tiistai 10. toukokuuta 2016

Mykkäkoulua

Viime viikonloppu ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin: perjantai-iltana iski yhtäkkiä kamala yskä ja hengenahdistus, joten lauantaiaamu alkoikin sitten lääkärivisiitillä. Sain aika tujut yskänlääkkeet, mutta kuinkas ollakaan, vaiva ei ole vieläkään ottanut parantuakseen - kävipä nimittäin niin, että meikäläisestä ei ole lähtenyt pariin päivään juuri minkäänlaista ääntä. Ei olla ihan töissä oltu tällä viikolla, ja loppuviikokkin kuluu sairasloman ja puhekiellon merkeissä. Todella kummallinen tunne: eipä ole koskaan ennen ihan oikeasti lähtenyt ääni, vaikka käheä on ollutkin, ja kummasti juuri nyt tuntuisi olevan ihan hirveästi asiaa kaikille...



Mykkyys on tuonut uusia, hämmentäviä haasteita arkeen. Harvoin olen tullut edes ajatelleeksi sitä, miten paljon ihan tavallisissa asiakaspalvelutilanteissakin tulee puhuttua (vaikka en edes ole niitä tyyppejä, jotka jäävät suustaan kiinni joka paikkaan): ruokakaupassakin tunsin oloni todella tylyksi, kun tervehdin ja kiitin myyjää ainoastaan tavallista leveämmällä hymyllä, kun kurkusta ei irronnut pihinää kummempaa. Kahvilaan meneminen houkuttelisi, mutta siellähän joutuisi vielä enemmän elehtimään, että saisi toiveensa perille - tai ehkä pitäisi kuljettaa mukana söpöä pikku lehtiötä, jotta voisi kommunikoida kirjoittamalla? Olen myös saanut toden teolla huomata, miten hirveän vaikeaa minun on olla hiljaa edes läheisimpien ihmisten seurassa: sorrun melkein väkisinkin edes kuiskuttelemaan, vaikka voisin kerrankin vain olla hiljaa ja kuunnella (ja ehkä vähän väännellä naamaani osoittaakseni jonkinlaista myötäelämisen kykyä).



Surkeintahan tässä taitaa tavallaan olla se, että äänen katoamisesta ja yskästä huolimatta minulla on viimeiset pari päivää ollut muuten aika pirteä ja hyvä olo - ei tietoakaan viikonloppuna vaivanneesta nuutumuksesta tai päänsärystä. Tuntuu melkein huijaukselta lusmuilla sairaslomalla koko viikko, kun periaatteessa olo on sellainen, että jaksaisi ihan hyvin tehdä töitä. Harmi vaan, että mykästä psykologiharjoittelijasta ei taida kovinkaan paljon olla iloa, joten eipä tässä muukaan auta. Höperöitynyt olo alkoi iskeä jo eilen, kun ei voi oikein kavereitakaan tavata (poikaystävä sentään jaksaa viihdyttää meikämykkää jutuillaan, vaikka tavanomaiseen aiheesta toiseen vellovaan keskusteluun en juuri nyt pystykään). Onneksi sentään olo on ollut sen verran tolkullinen, että olen pystynyt nauttimaan kesäisistä säistä, jotka ilmeisesti vetelevät tällä erää viimeisiään. Kylmien ja sateisten päivien varalle kävin jo lainaamassa kirjastosta kasan tietokirjoja, jotta tulisi tehtyä edes jotain hyödyllistä ja mielekästä. 

Viime flunssan kourissa tuli huomattua, miten huikean paljon iloa haju- ja makuaisti tuovat elämään. Seuraavaa pöpöä en olisi ihan vielä toivonut, mutta ehkä tämän mykkyyden myötä oppii arvostamaan normaalia puhekykyä - ja mahdollisesti kuuntelemaan paremmin ja ilmaisemaan itseään tehokkaasti elekielellä ja ilmeillä? :)


Sattuisiko teillä olemaan mielessä hyviä kotikonsteja särkyneen äänen korjaamiseen? 

2 kommenttia:

  1. Voi sinua! En tiedä muuta konstia, kuin että parasta on olla hiljaa, ei puhetta, ei pihinää, ei kuiskailua, ei mitään. Sitä nopeammin paranet, mitä hiljempaa osaat olla! :) PS. Onneksi kirjoittaminen ei ole kielletty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedetään... se hiljaa oleminen vain on tosi vaikeaa :D Mutta totta, onneksi sentään kirjoittaminen on sallittua!

      Poista