lauantai 5. joulukuuta 2015

Hengenravinnosta

Olen sellaista helposti tylsistyttävää sorttia, jonka on todella vaikea vain olla - tai esimerkiksi viettää koko päivä kotona leffoja tai muuta viihdykettä katsellen. Itse asiassa harrastan sellaista vain pakon edessä eli silloin kun olen niin kipeä, etten jaksa tehdä muuta. Nuorempana pystyin kevyesti kuluttamaan koko päivän hyvän kirjan parissa, mutta nykyään luenkin mieluummin vähän lyhyemmissä pätkissä ja teen välillä jotain muuta. Aika harvoin keskityn yhteen tekemiseen tuntia pidempään: kouluhommien välissäkin tauot ovat äärimmäisen tärkeitä, muuten alkaa keskittyminen herpaantua. Pätkittäistä työskentelytapaani on toisinaan kummasteltu, mutta itse koen sen mahdollistavan tehokkaan työskentelyn - ja aika harva loppujen lopuksi pystyy keskittymään tiiviisti varsinkaan johonkin älylliseen hommaan tuntikausien ajan. Kahdehdin niitä, jotka pystyvät.

En oikein osaa nauttia laiskottelusta. Kaikkein pahimmalta siinä tuntuu jokin, jota älylliseksi tylsistymiseksikin voisi nimittää: mukavaa puuhastelua ehkä riittää, mutta jos en päiväkausiin tee mitään inspiroivaa tai haastavaa, kaikki mielikuvitus ja älyllinen uteliaisuus tuntuvat katoavan päästä ja korvautuvan tasaisella tylsistymisellä, johon ei mikä tahansa liikunta, kotona puuhastelu tai keskinkertaisten elokuvien katsominen auta. Fyysisesti laiskottelu kyllä hoituu, mutta jos vaikka kipeänä ollessani olen löllynyt pari päivää kotona lähinnä katsoen leffoja, selaillen jo kertaalleen luettuja kirjoja pystymättä keskittymään tai kitisten lähimmäisille ankeaa oloani, ahdistun aika helposti siitä, että ajatukset tuntuvat junnaavan paikoillaan. Silloin tiedän, että on aika ihan huvin vuoksi googletella jotain kiehtovaa aihetta, johon en vielä ole ehtinyt tai viitsinyt perehtyä, tai kaivaa internetin syövereistä jokin jännittävä ja ajatuksia herättävä dokumentti (tai heittäytyä henkevään keskusteluun jonkun kanssa, mutta se ei valitettavasti aina onnistu juuri sillä hetkellä, kun itsestä tuntuisi siltä). 

Nykyään fyysiseen hyvinvointiin liittyvät teemat ovat todella näkyvästi esillä niin valtamedioissa kuin somessa ja monien ihmisten arkikeskusteluissakin. Toki henkisestä tai psyykkisestä hyvinvoinnistakin puhutaan ja kirjoitetaan, mutta usein valitettavan kapeasta näkökulmasta: stressin hallinta ja tietoinen läsnäolo tuntuvat olevan kovia sanoja. Ei siinä mitään, onhan stressi monia koskettava, elämänlaatua heikentävä ja ties mille sairauksille ja ongelmille altistava juttu, ja tietoisen läsnäolon harjoittelu tuo taatusti hyvää meidän kaikkien elämään. Henkisessä hyvinvoinnissa on kuitenkin myös toinen puoli: se, joka liittyy innostumiseen, uteliaisuuteen, oppimiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Yhtenä hyvän elämän perusteista voidaan pitää sisäistä motivaatiota: sitä, että ihminen pystyy suuntaamaan energiansa sellaiseen tekemiseen, jonka hän kokee itsessään mielekkäänä, ei pelkkänä välineenä jonkin muun hyvän (kuten rahan, terveyden tai sosiaalisen hyväksynnän) takia. Mielekkääseen tekemiseen omistautuminen voi parhaimmillaan tuoda elämään paitsi tyyntä tyytyväisyyttä, myös energistä elinvoimaisuutta ja tarkoituksellisuuden tunnetta. Nämä aktiivisuutta ja omistautumista painottavat näkökulmat unohtuvat helposti, kun hyvinvointijutuissa keskitytään käsittelemään keinoja rauhoittua ja pysähtyä. Joskus sekin on tarpeen, mutta kuten tiedetään, liika on aina liikaa: emme voi elää koko elämäämme pysähdyksissä. En myöskään millään suostu uskomaan, että pelkkä mindfulness-harjoittelu tekisi kovinkaan autuaaksi, vaikka sillä kiistatta myönteisiä vaikutuksia onkin. Elämä on myös tekemistä, ei vain olemista. 

Tylsistymisestä tuskin kukaan nauttii, mutta toki tylsistymisherkkyydessäkin on eroja: jotkut meistä ovat luonnostaan elämyshakuisempia kuin toiset, jotka taas eivät ehkä tylsisty juuri koskaan. Itsekin käytännössä löydän itseni melko harvoin tylsistyneestä tilasta, sillä olen hyvä keksimään itselleni tekemistä (aina riittää lukemattomia kirjoja, jos ei muuta keksi!). Tiedostan kuitenkin aika hyvin sen, että joihinkin muihin verrattuna tarvitsen aika paljon tekemistä ja ajateltavaa pysyäkseni tyytyväisenä ja energisenä. Esimerkiksi erityisherkkien nettikeskusteluja lukiessani olen monta kertaa hämmentynyt siitä, miten moni tuntuu nauttivan pelkästä oleskelusta ja rauhassa ottamisesta pitkiäkin aikoja. Toki varmasti jokainen kaipaa omaa rauhoittumisaikaa kiireen tai ylipäätään erilaisten menojen vastapainoksi, ja helposti kuormittuvat herkät tarvitsevat sitä usein enemmän, mutta omalla kohdallani olen huomannut hyvin tärkeäksi sen, että löysäilyä ei tulisi liikaa. Aina ei ole helppoa olla sekä herkästi kuormittuva että herkästi tylsistyvä ja elämyshakuinen tyyppi - mutta onneksi minulla elämykseksi riittää usein tarpeeksi mielenkiintoinen kirja, älyllisesti haastava keskustelu tai taidenäyttely, ei sen ihmeellisempää :) Joka tapauksessa pidän hirveän tärkeänä sitä, että ravitsemme kehomme lisäksi myös sieluamme.

Millaista hengenravintoa te kaipaatte? Tylsistyttekö helposti?

6 kommenttia:

  1. En voi sanoa tylsistyväni helposti. Ainakin nykyisin tuntuu, että tekemistä on tai sitä on helppo keksiä. Rentoudun taidenäyttelyissä, taivaanrannan tuijottelusta tai vaikka leffoja katsomalla. Välillä tulee pakottava tarve osaa joku sisustuslehti ja viettää ilta sen kanssa shvalla. Minulle ei ole 90-luvun jälkeen tullut mitään lehtiä, joten sen irtonumeron ostaminen on välillä todella luksusta. Saa viettää aikaa omassa rauhassa lehden kanssa. On nimittäin ihan eri juttu hypistellä paperilehteä kuin selata nettiä. Tosin nautin myös gallerioiden verkkokauppojen selaamisesta. Haaveilen taiteen ostamisesta. Onhan noita, hengenravinnon kohteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Minustakin on joskus ihanaa lukea ihan perinteisiä paperilehtiä blogien ja muun nettisisällön ohella :)

      Poista
  2. Mielestäni löhöilyn vastakohtana jonkin uuden asian googlettelu tai henkevien keskustelukaan ei ole hengenravintoa. Ihmisillä on fyysisiä tarpeita, kuten syöminen ja nukkuminen, henkisiä tarpeita, kuten taide, uuden oppiminen, ihmissuhteet ja SITTEN on myös hengelliset tarpeet, jotka liittyvät hengellisiin asioihin, ei henkisiin eikä fyysisiin. Hengelliset asiat ovat monille niin vieraita, ettei niitä edes tunnisteta, vaan ne voidaan huoletta sekoittaa näihin henkisiin tarpeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En puhunutkaan hengellisistä tarpeista vaan nimenomaan henkisistä/psyykkisistä :) Minulle hengen- tai sielunravinto tarkoittaa nimenomaan mainitsemiesi henkisten tarpeiden täyttämistä, minkä toivoin käyvän ilmi postauksesta. Toki myös hengelliset tarpeet ovat monille tärkeitä, mutta itse varon ottamasta kantaa niihin, koska minulla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen näkökulma! Itse kuulun myöskin niihin, jotka eivät käytännössä tylsisty juuri koskaan, ja joskus asiaa miettiessäni totesin, että tylsistymistä aiheuttavat tilanteet, joissa omaa olemistaan ei voi tavallaan määritellä omilla ehdoillaan ja tilanteesta ei myöskään pääse kunnolla pois (esim. ankeat sukujuhlat :D).
    Saatan myös tehdä yhtä asiaa aika kauan putkeen, kun pääsen hyvään tahtiin sen kanssa - minulle "tekemisen vaihtaminen" on vähän hankalaa ja vaatii aikaa, kadehdin esimerkiksi niitä ihmisiä, jotka saavat jonkun tunninkin luppoajan menojen välissä käytettyä hyödyksi, kun omalla kohdalla se tekemiseen virittäytyminen ja ryhtyminen jotenkin ottavat aikansa. Toisaalta joskus on sosiaalisesti vähän hankalaa, jos on tullut flow päälle jossakin tekemisessä ja kenties muut paikalla olijat eivät jaksaisi olla niin kauaa saman asian parissa. :D

    Tylsistymisen "taito" olisi tavallaan ihan hyödyllinen, silloin voisi saada enemmän kaikkea käytännön tekemistä aikaiseksi, vaikkapa siivoiltua silloinkin, kun ei ole aivan pakko...Olen tavallaan sen verran tiedonjanoinen ja abstraktisti suuntautunut ihminen, että joku vulkaanisista kivilajeista tai termin "sapiosexual" ongelmallisuudesta lueskelu menee helposti jonkun tiskaamisen edelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Pakko sanoa, että vähän kadehdin tuollaista keskittymiskykyä! Onhan se tietty joskus ihan hyvä, että pystyy käyttämään kaiken luppoajan hyödyksi, mutta silti toivoisin myös itselleni vähän lisää pitkäjänteisyyttä toisinaan... Minulla on tullut usein vastaan niitä tilanteita, että itse olisin jo kovasti menossa eteenpäin ja seuralaiset haluaisivat vielä jatkaa samaa juttua (esimerkiksi museoissa käy toisinaan näin), ja silloin joku saattaa erehtyä luulemaan, ettei minua kiinnosta, vaikka kyse olisikin vain siitä, että olen aika nopeatempoinen ihminen :D

      Heh, kuulostaa niin tutulta tuo, että abstraktit ja kummallisetkin asiat kiinnostavat huomattavasti enemmän kuin kotityöt.. :)

      Poista