lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kirjoittamisen vaikeudesta

Viime viikkoina olen kärsinyt aikamoisesta inspiraation ja itseluottamuksen puutteesta kirjoittamisen suhteen. Tekisi mieli päivittää blogia ja kirjoitella vähän sitä sun tätä muutakin, mutta edes päiväkirjan kirjoittaminen ei meinaa onnistua, kun ajattelen kaiken liian monimutkaisesti - ja aina sen kautta, mitä minulle täysin vieras lukija ajattelisi tekstistä. Jotkut bloggaajat väittävät kirjoittavansa lähinnä itselleen, mutta enpä usko, että kukaan ei voisi olla ajattelematta sitä, millaisia ajatuksia teksti muissa herättää. Täysin itselleen voi kirjoittaa korkeintaan päiväkirjaa tai pöytälaatikkorunoja - tosin niidenkin kohdalla luulen, että monella kirjoittajalla on mielessään jokin kuvitteellinen lukija, vaikka hän ei koskaan aikoisikaan näyttää tekstejä kenellekään. Itse kirjoitin nuorempana vuosikaudet päiväkirjaa lähes päivittäin ja silloin luulen osanneeni kirjoittaa tajunnanvirtamaisempaa tekstiä (ainakin kirjoittaminen tuntui sensuroimattomalta vuodatukselta ihan eri tavalla kuin nykyään). Viime vuosina päiväkirjan raapustaminen on kuitenkin jäänyt niin satunnaiseksi, että kirjoittamalla ajattelemisen taitokin tuntuu surkastuneen. Se on surullista, sillä edelleen olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi parhaista tavoista jäsentää ja käsitellä omia ajatuksia ja tunteita.

Bloggaaminen on alkanut herättää yhä enemmän ristiriitaisia fiiliksiä. Onko minulla todella jotain niin tärkeää tai varsinkaan omalaatuista sanottavaa, että joku muu ei osaisi sitä paremmin sanoa? Useimmiten epäilen, sillä vaikka rakastan kirjoittamista ja ajatusteni jakamista tuttujen ja tuntemattomien kanssa, törmään silti jatkuvasti teksteihin, joissa joku toinen on onnistunut pukemaan täydellisesti sanoiksi juuri sen ajatuksen, jota itsekin olen päässäni pyöritellyt. Toisaalta täysin uniikkia ajatusta tai ideaa taitaa olla mahdotonta keksiä, pyöritetäänhän kirjallisuudessakin vuosisadasta toiseen samoja teemoja hieman eri muodoissa. Taitaa siis olla aika kohtuutonta vaatia itseltään (tai muiltakaan) mitään aivan uutta ja ihmeellistä - mutta siitä huolimatta oma räpeltäminen tuntuu usein aika merkityksettömältä kaikkien niiden ajatusten rinnalla, mitä joka puolelta varsinkin nyt someaikakautena tulvii.



Tuntuu aika surkealta tunnustaa tätä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kirjoittamisen nautinto on ollut pitkään jokseenkin hukassa. Osaan kyllä muotoilla ajatukseni tekstiksi siinä missä ennenkin, mutta jostain syystä en saa kirjoittamisesta samanlaisia kiksejä kuin vielä muutamia vuosia sitten. Joskus kirjoittaminen tuntuu jopa suorastaan ajanhukalta (tiedän, ei se sitä ole, mutta siltä vain joskus tuntuu) verrattuna siihen, että saman ajan voisi käyttää vaikkapa uusien kokemusten hankkimiseen tai jännittävien asioiden opiskeluun. Niinpä olen tänä kesänä keskittynyt aivan muihin asioihin kuin kirjoittamiseen - mutta inspiraation puutteesta huolimatta olen kaivannut kirjoittamista, ja ennen kaikkea sen aikaansaamaa tunnetta ajatusten selkeydestä. Jotenkinhan ajatukset täytyisi saada päästä ulos, ja ehkä päiväkirjaa kirjoittamalla voisi säästää perhettä ja ystäviäkin jatkuvalta kälkätykseltä ja vatvonnalta... Viime aikoina olen taltioinut kauniita hetkiä mieluummin valokuvaamalla kuin kirjoittamalla, mutta vaikka kuvia ja visuaalista kauneutta rakastankin, ei se missään nimessä tuota samanlaista selkeyden ja pään tyhjentymisen kokemusta kuin kunnon kirjoitussessio vailla liian tiukkaa itsesensuuria.

Voisi varmaan kokeilla taas pitkästä aikaa sitä päiväkirjaa, ehkä se auttaisi kirjoittamisrutiinin palauttamisessa ja varsinkin hyvän flow'n löytämisessä. Pitäisiköhän kokeilla taas kerran niitä tajunnanvirtamaisia aamusivuja, kun olisi lomalla sopivasti aikaakin? Blogin kohtaloakin on tullut mietittyä paljon, ja pieni tauko on ollut todellakin tarpeen, mutta luultavasti en kuitenkaan malta ainakaan vielä sulkea suutani täällä kokonaan. Sanottavaa sentään tuntuu riittävän, vaikka se ei aina niin huikean omalaatuista olisikaan - mutta harvoinpa se on muillakaan, edes suosituimmilla bloggaajilla :)

Millaisia kriisejä teillä on ollut kirjoittamisen suhteen? Miten olette selvinneet niistä? 

6 kommenttia:

  1. Minusta tuntui hyvältä lukea avoimen ja rehellisen tuntuista tekstiäsi <3 Kyllä vuosien bloggaamisen aikana on ollut toistuvasti jaksoja, jolloin tuntuu tyhjältä tai tulee ajatus, että olenko ihan hassu ja omituinen. Olen opetellut ajattelemaan, että tyhjyyden jälkeen seuraa aina uusi inspiraation jakso, jotain uutta on syntymässä ja siksi olen pysähdyksissä. Julia Cameronin aamusivut ovat huippujuttu - niistä on apua ollut minullekin. Nykyään yritän keskittyä siihen mikä minusta tuntuu kivalta ja hauskalta, keskityn siihen mikä innostaa ja luotan, että se välittyy lukijallekin, silloin kun on ihminen, joka on samalla aaltopituudella :)

    Kiitos sinulle ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi ja uskon, että olet vain ottamassa uuden askeleen eteenpäin. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi vähän väliä kirjoittamisesta kriiseilevä (ja blogin deletoimista harkitseva)! Hyvin usein kohtaan juurikin tuon saman tunteen, että hitto kun tuo osasi pukea tämän tunteen sanoiksi paljon paremmin kuin minä, mutta toisaalta eihän sitä tiedä kauanko kyseinen henkilö on asiaa jäsennellyt - montako luonnosta on mahdollisesti esimerkiksi teksteissä tausalla. Tuntemuksista kirjoittaminen etenkin on TODELLA vaikeaa ja siinähän se dilemma myös on; kirjoittaminen auttaa juurikin jäsentelemään niitä tuntemuksia ja jos tuntemukset ovat vähän enemmänkin levällään (kuten esim. allekirjoittaneella usein), eivät ne yhdellä tekstillä edes jäsenny. Jokaisella kirjoituskerralla loksahtaa ehkä joku pieni Ahaa-elämys paikoilleen ja siitä sitten taas jatketaan jäsentelyä. :) Mutta ymmärrän niin hyvin tämän tunteen. Ehkä nyt on tosiaan syntymässä jotain uutta? Jos valokuvat inspiroivat kirjoittamista enemmän, niin se on sitten tämän hetken juttu - ties mitä inspiraatiota sitä kautta vielä syntyy! Kivaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Täydellisyydentavoittelu on tuttua! Minusta on kivaa lukea ajatuksiasi, eikä niiden aina tarvitse olla ihan loppuun asti hiottujakaan. Inhimillisyyshän on vain kiinnostavaa. :) Kirjoitin lapsena ja nuorena tosi paljon, ja koin että se oli minulle peräti välttämätöntä, oli oikea polte kirjoittamiseen. Päiväkirjaa ja fiktiota erityisesti. Parikymppisenä inspiraatio kuitenkin katosi, enkä vieläkään tiedä siihen syytä. Samaan aikaan hävisi innoitus myös piirustusharrastukseen. Päiväkirjan pitäminen jatkui, mutta pari vuotta sitten sekin loppui kokonaan. Nyt olen kokenut aika paljon kaikenlaista mielenmyllerrystä, jota on ollut vaikea hahmottaa. Hiljattain kokeilin kirjoittaa ajatuksia ylös, ja se tuntui kauhean vaikealta, en saanut muotoiltua sanomaani sellaiseen täydelliseen muotoon. Mutta siitä huolimatta ajatukset alkoivat selkiytyä ja sain jopa ymmärrettyä ja ratkottua asioita kirjoittaessani. Nyt olen jatkanut päiväkirjan pitämistä, ja säännöllinen kirjoittaminen on vapauttanut lukkoja niin kirjoittamisen kuin ajatustenkin suhteen. Ja päiväkirja tosiaankin vähentää kuormitusta ihmissuhteissa, kun voi vuodattaa osan analyyseistaan sille. :)

    VastaaPoista
  4. Tervehdys ! Ekaa kertaa käymässä blogissasi.

    Kiinnostavaa pohdintaa kirjoittamisesta. Hauskinta ja luontevinta kirjoittaminen lienee silloin kun ei suhtaudu siihen kriittisesti eikä pakonomaisesti. Kamalinta ovat ehkä olleet opintoihin liittyvät suoritusluontoiset tutkielmat joiden aihe on itselle vieras. Joku sisäsyntyinen kirjoittamisen tarve minulla on aina ollut, ja lukemisen.

    VastaaPoista
  5. Tuttuja ajatuksia! Olen ollut hyvin lähellä lopettaa bloggaamisen pariinkin kertaan, koska on tuntunut juuri samalta kuin sinullakin: kaikesta on kaikki jo sanottu tuhanteen kertaan, joten onko mitään järkeä kirjoittaa itse? Tuollaisina aikoina postaustahti on hidastunut ja muuttunut kuvapainotteisemmaksi. Syy miksi olen lopulta jatkanut on se, että olen yhä uudestaan todennut tarvitsevani kirjoittamista itseni ja maailman hahmottamiseen. Sillä tavalla ajatellen kirjoitan blogia "itselleni", mutta toki aika ajoin tulee kausia, jolloin nousee itsekritiikki ja kirjoittamisen kynnys korkeaksi, kun mietin liikaa pitävätkö muut blogistani ja sen aiheista. Tuolloin yritän muistuttaa itseäni siitä, että bloggaaminen on harrastukseni, ikioma luova projektini, eikä sen tarvikaan kasvaa kovin isoksi. Riittää, että pystyn edes välillä koskettamaan jotakuta, yhtäkin ihmistä.

    Kuten yllä ehdotettiinkin, niin jos valokuvaus puhuttelee juuri nyt, niin satsaa siihen! Kuvienkin avulla voi jäsentää maailmaa ja monesti kuvat herättävät jossain vaiheessa halun myös kirjoittaa kaikesta siitä, mitä jää kuvan ulottumattomiin. Ja hei, tsekkaa "Kirjoita kevyempi kesä"-kirjoitushaaste. Se pohjautuu intuitiiviseen kirjoittamiseen, eli juuri siihen mitä tunnut kaipaavan? :) Ps. Henkilökohtaisesti toivon ettet lopeta blogia kokonaan, sillä tämä on ehdottomasti yksi mun lempiblogeista :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kaikille kommenteista! :) Mukava kuulla, että muillakin on samantyyppisiä kokemuksia - vaikka en toki kuvitellutkana olevani yksin tämän kriiseilyn kanssa :D Ehkä joskus pieni irtiotto kirjoitusrutiineista tekee hyvääkin, jos keksii jotain muuta mukavampaa tilalle, mutta toisaalta tauon jälkeen kirjoittamisen pariin palaaminen tuntuu aina niin kovin vaikealta. Mitenköhän siitä kriittisyydestä pääsisi eroon... Tai tuskinpa kokonaan pääsee, ainakaan jos kirjoittaa tekstiä muiden ihmisten luettavaksi, jolloin on vähän syytäkin miettiä, onko jutussa mitään tolkkua :)

    VastaaPoista