Miksi juuri psykologia?

Opintoni tuntuvat olevan aihe, joka monia niin täällä blogin puolella kuin tosielämässäkin kiinnostaa, joten nyt niiden ollessa loppusuoralla ajattelin koota tänne muutaman postauksen verran ajatuksiani psykologian pariin päätymisestä ja itse opinnoista. Muistutan jo heti alkuun siitä, että niin opintojen sisällössä kuin pääsykokeissakin on huomattavia eroja eri yliopistojen välillä, joten jos harkitsee psykologian opintoihin hakeutumista, kannattanee tutustua eri yliopistojen tarjontaan - ainakin, jos on jo selviä intressejä tiettyyn suuntaan. Itsehän tosin en tehnyt näin, vaan hain vain Helsinkiin ja Tampereelle, koska en voinut kuvitellakaan muuttavani muualle (psykaa voi opiskella myös Turussa, Jyväskylässä ja Joensuussa) :D Toki kaikista paikoista valmistuu ihan samalla tavalla psykologiksi, mutta koulutuksissa on silti jonkin verran painotuseroja. Opintojeni sisällöstä kuitenkin vähän myöhemmin, sillä tänään ajattelin kertoa ennen kaikkea siitä, miten ja miksi päädyin opiskelemaan juuri psykologiaa.

Olen tavannut monia psykologian opiskelijoita, jotka ovat tienneet haluavansa juuri psykologiksi vähintään lukion ensimmäisestä psykan kurssista lähtien. Joillekin psykologia tuntuu olevan suorastaan kutsumusala, vaikka toisaalta alanvaihtajia ja pohdiskelijoitakin riittää. Minulle opiskelualan valinta ei ollut lainkaan itsestäänselvää: opiskelin kyllä innoissani kaikki lukion psykan kurssit ja kirjoitin aineen yo-kirjoituksissa erinomaisin tuloksin, mutta olin kiinnostunut myös hyvin monesta muusta asiasta, ja päädyin lukion jälkeen opiskelemaan viestintää Helsingin yliopistoon (tai päädyin ja päädyin, juuri sinne nimittäin halusinkin). Minusta piti tulla toimittaja, mutta uteliaana ja tiedonjanoisena kävin yliopistolla monen muunkin oppiaineen kursseja, joista sosiaalipsykologia ja psykologia osoittautuivat erityisen kiinnostaviksi samaan aikaan kun hieman petyin viestinnän opintoihini. Pienoisen opiskelukriisin keskellä aloin miettiä uusiksi, mikä minua kaikista eniten kiinnostaa, ja tajusin, että suurin osa kiinnostuksenkohteistani liittyy tavalla tai toisella ihmismielen toimintaan. Toimittajaksikin halusin ennen kaikkea siksi, että toivoin oppivani ymmärtämään paremmin maailmaa ja muita ihmisiä. Ja toki sekin on myönnettävä, että myös työllistymismahdollisuuksilla oli merkitystä: psykologia on niitä harvoja aloja yliopistossa, mistä valmistuu tiettyyn ammattiin, ja töitä on tarjolla kohtalaisen hyvin verrattuna moneen muuhun itseäni kiinnostavaan alaan (jos työllistymistä ei tarvitsisi miettiä lainkaan, voisin ihan mielelläni opiskella vaikka filosofiaa tai erinäisiä kuolleita kieliä). 

Psykologin ammatissa ihmisten auttaminen on tietysti keskeistä ja monelle tärkeä motivoiva tekijä alan valinnassa. Toki itsekin koen auttamisen ja tukemisen mielekkäänä ja todella tärkeänä juttuja alallani, mutta joudun silti tunnustamaan, että minua psykologiassa kiehtoo kaikista eniten juuri ymmärtäminen, sen selvittäminen, miksi toimimme niin kuin toimimme. Tietenkin ainakin jonkin tasoinen ymmärtäminen on hyvin olennaista auttamistyössä, ja toisaalta halu auttaa motivoi ottamaan asioista selvää, joten onneksi tässä ei varsinaisesti ristiriitaa olekaan. Psykologian opintoihin hakeutumista miettiessäni olin vuorenvarma, että haluan työskennellä aikuisten tai nuorten mielenterveyden parissa ja opiskella myöhemmin psykoterapeutiksi. Siinä vaiheessa käsitykseni psykologin työnkuvasta oli itse asiassa aika suppea: en esimerkiksi tiennyt, miten isossa roolissa psykologisten tutkimuksien tekeminen on hyvin monien, ehkä useimpien, psykologian työssä. Myöskään neuropsykologiasta en tiennyt hölkäsen pöläystä, mutta siinä en liene ainoa, sillä varmasti useimmille tulee psykologin työstä mieleen nimenomaan mielenterveyden tukeminen. 

Nyt valmistuminen häämöttää lähitulevaisuudessa ja olen päässyt aika hyvin myös työharjoittelun makuun, ja koen edelleen olevani oikealla alalla - ja edelleen minua motivoivat aivan samat asiat kuin silloin, kun vasta harkitsin, mitä haluaisin opiskella. Ihmismielen ymmärtäminen ja sen ihmeellisyyksien selvittäminen kiehtoo päivä päivältä enemmän, ja luonnollisesti siihen on opintojen myötä tullut rutkasti uusia näkökulmia ja syvyyttä. Edelleen voin nähdä itseni työskentelemässä tulevaisuudessa mielenterveyspulmien parissa, mutta toisaalta myös kiinnostus tieteellistä tutkimusta kohtaan on kasvanut paljon opintojen ja erityisesti opinnäytetöiden tekemisen myötä. Viime aikoina olen miettinyt paljon, haluaisinko keskittyä kliiniseen työhön vai tutkimukseen, eikä vastaus ole ainakaan vielä muotoutunut valmiiksi. Onneksi on kuitenkin hyvin mahdollista tehdä molempia (mikä on itse asiassa varsin tavallista), ja muutenkin psykologian alalta löytyy niin monenlaista kiehtovaa puuhaa, että työuraan voi ainakin teoriassa mahduttaa vaikka ja mitä. Toki myös sattumalla ja tietysti kokemuksilla on suuri rooli näissä asioissa, ja on hyvin mahdollista, että kymmenen vai viidentoista vuoden päästä teenkin jotain, mitä en nyt osaisi edes kuvitella tekeväni :D 

Tulevia postauksia ajatellen: tuleeko teillä mieleen jotain, mitä haluaisitte tietää psykologian opiskelusta?