lauantai 21. marraskuuta 2015

Onnelliset - dokumentti onnen etsimisestä

Kävin tänään katsomassa Wille Hyvösen tuoreen dokumentin nimeltä Onnelliset. Elokuvan alussa Hyvönen esittelee itsensä onnellisena miehenä, jonka tavoitteena oli haastaa kaikenkarvaiset onnellisuus- ja elämäntaidonvalmentajat olemalla itse onnellisempi kuin nämä onnen ammattilaiset. Käy kuitenkin niin köpelösti, että ohjaaja masentuu ja syöksyy itsetutkiskelun syövereihin tyttöystävänsä lähdettyä Lontooseen opiskelemaan. Tämän myötä hän päätyykin tavoittelemaan kadonnutta hyvinvointiaan turvautumalla onnellisuusvalmentajien apuun. Heti alussa Hyvösellä menee sukset ristiin erään valmentajan kanssa, jonka jälkeen hän osallistuu kahteen erilaiseen valmennukseen, joista toisessa haeskellaan "kokonaisvaltaista hyvinvointia" mm. terveysruokien avulla ja toisessa meditoidaan ja tehdään erilaisia aika rajunkin oloisia hengitysharjoituksia. Sivuhenkilöinä dokumentissa ovat valmentajien ja kurssitoverien lisäksi ohjaajan tyttöystävä (joka suhtautuu koko onnellisuusprojektiin hieman epäillen), isä ja muutamat ystävät, joiden kanssa hän projektin edetessä pohtii onnellisuuden olemusta.

Onnelliset pyrkii selvästi olemaan henkilökohtainen kasvukertomus: dokumentissa keskitytään huomattavasti enemmän Hyvösen omiin kokemuksiin ja mielenmaisemaan kuin onnellisuusbisnekseen yleisemmällä tasolla. Nyt-liitteen arviossa dokumenttia nimitetään vaivaannuttavaksi tarinaksi kalliolaishipsterin keskikokoisesta maailmantuskasta, ja valitettavasti tähän mielipiteeseen on minunkin helppo yhtyä. Tavallaan ohjaajan tunteilu kameran edessä oli ihan herttaista ja liikuttavaa, mutta monin paikoin siihen jäätiin vellomaan mielestäni vähän liikaakin. Onnelliset ei onnistunut tarjoamaan minulle juurikaan uusia oivalluksia tai ajatuksia, sillä kiinnostavaa teemaa käsiteltiin niin ulkokohtaisesti, että päällimmäiseksi fiilikseksi jäi lähinnä ärsytys siitä, miten tästä aiheesta olisi taatusti voinut tehdä paljon informatiivisemman ja monipuolisemman dokkarin - koko ajan kasvava onnellisuus- ja hyvinvointibisnes kun on kaikessa kirjavuudessaan hyvin kiehtova ilmiö. Hyvönen toki esittää monia itsellenikin tuttuja ajatuksia siitä, miten nykymaailmassa onnellisuuden tavoittelu tuntuu olevan aikamoinen pakkomielle, mutta ainakaan näitä asioita yhtään pohtineelle tässä tuskin on paljonkaan uutta.

Hyvösen tavoin suhtaudun melko kriittisesti sekalaiseen hyvinvointibisnekseen, jota ei säädellä samalla tavalla kuin perinteistä terveydenhuoltoa vaan jossa käytännössä kuka tahansa voi ryhtyä ties minkä sortin valmentajaksi, jonka pätevyyden ja osaamisen arviointi jää asiakkaan vastuulle. Pahimmillaan nämä puoskarit voivat saada aikaan enemmän huonoa kuin hyvää, mutta toisaalta Onnelliset antaa muutaman esimerkin perusteella varsin yksipuolisen ja kielteisen kuvan koko alasta, jonne taatusti mahtuu ihan tolkullisiakin toimijoita. Olisikin kiinnostavampaa, jos joku saisi tästä aiheesta aikaan hieman kattavamman ja monipuolisemman selvityksen, jossa ei jäätäisi junnaamaan ohjaajan omakohtaisessa maailmantuskassa. Tämän tyyppiseen dokkariin tietty määrä henkilökohtaisuutta tietysti sopii hyvin, mutta sen tasapainoksi toivoisin kyllä jotain muutakin - sillä jos kasvutarinaa kaipaa, niitä löytyy kyllä fiktionkin puolelta huomattavasti vaikuttavampina versioina.


Onko joku muu katsonut kyseistä dokkaria? Mitä mieltä olitte?

6 kommenttia:

  1. "Pahimmillaan nämä puoskarit voivat saada aikaan enemmän huonoa kuin hyvää..."

    En ole nähnyt ko. dokumenttia mutta tämä on aika ikävästi sanottu.

    Ylipäätään se että nykysuomessa joku kutsuu puoskareiksi vaikkapa itseoppineita kokemuksen pitkälti opettaneita ihmisiä... En osaa sanoa muuta kuin surullista.

    Muodollinen koulutus tietenkin tarjoaa turvallisuushakuisille ihmisille sitä mitä kaivataan; muodollista turvaa mutta itse luottaisin esim. 70-v. tätiini paremmin mitä tulee vaikkapa haavojenhoitoon ja säilöntään vaikka hänellä ei olekaan samaa muodollista koulutusta kuin vaikka teoreettisella 30-v. Viivillä. Minulle kiitos "puoskareita" paljon ja satakertaisesti mielummin kuin pikkuteinejä jotka ovat oppineet asiansa lukemalla eivätkä kokemalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, ja itsehän sen saa päättää, kenen hoitomuotoihin ja pätevyyteen luottaa. Toki kokemuksella on paljonkin arvoa, mutta eipä se koulutus ja muodollinen asiantuntemuskaan sulje kokemusta (niin itse työssä kuin muussa elämässä) pois - minä luotan vahvimmin sellaiseen, jolla on molempia.

      Poista
    2. Minusta anonyymi on samaan aikaan sekä oikeassa että väärässä.

      Kyse on mielestäni siitä, että on harmillista jos kaikki itseoppineet määritellään puoskareiksi, alasta riippumatta. Toisaalta yhtälailla ymmärrän mitä Nanna tarkoittaa tuolla; nimittäin terveydenhoito - mukaanlukien mielenterveydenhoito - on mielestäni alue, jossa itseoppineisuus ei ehkä niin hyvin toimi.

      Yleisesti ottaen itseoppineisuus toimii hyvin mm. IT-alalla, luovissa ammateissa, sekä monenlaisessa yrittäjyydessä. Sen sijaan en haluaisi olla esimerkiksi itseoppineen kirurgin, lentokapteenin tai myöskään terapeutin käsissä.

      Ja sanon tämän itse luovan alan ihmisenä, joka kylläkin opiskelee alaa oppilaitoksessakin, mutta käytännössä joutuu itse opettelemaan suurimman osan asioita, koska opettajat eivät tiedä eivätkä osaa.

      Poista
    3. Totta, monilla aloilla itseoppineisuus toimii oikein hyvin - ja toki myös terveydenhoitoalalla kokemuksella ja käytännössä oppimisella on tärkeä merkitys, ei pelkillä teoriaopinnoilla tietenkään pitkälle pötkitä oikeastaan millään alalla. Itseoppineisuudessa on mielestäni se riski, että siinä tulee helposti keskittyneeksi vain itseä kiinnostaviin aihepiireihin, vaikka esimerkiksi mielenterveysalalla olisi mielestäni tärkeää omata vähän laajempi näkemys. Usein on tullut mietittyä, mistä vaikkapa itseoppinut hyvinvointivalmentaja voi olla niin varma, että hän on onnistunut kaiken mahdollisen tarjolla olevan tiedon joukosta löytämään juuri ne tärkeimmät ja hyödyllisimmät opit... Koulutuksessa kun on se hyvä puoli, että siellä joutuu pakostakin törmäämään myös sellaisiin aiheisiin, jotka eivät ehkä ole sitä kaikista kiinnostavinta juttua mutta jotka silti voivat olla tärkeää taustatietoa omalla alalla :) Mutta tarkoitukseni ei ole suinkaan väheksyä käytännössä oppimista, se on kyllä äärimmäisen tärkeää myös meille "virallisen" terveydenhoidon opiskelijoille ja ammattilaisille.

      Poista
  2. Sen enempää kommentoimatta, tässä yksi HSP blogi lisää... http://peikkometsaxx.blogspot.fi/
    Mainosta, mainosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintoisaa, käynpä kurkkaamassa! :)

      Poista