressi, ahdistus, murehtiminen ja kaiken sorttinen ylikierroksilla käyminen ovat yleisiä arjen haasteita, ja juuri niihin meditoinnista ja mindfulness-harjoittelusta usein haetaan apua. Toki joillakin motiivit meditointiin ovat henkisempiä, mutta siihen puoleen en itse mielelläni kajoa. Moni teistäkin on varmasti kokeillut tai aikonut kokeilla meditointia, mutta syystä tai toisesta homma ei ole lähtenyt lentoon. Teille, jotka haluaisitte oppia meditoimaan säännöllisesti, ajattelin jakaa muutaman itseäni siinä auttaneen vinkin: 



1. Kokeile erilaisia meditaatiotekniikoita - niitä nimittäin on moneen lähtöön, eivätkä kaikki välttämättä sovi kaikille. Jos esimerkiksi pelkkä paikallaan istuminen ja hengittely tuntuu aluksi ylivoimaiselta, voi vaikkapa ääneen lausutuista mantroista olla apua. Itse vierastin niitä pitkään (liian uskonnollissävytteistä), mutta jossain vaiheessa huomasin, että saan mieleni tyynnytettyä kaikista helpoiten nimenomaan mantrameditaatiolla. Törmäsin siihen ensimmäisen kerran käydessäni kundaliinijoogatunneilla joitakin vuosia sitten, ja vaikka se ei lajina ollut oikein minun juttuni, käytän edelleen silloin tällöin joitakin siellä opittuja meditaatiotekniikoita.

2. Aloita ohjatuilla meditaatioilla. Erityisesti ihan livenä koetut meditaatio- ja joogatunnit toimivat minulla, sillä keskittymistä auttaa pieni sosiaalinen paine (joku henkisempi ehkä puhuisia hyvistä energioista), kun ympärillä joukko muita ihmisiä keskittyy samaan puuhaan, ja aika on varattu vain ja ainoastaan meditaatiolle. Kotona on usein liikaa muita virikkeitä ja häiriötekijöitä, joita ehkä jossain vaiheessa oppii vastustamaan, mutta ohjaus ja ryhmän tuki todellakin auttavat varsinkin alussa. Ja tietysti internetin syövereistä löytyy mieletön valikoima erilaisia ohjattuja meditaatioita, joita itsekin käytän paljon.

3. Aloita pienestä - vaikka viidestä minuutista kerrallaan (mutta tee se säännöllisesti). Minulle alussa jo viisikin minuuttia oli aikamoinen haaste, mutta aika pian huomasin, että lyhytkin meditaatio rauhoittaa mieltä mukavasti esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa. Kun homma tulee tutuksi, aikaa voi sitten halutessaan vähitellen pidentää. Itse olen jämähtänyt noin 10-20 minuutin meditointihetkiin, mikä tuntuu juuri nyt ihan sopivalta. Joskus haluaisin kuitenkin haastaa itseni menemällä reilusti pidempään ohjattuun meditaatioon, ehkäpä vielä joskus uskallan. 

4. Valitse meditaatiolle tietty aika (ja ehkä paikkakin, jos kotoa löytyy joku tähän tarkoitukseen erityisen sopiva spotti): tee siitä rituaali, jonka teet aina tiettyyn aikaan päivästä. Itse onnistuin tekemään meditaatiosta tavan vasta silloin, kun keksin ajoittaa sen nukkumaanmenoa edeltäviiin hetkiin - kun meditoi suunnilleen samaan aikaan joka ilta, tapa automatisoituu helpommin kuin silloin, jos harjoittelisi vähän milloin sattuu huvittamaan. Monet tiettävästi meditoivat heti herättyään aamuisin, ja epäilemättä se voi olla mitä mainioin tapa aloittaa päivä, mutta itse olen ainakin tällä hetkellä tykästynyt nimenomaan illalla meditoimiseen, joka rauhoittaa mielen ja kehon kivasti ennen nukkumaanmenoa.

5. Muista, että meditaatioon ei tarvitse liittää mitään mystisiä tai henkisiä merkityksiä, ellei halua: siihen on ihan sallittua suhtautua myös yksinkertaisesti keskittymis- ja/tai rentoutumisharjoituksena.

6. Pidä mielessä, että meditaation ei ole pakko tapahtua paikoillaan istuen tai maaten: itse olen kokeillut ohjatusti myös esimerkiksi kävelymeditaatiota, josta pidin kovasti - ja parhaimmillaanhan esimerkiksi luonnossa kävely käy aivan loistavasti mindfulness-harjoituksesta. Ei kai keskeistä ole se paikallaan tököttäminen vaan mielen keskittäminen, oleminen tässä ja nyt, ja sen voi taatusti saavuttaa myös toiminnan parissa. Toisaalta minulle juuri mitääntekemättömyys, pelkkä oleminen, on todella haastavaa, ja nimenomaan sen takia harjoittelen myös ihan sitä hiljaa paikoillaan tapahtuvaa meditointia.

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on meditoimisesta? :) 

2 kommenttia:

  1. Toi kuva! :D Se kiteyttää täydellisesti mun mietteet meditaatiosta! Uskon, että siitä varmasti olisi hyötyä, mutta kun se vaan on niin vaikeaa. Joskus ihan oikeasti yritin. Pakotin itseni harjoittelemaan vähintään sen viisi minuuttia päivässä. Lopulta totesin, että homma meni pelkäksi suorittamiseksi. Ei se ollut rentouttavaa. Nyt en ole taas hetkeen tehnyt mitään asian eteen, kun en tiedä, miten pystyisin tekemään sitä semmoisella rennolla otteella. Oon ääripäiden ihminen, joten joko suoritan meditaation päivittäin tai sitten heitän homman lekkeriksi, enkä tee mitään. Täytyisi keksiä joku ratkaisu tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, että voihan se mennä suorittamiseksikin, jolloin hommasta voikin tulla vaan lisää stressiä, eikä siitä varmaan silloin hirveästi hyötyä ole. Itse olen kaikkea muuta kuin kurinalainen ihminen, oon ollut aina vähän sellainen harrastelija, että tykkään tehdä monenlaista, mutta säännöllisyyden saavuttaminen ja harrastuksiin sitoutuminen ei aina ole helppoa :D Toivottavasti keksit jonkun ratkaisun tähän pulmaan!

      Poista