sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Liikkeellä ja pysähdyksissä

Blogin päivitystahdistakin näkyy, ettei kirjoittaminen ole viime viikkoina luistanut. Olen ollut lomalla ja matkalla, enkä edes muista, milloin olisi viimeksi ollut viikkoa pidemmän ajan yhdessä paikassa: koko kevään reissasin Kokkolan ja Tampereen väliä, ja viimeisen kuukauden sisään olen ollut paitsi Tampereen kotona, myös vanhempien luona pohjoisessa, monen päivän lomareissulla Turussa ja myös aika monessa muussa paikassa siinä välillä. Rakastan matkustamista, ja liikkeellä on hyvä olla: reissaaminen palauttaa elämän perusasioiden äärelle. Olen aina viihtynyt hyvin hotelleissa ja nyt tajusin sen johtuvan siitä, että hotellihuoneessa on pienessä tilassa (toivottavasti) kaikki välttämätön eikä (yleensä) mitään ylimääräistä. Joku muu huolehtii siivouksesta ja aamupalavalmisteluista, ja asiakkaana olo on samaan aikaan turvallinen ja irrallinen, kun ei ole kenenkään kotona vaan neutraalissa välitilassa. Matkustamisessa parasta on kuitenkin käydä paikoissa, joissa ei ole koskaan ennen käynyt. Siinä on jotain todella vapauttavaa ja innostavaa, ja matkoilla on huomattavasti helpompaa rikkoa kaavoja omassa käyttäytymisessä ja ajattelussa. 



Tässä reissun päällä pääni on lähes pullistellut ajatuksista, jotka ovat kuitenkin niin sekalaisia, että niiden pukeminen sanoiksi saati sitten kirjoitetuksi tekstiksi on tuntunut aika mahdottomalta. En ole koskaan ennen elänyt näin tiiviisti hetkessä, tietämättä varmasti edes sitä, missä viikon tai parin päästä olen. Täytän huomenna 25 vuotta, neljännesvuosisadan, ja ikäkriisiäkin pukkaa - tai oikeastaanhan olen potenut sitä syntymäpäivien aikaan siitä asti, kun tulin täysi-ikäiseksi. Vanhenemisessa on puolensa, mutta on myös aivan liian helppoa ajautua vertailemaan itseään muihin saman ikäisiin ja voivotella sitä, miten joku muu on ehtinyt saada elämässään paljon enemmän aikaan (jostain syystä tällaisessa mielentilassa unohdan aina ne, jotka ovat tehneet vähemmän). En tunne itseäni aikuiseksi, enkä myöskään tiedä, mitä elämältäni ammatillisessa mielessä loppujen lopuksi haluan. Valmistuin juuri ammattiin, joka pitkään tuntui oikealta, mutta nyt, kun on ollut aikaa ajatella ehkä vähän liikaakin, olen huomannut kaipaavani jotain muuta. En kadu alavalintaani, mutta se ei myöskään ole koskaan ollut ainoa intohimoni, vaan pitkälti järjen sanelema valinta. Nyt, kun kaiken järjen mukaan pitäisi alkaa aktiivisesti etsiä oman alan töitä, iski kuitenkin pieni paniikki siitä, haluanko todella tehdä juuri tätä ja tyytyä siihen, että muut kiinnostuksenkohteet olisivat pelkkiä harrastuksia. Kadehdin ihmisiä, joille ammatin valinta on ollut helppo juttu, jotka ovat määrätietoisesti edenneet kohti unelmaansa ja saavuttaneet sen. Mutta kuinka toimia, kun unelmia on niin monenlaisia, että niitä on vaikea sovittaa yhteen ainakaan lyhyellä aikavälillä? 



Matkoilla ajatukset virtaavat helposti uusille urille, mutta toisaalta koen olevani juuri nyt vähän pysähdyksissä. Ehkä hyvällä tavalla, ehkä huonolla, en ole aivan varma. Joskus lienee hyväkin pysähtyä ja arvioida elämäänsä ja sen suuntaa, mutta toisaalta en kannata jämähtämistä tai liiallista omassa itsessä vellomista. On hirveä hinku kirjoittaa, mutta aloittaminen tuntuu vaikealta ja omat ajatukset latteilta, itsestäänselviltä ja epäkiinnostavilta, vaikka periaatteessa sanottavaa tuntuisikin riittävän. Muiden blogeja lueskellessa narautan aika usein itseni ajattelemasta, että tuokin tuossa kirjoittaa paljon mukaansatempaavammin ja hauskemmin kuin minä. Ehkä tekisi hyvää pitää pientä taukoa sosiaalisen median seuraamisesta ja keskittyä kirjoittamaan itse. Totta kai toisten juttujen lukeminen kiinnostaa ja innostaa, mutta joskus saattaa käydä niin, että oma ääni jää itsekriittisyyden jalkoihin ja itsensä vertaaminen muihin lähtee lapasesta. 

Tänään aion tehdä itselleni listan kaikesta siitä, mikä elämässäni juuri nyt ja tähän asti on ihanaa ja mistä haluan pitää kiinni. Tiedän jo nyt, että niitä asioita löytyy vähintään yhtä paljon kuin toiveita tulevaisuuden varalle, vaikka keskitynkin kovin helposti siihen, missä muka olisi parantamisen varaa. Lupaan myös, että alan taas kirjoittaa, sillä siitä tulee aina hetkeksi kevyempi olo. 

4 kommenttia:

  1. Ei kai tuollaiset ajatukset vastavalmistuneelle ole yllättäviä. Olet viime vuodet keskittynyt "yhteen" päämäärään, valmistumiseen, ja nyt kun se on tavoitettu, on aikaa miettiä kaikkia muita vaihtoehtoja ja mahdollsuuksia elämässä/maailmassa. Mitäs nyt?
    Ja kirjoitustyylissäsi ei ole mitään vikaa - päinvastoin. Minusta on hienoa, että jaksat kerta toisensa jälkeen kirjoittaa pintaa syvemmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan tämä tietysti ihan loogista olla vähän pihalla tällaisessa elämäntilanteessa. Helposti menee pää sekaisin kaikkien valintojen edessä :D Ja ihana kuulla, että pidät kirjoitustyylistäni!

      Poista
  2. Myöhästyneet synttärionnittelut Sinulle Nanna! Pidän blogistasi, jatka kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mukava kuulla, tuskinpa tätä osaan lopettaakaan ainakaan kokonaan :)

      Poista