tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tuntemattoman äärellä

Kävi tässä nyt niin, että valmistuin psykologian maisteriksi. Sitä voisi luulla, että päällimmäisin tunne olisi ilo, helpotus tai ehkä ylpeys - mutta ei, ensimmäisenä tulee hämmennys ja epätodellinen olo. Miten olla jotain, mitä ei ole koskaan ennen ollut? Olen ollut aina niin kiinni opiskeluelämässä ja tehnyt niin vähän töitä, että siirtyminen opiskelijasta ihan oikeaksi aikuiseksi, töitä etsiväksi ammattilaiseksi tuntuu kaikkea muuta kuin helpolta. Välillä mietin, olenko tällä suppealla elämänkokemuksella oikeasti pätevä tekemään sitä työtä, mihin olen koulutukseni saanut. Tuntuu hassulta, että tavallaan nyt valmistuttuani tunnen itseni nuoremmaksi ja kokemattomammaksi kuin vuosiin. Kai siinä on kyse lähinnä vertailukohdan vaihtumisesta.



Useimmat varmaankin iloitsevat päästessään opiskeluputkesta vihdoin ja viimein työelämään (jos niitä töitä siis löytyy - siitä taidamme olla yhtä mieltä, ettei niiden etsiminen aina ole herkkua). Minulle opiskelu on kuitenkin aina ollut se rakas ja tärkeä elämänalue, millä olen pärjännyt ja kokenut olevani hyvä, joten siitä luopuminen tuntuu hyvin haikealta ja surulliselta. Tietysti tiedän, ettei oppiminen tähän lopu, ja opiskelun pariinkin voi aina palata jossain muodossa, mutta silti valmistuminen herättää hyvin ristiriitaisia tunteita. Jonkinlaisen surutyön paikka ilmeisesti, jos nyt näin suuria sanoja voi tässä yhteydessä käyttää. 

Juuri nyt tärkein tavoitteeni on itseni tutkiskelun ja uran edistämisen sijaan saada arjen peruspalikat kuntoon: aloittaa taas säännöllinen liikkuminen, laittaa itse ruokaa ja muistaa syödä riittävästi ja (tarpeeksi) terveellisesti, nukkua hyvin ja viettää pitkästä aikaa leppoisia hetkiä läheisten kanssa. En muista koskaan aiemmin käyneeni yhtä pahasti ylikierroksilla kuin tänä keväänä, ja stressin ja sairastelun myötä jotkut ennen niin itsestäänselvät perusasiatkin ovat päässeet unohtumaan. Ruotuun palaaminen on kuitenkin alkanut hyvin, sillä kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni puistojoogassa (aika ihanaa, menkää tekin!) ja tänään kesän ensimmäisellä juoksulenkillä (yllättävän hyvin se hölköttelykin muuten kulki!). Ehkä tämä elo tästä vähitellen tasaantuu.

Millaisia ajatuksia opiskelun päättyminen on teissä herättänyt? 

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Olin soveltuvuuskokeessa ja muut osiot menivät (ainakin omasta mielestäni) hyvin, mutta en tiedä musteläiskä- ja wartegg-testeistä. Warteggissa en ehtinyt saada yhtä kuviota loppuun. Voivatko ne mennä niin huonosti, että ne estäisivät sisäänpääsyn?

    Jotkut sanovat, että musteläiskätestillä voi ehkä erottaa ääritapaukset, eli ehkä jotkut vakavat mielenterveyden häiriöt. Minulla ei ole mielenterveyden häiriöitä, mutta olen hieman herkkä, saatan ahdistua vähän, murehtia ja itsetuntoni ei ole älyttömän hyvä. Voivatkohan nämä olla testissä esille tulevia riskitekijöitä, vaikka minulla ei mitään häiriötä olisikaan?

    Nämä voivat olla yleisiä ennakkoluuloja testeistä, mutta projektiiviset testithän mittaavat tiedostamattomia prosesseja, niin voiko niistä oikesti paljastua jotain, mitä ei edes itse tiedä? Tässä tapauksessa ehkä jotain negatiivista tai hälyttävää.

    Annoin itsestäni haastatteluiden perusteella totuudenmukaisen, mutta aika hyvän kuvan. Toin kuitenkin ilmi myös näitä mainitsemiani heikkouksia. Haluaisin uskoa, että haastattelut ja ryhmätehtävä kuitenkin painavat enemmän, kuin projektiiviset testit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Mun täytyy tunnustaa, että suhtaudun melko (okei, erittäinkin) kielteisesti projektiivisten testien käyttöön soveltuvuuskokeissa... Haluaisin uskoa, että niiden perusteella ei suljeta ketään pois, jos muut osiot menevät hyvin, mutta varmasti en valitettavasti osaa sanoa, sillä en tiedä, miten mitäkin osioita kokeissa painotetaan.

      Periaatteessa projektiivisista testeistä voidaan toki tulkita sellaisia asioita, mitä tutkittava itse ei tiedä tai osaa sanallistaa, mutta toisaalta testitulokset pitäisi aina sovittaa yhteen muilla menetelmillä (haastattelu yms.) saadun tiedon kanssa. Musteläiskätestin tulkinnoissa voi kyllä tulla esiin noihin mainitsemiisi piirteisiin liittyviä viitteitä, mutta ainakin minusta tuntuisi aika kohtuuttomalta, jos niitä pidettäisiin alalle soveltuvuuden kannalta riskitekijöinä (eri asia varmaankin olisi, jos tulisi viitteitä esimerkiksi todellisuudentajun horjumisesta).

      En tosiaan osaa varmasti sanoa, mutta minäkin haluaisin uskoa juuri noin, että haastatteluilla ja ryhmätehtävillä olisi suurempi merkitys kuin projektiivisilla testeillä. Pidän aika käsittämättömänä sitä, että varsinkin Warteggia, jonka luotettavuus tiettävästi on aika hataralla pohjalla, edes käytetään soveltuvuuskokeissa...

      Poista
  2. Suuren suuret onnittelut! Itsekin olin häkellyksissäni opiskelijatittelin vaihduttua maisteriksi. Miten sitä nyt pitäisi olla? Mikä se minuun nyt on kun ei tunne kuitenkaan olevasa vielä ammattilainen. Mutta nopeasti työelämä on kouluttanut ja kasvattanut sitä ammatillista itsevarmuutta. Minulla kävi tuuri, että pääsin oman alan töihin suoraan valmistumisen jälkeen. Toivon onnea ja iloa tulevaan myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja ihanaa, että sulla kävi noin hyvin :)

      Poista
  3. Ihan kuin omat ajatukseni yli 10v sitten! Hurjasti onnea valmistumisen johdosta!

    VastaaPoista