lauantai 16. toukokuuta 2015

Laatuaikaa itseni kanssa

Oletko koskaan käynyt yksin elokuvissa, teatterissa tai konsertissa? Tulisiko mieleesi lähteä tylsänä päivänä yksin kaupungille kahville, ehkä lueskelemaan tai kirjoittamaan samalla jotain tai vain katselemaan ihmisiä? Uskaltaisitko mennä yksin testaamaan uutta ravintolaan, jossa haluaisit kovasti käydä mutta joka ei läheisiäsi kiinnosta? Entäpä voisitko kuvitella lähteväsi matkoille vain omassa (toivottavasti hyvässä) seurassasi?




Aika ajoin yllätyn ja vähän järkytynkin sitä, miten vaikeaa yksin oleminen monille on. Tai ei ehkä niinkään yksin oleminen, aika monihan kyllä viihtyy toisinaan yksin kotisohvalla, mutta yksin tekeminen tuntuu olevan monille aika suuri haaste - varsinkin, jos on kyse sellaisesta tekemisestä, mikä yleensä mielletään sosiaaliseksi. Ei ole kovinkaan harvinaista, että jollakin jää vaikkapa kiinnostava kulttuuritapahtuma kokematta sen takia, ettei siihen löydy seuraa, eikä yksinkään tule lähdettyä. Tämä on mielestäni aika surullista. Mikä yksin olemisessa ja menemisessä pelottaa tai ahdistaa? Emmekö kestä omia ajatuksiamme edes sen vertaa, että voisimme viettää mukavan ja kokemusrikkaan päivän yksin? Ehkä myös mietimme, mitä muut ajattelevat ihmisestä, joka esimerkiksi syö yksin ravintolassa (mutta hei - koska niillä muilla on seuraa, he toivottavasti keskittyvät enemmän siihen kuin sen pohtimiseen, mitä jonkun satunnaisen yksin kulkevan päässä liikkuu). Tylsistymmekö, jos meillä ei ole koko ajan mahdollisuutta kommentoida tapahtumia ja kokemuksia jollekin?

Itse olen asunut nyt pian viisi vuotta yksin ja sen myötä opetellut myös tekemään ja kokemaan asioita yksin. Ei, se ei tarkoita erakoitumista tai ihmisten seurasta vetäytymistä: samaan aikaan olen myös saanut monta uutta ystävää, pitänyt kiinni niistä vanhoistakin ja viettänyt ihania hetkiä heidän seurassaan. Fakta kuitenkin on, että aina seuraa ei yksinkertaisesti ole tarjolla, kaikilla läheisillä kun on omatkin menonsa - ja suoraan sanottuna valtaosa ystävistäni ei ole kovin innokkaita lähtemään kanssani vaikkapa klassisen musiikin konserttiin. Joihinkin paikkoihin tai tapahtumiin olen siis mennyt yksin siksi, että seuraa ei ole ollut tarjolla, mutta en ole myöskään halunnut missata kokemusta sen takia. Lisäksi asioiden tekeminen yksin on aina vähän erilainen kokemus verrattuna samojen asioiden tekemiseen jonkun kanssa: kun menee esimerkiksi kahvilaan yksin, tulee keskityttyä paljon enemmän itse kahviin ja muihin herkkuihin sekä paikan tunnelmaan kuin silloin, kun suuri osa huomiosta menee keskusteluun ystävän kanssa. Pidän kovasti molemmista, ja riippuu se tietysti fiiliksestäkin, mutta kokemukset ovat antoisia eri tavalla.


 


Riippumatta ihmissuhteiden määrästä ja laadusta elämässäsi, sinä olet itse se ihminen, jonka kanssa joudut tulemaan toimeen koko loppuelämäsi. Eikö siksi olisi hyvä tutustua omaan itseensä ja oppia olemaan ja tekemään asioita myös pelkästään itsensä seurassa? Kyllä, ihminen on sosiaalinen olento ja yksinäisyys satuttaa suuresti, mutta lienee syytä muistuttaa, että yksinäinen voi olla myös muiden seurassa - ja usein olo onkin kaikkein yksinäisin silloin, kun olemme väärien ihmisten ympäröimänä. Uskon vakaasti, että ihmissuhteetkin voivat paremmin silloin, kun ihminen on sinut itsensä kanssa ja osaa viettää aikaa myös yksin. Vai haluaako joku todella olla niin riippuvainen läheisistään tai ehkä tuntemattomien ihmisten hyväksynnästä, ettei uskalla lähteä ihmisten ilmoille yksin? En minä ainakaan haluaisi - enkä myöskään oikeastaan pidä sellaista ihmistä kovinkaan puoleensavetävänä. Jos et ole koskaan vaikkapa käynyt siellä kahvilla tai elokuvissa yksin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Saatat parhaimmillaan saada uudella tavalla miellyttävän kokemuksen ja hieman erilaisen näkökulman siihen, mitä ympärilläsi on.

Olisi kiva kuulla teidänkin mietteitänne yksinolosta ja omasta ajasta! :) 

kuvat pinterestistä

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti jälleen! Pidän tavastasi käsitellä tietyllä tavalla "vaiettujakin" aiheita avoimesti ja monipuolisesti. Muistan elävästi kun olin parikymppisenä Hollannissa töissä muutaman viikon ja menin hotellin terassille juomaan yksin lasin viiniä. Se tunteiden kirjo oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sekoitus mahtavaa vapauden tunnetta ja toisaalta melkein pakottavaa tarvetta selitellä ympärillä oleville, että olen tässä yksin vain koska olen täällä työreissulla jne :D Olen aina viihtynyt hyvin yksin, mutta silti yksinolo tämän tyyppisissä tilanteissa on vaatinut "harjoittelua". Iän myötä olen kyllä rohkaistunut käymään yksin teatterissa ja muutaman kerran matkoillakin. Yksin ollessa ympäristöä tulee tosiaan havainnoitua paljon intensiivisemmin, kun taas ystävien kanssa imeytyy helposti keskustelun pyörteisiin. Molemmat kivoja vaihtoehtoja, päivästä ja fiiliksestä riippuen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, musta onkin tärkeää nimenomaan käsitellä myös niitä jossain määrin vaiettuja aiheita, koska aika useinhan ne ovat varsin tärkeitä. Uskoisin, että tuollaisissa tilanteissa yksin oleminen tosiaan vaatii useimmilta harjoittelua. Itse kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa syömässä ravintolassa yksin (jos siis kahviloita ja pikaruokapaikkoja ei lasketa, niissä olin kyllä käynyt aikaisemminkin paljon), ja se oli todella mielenkiintoinen kokemus - siis hyvällä tavalla, tuli itsenäinen ja pärjäävä fiilis, ja sai keskittyä täysillä ruoasta nauttimiseen :)

      Poista
  2. Kiitos jälleen hyvästä tekstistä! Mä vietän aika paljonkin aikas itsekseni ja myös tarvin sitä. Tänäänkin olen viettänyt rankan työviikon jälkeen päivän itsekseni kotona kaikenlaista puuhaten. :) Ja vuosi sitten kävin reissaamassakin muutaman kuukauden ajan maailmalla itsekseni - tosin yksin ei maailmalla tarvinnut olla. Tuli varmasti tutustuttua enemmän uusiin ihmisiin kuin silloin jos olisin lähtenyt tutussa ja turvallisessa seurassa. :) Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Oi, mäkin haluaisin kovasti lähteä joskus yksin reissuun, se on nimittäin itseltäni vielä kokematta. Ehkä aloitan tosin mieluiten jostain lyhyemmästä reissusta, ei taida jatkuva paikasta toiseen kulkeminen (kaikki nämä reilaamiset ja reppureissut sun muut) olla mun juttu muutenkaan :)

      Poista
  3. Todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu teksti, jälleen kerran! Melko samanlaisia ajatuksia itselläkin. Yksin oleminen ja tekeminen on minulle hyvin tuttua vaikka parisuhteessa olenkin ja hyviä ystäviä löytyy. Teen hyvin monia asioita yksin kuten käyn ravintoloissa, kahviloissa, museoissa, luonnossa, joskus baarissa ja elokuvissakin. Reissaan myös yksin toisinaan ja nautin siitäkin tavasta paljon (eri tavalla hauskaa kuin läheisten kanssa) joten pidän yksin olemista ja tekemistä hyvin normaalina.

    Tämän takia olen välillä hämmästynyt ja surullinenkin kun toisinaan huomaan, että toiset jättävät tekemättä asioita siitä syystä, että seuraa ei löydy. Pari viikkoa takaperin koulussa keskustelimme tästä. Eräs kanssaopiskelija hämmästeli, että miksi kukaan menisi kahvilaan yksin, muut ihmiset voivat tuijottaa ja pitää outona. Toinen hämmästeli, että ei kai kukaan elokuviin mene yksin, eikö sitä tunne oloaan yksinäiseksi niin, elokuvan katseleminenhan on sosiaalinen tapahtuma. Nämä ovat kuitenkin kai aika pieniä asioita arjessa, mutta saattavat kertoa siitä, että isompiakin juttuja jätetään tekemättä seuran puutteen takia.

    Yksinäisyys on tottakai surullista ja todellisuutta monelle, mutta koen, että oman henkisen kehityksen ja tyytyväisyyden kannalta jokaisen olisi hyvä opetella olemaan, tekemään ja elämään myös yksin. Kuten kirjoitit, itsensä kanssa sitä kuitenkin koko elämänsä viettää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiva kuulla, että sultakin yksin tekeminen onnistuu! Minäkin olen joskus kohdannut pientä hämmästelyä siitä, miten uskallan tehdä noita sosiaalisina pidettyjä asioita yksin, varsinkin kahvilaan tai erityisesti ravintolaan meneminen yksin tuntuu olevan monille todella outo ajatus. Ja itse asiassa elokuviin menen mieluiten yksin silloin, jos kyseessä on sellainen leffa, johon haluan ihan oikeasti keskittyä - silloin kaverista voi olla jopa haittaa! :D En ole koskaan mieltänyt leffassa käymistä erityisen sosiaaliseksi tapahtumaksi, sillä tapaan mieluiten kavereita jossain, missä voi jutellakin. Pieniä asioitahan nuo usein ovat, mutta ajattelen, että ilmiö on kuitenkin suurempi. Ja mitä yksinäisyyteen ja yksinoloon tulee, niin nehän ovat ihan eri asioita - ja yksinäisyyttä ei tarvitse sietää, sille kannattaakin pyrkiä tekemään jotain, mutta yksinoloa sen sijaan kannattaakin opetella ainakin jossain määrin :)

      Poista
  4. Hieno teksti! :) Eipä tuohon ole mitään lisättävää. :) Tykkään olla myös yksikseni esim. leffaa katsoen (kotona), mutta juurikin tuollaiset tilanteet (ravintola, leffateatteri jne) on sellaisia, että minulle ne on miehen kanssa viettämää laatuaikaa. Eli minulla niissä yhdistyy tuo sosiaalinen tilanne. En siis välttämättä halua mennä ravintolaan yksin. Sen sijaan tykkään samoilla metsässä yksinäni. Mennä puistoon yksin lukemaan kirjaa. Jopa marjojen ja sienten poiminta reissuille tykkään mennä yksin. Jos olisi joku mielenkiintoinen tapahtuma ja kukaan ei lähtisi, niin tuskin jättäisin sinne menemättä seuran puutteen vuoksi. En ainakaan tämän siun tekstin lukemisen jälkeen. ;) Mielenkiintoinen aihe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Tietty se on ihan jokaisen oma valinta, mitä haluaa itsekseen tehdä - ehkä pääasia onkin, että löytää ne omat juttunsa. Kyllä itsekin menen yleensä mieluummin ravintolaan (mutta en leffaan!) jonkun kanssa kuin yksin, mutta koska seuraa ei aina ole tarjolla, niin mieluummin sitten menen yksin kuin jään kotiin surkuttelemaan seuran puutetta...

      Poista
  5. Minulle yksinoleminen on elinehto, että pystyn toimimaan. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat minua sen verran paljon (vaikka olisikin kyse rakkaista ihmisistä), että jos niitä on liikaa, tekee mieli juosta kirkuen pois ja päästä olemaan yksin. Pienenä tein jo paljon asioita yksin. Nuoresta asti olen ollut sellainen, että teen asioita yksin. Käyn elokuvissa, kahviloissa, ravintoloissa ja muissa menoissa. Ulkomaanmatkalle en lähtisi yksin, se tuntuu hieman hurjalta. Toisaalta en ole matkustellut paljon, joten voi johtua ihan siitä. Ihan parasta rentoutumista on olla yksin kotona hiljaisuudessa. Tiedän ihmisiä, jotka eivät kestä hetkeäkään yksinoloa. Minulle se on ihan vierasta. Yksinolo on ihanaa, niin kauan kun tietää, että jossain vaiheessa mies ja poika tulevat kotiin ja ystävät ovat tavoitettavissa :) en kuitenkaan halua olla yksinäinen.

    VastaaPoista